autoilua & elämää

Kirjoittaja Aihe: Yleistä keskustelua juoksemisesta. Niin hitaille kuin nopeillekin :-)  (Luettu 38535 kertaa)

Poissa karhunik

Pitkästä, siis todella pitkästä aikaa kunnon juoksulenkki takana. Tai noh, kunnon juoksulenkki minulle, koska en ymmärrä miten esim. Vempulan matkoja (32km) jaksaa tai viitsii juosta ja varsinkaan tuolla keskinopeudella! Kesän aikana ajanpuutteen vuoksi liikunta ollut varsin vähäistä, mutta nyt 13km juoksulenkki tuli tehtyä. Keskinopeus oli hiukan yli 10km/h / vajaa 6min/km. Mietinkin jo, että onkohan tuo hyvä, mutta ei se taida olla, jos 32km lenkkiä jaksaa juosta kovempaa...
Omasta mielestä juoksu on justiinsa hyvä laji siinä mielessä, että tällainen ei-kilpailuhenkinen voi hölkötellä just sitä nopeutta kuin ittestä hyvältä tuntuu ;) Ja helppo varioida tilanteen mukaan, toisinaan on aikaa pidemmälle lenkille ja toisinaan lyhyemmälle.

Omakin aika nykyisin aika kortilla, en edes muista koska viimeksi olen käynyt yksin juoksemassa. Aina joko poika tai/ja koira mukana, tuolloin on turha ressata vauhdista tai matkasta, poika ei paljoa yli puolta tuntia viihdy rattaissa ennen tylsyyskohtausta, joten tuohon on meikän matka/nopeusrajat hakeneet sellaisen kivan lenkin :)

Poissa Ribbe

  • Vakiokalustoa
  • **
  • Viestejä: 651
Minä lopetin juoksuharrastuksen.. Ei se vaan ole minun laji, väkisin hampaat irvesssä sitä sen 3kk jakso..

Pitäs keksiä jotain muuta.. Sali? Pyöräily? En tiiä..
Vähän sama kuin itsellä talvella hiihto. Helkkarin hyvä laji olisi kunnon kannalta, mutta kun ei vain suju niin hyvin kuin haluaisi.

Sali harrastus taitaa olla noista se halvempi.

Poissa Ale

  • Klassikkoainesta
  • ***
  • Viestejä: 2416
Sali harrastus taitaa olla noista se halvempi.

Suosittelen kumpaakin mutta kyllä pyöräily lopulta on halvempaa. Tonnin maksaa hyvä pyörä ja varusteet ja kestää helposti kymmenen vuotta, ylikin. Salilla käynti maksaa joitain kymppejä kuussa.

Tietysti pyöräilyssä ajautuu helposti kilpavarusteluun.

Juoksu on alkuun aika ikävää hommaa mutta muuttuu siitä useimmilla iloksi. Toki 3kk on jo sellainen aika että siinä on kunto vähän kehittynyt ja pystyisi juoksusta jossain määrin nauttimaan jos on nauttiakseen.

Poissa fourvalve

  • Sisäänajettu
  • *
  • Viestejä: 405
  • Wartburg 311
Juoksemiseen jää koukkuun vaikka  mielestäni en ole luotu juoksemiseen. Kolme kertaa viikossa käyn jouksemassa ns. pururadan lenkin, reitti on pelkkää ylä ja alamäkeä ja pituutta on 8,3km. Jotenkin nautin reitin raskaudesta vaikka välillä teen tasamaan lenkkejä varsinkin talvella kun metsään ei pääse. Pari vuotta on tullut juostua ja alkuun tietysti kävelyä enemmän, ja nyt huomaa kuinka kroppa on tottunut juoksemiseen. Ekan vuoden jälkeen oli kaikennäköisiä vaivoja:pohkeet, nivunen ym. pikkuvaivaa mutta kun ei lannistu niin se jossain vaiheessa helpottaa. Toiset tykkää mennä kaverin kanssa lenkille, itse menen aina yksin koska silloin voi sen vauhdin päättää miltä minäkin päivänä tuntuu.

Poissa Ribbe

  • Vakiokalustoa
  • **
  • Viestejä: 651
Suosittelen kumpaakin mutta kyllä pyöräily lopulta on halvempaa. Tonnin maksaa hyvä pyörä ja varusteet ja kestää helposti kymmenen vuotta, ylikin. Salilla käynti maksaa joitain kymppejä kuussa.

Tietysti pyöräilyssä ajautuu helposti kilpavarusteluun.
Tonni on aika vähän pyöräharrastukseen eikä vielä puhuta kilpavarustelusta. Jos pelkästä pyörän hinnasta puhutaan niin tonnilla saa ihan ok fillarin, mutta sillä et tee vielä mitään. Jos laskee että fillari on sen tonnin niin siihen päälle muihin varusteisiin se 500€. Kuntosalille pääsee 29€/kk.

Eikä mikään pyörä kestä suuremmin huoltamatta 10 vuotta. Pari kertaa vuodessa huollossa tai sitten pitää ostella työkaluja itselle. Itse en vielä ole paha kilpavarustelija, mutta pyörä harrastukseen on 3 vuodessa rahaa about 4 tonnia. Toisaalta minulla on maastopyörä ja maantiefillari.

Mutta tästä kannata tässä topicissa jatkaa :)

Jatketaan nyt vähän kuitenkin.

Sain valmistujaislahjaksi kymmenisen vuotta sitten maastopyörän jolla ajan edelleen. On myönnettävä että se on välillä ollut hyvin vähällä ajolla mutta aivan kunnossa se on vielä ja tulee olemaan seuraavatkin kymmenen vuotta.

Itse olen sitä kotityökaluilla huollellut ja pari kertaa käyttänyt sitten ammattilaisella. Pyörä maksoi muistaakseni noin 800€. Tänä vuonna uusin siihen keulan ja ohjainlaakerin eli nyt ollaan siinä noin tonnissa. Kypärä maksoi pari kymppiä, hanskat kympin, en muista kuuluiko kengät pyörän hintaan vai maksoinko erikseen. Joka tapauksessa miten päin tahansa laskemalla ollaan edelleen alle 1500 eurossa kaikkine kuluineen.

Pointti on se että pyöräilystä voi nauttia ja se on hyvää ja hauskaa liikuntaa myös käyttämättä siihen tuhansia euroja. Toki siihen saa menemään niin paljon kuin haluaa mutta ei ole syytä jättää harrastusta aloittamatta ajatellen että se on kovin kallista.

Poissa Vempula

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8876
Mietinkin jo, että onkohan tuo hyvä, mutta ei se taida olla, jos 32km lenkkiä jaksaa juosta kovempaa...

Eipä noita juoksuvauhteja kannata oikeasti muihin vertailla. Joku kun juoksee aina kovempaa. Parempi seurata oma kehitystä ja jos jotain verrokkeja on pakko ottaa, niin aina voi miettiä, että mä juoksen kovempaa kuin vähintään 4 miljoonaa muuta suomalaista :)

Tonni on aika vähän pyöräharrastukseen eikä vielä puhuta kilpavarustelusta. Jos pelkästä pyörän hinnasta puhutaan niin tonnilla saa ihan ok fillarin, mutta sillä et tee vielä mitään.

Mä ostin mun maasturin Decathlonista nelisen vuotta sitten 399 eurolla ja se on edelleen hyvässä iskussa. Ja hien saa silläkin hienosti pintaan ja maisematkin vaihtuvat. Jos ei ole tosissaan kelloa vastaan kisaamassa, niin en näe mitään estettä harrastaa pyöräilyä tällaisella skodalla. Ainakin minä olen pystynyt tekemään tuolla monta hienoa ja hikistä lenkkiä.
« Viimeksi muokattu: 01.08.2015 00:04 kirjoittanut Vempula »

Poissa Vempula

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8876
Tänään oli taas niitä juoksukertoja, kun tuntui lähes siltä, että kroppa juoksee ja tajunta on vähintään pari metriä kropan ulkopuolella :) En juossut edes pitkää siivua, mutta jolkottelin vähän reippaammin, mutta en kuitenkaan veren maku suussa. Suomen suvi-ilta näytti pitkästä aikaa parasta osaamistaan ja keli oli absoluuttisen täydellinen juoksemiseen.

Ekojen kilsojen jälkeen havahduin jossain vaiheessa siihen, että "Oho, mähän oon jo tässä, mitäs v**tua tällä välin on tapahtunut." Nelisen kilsaa oli mennyt ilman mitään todellista tajuntaa ympäröivästä maailmasta. Sitten taas takaisin tyhjälle pururadalle keskelle metsää ja aivot vaipuivat taas syvään koomaan. Sain monta hienoa ajatusta uusista päättömistä tavoitteista & ideoista ja jossain vaiheessa taas säpsähdin siihen, että taas on muuten jolkotettu sellainen nelisen kilometriä ilman mitään tarkkoja muistikuvia ympäröivästä muailmasta.

Nämä juoksut ovat kyllä juoksuharrastuksen hienoja helmiä. Fiilis on aivan käsittämättömän hieno, kun kaikki palaset vaan loksahtavat paikalleen ja jalat vievät miestä ihan reipasta tahtia, vaikka itse ei edes ole tässä ulottuvuudessa :D

Poissa Tikka

  • Klassikkoainesta
  • ***
  • Viestejä: 2007
Se on totta, että olipa se liikuntalaji juoksu tai mikä tahansa muu, niin on todella hienoa jos/kun saa ajatukset juoksemaan siinä samalla. Milloin tulee uusia ideoita, milloin tulee kerrattua ja samalla tavallaan loppuun käsiteltyä päivän tapahtumat jne.

Mitä juoksemiseen tulee, niin tuo pitkästä aikaa pidemmän lenkin juokseminen kävi jollain tavalla tuonne nilkan seudulle. Loppumatkasta alkoikin koskemaan ja sen jälkeen juostessa, kävellessä tai joskus jopa istuessakin tuntuu jotain tuntemuksia/kipua.
SLK

Poissa -P-

  • Grand Legend
  • *****
  • Viestejä: 10255
Tänään oli taas niitä juoksukertoja, kun tuntui lähes siltä, että kroppa juoksee ja tajunta on vähintään pari metriä kropan ulkopuolella :) En juossut edes pitkää siivua, mutta jolkottelin vähän reippaammin, mutta en kuitenkaan veren maku suussa. Suomen suvi-ilta näytti pitkästä aikaa parasta osaamistaan ja keli oli absoluuttisen täydellinen juoksemiseen.

Ekojen kilsojen jälkeen havahduin jossain vaiheessa siihen, että "Oho, mähän oon jo tässä, mitäs v**tua tällä välin on tapahtunut." Nelisen kilsaa oli mennyt ilman mitään todellista tajuntaa ympäröivästä maailmasta. Sitten taas takaisin tyhjälle pururadalle keskelle metsää ja aivot vaipuivat taas syvään koomaan. Sain monta hienoa ajatusta uusista päättömistä tavoitteista & ideoista ja jossain vaiheessa taas säpsähdin siihen, että taas on muuten jolkotettu sellainen nelisen kilometriä ilman mitään tarkkoja muistikuvia ympäröivästä muailmasta.

Nämä juoksut ovat kyllä juoksuharrastuksen hienoja helmiä. Fiilis on aivan käsittämättömän hieno, kun kaikki palaset vaan loksahtavat paikalleen ja jalat vievät miestä ihan reipasta tahtia, vaikka itse ei edes ole tässä ulottuvuudessa :D
Tuo on kyllä mahtava tunne kun silloin tällöin, ei kovin usein, sattuu tuollainen että juoksu oikeasti kulkee ihan ihmeellisesti. Vähän sellainen fiilis että leijuisi muutaman sentin maanpinnan yläpuolella ja liukuisi siinä lähes itsestään kuin ilmatyynyn päällä :) vaikea kuvailla jos ei sitä itse ole kokenut. Rouvalle (joka inhoaa juoksemista) koittanut joskus selittää tuota fiilistä jollakin vertauskuvalla. Kerroin että kuvittele että olet polkupyörän satulassa hyvin loivassa alamäessä eikä sun tarvi polkea ollenkaan, pyörä vaan rullaa itsekseen eteenpäin, fiilis on ehkä vähän sama.

Poissa Vempula

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8876
Vähän sellainen fiilis että leijuisi muutaman sentin maanpinnan yläpuolella ja liukuisi siinä lähes itsestään kuin ilmatyynyn päällä :) vaikea kuvailla jos ei sitä itse ole kokenut.

Eipä tuota fiilistä pystykään oikein kuvailemaan. Ja hetken se vaatii juoksutreeniäkin, että näihin sfääreihin ekan kerran pääsee.

Poissa -P-

  • Grand Legend
  • *****
  • Viestejä: 10255

...Ja hetken se vaatii juoksutreeniäkin, että näihin sfääreihin ekan kerran pääsee.
Juu näin on.  Itselläni tuollaista fiilistä ei ole vähään aikaan tullut kun on tuo juokseminen viimeisen vuoden aikana jäänyt aika vähille ja lähes alusta saa taas aloittaa. Ehkä se tästä vielä...

Poissa fourvalve

  • Sisäänajettu
  • *
  • Viestejä: 405
  • Wartburg 311
Se että juoksu kulkee kuin itsestään tapahtuu ainakin joskus, ehkä sitä aina toivoo kun lenkille lähtee ja sitä ei etukäteen voi tietää onko tämä se kerta, näin ainakin itsellä.

Poissa TON-III

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 5636
Vähän sellainen fiilis että leijuisi muutaman sentin maanpinnan yläpuolella ja liukuisi siinä lähes itsestään kuin ilmatyynyn päällä :) vaikea kuvailla jos ei sitä itse ole kokenut.

Aika hyvin kuvailtu, meinaa eräänä syksynä kun sen kesäinen ylikunto päästi otteestaan tapahtui joku superkompensaatio, olin vielä varsin kepoisessa kunnossa muutenkin niin askel askeleelta tuntui siltä että jäin aina edellistä askelta pidemmäksi aikaa ilmaan ! Pikkasen ihqu tunne !

Poissa Kale

  • Klassikko
  • ****
  • Viestejä: 2596
Nyt ilmeisesti miestä vaivaa juoksijan polvi ja juoksut on jäissä kun kolmen kilsan kohdalla alkaa kipuilu. Onko muille juoksijoille tuttu vaiva? Vaivan tulo ajoittuu sopivasti uusien lenkkareiden käytöönoton jälkeiseen aikaan sekä turhaan ahnehdittuun pitkään lenkkiin.

Näillä ohjeilla lähdetään taistelemaan vaivaa vastaan. Sinänsä harmittaa kun juoksu on kulkenut ja kelien puolesta olisi voinut vielä painella paljon hyviä kilsoja ennen talven pk/hiihto/punttikautta. Ja tarkoitus oli vielä koittaa cooperia toistamiseen syksylle.
http://nousukunto.blogspot.fi/2014/11/juoksijan-polvi-syy-seuraus-ja-kuntoutus.html
http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=3125

Sinänsä outo vaiva kun ärtyy vain juoksulenkeillä. Pallon perässä voi juosta sisällä ja jalkojen punttitreeniä saa vetää rauhassa.

Poissa Vempula

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8876
Kale,

aivan ensimmäisenä kannattaa varmaan tarkistaa vanhojen ja uusien kenkien heel dropien erot. Iso ero voi johtaa kaikenlaisiin vammoihin kenkiä vaihtaessa, jos juoksee vähänkään enemmän.

Heel drop kertoo siis sen, miten paljon korkeammalla kantapää on kuin päkiä. Kenkien heel dropit löytää yleensä googlella.

Sisäpelikengissä ei käsittääkseni ole kovin isoa heel droppia, joten jos vanhoissa juoksukengissäkään ei ollut paljon, mutta jos sitten uusissa juoksukengissä onkin, niin ongelmia voi olla luvassa.

Poissa tuRboman

Nyt ilmeisesti miestä vaivaa juoksijan polvi ja juoksut on jäissä kun kolmen kilsan kohdalla alkaa kipuilu. Onko muille juoksijoille tuttu vaiva? Vaivan tulo ajoittuu sopivasti uusien lenkkareiden käytöönoton jälkeiseen aikaan sekä turhaan ahnehdittuun pitkään lenkkiin.

Sinänsä outo vaiva kun ärtyy vain juoksulenkeillä. Pallon perässä voi juosta sisällä ja jalkojen punttitreeniä saa vetää rauhassa.

Erittäin tuttu vaiva. Kertaalleen sain sen kehitetyksi rasitusmurtumaksi saakka. Kaikenlaista konstia on tullut kokeiltua hoidoksi silloin kun vaiva oli akuutti. Minun tapauksessa yhtäkkiä nostetut juoksukilometrit aiheuttaa näitä tuntemuksia sekä pronaatiotuetut kengät. Tämä jälkimmäinen on sinänsä huvittava juttu kun mulle on kahdella kenkäklinikalla opastettu hommaamaan pronaatiotuetut kengät tukipohjallisin. Soveltuvin vaihtoehto on kuitenkin täysin neutraali ja vähän ohjaava kenkä kohtuullisella dropilla.

Tärkein ohje lienee, että hoida se pois ennenkuin juokset pidempiä lenkkejä. Tiedät miten se alkaa kipuilla jonkinajan kuluttua siitä kun lähdet juoksemaan? Vaihtoehtona käy esim pyörälenkki, jonka päätteeksi juoksua alle 10min vaihtelevin nopeuksin. Tällä saa ylläpidettyä jotenkin juoksutuntumaa ja kuntoa rasittamatta sitä kipuilevaa jännettä.

Kinesioteippiä kokeilemaan, ehdottomasti. Ja ihan itse voit testailla sopivaa teippausta. Sieltä voi löytyä yllättävä apu.
"Well, take me back down where cool water flows, yeah.
Let me remember things I love.."
CCR - Green River

Poissa Kale

  • Klassikko
  • ****
  • Viestejä: 2596
aivan ensimmäisenä kannattaa varmaan tarkistaa vanhojen ja uusien kenkien heel dropien erot. Iso ero voi johtaa kaikenlaisiin vammoihin kenkiä vaihtaessa, jos juoksee vähänkään enemmän.

Vanhoissa droppi oli 11.1 mm ja uusissa 11.5mm joten muutos on todella pieni. Uudet kengät ovat kevyemmät sekä niissä on vähemmän vaimennusta. Tämä voi olla myös vaikuttava tekijä.

Minun tapauksessa yhtäkkiä nostetut juoksukilometrit aiheuttaa näitä tuntemuksia sekä pronaatiotuetut kengät. Tämä jälkimmäinen on sinänsä huvittava juttu kun mulle on kahdella kenkäklinikalla opastettu hommaamaan pronaatiotuetut kengät tukipohjallisin. Soveltuvin vaihtoehto on kuitenkin täysin neutraali ja vähän ohjaava kenkä kohtuullisella dropilla.

Kilometrimäärät eivät ole nousussa vaan aaltoilevat kuukausittain sen mukaan miten ehtii juoksemaan. Ja kengissä nyt siirryttiin lievästi tuetuista tossuista neutraaliin. Mikä on kohtuullinen drop?

Tärkein ohje lienee, että hoida se pois ennenkuin juokset pidempiä lenkkejä. Tiedät miten se alkaa kipuilla jonkinajan kuluttua siitä kun lähdet juoksemaan? Vaihtoehtona käy esim pyörälenkki, jonka päätteeksi juoksua alle 10min vaihtelevin nopeuksin. Tällä saa ylläpidettyä jotenkin juoksutuntumaa ja kuntoa rasittamatta sitä kipuilevaa jännettä.

Kinesioteippiä kokeilemaan, ehdottomasti. Ja ihan itse voit testailla sopivaa teippausta. Sieltä voi löytyä yllättävä apu.

Pakkohan tuo on jollain tapaa hoitaa pois jos ei yli 3km pysty kivuitta juoksemaan. Pyöräilyä pitää kyllä lisätä ja teippausta ohjeistettiin muuallakin mutta tuohon pitäisi kyllä saada ohjeistusta jotta siitä olisi mitään hyötyä.
« Viimeksi muokattu: 14.11.2015 22:48 kirjoittanut Kale »

Poissa Vempula

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8876
No ei ainakaan heel drop ole tässä nyt ongelmana. Muutos on täysin marginaalinen ja 11mm on aavistuksen vähemmän kuin "perinteisissä" lenkkareissa.

Poissa Turbodog

  • Klassikkoainesta
  • ***
  • Viestejä: 1517
Minkälaisia juoksukenkiä käytätte / suosittelette syksyä / talvea ajatellen?

Minulla on vanhat Adidaksen goretex-kengät syksy- ja talvikäyttöä varten, nyt ekaa kertaa lauantaina pitkällä lenkillä kokeillessani tuli polvet kipeäksi, lisäksi pohjat kuluneet ja kengät painavatkin kuin synti. Jotain uutta tarvitsisi, sellaiset, joilla voi juosta säässä kuin säässä, mutta kuitenkin mielellään kevyemmät kengät. Ehkä ei kuitenkaan vielä nastakenkiä, ne voi sitten katsoa erikseen jos tarpeen.
Audi A6 2.0TDI Q S-line
Ex: Audi Q5 2.0TDI, Volvo XC60 D3 AWD A,Volvo V60 D5 AWD A R-Design, VW CC