https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Lukeminen: Minkä kirjan luit viimeksi?

David Foster Wallace: Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja

Tullut lueskeltua taas erilaisia kirjoja laidasta laitaan, mutta nostan esiin vain niitä, jotka mielestäni vaativat tavalla tai toisella erityishuomion.

Kirja on episodimainen ja novellimainen kokoelma erilaisista ihmisistä, joiden elämän jokin yksityiskohta on läväytetty lukijan eteen. Tarinat vaihtelevat jopa kymmenien sivujen mittaisista tyhjänpäiväisistä jaaritteluista lyhyisiin vajaan parin sivun spotteihin. Odotin tältä kirjalta paljon sen saamien kehujen takia, mutta täytyy sanoa että harvoin olen pettynyt mihinkään kirjaan yhtä paljon.

Teokseen ei saa minkäänlaista kosketuspintaa, eikä tarinoilla ole alkua, loppua tai oikeastaan useinkaan mitään kliimaksia. Pahimmillaan lukijalle tarjotaan useiden sivujen mittaisia virkkeitä täysin irrallista ja tyhjänpäiväistä jaarittelua. Koko kirja on epäkoherentti kasa joko merkityksetöntä tajunnanvirtaa tai lyhyt rykäisy tyhjänpäiväisestä yksityiskohdasta. Ehkäpä tämän vuoden huonoin kirja, jonka olen lukenut ja olin jättää tämän hyvin monta kertaa kesken.

1,5/5
 
Tuli luettua Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen.
Ei kovin kummoinen kirja, johan nuo ovat lööpeissä lähes kaikki jutut olleet.
Hiukan etäiseksi jäi, tai siis, tuntemattomaksi, edelleen. Mitään syvää luotaavaa on turha odottaa. Pintapuolista asioiden kertaamista. Mielikuvan ei voi sanoa muuttuneen.
Kerronta on ihan sujuvaa ja pari tuntia tuohon meni. Oisihan tuolla voinut olla mittaa enemmänkin.

Jos nyt joku numero pitää antaa, niin ehkä kolmonen. 3/5
 
Kimi Räikkönen tuli täälläkin päin läpiluetuksi. Ei mennyt kertalaakista niin kuin joskus lahjaksi saadut Kalle Päätalon teokset jouluyönä. Parisen viikkoa oli Räikkönen lainassa.

En tiedä, mitä tuosta luetun perusteella osaa muuta sanoa kuin yhden lauseen kirjan päähenkilöstä. Huolimatta siitä, että mies on hankkinut rahaa vähintäänkin sen verran ettei paskalle taivu, niin eipä kuitenkaan taida olla kusi nousta hattuun? Se on paljon se.

Hotakaisen osuus ehkä sama kuin Ketulla, 3/5.
 
John Grisham: Armahdus

Löhöilyviikonlopun ajanviete herkuttelun lomassa. Kirja löytyi omasta hyllystä, kuten moni muukin lukemattomaksi jäänyt dekkari. Ihan viihdyttävää perusgrishamia. Paljon italian kielen opiskelua ja paikkojen sekä paikallisen kulttuurin kuvailua. Mutkatonta, mutta hieman vauhditonta viihdettä. Jos jotain oikein positiivista tästä hakee, niin sai minut taas pitkästä aikaa innostumaan lukemisesta. Taidan aloittaa heti perään jonkun toisen.

3/5
 
Patricia Cornwell: Riistetty

Kay Scarpettan tutkimuksista kertovan sarjan osa vuodelta 2016 (muistaakseni). Tuttua huttua. Kerronta pitää otteessaan. Tällä kertaa kirjassa viitattiin useasti sarjan edelliseen osaan, jota en ollut lukenut, mikä oli hieman harmillista. Ihan ok, muttei missään nimessä erityisen suositeltava. Jos sarja on tuttu ja mieleinen, niin sitten vaan kirjan kimppuun.

2,5/5
 
Ilkka Karisto: Vankina Venäjällä

Luen pääsääntöisesti kotimaisia, pohjoismaisia tai Brittiläisiä poliisidekkareita, mutta vaihteeksi sattui tällainen totuuspohjainen teos käsiin.
Kertoo suomalaisesta kaverista joka jää Venäjän tullissa kiinni huumeista ja joutuu vankilaan, rajan sille puolelle.
Hiukan uskomattomalta tuntuu, että toimiiko kaikki todellakin noin paljon rahan ehdoilla, mutta muuten ihan mielenkiintoista, joskin hyvin kevyttä luettavaa.
 
Heh, minä sain juuri eilen töissä kuunneltua äänikirjana tuon Vankina Venäjällä. :)
Vaikka itsellä ei ole minkään valtakunnan kokemusta Suomalaisista vankiloista, niin kyllä voisi äkkiseltään kuvitella niiden olevan melkoisia lepokoteja rajan takaisiin laitoksiin verrattuna.  :-[
 
Harri Nykänen: Raid Armonlaukaus Raid-sarjan uusin teos

Jones81 sanoi:
… Taattua laatua Nykäseltä. Lukiessa voi kuvitella kirjan päähenkilöiden rooleihin Kai Lehtisen, Oiva Lohtanderin ja Pekka Huotarin ...
Komppaan tuossa "Jones81":tä. Lisäksi vielä Juha Muje Sundmannina.  :)
Hiukan oikoi lopussa ja jäi hieman sellainen kiireellä lopetetun maku, mutta oikein mukaansa tempaavaa luettavaa.
 
Machiavelli: Ruhtinas

Kirja vuodelta 1513. Väitetään olleen monen suomalaisenkin johtajan mielilukemistoa. Erittäin mielenkiintoinen opus, ei tuollaisia nykyään enää voisi rankaisematta kirjoittaa. Suosittelen!
 
Tuopas mielenkiintoinen kirja. Olen muutaman 1800-luvulta olevan kirjan lueskellut ja niidenkin tarinankerronta ja kirjoitustapa eroaa merkittävästi uudesta kirjallisuudesta. Tuollainen 500 vuotta vanha opus saattaakin olla jo melkein toiselta puolelta.
 
Uusimman Lars Keplerin, eli Lazaruksen sain tänään valmiiksi äänikirjana. Juonen alkaessa hahmottumaan ensimmäinen ajatus oli, että nyt ei ole taas raaskittu laittaa lypsävää lehmää teuraaksi. Mutta voi pojat ja tytöt kun tarina pääsi taas vauhtiin!  :eek: Töissä tuota tuli enimmäkseen kuunneltua ja välillä huomasin puristavani penkin käsinojia ihan reilulla otteella.  ;D
Lisäpisteet Toni Kamulasta, joka on yksi Suomen kolmesta parhaasta äänikirjojen lukijasta.
5+/5
 
Ilkka Remes, Uhrilento. Pisteet 4/5

Ensimmäinen lukemani Remes, jossa ei ole Venäläisiä mukana. Tarina sijoittuu Montenegroon, jossa on tullut itsekin käytyä. olen alkanut lukea nyt Remeksen tuotantoa alusta loppuun järjestyksessä, mitä nyt sitten alkuvaiheessa luin 4 kirjaa uudemman ajan teosta. Ko. kirja on 5. tuotannossa.
 
Olli Jalonen: Taivaanpallo

Jalosen uusin oli päässyt livahtamaan ohi, mutta kun Finlandia-ehdokkaat julkistettiin ja kirjan listalla huomasin, säntäsin kutakuinkin siltä istumalta sitä hankkimaan. Jaloselta olen aiemmin lukenut Poikakirjan, Miehiä ja ihmisiä sekä 14 solmua Greenwichiin eli kaikki uudehko tuotantoa, mutta jokaiselta olen pitänyt suuresti.

Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Aivan mykistävän hieno kirja, niin hieno että soisi käännettävän muillekin kielille, tämä kirja ei ole loistava pelkästään Suomen mittapuulla. Jalosen kyky kuvata maailmaa lapsen silmin on uskomattoman hieno, tarina kaunis ja viisas, kieli nautittavaa. Ja samassa kirjassa yhdistyy älyttömän hienosti historiallinen romaani, kasvukertomus, seikkailutarina.

Vaikka Finlandia-palkinto ei aina ole mikään mestariteoksen tae, vaan meriitti on toisinaan paskaankin osunut, niin nyt osui napakymppiin!

Arvosana 6/5.
 
Onko kukaan harrastanut sotakirjallisuuden lukemista erityisesti Vietnamin sotaan liittyen? Aihe kiinnostaisi mutta valikoima aika laaja kun Adlibriksestä katsoo, ei tiedä mistä aloittaisi. Ajattelin jos löytyy suosituksia? Fakta ja oikeat kokemukset kiinnostaisi eniten. Yleensä luen englanniksi koska valikoima parempi ja jotenki luontevampi lukea kun alunperinkin englanniksi kirjoitettu.

Alkoi kiinnostamaan kun Netflixistä tuli Vietnam War dokumenttisarja, katsoin läpi pariinkin kertaan kesällä. Hiljattain Japanissa tapasin myös amerikkalaisen vietnamin sodan Navy Seal veteraanin ja ne kertomukset vain lisäsi kiinnostusta.
 
Äänikirjana: Mikko-Pekka Heikkinen, Betoniporsas

Asetelma on melko hulvaton: Suomen sisäinen pakolaisongelma. Maaseudun ihmiset alkavat tungeksia Helsinkiin toimeentulon perässä. Valtaavat puistot, joihin perustetaan Punaisen ristin valvonnassa olevia pakolaiskeskuksia.
Seurauksena Helsingin Hipsterit radikalisoituvat ja alkavat puuhata väkivaltaisia vastatoimia.
Tarina kulkee vauhdikkaasti ja Kainuun murteen osaava Heikkinen saa tilanteet kuvatuksi mainiosti.

Suositukset 5/5

https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/betoniporsas/
 
Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen ja Magnus Walkerin Urban Outlaw tuli otettua mukaan rantalukemiseksi. Kummatkaan eivät ole mitään kirjallisuuden helmiä, mutta viihdyttävää luettavaa mielenkiintoisista henkilöistä. Molemmat kirjat tuli luettua ennen kuin lomasta ehti kulua puoletkaan ja nyt luettavana hotellin hyllystä löytynyt John le Carrén Perfect Spy.
 
Ilkka Remeksen Perikato 3,5/5.

Mielenkiintoinen aiheeltaan kun on ihan uusi, ja käsittelee euroopan&suomen&lännen&idän&maahanmuuton kipukohtia. Tuosta saattaa jo arvata että liikaa juonta ympätty, muuten taattua Remestä.
 
Arcca sanoi:
Ilkka Remeksen Perikato 3,5/5.

Mielenkiintoinen aiheeltaan kun on ihan uusi, ja käsittelee euroopan&suomen&lännen&idän&maahanmuuton kipukohtia. Tuosta saattaa jo arvata että liikaa juonta ympätty, muuten taattua Remestä.
Tuli luetu tuo marraskuussa. Komppaan Arccaa arvostelun suhteen.  Kirjassa esiintyvää kysymystä: "Kenelle Suomi kuuluu"  pyöritellään mielenkiintoisesti eri näkökulmista kirjassa ja useaan otteeseen.
 
Marko Annala: Värityskirja 3/5

Kirja tarjoaa lyhyehkön visiitin Markon elämään. Mukaan on otettu olennaisimpia hetkiä lapsuudesta nykypäivään. Kiusaaminen oli tuolloin normaali osa kouluelämää johon kivakoulu tms muut hankkeet ovat tuoneet muutosta. Toki koko koulujärjestelmä on mielestäni tältä osin parantunut myös opettajien kannalta. Kiusaaminen on jättänyt moneen syvät arvet ja vaikka Marko laittoi stopin kiusaamiselle, mikä lienee harvinaista, jäi siitä ilmeisesti äärimmäisen syvät jäljet. Edelleen kuulee valitettavan paljon tarinoita kiusaamisesta joihin ei puututa riittävästi.

Kirja kertoo myös Mokoman historiikin sekä taustoja levyille sekä kappaleille. Nyt levyjä tulee kuunneltua aivan eri kantilta.
 
Osmo Tiililä: Oma pääsiäiseni (1967, 213 s.)

Prof. Osmo Tiililän fiktiivinen kuvaus siitä, millaista voisi olla taivaassa. Kirja on vanha, mutta aika hauska, eikä Tiililä ole pidätellyt mielikuvitustaan. Osin teologiset termit ja tiheään viljellyt latinan-, kreikan- ja saksankieliset termit, jopa lauseet voivat rajoittaa muuten varsin helppolukuisen ja selkeän tekstin ymmärtämistä.

3,5 / 5

******

Anneli Mäkelä-Alitalo: Heinolain seurakuntahistoria (2013, 504 s.)

Melko tyypillinen historiateos, joskin kirjoittajan painotukset tulevat läpi. Henkilösuhteet ja ihmisluonteet tulevat pikkutarkasti kuvatuiksi, samoin hallinnolliset kuviot. Mutta paljon on asiakirja-aineistoon perustuvaa puhdasta historiallista faktaa, jonka läpikäynti valaisi hyvin Heinolan historiaa myös profaanista näkökulmasta aina ajalta ennen residenssiä kaupunki- ja maaseurakunnan yhdistymiseen v. 1997.

3,5 / 5

******

Johanna Rauhala: Synninkantajat (2018, 363 s.)

Teos (romaani) on oikeastaan jatkoa Johanna Rauhalan kiitosta saaneelle kirjalle Taivaslaulu. Sen jälkeen odotukset olivat korkealla. Aihepiiri on sama, eli vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisäiset ongelmat jyrkkine rajanvetoineen ja vahvoine sukupuolirooleineen.

Synninkantajat on edeltäjäänsä fiktiivisempi eikä sen juonenkulkuun ole yhtä helppo päästä kiinni. Henkilöt pysyvät, mutta ajatus pyrkii karkaamaan. Perusajatus, että lainomainen sääntöjen asettaminen ja niiden noudattamisen vaatiminen erityisissä "hoitokokouksissa" on selvä. Kirjoittajalla on suorastaan tendenssinä vastustaa Rauhanyhdistyksen vanhimpien (miesten) ylivaltaa ja tehdä selväksi, ettei ilman rakkautta ja yhteistä asioiden ymmärtämistä synny oikeaa uskoa.

3,5 / 5

******

Toropoffin talossa. - Kauppiaan koti Heinolassa 1800-luvun alkupuolella. (2010, 80 s.)

Selkeä, aikalaisdokumentteihin (mm. perukirjat) perustuva kuvaus 1800-luvun alun porvarielämästä esineistön valossa. Valitettavasti kiinteistöistä tulee kuvatuksi vain pieni murto-osa Heinolan keskustan kortteleista.

4 / 5

******

Kaikki neljä teosta tarjosivat hyvin erilaiset lukukokemukset, ja hyvä niin. Ei käynyt yksitoikkoiseksi :).
 
"The Neuroscience of Clinical Psychiatry" Higgins (2018)

Maallikollekin ymmärrettävällä tekstillä kirjoitettu kirja aivojen fyysisestä toiminnasta. Sisältää viimeisimmät tutkimustiedot siitä miten ihmisen aivot toimii ja keskittyy enemmän ihmismieleen kuin motoriikkaan, elinten toimintaan jne.

Aivot maailman monimutkaisin rakennelma joten todella mielenkiintoista lukea miten ihmisen ajatukset/tunteet syntyvät fysiokemiallisista reaktioista aivoissa. Neuropsykiatria on alue mistä tällä hetkellä ymmärretään yhtä paljon kuin keuhkokuumeestä 1800-luvulla. Mutta viime vuosina jatkuvasti tullut uusia läpimurtoja aivojen toiminnan selityksestä.

Hauska esimerkki vaikka kun osa hiiren geeneistä korvataan valoreaktiivisilla muunnelluilla geeneillä. Napista kun laittaa laservalon päälle hiiren aivoihin, saa tiettyjä tunteita päälle/pois.

 
Ilkka Remes: Ikiyö 3,5/5 pistettä.

Taattua Remestä. Tietopläjäyksenä Belgian verinen historian suhde Kongoon, joka ainakin minulle oli melko uusi asia. Tosin Belgian Kongo on jostain yhteydestä tuttu.
 
Kiirettä pitänyt, eli jäänyt tänne kommentoimatta.

Günter Grass: Rottarouva
Grassin kirjoja olen täällä kovasti kehunut, mutta nyt oli aika poikkeuksen vahvistaa sääntö. Kirjassa kuljetettiin neljää (vähintään) tarinaa rinnakkain ja osa niistä oli varsin työlästä luettavaa. Jos Grassiin tutustuminen on aloittamatta, niin en neuvoisi alkamaan tästä.

Pisteet minulta 2/5.


Kim Echlin: Kadonneet
Ristiriitainen teos. Kehystarina ja tapahtumat sinällään varsin kiinnostavia, mutta jotenkin tähän oli tungettu sen verran hömppää ihmissuhdesontaa liikaa, että alkoi lukiessa ottaa päähän koko kirja. Sääli sinänsä.

Pisteet minulta: 2/5.


Yashar Kemal: Puuvillatie.
Yashar Kemal: Kuolematon ruoho
Nämä kaksi kirjaa sisältyvät Kemalin puuvillatrilogiaan, jonka kolmannen (keskimmäisen) osan Maa rautaa, taivas kuparia olin lukenut aikaisemmin, ennen kun hoksasin, että tässä on trilogiasta kyse. Argh.
Yhtä kaikki, olen ennenkin kehunut Kemalin kertojanlahjoja, eikä aiempia kehuja tarvitse millään muotoa vetää takaisin nytkään. Kemalilla oli kyky tuottaa poikkeuksellisen maanläheisiä tarinoita, jossa henkilöhahmot suorastaan kipuavat sivuilta ulos. Oman lapsuuden kokemuksilla lienee ollut suuri vaikutuksensa.
Suomentaja Eva Siikarla lienee suomentanut kaikki Kemalin teokset ja hyvin on työnsä tehnyt, papukaijamerkin paikka.

Pisteet minulta: Puuvillatie 4/5. Kuolematon ruoho 3½/5.

 
Kesken jää, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi.

Olen neljä kertaa nyt ”aloittanut” kirjan, lukenut aina yhden ~3-4 sivun kappaleen, nämä näyttäisi olevan jokainen omia juttujaan...nyt olen lukenut neljä tai viisi kappaletta (n20sivua)...enkä muista yhdestäkään mitään...siis oikeasti mitään!, nämä siis on jotenkin niin sekavia ja monimutkaisesti kerrottuja että menee täysin ohi minulta (menee toki monta muutakin asiaa).

Juu ei ole mun juttu tämä sivistävä kirjallisuus eli jatkan sivistystä elokuvilla, saman herran kirjoittama Mielensäpahoittaja (1 ja 2) kun on elokuvana aivan mainiota viihdettä.