https://tummennuskalvot.fi/

Yleistä keskustelua Toyotasta

Toyota herättää eniten tunteita täällä. Ja eniten sellaisissa joilla ei sitä oöe, tuskin tuleekaan. Ihme homms tämäkin. Harvaa merkkiä tuolleen ihan inhotaan?
 
Päivitin tänään oman Aurikseni kartat versioon 6.12.0 ja taisi siinä olla myös softapäivitys. Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, että aktivointikoodin voi kopioida tikun juuressa olevaan ActivationCode.xml-tiedostoon niin ei tarvitse kirjoittaa koodia muistiin ja naputella sitä autossa.

Uusimmassa päivityksessä ei tuota tiedostoa ole mutta jos tiedoston kopioi jostain aiemmasta päivityksessä ja muokkaa sinne oikean aktivointikoodin, päivitys autossa onnistuu edelleen ilman koodin naputtelua. Näin Prius Chatissa kerrottiin ja tänään testasin itse, että niin se tosiaan toimii. Helpottaa hieman päivitystä, kun koodin voi heittää copy-pastella My Toyota -palvelusta suoraan tiedostoon.

Olin edellisessä päivityksessä valinnut vain Suomen, Ruotsin ja Norjan kartat. Laitteisto näkyy muistavan valinnan, kun nyt päivityksessä oli oletuksena vain nämä kolme maata. Muita en tarvitse ja päivitys sujuu nopeammin kuin jos päivittäisi turhaan koko länsi-Euroopan kartaston. Noin 20 minuuttia taisi karttojen ja softan päivitys kestää.
 
Hesusnis sanoi:
Tuolla Camry keskustelussa aihe vähän karkasi. En kyllä millään olisi uskonut, kuinka paljon Toyoyta merkkinä nostattaa foorumilaisissa tunteita. Jotenkin olisin ymmärtänyt, jos puhuttaisiin Ranskalaisista/Italialaisista autoista.

Myönnän että itselläni on Toyota, joka on kestänyt hyvin (9v ja vajaa 300.000km kilometriä), toki auto on tylsähkö ja ei mikään urheiluauto ajaa. Autolla ajo on kuitenkin erittäin stressaamatonta ja "helppoa" ja juuri sitä, tuon luotettavuuden lisäksi siinä arvostan.

Ihan tosi paljon arvostan VAG-konsernin osaamista, moottorin ominaisuuksien ja taloudellisuuksien suhteen, myös viimeistely on hienoa. Autot ovat todella järkeviä tilankäytöltään ym. Ainut mikä noissa mättää jälkimarkkinointi (huoltopalvelut) ja en yksinkertaisesti vielä luota VAG-konsernin autojen luotettavuuteen. Jos olisi pelimerkkejä ostaa aina uusi auto, jota pitää takuuajan ja vaihtaa aina uuteen, ostaisin luultavasti VAG-konsernin kulkineen. Koska näin ei kuitenkaan ole, vaan ostan autoni usein vähänkäytettynä, en uskalla ko. liikettä vielä tehdä. Tähän päätökseen ei vaikuta nettikeskustelut, vaan yksinkertaisesti omassa lähipiirissä/työkavereissa on liian monta huonoa esimerkkiä ko. autojen laadusta.
Hämmästytti ja vähän hävetti kyllä näiden puolesta, jotka siellä Camry-keskustelussa ajautui yltiöpäiseen Toyotan dissaamiseen. Vaikka itse pidän ehkä eniten ranskalaisesta Peugeotista ja saa niistä lukea mitä typerimpiä kommentteja ja yleistyksiä, ei kiinnosta alkaa  vaikka Toyotaa merkkinä haukkumaan, kukin ajakoon sanotaanko- tyylillään.
 
PgPete sanoi:

Itsellä omakohtaista kokemusta melkein joka merkistä, myös korjauspuolelta (n.160 kpl autoja ollut omistuksessa) mutta ei ole tarvetta lähteä haukkumaan jotain merkkiä. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolet. Nytkin on pihassa Volvo, Toyota ja pari Fordia. Arjenharmaa merkki herättää vain suuria tunteita ihmisissä, kun ei naapurin/työkaverin ym. takia pysty Toyotaa selkäsuorana ajamaan. Pitää sitten ostaa se mitä ei haluaisi ja dissata Toyotaa.. ;)
 
Caddy78 sanoi:
Arjenharmaa merkki herättää vain suuria tunteita ihmisissä, kun ei naapurin/työkaverin ym. takia pysty Toyotaa selkäsuorana ajamaan. Pitää sitten ostaa se mitä ei haluaisi ja dissata Toyotaa.. ;)
En pysty kyllä tuota allekirjoittamaan, kyllähän Toyota nauttii suurta luottamusta kansan keskuudesssa, jos sen valitsee, saa useimmiten hyväksyvän nyökkäyksen, toisin saattaa olla italialaisen tai ranskalaisen kanssa. Korostan nyt kuitenkin että minun autonvalintaani ei muiden mielipiteet vaikuta. :)
 
Aika moni on vaan omalla suunsoitolla/kuittailulla ajanut itsensä siihen tilanteeseen että kynnys siirtyä Tojon rattiin on aika iso....
 
Caddy78 sanoi:
Aika moni on vaan omalla suunsoitolla/kuittailulla ajanut itsensä siihen tilanteeseen että kynnys siirtyä Tojon rattiin on aika iso....
Joopa joo, ee oo synti ajjoo Tojolla, mutta on se helevetin suur häppee😇
 
Häpeä on tunteista ehkä voimakkain ja sitä pystyy sovittamaan vain ostamalla tarpeeksi monta kuivalla dsg:llä olevaa vagginetta [emoji56]

Lähetetty minun G8441 laitteesta Tapatalkilla

Jo pienenä hiekkalaatikolla on tulevien automiesten kaaliin taottu se maailman suurin totuus siitä, mitkä on oikeita merkkejä ja mitkä on riisikuppeja. Sosiaalisen paineen voima ei anna sijaa omalle ajattelulle.  :rolleyes:
 
Caddy78 sanoi:
...kun ei... pysty Toyotaa selkäsuorana ajamaan.

Vähän sanoja poimittuna mutta tuossa mun syyn suuntaa miksi en pysty Toitsua hankkimaan. Vajaa / väärällä alueella vaikuttava ratin etäisyyssäätö jättää ajoasennon epämiellyttäväksi. Tottuisko? Ehkä tai ei. Mutta ei viitti tehdä kokeilua. Ja toisekseen nykymallien sisätila-desing on tökkinyt. Täytyy käydä vilkaisemassa nää uudet (Camry, Auris, RAV) jahka saapuvat. Irtotabletti keskellä kojelautaa ei kyllä ole mun juttu missään merkissä..
 
Nyt on syytä lopettaa Toyotan mollaaminen. Sukulaistyttö peri isänsä 20 vanhan Toyotan ja ajeli sillä
muutamia kertoja kesällä ja huomasi, että autossa tuntui vähän tunkkaiselta.
Vei auto huoltoon ja valitti tunkkaisuutta, asentaja irroitti raitisilmasuodattimen ja totesi
hämmästyneenä, että täällä on alkuperäinen ilmansuodatin.
Siis kyllä Toyota kestää, ilmansuodatinkin 20 vuotta. . .
 
jalkkis sanoi:
Vähän sanoja poimittuna mutta tuossa mun syyn suuntaa miksi en pysty Toitsua hankkimaan. Vajaa / väärällä alueella vaikuttava ratin etäisyyssäätö jättää ajoasennon epämiellyttäväksi.

TM oli ajanut uuden Corollan. Ratin säätöalue on kuulemma kasvanut.
 
Vaikeahan se videon perusteella on sanoa, mutta omaan silmään näyttää aika perus Tojon säädöltä, eli lyhyeltä.
 
Mihin suuntaan te rattia niin paljon säädätte? Onko maha niin iso, ettei pääse istumaan ilman ratin rullaamista ylös ja eteen?
 
Urlaub sanoi:
Mihin suuntaan te rattia niin paljon säädätte? Onko maha niin iso, ettei pääse istumaan ilman ratin rullaamista ylös ja eteen?
Ei kun jokainen todellinen automies ajaa kunnon takakenosta ja ratin pitää tulla pitkälle taakse että onnistuu.
 
Urlaub sanoi:
Mihin suuntaan te rattia niin paljon säädätte? Onko maha niin iso, ettei pääse istumaan ilman ratin rullaamista ylös ja eteen?

:D haha, päivän naurut.

Urlaub sanoi:
Mihin suuntaan te rattia niin paljon säädätte? Onko maha niin iso, ettei pääse istumaan ilman ratin rullaamista ylös ja eteen?

No mulla ainakin tojotan kohdalla on ollut ongelmana ettei ruoria saa riittävän lähelle, penkin etäisyyden kun säätää sopivaksi polkimiin nähden niin ratti on aivan liian kaukana, ja jos penkin siirtää siten että ratti on sopivasti niin jalat on kippurassa.

Ja videon perusteella näyttäisi tuossakin olevan toyon normi lyhyt etäisyyssäätö ratille.
 
Urlaub sanoi:
Mihin suuntaan te rattia niin paljon säädätte? Onko maha niin iso, ettei pääse istumaan ilman ratin rullaamista ylös ja eteen?

Ei ole mahasa näkynyt. Jos vartta on lähemmäs 190cm ja pituutta jaloissa niin Japseissa sitä alkaa kaipaamaan pikkasen enemmän säätöjä kuin perus 170 cm patukka persjalkoineen ja apinan käsivarsineen.
 
Katselin ja lueskelin pari esittelyä & ennakko koeajoa uudesta Corollasta. Eiköhän se tule myymään aika hyvin meilläkin. Voimalinjat kuulostaa varsin sopivilta ja tilat ( farkku ) vastaa tekstin mukaan poistuvan Avensiksen tiloja.
Toki hinnoittelu on kysymys joka vaikuttaa todella paljon.
Kumminkin parilitrainen hybridi 180hv tehoineen ( 0-100 8sek ) vaikuttaa erittäin pätevältä yleispeliltä meikäläisiin tarpeisiin. Hyvin kulkeva bensa auto jonka käytännön kulutus keskimääräisellä ajomäärällä jäänee alle kuuden litran käytännössä? Saapa nähdä kun appiukko on ollut Toyota miehenä viimeiset vuodet ja ajelee '14 Avensiksella tällähetkellä. Puheissa on ollut havaittavissa pientä autokuumetta, vaikka aina muistaa mainita että nykyinen on ns viimeinen auto ( ikää 74v ).
 
Ei kai tuommosta kukaan osta, kun se on täällä jo haukuttu paskaksi näkemättä ja kokeilematta.
 
Todellisuus ( myyntitilastoissa ) tuntuu olevan aika usein päinvastainen täältä luetun kanssa [emoji51]
Joten eiköhän tämäkin kaupaksi mene.
 
Bawuka sanoi:
Ei ole mahasa näkynyt. Jos vartta on lähemmäs 190cm ja pituutta jaloissa niin Japseissa sitä alkaa kaipaamaan pikkasen enemmän säätöjä kuin perus 170 cm patukka persjalkoineen ja apinan käsivarsineen.

Olen paljon ajanut Avensiksella ilman suuria ongelmia. Olen 187 cm ja lantionluun yläreuna on 107 cm lattian yläpuolella. Kädetkään eivät yllä lähellekään polvia :D En leiki Räikköstä vaan ajan ilman ongelmia istuvassa asennossa 8)

Ei ratin suurempi säätövara haittaisi, mutta kyllä nykyinenkin toimii.
 
antsu sanoi:

Tässä se juttu onkin, kyllähän se toimii mutta, juuri se mutta, kun toisissa on tarjolla niitä ylimääräisiä säätösenttejä niin miksei niitä saa Tojoihin. On sitä itsekin tullut Toyota omistettua, kolme jos tarkkoja ollaan.