https://yliteippaus.fi/

Mitä teit autollesi tänään?

Hain sen korjaamolta kampuran stefan ja kytkimen vaihdosta, jonka jälkeen aloinkin saman tien purkamaan sitä toisesta paikasta. Eli iskareiden ja jousien vaihto-operaatiota aloittelin. Homma taitaa kyllä vielä eskaloitua täysimittaiseksi jarruremontiksikin. :rolleyes: Palat alkaa olemaan aika lailla loppu ja ainakin oikea etujarrulevy oli sen verran jämäkästi kiinni navassa, että joutui ottamaan ihan isomman vasaran avuksi sen irrottamiseen. Saa nähdä kuinka paljon puijjuuttaa tuon jälkeen jarruttaessa...  :-\
 
Imuroin A kolmosen reissua varten, tykkään auton olevan puhdas myös sisältä reissuun lähtiessä ettei ilmastointi pyöritä pölyä autossa.
 
Käytin mersun harjattomassa pesussa, ajoin Tuusulaväylää satasen vauhdissa kaatosateessa,
äkkiseltään katsottuna ihan puhtaalta vaikutti.
Taidan ottaa käyttöön tällaisen harjattoman pesun, eipä juurikaan tule naarmuja.
 
Zasa sanoi:
Lopputulos näyttää hyvältä, aineelle luvataan jopa 6kk kestävyys jota hiukan epäilen.
Taitaa 6 viikkoa olla lähempänä totuutta, laseissa pysyy ihan hyvin mutta varsinkin kyljissä ja perässä ei. Yhden purkin olen moista ainetta käyttänyt enkä aio lisää ostaa.

Jjaa mitäs noille autoille on tullut tehtyä, tällä viikolla on kahteen haettu tuore leima, yhteen asennettu eilen vapaavirtaussuodatin :):)) ja sitten ulko- ja sisäputseja. On tuossa touhuttu muutakin joita päivittelen talleihin sitten kun jaksan ja kerkeän.
 
laitatin korrek TFC Cure pinnotteen, itselle jäi maksuosuus työstä.

Fiksari mainitsi että apparin ovi ja lokari on maalattu. Lokari mahdollisesti myös uusittu kun konepelti istuu apukuskin puolelta huonommin.  :-\ Nyt se pistää koko ajan silmään kun sen itsekin huomaa paremmin. Mitähän lie maksaisi jos nuo istuttaisi uudelleen?
 
Nautiskelin siitä n.30 kilsan edestä, jouduin pitkästä aikaa parkkipaikka’hippasille’ ja huomasin nauttivani tämän ’laivan’ kanssa siitä sillä nyt etenkin kun laatikko on säädetty/oppinut (?) vaihtamaan tyylilläni  8)
 
Konehuoneen siistimistä ja ilmanputsarin puhdistusta. Pyyhin pinnat Surfexilla ja Korrekin muovinhoitoainetta muovipintoihin. Samalla pyyhin kaasuläpästä karstaa pois, ilmasensorit suihkuttelin Air Sensor Cleanilla, pyyhin roskat suodatinkotelosta ja kevyesti puhaltelin ilmansuodattimesta suurimmat roskat pois (ei vielä vaihtoaika).
 
Ensin pesu neutraalilla BH Autowashilla. Kuivauksen jälkeen tällainen keskikesän vahapinnan elvytys vastavahatun näköiseksi Collinite 520 QD:lla toukokuussa laitetun Collinite 476s päälle. Lopuksi vielä tuulilasin puhdistus IPA:lla ja päälle Ultra Glaco lasipinnoite.
 
Maalasin jarrusatulat ja levyjen keskiöt Hammer metallimaalilla. Teräsharjalla enimmät ruosteet pois, puhdistus break cleanerillä ja rätillä sekä maalia pintaan jarruja purkamatta. Laitoin mustaa satuloihin, niin ei tarvinnut tehdä millin tarkkaa. Mustasta tuli hyvä, mutta hopeasta levyissä ei tullut pensselillä ihan tasaista. No, eipä se niin pahasti ota silmään, kun alkava ruoste keväällä laitettujen levyjen napaosassa.  :rolleyes:

Väittävät, että ei pysy ilman kunnon ruosteen poistoa, joten tein tämän nyt ihan kokeilumielessä. Maalit maksoi 7€/purkki, joten ei ollut iso kulu. Helpompi sutia uudestaan parin vuoden päästä, kuin purkaa jarrut kokonaan.
 
Pesin satojen ellei tuhansien hyttys, paarma, mäkäräis yms hyönteiden jäänteet ja läiskät keulalta pois ja tietty muutenkin auton ulkopinnat.
 
DeltaBavaria.fi tarran takakontista kilven alta ja erään liiga joukkueen logo tarran (vanhentunut logo) oikeanpuolen viimeisestä sivuikkunasta lämmittelin hiustenkuivaajalla ja rapsuttelin pois Bemusta.
 
Vempula sanoi:
Ruhtinaalliset viisi päivää ehti Honda palvelemaan perheen arkea, kun tänään kävi ilmi, että vaimon etätyöt jatkuvat vielä vähintään pari kuukautta. Eli takaisin seisontaan. Saa nähdä, miten pitkä seisontajakso tästä tulee.

Nyt napsahti Hondakin taas käyttöön. Viisi kuukautta ehti olemaan seisonnassa, kun korona muutti arkea niin merkittävästi. Euroissa säästin ajoneuvoverossa, käyttövoimaverossa ja vakuutuksissa vajaat 600 euroa.

Talvirenkaita en taida enää jaksaa vaihtaa, kun kohtahan on jo syyskuu :)
 
Emännän Smartille pientä fiksailua:

1. Lasinpesunesteet valui pihalle jos täytti enemmän kuin litran.
Pienellä tutkimisella syyksi paljastui säiliöltä toisen puolen lampunpesimelle menevä kumiletku, josta seurasikin koko keulan purkaminen puskureineen ja lokasuojineen, oli onneksi helppo homma kun auto on tuollainen palapeli. Paljastui että letkua oli korjattu ennenkin, liitoksia oli 3 tai 4 ja toisessa päässä oli sellaisia 15-20cm pätkiä useampi, ei voi ymmärtää tuollaista pökertämistä kun letku maksaa vitosen metri ja korjaus vaatii aina koko keulan purkamisen??? No uusin sitten koko letkun säiliöltä alkaen ja nyt pysyy liemet sisällä :)

2. Moniurahihna ilmoitteli olemassaolostaan kylmäkäynnistyksissä, uusi hihna oli 10min homma kaikkine hämmästelyineen. Toiset 10min käytin Dastyn ja mikrokuituliinan kanssa konehuoneen putsailuun, heti paljon fiksumpi kun muoviosat on puhtaita.

3. Kuskin oven kajari oli mykkä. Ensin tarkistus onhan itse ämyri ehjä ja kun oli, niin ilmeisimmän kimppuun eli oven ja korin välinen johtonippu. Kaikki muut oli ehjiä mutta molemmat kajarinjohdot poikki ??? Väliin 15cm pätkä uutta johtoa ja liitokset oven ja korin sisään, nyt taas rokki soi kaikista kuudesta ämyristä 8)

Ihan mukavaa puuhastelua tämmöisen vanhemman auton kanssa, oma auto meneekin sitten viikon päästä ensimmäiseen huoltoon.
 
Teinibemmille uudet ikkunamekanismit molempiin oviin. Jospa kestäis auton lopun iän.
 
Pesu Dodon Sour Powerilla ja ruuvasin lisävalon kiinni. Ihan katsastusta varten kun ilmeisesti eivät tykkää jos valoteline tyhjä, terävät reunat sojottaa eteenpäin. On se nyt ainakin 3kk säästynyt turhilta kiveniskuilta ja auringonsäteilyltä.
 
Ruuvailin kuristusläpän, ja tyhjäkäynnin ruuveja Minicab:issa kun vielä kytkimenkin vaihdon jälkeen oli semmoista sammahtelua heti käynnistyksen jälkeen, ja kone kylmänä tykkäsi stumpata mäessä rullatessa, ja pysähdyksissä kone kokoajan kuulosti siltä että kohta sammuu jos ei ollut jalka kaasulla. Nyt meni näemmä tuon kuristusläpän säätö oikein, talvella oli ongelmana että se oli vähän väärin, ja kun tyhjäkäyntiä lisäsi niin se perhana alko kylmänä puskemaan polttoainetta tippoina putkesta tai ihan suoraan kunnon mustat sauhut.
 
Vaihdoin suuttimet, putsasin suutinkiskon, vaihdoin painesäätimen ja nostin pumpun ylös tankista 3 kerran tänä kesänä ja kokosin uudelleen. Jos nyt toimisi kuten pitäisi ja ei soppa loppus kesken.