https://tummennuskalvot.fi/

Nuohous ja hormit

Meillä mökkisauna pitäisi ymmärrykseni mukaan leimauttaa kerran 3:ssa vuodessa, mutta minä olen vetänyt itse rassin läpi tuosta 2 metrin teräsputkenpätkästä ja sitten kerännyt sen nokikourallisen kiukaan sisältä pois. 100 €:n suuruusluokkaa on säästö/kerta ja sutarin hommaaminen on vaivalloisempaa kuin itse tekeminen.
 
antsu sanoi:
Meillä mökkisauna pitäisi ymmärrykseni mukaan leimauttaa kerran 3:ssa vuodessa, mutta minä olen vetänyt itse rassin läpi tuosta 2 metrin teräsputkenpätkästä ja sitten kerännyt sen nokikourallisen kiukaan sisältä pois. 100 €:n suuruusluokkaa on säästö/kerta ja sutarin hommaaminen on vaivalloisempaa kuin itse tekeminen.
Kunhan tiedostat että voi tulla lievää suurempi vääntö saada vakuutusyhtiöltä korvauksia, siinä vaiheessa kun todetaan että torppa on palanut hormiin liittyvästä asiasta johtuen.

Mutta näin olen toiminut itsekin mökillä 17 vuoden ajan. Pari kertaa koettanut saada nuohoojaa paikan päälle, mutta aina sama kitinä että pitäisi saada muita nuohottavia samalta suunnalta. Ymmärrän toki tuon näkemyksen, mutta minunko asia se on järjestellä nuohoojille asiakkaita? Vai pitäisikö nuohonjankin jotenkin kampanjoida leipänsä eteen?
 
^
Elämässä on riskejä eikä niitä nuohooja saa poistettua. Peltipiippu on kaiken lisäksi uusittu 9-vuotta sitten sattuneen vahingon jälkeen joten se on parempi kuin edellinen 40-vuotias, vaikka nuohooja olisi sitä kuinka paljon tahansa hinkannut.

Vaikea on kuvitella, että saunan peltihormiin syttyisi nokipalo. Läpivienti ja sen eriste ovat ymmärtääkseni se heikko lenkki ja ne ovat nyt standardin SFS XXXX mukaiset.
 
Tänään kävi nuohooja, oikeastaan kaksikin kun oli mukana oppisopimus oletettu nainen. Vasta nyt ymmärsin mitä kaikkea nuohoojan kuuluu tehdä. Ei ole ennen 20 v aikana nuohooja kiukaan sisään katsonut... Karstaa tuli pihalle kannettavaksi useampien vuosien ajalta, kun aiemmat nuohoojat ovat vähän oikoneet hommissaan.

Tiedän kyllä kuka tulee nuohoomaan meille myös ensi vuonna.
 
Sande sanoi:
Oli lyhyt, mutta blondi. Vaan äkkiäkös väri hiuksissa vaihtuu...

Okei, voi hyvinkin olla mun entinen työkaveri silloin kyseessä. Jos näin on, niin täytyy kyllä sanoa että meillekään ei tarvitse muuta nuohousfirmaa edes harkita. Sen verran tarkkaa työtä tekivät ja paikat jäi siistiksi käynnin jälkeen.
 
Sande sanoi:
Tänään kävi nuohooja, oikeastaan kaksikin kun oli mukana oppisopimus oletettu nainen. Vasta nyt ymmärsin mitä kaikkea nuohoojan kuuluu tehdä. Ei ole ennen 20 v aikana nuohooja kiukaan sisään katsonut... Karstaa tuli pihalle kannettavaksi useampien vuosien ajalta, kun aiemmat nuohoojat ovat vähän oikoneet hommissaan.

Tiedän kyllä kuka tulee nuohoomaan meille myös ensi vuonna.

Sattuisiko tämä nuohousyritys toimimaan Pk-seudulla/Etelä-Suomessa?
 
Jeremias 115 mm:n saunan teräs/rosteripiippu. Näiden nouhouksessa pitää käyttää nylonharjaa, mutta mikä on oikea harjan halkaisija 115 mm:n piipulle? Pienin koko mitä löytyy normi kaupoista näyttää olevan 160 mm, onkohan se liian iso? Tilaamalla löytyy 100 ja 125 mm halkaisijalla olevia.
 
^En ole omaa harjaani mitannut, mutta luulen, että se on 160. Olen sillä harvakseltaan saunan putkea rassannut ja todennut sen hieman turhan suureksi, mutta olen sillä pärjännyt. Jäykkäharjaksinen 125 millinen saattaisi olla mukavampi ja tehokkaampi käytössä.
 
Vähän turhan iso 160 :n varsinkin jos jäykät harjakset.Saahan sen kyllä leikattua pienemmäksi.Voi se silläkin mennä mutta harjas saattaa jäädä saumaan jumiin helpommin.
Noin yleensä ottaen vähän ylisuuri ja pehmeä on parempi kuin jämti ja jäykkä.
Vetelee sitten vaikka useamman kerran.
 
antsu sanoi:
^En ole omaa harjaani mitannut, mutta luulen, että se on 160. Olen sillä harvakseltaan saunan putkea rassannut ja todennut sen hieman turhan suureksi, mutta olen sillä pärjännyt. Jäykkäharjaksinen 125 millinen saattaisi olla mukavampi ja tehokkaampi käytössä.
Onko sinulla 115-millinen piippu, jossa olet 160-milliselläkin harjalla pärjännyt? Kysyn kun koko ei käynyt suoraan ilmi. 

Itsekin olen hankkimassa harjaa 115-milliselle rosteripiipulle mutta minulla ei ole kokemusta rosteripiipun nuohouksesta. Onkohan 125-millinen nailonharja sopiva kun 115-millisiä ei taida löytyä? Harjan valmistaja tuossa alla sanoo, ettei harja saisi olla piippua suurempi.

http://www.akaanharjavalmiste.fi/nuohousharjojen-koot/
Moni tilaa nuohousharjoja liian suurina. Jos nuohousharja on isompi kuin piipun/putken sisähalkaisija, eli jos harja taittuu piipun/putken sisäpintaa vasten, se vain luistaa piipun/putken roskien ja tuhkan yli ja ei puhdista sitä kunnolla. Harjasten kärkien pitää tehdä työ, jotta piippu/putki putsaantuisi paremmin.
 
Vuosittainen nuohous suoritettu. Varaavan takan, puukiukaan ja luonnollisesti näiden hormien nuohous maksoi 59€, eli vakituisen asuinrakennuksen minimiveloituksen verran. Sen verran oli inflaatio puraissut vuoden takaiseen verrattuna, että hinta oli noussut 2€. En siltikään pidä vielä pahana.
 
Tänään kävi nuohooja ja meillä on vain 1 keraaminen piippu joka hyvin vähäisellä käytöllä. 60 € Hki maksoi tuo.
joka toinen vuosi tuota nuohottu ja nuohojaan mukaan ei tarvetta tiheämpään, vaikka laki kai joka vuosi edellyttääkin?

sinällään outoa, että mitään virallista seurantaa/kirjanpitoa tuosta ei ole mihinkään vaadittu kuin nuohouksen suorittaneeseen yritykseen ja sitten kiinteistön omistajaaan.
eli jos sanot, että nuohottu on säännöllisesti ja kuitti kadonnut (tai paloi talon mukana...), niin kuka sitä voi sitten selvittää jos jotain sattuu?
 
Talo taisi olla 7v ikäinen kun nokipoju kävi vasta ekan kerran katolla ikuna ja huuteli sieltä onkos täällä joku jo käynyt, rööri oli puhtonen kuin uutena.

Eikö tässä oteta melkoinen riski vakuutusten suhteen, jos tulee jotain tulipaloon viittaavaa korvattavaa? Kun on kerran ihan lakisääteinen velvollisuus nuohouttaa vakituisten kämppien hormit joka vuosi. Ja pitää olla esittää siitä vielä dokumenttiakin tarvittaessa.

Sillähän ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, että onko nuohoukselle todellista tarvetta vai ei.
 
Eikö tässä oteta melkoinen riski vakuutusten suhteen, jos tulee jotain tulipaloon viittaavaa korvattavaa? Kun on kerran ihan lakisääteinen velvollisuus nuohouttaa vakituisten kämppien hormit joka vuosi. Ja pitää olla esittää siitä vielä dokumenttiakin tarvittaessa.
No juu noin periaatteessahan se on riskin siirtoa nuohoojalle tms. että on edes joku käynyt tuon hormin tarkastamassa, ainakin muodollisesti niin että on siitä dokumenttia lykätä vak.yhtiölle. Tuo umpiteräshormi kun ei tuosta nyt oikeasti miksikään mene, niin uutukaisena tuo 1. nuohous sitten meni hiukka pitkäksi. Hormistakin kun tässä 1.5krs talossa on sisätiloissa varsin suuri osa ja siten pintapuolisesti itsekin käsin kopeloitavissa ettei käy pinnat liian kuumina, joka viittaisi jonkinlaiseen happoteräksisen sisäputken ja sitä kautta kivivillaisten eristeidenkin vaurioon. Tuo loppuosa katolle on jo sen verran vilposta, jotta sieltä tuskin mitään enää tulee, eiköhän ne kuumimmat osat hormista kuitenkin ole ne tod.näköisimmmät vauriopaikat. Toki ns. nokipalon mahis on aina olemassa, sitä nuohouskaan täysin poissulje, mutta siihen voi suuresti vaikuttaa sillä mitä polttaa, paljonko se rööriä nokeaa. Sittemmin on nuohousväliä toki tihennetty, mutta ei tuo nokipoju vieläkään ihan joka vuosi tuolla katolla könyä ja tiedä onko tuo enää edes pakolistakaan että se on nimenomaan ammattinuohoaja joka siellä käy. Ns. piirinuohous on ainakin jo purettu = enää ei tule niitä muistutuksiakaan postilaatikkoon kuten ennen vanhaan ja taisipa joku nuohousfirma saada jopa jonkin kuluttajaviranomaisen huomautuksenkin noista piirinuohousaikojen kaltaisten mainostensa jakamisesta harhaanjohtavana mainontana tms :unsure:
 
Sittemmin on nuohousväliä toki tihennetty, mutta ei tuo nokipoju vieläkään ihan joka vuosi tuolla katolla könyä ja tiedä onko tuo enää edes pakolistakaan että se on nimenomaan ammattinuohoaja joka siellä käy. Ns. piirinuohous on ainakin jo purettu = enää ei tule niitä muistutuksiakaan postilaatikkoon kuten ennen vanhaan ja taisipa joku nuohousfirma saada jopa jonkin kuluttajaviranomaisen huomautuksenkin noista piirinuohousaikojen kaltaisten mainostensa jakamisesta harhaanjohtavana mainontana tms :unsure:

Siis on se asuinrakennuksen hormin nuohous edelleen pelastuslaissa määritelty pakolliseksi kerran vuodessa, jos hormia yhtään käyttää. Piirinuohousmonopolin poistuminen ei vaikuta tuon taivallista tähän asiaan.

Ja sen vuotuisen nuohouksen pitää suorittaa juurikin nouhouksen ammattitutkinnon suorittanut henkilö. Kukaan muu ei voi kirjoittaa nuohouksesta pelastuslain edellyttämää nuohoustodistusta.

Mun silmissä täysin järjetön riski otettavaksi, kun miettii miten pienestä kustannuksesta on kyse ja pahimmillaan voi käydä niin, että talo palaa alta ja vakuutus ei korvaa. Kaikista nolointa tässä tilanteessa olisi mennä iltapäivämediaan itkemään miten vakuutusyhtiöt keplottelivat itsensä ulos korvauksista.