https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Partasudin remontointiprojekti

^ Osaavammat voivat remontoida nopeammin.

* * *

Seinässä oli yksi halkeama homehtunut, joten rapsuttelin homeen siitä pois. Koska alta paljastui valkoista tasoitetta, ajattelin että on parempi jos peitän sen tilapäisesti, jos se vaikka sisältää kiellettyjä aineita. Edellisestä remontista oli jäänyt käyttämättömäksi tasoitetta, valkoista sekin, mutta se oli ehtinyt kuivahtaa samanlaiseksi murustavaksi kuin seinässä ollut. Laitoin sitten päälle teippiä.

Tuo paikka oli ainoa kohta seinässä, jossa oli hometta. Seinäpinnoite on avautunut laastiin asti useassa muussakin kohdassa, mutta niihin ei ole kasvanut ylimääräistä. Veikkaan tasoitteen olleen syypää sillä alun perin paikassa on muodon perusteella ollut suihkun pään pidike, joka on edellisessä remontissa peitetty tasoitteella. Ja tuon tasoitteen rajat näkyvät kohoumana maalin alta.





 
Paneuduin tänä aamuna vessan valaistuksen tutkimiseen. Tarkoituksena oli lähinnä katsoa kuinka litteänä seinää vasten johtojen tulot ovat, sillä ajattelin lisäyttää huoneeseen myös kattovalaistuksen.

Kuvun alta paljastui alkuperäinen polttimo 1940-luvulta. Kiersin sen irti ja ruuvasin kannan pois. Toinen virtaa tuovista johdoista ponnahti irti kun vedin kannan ulos seinästä. Johdon takaisin saamiseen meni sitten tovi kun työskentelytila oli huono. Kanta on keraamista ainetta eikä muovia.

Mutta huomasin myös, että sisällä on neljä eriväristä johtoa. Polttimoon menee ruskea ja sininen. Tämän lisäksi vapaana ovat musta ja kelta-vihreä. Olen oppinut tähän mennessä, että kelta-vihreä on yleensä maa ja voisin kuvitella mustan olevan vapaasti käytettävissä. Toisin sanoen noista johdoista voi todennäköisesti vetää lisäjohdot kattoon ja ne toimivat oven pielessä olevasta katkaisimesta niin kuin tämäkin lamppu.







 
Naapurissa on jossain vaiheessa polttimon vaihtotalkoot.


Irrotin myös mittanauhasta vyöklipsun sillä se teräväreunaisena saattoi naarmuttaa pöydän pintaa. Piti aina katsoa kummin päin laittaa tasolle. Klipsu oli muutenkin tosi tiukka enkä tiedä kuinka jollekulle siitä voisi olla hyötyä.





Pesin myös suihkuverhon sillä sen alareuna oli jo mustunut.



Toisin sanoen aika toiminnantäytteinen päivä on ollut.
 
partasuti sanoi:
Naapurissa on jossain vaiheessa polttimon vaihtotalkoot.


Irrotin myös mittanauhasta vyöklipsun sillä se teräväreunaisena saattoi naarmuttaa pöydän pintaa. Piti aina katsoa kummin päin laittaa tasolle. Klipsu oli muutenkin tosi tiukka enkä tiedä kuinka jollekulle siitä voisi olla hyötyä.



Oliko videokuvaus kenties postiluukusta? ;D

Joo, mitan klipsua mahdoton käyttää työn touhussa, ei ehdi sitä väännellä kiinni mihinkään taskun reunaan, pitäisi olla joku metallivyö niin onnistuisi siihen painaa...Riipputaskussa on vasemmalla puolella aina.
 
partasuti sanoi:
...Mutta huomasin myös, että sisällä on neljä eriväristä johtoa. Polttimoon menee ruskea ja sininen. Tämän lisäksi vapaana ovat musta ja kelta-vihreä. Olen oppinut tähän mennessä, että kelta-vihreä on yleensä maa ja voisin kuvitella mustan olevan vapaasti käytettävissä. Toisin sanoen noista johdoista voi todennäköisesti vetää lisäjohdot kattoon ja ne toimivat oven pielessä olevasta katkaisimesta niin kuin tämäkin lamppu...
Kaapeli on uusittu, eikä siitä ole aikaa kymmeniä vuosia. Ruskean käyttö vihjaa viimeiseen pariin kymmeneen vuoteen.
Johdin/kaapelityypit on aikanaan ja matkan varrella ollut eri värisiä. Tuon ikäisessä on ollut todennäköisesti kaikki johtimet aikaan sellaisia mustia kangaseristeisiä johtimia, 50-luvulla sitten harmaata (paksua) muovia. Sen jälkeen punainen johto oli maadoitukseen suositeltu, musta vaihe ja harmaa nolla, mutta oikeasti voi olla kytketty miten tahansa... Veikkaan että tuo nykyinen kevi ei ole kytketty toisesta päästä.
 
Kannattaa keskuksen päästä katsoa vähän osviittaa miten on värejä käytetty. Samoin kylppärin katosta jakorasiasta. Jos epäilyttää omat kyvyt niin sähkäri paikalle.
 
Vessassa ei ole jakorasiaa, joten sähkön joutuu jatkamaan olemassa olevista johdoista. Ajattelin kyllä hankkia osaajan tekemään itse työt, mutta yritän miettiä etukäteen mahdollisimman paljon mikä on mahdollista.

Avasin vessan valokatkaisijan rakenteen. En itse laitetta viitsinyt ruuvata irti, mutta jo tuosta näkee, että katkaisijaan menee kaksi mustaa johtoa. Ja ne muuttuvat siniseksi ja ruskeaksi jossain vaiheessa ennen valopolttimoon menoa. Nämä ovat näitä asumisen mysteereitä.

 
Arvaan, että mustassa on jatkuva vaihe ja ruskeassa katkaisimen katkaiseva vaihe. Sininen 0-johdin tulee suoraan jakorasiasta. Sitä on turha käyttää katkaisijalla.

Musta näkyy olevan turvallisesti päätetty lampun takana.

Mittaamalla tuon voi ja pitää varmistaa.
 


Hankin rakenneilmaisimen. Ensitöikseni kävin läpi kylpyhuoneen ja kuten olettaen, vain lampun ja pistorasian ympäristöstä löytyi seinän sisäisiä johtoja.

Kokeilin myös muualle asuntoon ja yllätyksekseni keittiön ja olohuoneen välinen seinä on täynnä johtoja. Irrotin sulakkeen, jolloin johdot katosivat, joten kyllä niissä virtaa kulkee ja tähän asuntoon kuuluvat. Toisin sanoen ajatukset seinän puhkaisemisesta voi unohtaa, sillä muutoin johtojen uudelleen vetäminen on liian työlästä.

Toisaalta tästä heräsi aate. Jos kerta seinän sisällä menee virtajohto, miksei poraisi sen esille ja ottaisi siitä virtaa uuteen pistorasiaan? Kaikki virtajohdot ovat joka tapauksessa saman sulakkeen takana, joten virta on virtaa. Muutoin joutuu vetämään uusia virtsajohtoja pintavetona lattianrajassa.
 
partasuti sanoi:
Toisaalta tästä heräsi aate. Jos kerta seinän sisällä menee virtajohto, miksei poraisi sen esille ja ottaisi siitä virtaa uuteen pistorasiaan? Kaikki virtajohdot ovat joka tapauksessa saman sulakkeen takana, joten virta on virtaa. Muutoin joutuu vetämään uusia virtsajohtoja pintavetona lattianrajassa.

Mulla herää ekana aate että venyykö se seinän sisältä kaivettu kaapeli kytkentään asti ?
 
Tarkoitin että poikkaistaan seinän sisällä oleva johto ja liitetään siihen jatkopala, joka vedetään lattianrajaan. Sitten laastataan seinän pinta taas sileäksi.
 
Ei seinän sisälle saa mitään liitoksia tehdä. Kaikki liitokset tulee olla myöhemminkin luoksepäästävissä. Käytännössä siis pitäisi kairata isompi reikä seinään ja upottaa jakorasia. Eikä silti ole taattua, että johdossa on tarpeeksi löysiä liitoksen tekemiseen.
 
Mika_M sanoi:
Eikä silti ole taattua, että johdossa on tarpeeksi löysiä liitoksen tekemiseen.

On taattua että johdoissa EI OLE tarpeeksi löysiä. Se on tommosen betonikuution sähköremppaaminen melkoista tuskaa, yleensä. Johdot voivat olla jumissa putkessa, jolloin ei saa vedettyä uusia putkeen. Näin ollen ryhmä jää sitten vajaaksi ellei tee pintana tai roilottele. Pintavedot nyt sopii ainoastaan puuliiteriin ja roilottaminen pölyn takia on vähän haastavaa mikäli asunto ei ole tyhjä. Voittavia kortteja tässä ei ole tarjolla. Kuten Mika_M sanoikin, liitoksia voidaan tehdä ainoastaan jakorasioissa tai kojerasioissa joka on avattavissa.

Noita kun tuli joskus kavereille tehtyä niin yleensä piirrettiin ensin pohjakuvaan nykytilanne, tästä on helppo myös päätellä todennäköiset putkireitit jo ennen suuremmin rasioiden aukomista. Sitten piirretään optimaalinen lopputilanne, eli mihin haluttaisiin mitäkin. Näistä vaan sitten tehdään kompromissi, kuinka paljon on valmis laittamaan rahaa, näkemään vaivaa ja piikkaamaan betonia jotta pääsee itseään tyydyttävään lopputulokseen.
 
Toisin sanoen liitokseen pitäisi tehdä näkyvillä oleva jakorasia. Jätetään se aate pois mielestä. Pintaveto jää siten ainoaksi vaihtoehdoksi. Voihan ne johdot kätkeä jalkalistan alle mikäli ei kestä katsoa niitä.
 


Kylpyhuoneremontti on valmis. Vai oliko tuo julkinen pisupaikka? Jompi kumpi.

Kävin tänään suunnittelijan luona ja pelkään pahoin, että tästä se alkaa.
 
Kuvan rättipatterista tuli mieleeni että jätä sinne kylppäriisi se lämmitys. Muutat ruosteisen patterin vain tyylikkääksi rätti- (lue pyyhe) patteriksi.
Vai olikos tuota patterin kohtaloa mietitty, en jaksa kelata ketjua taaksepäin...
 
Pyyhekuivaimia ei oikein saa vaakasuuntaisina. Luulen sitä paitsi, että lämmitykseen tehty patteri on tehokkaampi kuin pyyhkeiden kuivaamisen tarkoitettu.

* * *

Aina silloin tällöin mieleeni on tullut, että autoni pitäisi mahtua olohuoneeseeni. En tarkoita mahtuuko ovesta sisään ja riittääkö lattian kantavuus, vaan näin ajatusleikkinä. Jos vaikka poistaisi huonekalut ja etäsiirtäisi auton tilaan, pitäisi kulkineen mahtua sinne ihan hyvin.

Tarkistin sitten yhtenä päivänä auton mitat ja mittasin huoneen. Kävi ilmi, että auto mahtuu sinne, mutta vain juuri ja juuri. Pari senttiä jää tyhjää kumpaankin päähän. Tätä on vaikea ymmärtää sillä kun seison toisessa päässä huonetta, näyttää tila reilusti auton verran. Mutta mitat eivät valehtele, nykyautot ovat ulkonäköään isompia.

bmw.png
 
Nyt on todellista ratkaisukeskeisyyttä autopaikoitusongelmaan ;)

Kestääköhän lattia pistekuorman ???

 


Hankin yleismittarin. Hieman harjoittelin jännitteen mittausta paristoilla ennen kun uskaltauduin verkkovirran kokeilemiseen. Tukevat 230 volttia näyttäisi seinästä tulevan.
 
Naapurissa yhden talon julkisivun pressu on jo poistettu, joten oletan että se on lopullisessa muodossaan. Toisen talon katon päälle on vedetty myös pressu ja nyt laitetaan telineitä sen sivuun.



 
partasuti sanoi:
Tänään olen paneutunut mainoksien estoon. Huomasin, että naapurilta on kadonnut omatekoinen kielto ovesta. Yllä olevan kuvan ajankohtana se oli vielä siinä. Hän on varmaan suopeutunut jälleen mainoksille.

Minä sen sijaan olen mennyt toiseen suuntaan. Muistin kuinka taloyhtiö jakoi näitä nappikylttejä joskus aikoinaan ja olin aika vakaasti siinä uskossa, että olin säästänyt napit. Ehdin jo kertaalleen etsiä ilman tuloksia, mutta tänään kävin läpi enemmän kätköjä.

Sieltä se asunnon kiinteistötekniikkaan liittyvästä muovipussista löytyi.



Pyyhin ulko-ovesta pölyt, joita ei ollut puhdistettu asennuksen jälkeen ja liimasin kieltonapin postilaatikkoon. Nyt on ihan syntinen olo.

 
Tänään olen ahkeroinut veitsitelineen merkin parissa. Se on näyttänyt muoviselta kohomerkiltä, joka on liimattu metallipintaan. Ja tämä on halpa tapa kiinnittää merkki. Jos ajattelet vaikka autoja, jos niihin on valmistajan merkki liimattu maalipintaan, moni ottaa sen pois. Jos taas merkille on tehty kohotettu tai upotettu paikka, moni jättää sen paikoilleen. Tässä on samasta asiasta kyse.

Koska merkki näytti liimatulta, ajattelin että sen pystyy poistamaan liimaa löysyttämällä ja sen jälkeen repimällä pois. Kuumensin merkkiä ensin hiustenkuivaajalla ja kun merkki jo poltti sormia, ajattelin liiman olevan riittävän löysää.

Kampesin merkin sitten pois eloonjäämistyökalulla ja hyvin lähti irti. Seuraavaksi pyyhin liimanjämät pois lakkabensiinillä ja vessapaperilla, noilla elämän perusaineilla.

Nyt veitsiteline on siistin näköinen.