https://tummennuskalvot.fi/

Toyota Corolla 12th gen. ( E210, 2018 -> )

^Omaan korvaan edes se activen 205/55R16 ecocontact ei kuulostanut erityisen hiljaiselta. Ei siis voi sanoa, että parempi kuin 18". Mutta olen kovasti eri mieltä siitä että corolla olisi hiljainen. Kaikkea muuta. Mutta se kai on makuasia. Vastamelukuulokkeiden kanssa epäilemättä ihan ok..  ;D
 
No vielä selvennettäköön, että eipä kai tätä kukaan hiljaisena autona pidä, ainakaan yli satasen vauhdeissa. Ei ole vaikea keksiä hiljaisempia moottoritieautoja! Kaupungissa kisa onkin tiukempi, tai jos katsoo muita 30-40 tonnin autoja. Siellä mennään minusta keskitasolla.

Mutta tosi meluisan ja tosi hiljaisen väliin mahtuu ainakin omalla asteikollani sellainen ISO harmaa alue kuin “ihan OK”. Siihen kategoriaan minä uuden Corollan laittaisin, matka-ajossa. Mikä on siis odotuksia huomattavasti parempi tulos, kun olin autotoimittajien arvosteluja toki kovasti lukenut ennen rahoituspaperien allekirjoittamista, ja olen joskus ajanut kakkossukupolven Priusia. Siitä on tultu paljon eteenpäin, onneksi!
 
rolle sanoi:
No vielä selvennettäköön, että eipä kai tätä kukaan hiljaisena autona pidä, ainakaan yli satasen vauhdeissa. Ei ole vaikea keksiä hiljaisempia moottoritieautoja! Kaupungissa kisa onkin tiukempi, tai jos katsoo muita 30-40 tonnin autoja. Siellä mennään minusta keskitasolla.

Mutta tosi meluisan ja tosi hiljaisen väliin mahtuu ainakin omalla asteikollani sellainen ISO harmaa alue kuin “ihan OK”. Siihen kategoriaan minä uuden Corollan laittaisin, matka-ajossa. Mikä on siis odotuksia huomattavasti parempi tulos, kun olin autotoimittajien arvosteluja toki kovasti lukenut ennen rahoituspaperien allekirjoittamista, ja olen joskus ajanut kakkossukupolven Priusia. Siitä on tultu paljon eteenpäin, onneksi!
Corollassa kuuluu maantiellä <120 nopeuksilla käytännössä vain rengasmelu. Esim. Ravissa sekä Camryssä kuuluu tuulen suhinoita lisäksi. Joten talvella (7 kk) kitkarenkailla Corolla on kohtuu hiljainen maantielläkin. Kaupunkiajossahan tuo Corolla on hiljaisempi kuin Meseni ihan 18-tuuman kesärenkaillakin. Mersussa kuuluu mm. moottorin ääni "hela tiden" sekä Contien kohina ihan riittävästi.
Uti
 
repomies sanoi:
Ei taatusti kaipaa. Luulisi että maahantuoja haluaa myydä sillä tapaa konfiguroituja autoja, joita asiakkaat haluavat ostaa. Kunnon rengastuksella tulee pienemmät polttoainekulut ja autoverokin. Rahan voisi käyttää vaikka sähkösäätöisiin penkkeihin. Jos sellaiset saisi.

Puhu vaan omasta puolestasi. Se että sinä tykkäät kottikärryn rengaskoosta ei ole kaikkien mieleen. Toisia ei häiritse se melu yms vaan se meinaa että auto näyttää hyvältä.
 
rolle sanoi:
Style-taso 17 tuuman renkailla on omalla viikon ajolla ollut aivan OK äänitason suhteen sekä mitattuna että korvalla.

Kaupungissa suurimman ajan noin 58 dB, kahdeksassa kympissä 65 dB ja satasessa 69 dB. Moottoritietä en vielä katsonut, mutta ei se satasesta hirveästi muutu omaan korvaan. En tajua miten Talouselämä sai 85 dB aikaan. Sehän on jo älytön meteli. Voiko 17->18 tuumaa sitten niin paljon tehdä.

Ajattelin ennen hankintaa, että Toyota pitää äänieristää, mutta ei tarvitse. Tuuli ja moottori ei kuulu oikein missään nopeudessa pahasti, ja rengasmelu on minusta samanlainen kuin muissa saman luokan autoissa. Helppo keskustella ääntä korottamatta. Aiempaan 2.2 litran diesel-maasturiin verrattuna tämä on joka tilanteessa hiljaisempi.

Ääni on dieseliin verrattuna sen verran tasaista murinaa, että vastamelukuuloke puree siihen erityisen hyvin. Dieselin säksätys tulee kuulokkeista läpi. Pitkillä matkoilla Boset yleensä päässä. Lyhyillä kaupunkimatkoilla vallitseva äänimaailma on kevyt kohina.

Nämä kokemusasiat jokainen kokee tietysti omalla tavallaan. Itse en melusta ole huomannut harmia tulevan.
Nyt syksyllä rengasäänet ovat mielestäni vaimentuneet, mutta tämä johtuu asfaltin siloittumisesta. Keväällä tosi karkealla pinnalla rengasmelun taas varmasti aistii selvästi. Myös märällä tienpinnalla äänet ovat ihan ok, eli selvästi vaimeammat kuin kuivalla.
 
Se ääni on ihan tiekohtainen. Vuoden vanhalla asvaltilla mittasin 80 km/h, 55 desibeliä tai alle, mikä on jo tosi hiljainen vaimea kohina. Luokkaa ”kuiskaus kuuluu takapenkille”. Karkealla asvaltilla sama nopeus 63-67 dB, jyrisevämpi ääni. Normaali puhe kuuluu takapenkille.

Ei tässä mitään väitöskirjaa olla aiheesta tekemässä, mutta on helppo katsoa numeroita kun ne näkee suoraan ranteesta, kellotaulusta. Apple Watch Series 4 ja WatchOS 6. En ole ”oikean” mittarin kanssa kalibroinut, mutta kaikki muut ko. laitteen sensorit ovat olleet hyvinkin tarkkoja. Eli kyllä se tehtaalla on jotenkin jo kalibroitu.
 
Sama havainto, että märällä on hiljaisempi. Vesi siloittaa kuoppia vissiin. Äänieristämätön auto R16 vanteella oli minun mielestäni aika raivostuttavan kuuloinen vielä syyskuussakin tuossa Tampereen kehätiellä, että tiedä häntä siloittumisesta.

Sääli että edessä macphersonin yläpäähän ei pääse käsiksi helposti. Pitää vissiin irroittaa pyyhkijät ja koko kaukalo siitä alta. Tolppien yläpäässä voisi olla pehmeämmän kiinnityksen patentille paikka.
 
repomies sanoi:
Sama havainto, että märällä on hiljaisempi. Vesi siloittaa kuoppia vissiin. Äänieristämätön auto R16 vanteella oli minun mielestäni aika raivostuttavan kuuloinen vielä syyskuussakin tuossa Tampereen kehätiellä, että tiedä häntä siloittumisesta.

Sääli että edessä macphersonin yläpäähän ei pääse käsiksi helposti. Pitää vissiin irroittaa pyyhkijät ja koko kaukalo siitä alta. Tolppien yläpäässä voisi olla pehmeämmän kiinnityksen patentille paikka.
Juttelin maahantuojan tuotepäällikön kanssa tästä Corollan rengasmeluasiasta. Premium TS:ssä on ns. äänieristyspaketti peräosassa. Style-ja Active-malleissa ei ole.
Uti
 
Uti sanoi:
Juttelin maahantuojan tuotepäällikön kanssa tästä Corollan rengasmeluasiasta. Premium TS:ssä on ns. äänieristyspaketti peräosassa. Style-ja Active-malleissa ei ole.
Uti

No tuohan kävi hyvin yksiin meidän molempien havaintojen kanssa!

Siellä premiumin takaosassa oli hiukkasen yritystä, kuten talliini kirjoittelin, eikä lisä-äänieristys konttiin tehnyt ihmeitä. En silti sanoisi että siellä olisi mitenkään erityisen hyvä äänieristys takana tehtaalta, mutta sillä lailla ilmeisesti minimalistisen fiksusti tehty niin, että itse tekemällä ei sitten tule enää merkittävästi paremmaksi.

Premiumissa best bang for buck tulee katon värinöiden vaimennuksesta. Sitten ovet.. vasta sen jälkeen kontti ja takakaaret kabiinin puolelta.
 
Onko repomies ajanut uutta rollaa jossa on lasikatto? Lasikatto ei ainakaan muodosta samanlaista kaikukoppaa kuin perinteinen katto, mutta en sitten tiedä kumpi on parempi ratkaisu. Itsellä on lasikatto, mutta kun oma Corolla on ainoa jota olen ajanut niin en pysty vertailemaan.
 
^En ole ajanut kattoluukullista mallia. Ei ollut koeajamassani merkkiliikkeen premiumissa luukkua.

Olettaisin, ettei lasi soi renkaiden tärinästä yhtä paljon kuin pelti. On se niin paljon raskaampi materiaali. Mutta kaiku siitä irtoaa niin kuin pellistäkin, eli varmaan hiljaisimmillaan se on kun sisäverhous on vedetty lasin eteen.
 
repomies sanoi:
^En ole ajanut kattoluukullista mallia. Ei ollut koeajamassani merkkiliikkeen premiumissa luukkua.

Olettaisin, ettei lasi soi renkaiden tärinästä yhtä paljon kuin pelti. On se niin paljon raskaampi materiaali. Mutta kaiku siitä irtoaa niin kuin pellistäkin, eli varmaan hiljaisimmillaan se on kun sisäverhous on vedetty lasin eteen.
Kyllä kattoluukku lisää ohjaamon melua. Itsellä kokemus kahdesta Toyotasta. Edes luukun verho ei vaimenna kuten peltikatto, vanuvaimennus sekä kattoverhoilu. Lisänä kattoluukuissa riskinä niiden ääntely etenkin  talvisin.
Uti
 
^En sinänsä yritäkään kiistää kokemustasi, mutta kommenttina Toyotien katon äänieristykseen suosittelen autotallini kuvien katsomista. Ei siellä verhoilun yläpuolella ole oikein mitään, vanu toimii jousena kattovalojen ympäristössä. Kattovalot toimivat kattoverhoilun kiinnikkeinä, pieni määrä vanua puristuu kiinni kattoon sitten siinä valon ympärillä.

Uuden Corollan katossa ainoa äänenvaimennus on mielestäni itse verhous sekä kaksi pitkittäistä pokkausta jotka inasen jäykistävät peltiä. Tuo on toki valmistusteknisesti järkevintä, mutta koputtelutestistä katto saa hylätyn ihan niin kuin rav4 täydellä kuormalla hirven väistöstä.
 
repomies sanoi:
^En ole ajanut kattoluukullista mallia. Ei ollut koeajamassani merkkiliikkeen premiumissa luukkua.

Olettaisin, ettei lasi soi renkaiden tärinästä yhtä paljon kuin pelti. On se niin paljon raskaampi materiaali.

Asiasta mitään ymmärtämättä noin minäkin sen olettaisin.

Verhon vaikutus ohjaamon meteliin on käytännössä olematon. Tuulen suhinaa saattaa aavistuksen vaimentaa, ei juuri muuta. Täytyy talvella kuunnella tuota kattoa alkaako se ääntelemään silloin.
 
repomies sanoi:
^En sinänsä yritäkään kiistää kokemustasi, mutta kommenttina Toyotien katon äänieristykseen suosittelen autotallini kuvien katsomista. Ei siellä verhoilun yläpuolella ole oikein mitään, vanu toimii jousena kattovalojen ympäristössä. Kattovalot toimivat kattoverhoilun kiinnikkeinä, pieni määrä vanua puristuu kiinni kattoon sitten siinä valon ympärillä.

Uuden Corollan katossa ainoa äänenvaimennus on mielestäni itse verhous sekä kaksi pitkittäistä pokkausta jotka inasen jäykistävät peltiä. Tuo on toki valmistusteknisesti järkevintä, mutta koputtelutestistä katto saa hylätyn ihan niin kuin rav4 täydellä kuormalla hirven väistöstä.
Tuossa, kun sivutaan Rav4:n väistökohua, niin oletteko tutustuneet Teknikens Världin numeron 12/19 farmarivertailuun, 12 farmaria  C-, D- ja E-segmentin autoja samassa vertailussa. Bensa-, diesel- ja kaksi lataushybridiä. C- segmentissä Focus 1.5, Ceed 1.4T Gt-line, Golf 1.4TSI GT DSG, Corolla 2.0TS. D-segmentissä Kia Optima Plug-In, Mese C200CE, Passat GTE, Volvo V60 D3. E- segmentissä Audi A6 quatro, BMW 520d xDrive, Volvo V90 D4, Skoda Superb 1,4 TSI DSG
Testissä väistökokeen tulokset:
Audi A6 76 km/h
Volvo V90 76 km/h
Focus 75 km/h
Corolla 74 km/h (hyvä ohjaustunto, mutta perän luistoa. Hyvä kuitenkin)
BMW  73 km/h
Volvo V60 73 km/h
Optima 73 km/h
Ceed 71 km/h
Superb 70 km/h
Mese C200 68 km/h
Passat GTE 68 km/h
Golf GT 65 km/h
Mese, Passat ja Golf saivat HYLÄTTY. Superb oli rajoilla. Näillä ei ollut kuitenkaan mainintaa, että myynti pitäisi lopettaa ;)
Laitetaan vielä ohituskiihtyvyys 70-130 km/h:
Passat GTE 6,7s
Audi A6 8,8s
Corolla 9,0s
Optima 9,0s
Volvo V90 9,3s
BMW 520d 9,7 s
Mese C200d 9,9 s
Ceed 10,0 s
Golf GT 10,3 s
Superb 10,5 s
Focus 11,3 s
Volvo V60 D3 11,8 s


 
Varmaan kyse ei ole siitä millä nopeudella auto selviää vaistökokeesta, vaan kuinka se käyttäytyy maksimiväistönopeudella. Nopeus ei ole edes 100% verrannollinen jos se on tehty eri aikaan ja eri olosuhteissa.
 
Tiedoksi niille, jotka ovat käyttäneet Hybrid Assistant -softaa, että tänään julkaistu uusin ohjelmistoversio 2.270.0 on saanut parannetun uusien automallien tunnistuksen. Nyt sen pitäisi toimia sekä 1.8-litraisen että 2-litraisen hybridin kanssa.
 
Multi-LED AHS-valoja ei taida olla kukaan vielä hehkuttanut täällä. Kuuluu plus-pakettiin Style-tasolla ja mahdollisesti Premiumiin. Eli pitkät voi pitää aina päällä, ja kameran avulla led-matriisista sammuu vastaantulijan tai edellä ajavan kokoinen musta aukko, joka seuraa vastaantulijan autoa. Samaan aikaan tien reunoilla tai omalla kaistalla, tai viereisellä kaistalla pitkät valot päällä horisonttiin asti, jos kaista on vapaa.

https://global.toyota/en/detail/4228499

On se nimittäin hieno tunne, kun voi ajella vakkarilla synkkää pikatietä edellä ajavan perässä, pitkät päällä. Ja AHS valaisee molemmille reitin. Näyttää edellä olevan ohi pitkää valoa oikealta ja vasemmalta, ja samalla jättää mustan sektorin eteen. Vaimoni, joka on muilta osin ollut hapan tähän kaikkeen automaatioon (”saako ne pois päältä”), näytti tuolle toiminnolle peukkua. Sitä hän aikoo käyttää itsekin.

Optimointimahdollisuuksia löytyy hämäräherkkyyden ja mustan sektorin koon suhteen. Lähetin tästä Toyota-infoon kysymyksiä. Manuaali antaa ymmärtää, että molempia voisi ehkä säätää, jälkimmäistä vain huollossa.

Nimittäin nyt auringonlaskusta saa olla aikaa lähes tunti, että pitkät suostuvat menemään itsestään päälle. Parempi olisi jos toimisivat jo iltahämärässä, ettei tarvitse sammutella AHS-toimintoa napista auringonlaskun jälkeen, jotta saa pitkät päälle.

Ja toinen tilanne jossa perusasetus ei ole paras mahdollinen, on jos edellä oleva ajaa vaikka puolen kilometrin päässä, pieni punainen piste. AHS tekee omalle kaistalle jo sadan metrin päästä alkavan mustan sektorin, ja monta sataa metriä tietä jää valaisematta. Toisin sanoen se musta sektori saisi olla huomattavasti kapeampi sekä sivu- että ylä-alasuunnassa, kun edessä oleva valonlähde on pieni, himmeä ja kaukana.

Katsotaan mitä vastaavat. Hämäräherkkyyttä pitää kokeilla huomenna itse, mutta varjokeilan kokoa ei pysty itse säätämään. Jos sitä ylipäätään pystyy säätämään kaikissa suunnissa.

Muilla kokemuksia AHS:stä ja sen tuunauksesta?
 
Premiumissa on nuo valot. En ole päässyt vielä kokeilemaan rehellisesti sanottuna, tullut ajeltua pimeällä lähinnä valaistuja teitä.

Navin puolelta muistaakseni löytyy herkkyysasetus valoille. Mutta pimeän sektorin kokoa ei pääse säätämään. Itse olin siinä uskossa ettei sitä voi säätää edes, luulin että sektoreja on kovin rajallisesti eli ne ovat suht leveitä. Voin toki olla väärässäkin. Käynnistyksen yhteydessähän tuo käy läpi valojen korkeuden ja sektorit sillä tapaa näytösluonteisesti.
 
Totta, jos se on yksirivinen ja varjostustapa perustuu vakiokokoisiin varjostimiin tai vakiokokoisen ledin sammutukseen rivistä, niin ei sitä sitten voi kaventaa. Saati ”nostaa” varjostuksen alareunaa. Ellei se sitten nostaisi lähivaloja ylöspäin tuossa tilanteessa. Kts. alla, siellä on asetus joka viittaisi tähän.

Kun ajaa säkkipimeässä, niin AHS antaa kovin dynaamisen mielikuvan siitä, että ”musta aukko” tosiaan seurailee muiden autojen valoja X- ja Y-suunnissa. Voi olla illuusio. Mutta yksikään vastaantulija ei ole vielä valoja vilkuttanut, eli kyllä se aina mustan alueen kohdalleen saa. Sitä mustaa vaan on välillä turhankin paljon :)

Nykyiselläänkin tuo AHS on toki huomattavasti parempi verrattuna siihen, että joutuu pudottamaan pitkät kokonaan pois. Mutta kun nämä ovat tietokoneita, niin sitten niissä on myös  asetuksia. Ja joskus löytyy parempia asetuksia kuin mitä oletuksilla saa aikaan.

Ao. asetuksia löytyy laajasta manuaalista, joka löytyy My Toyotan kautta. Niiden vaikutusta valojen käytökseen voi arvailla. Näitä bittejä voi käännellä vain huollossa.

”Pitkät lumisateessa” on tunnetusti hankala yhdistelmä, joten kiinnostaa mitä tuo viimeinen asetus yrittää saada aikaan, ja saako se jotain aikaan. Oletuksena se on päällä. Eli (vesi)sadetunnistin ja pitkät pelaavat jotenkin yhteen.

”Clearance between a vehicle ahead and the shaded high beams (Etäisyys edellä ajavaan ajoneuvon ja mukautuvien kaukovalojen välillä)”

Wide (Leveä) OLETUS
Narrow (Kapea)
Standard (Normaali)

Projection distance adjustment of the low beams according to the distance to a preceding vehicle (Lähivalojen valokeilan etäisyyden säätö edellä ajavan ajoneuvon etäisyyden mukaan)
On (Päällä)
Off (Pois päältä)

High beam light distribution control for rain (Kaukovalojen valon jakautumisen ohjaus sateella)
On (Päällä)
Off (Pois päältä)

 
Kokemuksia Prius AHS valoista:

Noiden toiminta on jäätävän hyvää. Virhelaukauksia ei tunnu tulevan, eikä vastaantulijat väläyttele valoja. Toiminnan aktivoituminen vaatii tosiaan melko hämärän kelin. Puolihämärässä joutuu kytkemään automatiikan pois ja vaihtamaan käsin. Valotehokin on tuollaiseksi riisikipoksi yllättävän hyvä.

Toyota huollon sekä maahantuojan mukaan laitteistoon ei pysty integroimaan lisävaloja. Kuulisin mielelläni, jos joku on tuossa onnistunut. Valojen kantavuutta voisi olla pimeillä pätkillä hiukan lisää (vertaan nyt edellisen auton 2x9” led-ämpäreihin).
 
Tuo navinäytön +2 -2 säätö liittyy vain päiväajovalo-automatiikkaan. +2-asennossa ajovalot syttyvät herkemmin.

Lisäksi huollon asettamana voi joitakin auton nopeuteen valoautomaatiossa liittyviä säätöjä tehdä. Ei ole tarkempaa ymmärrystä noista.

Uti