https://yliteippaus.fi/

Kokemuksia rengashotelleista

Minkälaisia kokemuksia raatilaisilla on rengashotelleista. Oletko saanut pesut mukaan hintaan ja minkälainen on ollut ajanvarauskokemuksenne. Ajattelin siirtyä palvelun asiakkaaksi kun tuo renkaiden säilytys on kerrostalossa kahden auton osalta pienoinen ongelma.
 
Ihan hyviä. Asiaa voi auttaa että kyseessä on pienehkö konttori pienessä kaupungissa. Parissa vuodessa kaksi firman asiakaspalvelijaa oppivat muistamaan minut ja autoni heti kun juttelemme puhelimessa. Pesu kuuluu kausivaihdon hintaan. Koska kitkat, ei ruuhkat ole haitanneet sopivan ajan löytämistä. Homma hoidetaan avaimet käteen meiningillä. Menen varattuna aikana, annan avaimet ja kohta auto on takaisin pihalla. Maksu ja vekspois. En uskalla ajatella isoja rengashotelleja isoissa kaupungeissa, mutta omista syistäni johtuen ei (valitettavasti) ole enää paluuta omatoimisiin renkaanvaihtoihin.
 
Vuodenvaihde lähestyy ja renkaidenvaihto alkaa olla muutaman kuukauden kuluttua ajankohtaista. Niinpä ennakkoon laitan omia kokemuksia aiemmilta vuosilta renkaansäilytykseen liittyen.

Omat autonrenkaat säilytän K-Caaran rengashotellissa. Asun uudenkarheassa kerrostalossa, jossa renkaiden säilytys varastotiloissa on kielletty.

Mielelläni maksan tuon 92€ kaudesta, johon kuuluu renkaiden säilytys sekä renkaidenvaihto. Renkaidenvaihtoa odotellessani hörppään K-Caaran automaatista maitokaakaot, nam. Mukava hypätä autoon, johon renkaanvaihdosta huolehtii ulkopuolinen tekijä.

Vianorin rengashotellia tuli käytettyä ennen, josta vaihdoin K-Caaralle Vianorin hinnoittelun vuoksi (120€ kausi). Toinen syy vaihtoon oli se, kun kesärenkaista pöllivät VW-renkaanventtilit, jotka olin "kalliilla rahalla" hankkinut Laakkosen varaosamyynnistä. Harmitti. Huomasin jälkikäteen, että tilalle oli vaihdettu tavalliset muoviventtiilit.

K-Caaralla säilytys ja asennustyöt on toiminut moitteettomasti, eikä vaihtotarvetta ole näillä näkymin.

Kertokaapa omia kokemuksianne rengashotelleista ja niiden palveluista hintatietoineen? Myös kotisäilytyksestä voi laittaa tarinaa tulemaan.

Erkka
 
Säilyttelin lämpimässä varastossa, mutta kun tuli kolmas auto taloon, niin alkoi tila loppua varastosta ja siirsin kaikki kylmään varastoon.

Rahallisesti ois ihan sama vaikka säilytellä jossain rengashotellissa tms., mutta tykkään siitä, että kun sääennuste näyttää siltä, että renkaat pitäisi vaihtaa, niin tosta varastosta ne saa alle vaihdettua juuri silloin kun haluaa ja kunnon työkalujen (hallitunkki + kompura + akkukäyttöinen pulttipyssy) avulla vaihto sujuu 30-40min ajassa. Eli aika siitä kun astun talosta ulos ja astun takas sisään renkaat vaihdettuna.
 
Minäkin ajattelin jossain vaiheessa viedä renkaat säilykseen kun en pitänyt hintaa pahana. Huomasin sitten että hinnoitteluhan on tosiaan kausikohtainen, ei koko vuodelle. Jotenkin se parisataa per vuosi on sen verran kova hinta että kyllä uhraan sen vajaan tunnin per kausi ja vaihdan itse.
 
Lämpimässä hallissa hoituu mukavasti renkaitten vaihto ja omassa tilassaan säilytys.
Varusteina on tietysti kunnon Bahcon 11500 hallitunkki, Milwaukeen akkuväännin ja momenttiavaimet.
Lisäksi saa pestä lämpimällä vedellä kausivaihdon yhteydessä ne vanteet kunnolla ja suojata vaikka vahalla jos haluaa.

Mukavaa puuhastelua, renkaitten kausivaihdot on mulle semmosta kivaa askaretta kun on tilat kunnossa.
Maksan toki vuokraa hallitiloista, mutta tuo on vaan yksi sen suoma etu.  8)

Näin ollen en ole koskaan edes harkinnut mitään rengashotelleja, omassa käytössä olevassa hallissa voi vaihtaa myös juuri sinä päivänä kun haluaa. Ei jonotteluita tai ajanvarauksia..
Monesti minulla kuvio menee niin, että ensin pesen käsin auton tallissa ja sitten ajan "heittopaikalle" ja vaihtelen puhtaan rengassarjan alle.
 
Minusta nuo hinnat ovat korkeita ja muutenkin renkaanvaihto on niitä harvoja hommia, jotka osaan ja haluankin tehdä itse. Itse sopivaksi katsomaani aikaan mahdollisesti hyvinkin äkillisestä ajatuksesta / tarpeesta ja ilman ajanvarausta. Kärsivällisyyteni ei oikein riitä yrittää saada aikaa sovittua, sitten ei saa mieluista aikaa ja jos asiaa kommentoi, voisi saada toteamuksen, että olisit ollut aikaisemmin liikkeellä. Ei vaan pysty tuollaiseen.

Aiemmassa as oy muotoisessa pientalossa säilytys oli ongelma noin kuuden neliön ulkovarastossa. Nyt omakotitalossa on hyvin ulkovarastotilaa ja ne kun saadaan kuntoon, on myös renkaiden säilyttämiseen tosi hyvin tilaa.
 
Kotona ne säilyy, tallissa nyt auton vaihdon jäljiltä, varmaan kylmään varastoon kun vaihdon aika.
 
Mielelläni maksan siitä, ettei minun tarvitse nostella ja siirrellä renkaita, äheltää niitä autoon ja sitten toisten renkaiden pesut ja varastoon siirtämiset. Kerrostalon pihamaalla ei ole kunnon pesupaikkaakaan. Eivätkä ole rajallisia säilytystiloja viemässä. Renkaiden vaihto on aina ollut minulle tosi vastenmielistä hommaa.
 
Tuttavan autotallissa säilytän renkaita ja haen ne sieltä aina matkalla renkaanvaihtoon. Olen vaihtanut nyt viimeiset kausivaihdot Espoon Starwashilla. Saa kätevästi renkaat vaihdettu, vanhat pesty ja auton pestyä saman katon alla. Voi sitten viedä alta vaihdetut renkaat suoraan säilytykseen.

Eikö paloturvallisuuslaki muuten kiellä renkaiden säilytyksen kerrostaloissa? Meillä kanahäkkikopeissa aika monella näyttää olevan renkaat säilytyksessä.
 
Vielä lisäyksenä

Kun tekee itse auton käsinpesusta lähtien koko vaihdon ja toisen sarjan pesun, tietää ettei autoon, vanteisiin, alustaan.. tule jälkiä tai vaurioita. Pultit laitetaan juuri oikealle kireydelle.
Ymmärrän että monet ei halua tai viitsi vaihdella itse, mutta minulle se on ihan vapaa-ajan hyötyliikuntaa siinä missä pururadalla kävelykin.  ;D

 
En pidä renkaanvaihdosta lainkaan, vielä vähemmän pidän siitä ajatuksesta että minun pitäisi pakata renkaat autoon ja lähteä johonkin niitä vaihdattamaan. Rengashotellien hinta noin 200 € / vuosi on mielestäni liian paljon. Kotona on kuitenkin hyvät laitteet renkaiden vaihtoon ja tilaa niiden säilyttämiseen.
 
Kun omakotitalossa tulee asuttua ja autotallissa on tilaa säilyttää renkaita, niin itse olen vaihtanut renkaat talouden kahteen autoon. Saa vaihtaa juuri silloin kun sille tuntuu ja jotenkin tässä tilanteessa tuntuisi tyhmältä maksaa vaihdosta ja säilytyksestä. Työkaluihin olen hiukan panostanut ja hommannut Bachon hallitunkin sekä Ryobin akkumutterivääntimen.
 
Salaneuvos sanoi:
Vielä lisäyksenä

Kun tekee itse auton käsinpesusta lähtien koko vaihdon ja toisen sarjan pesun, tietää ettei autoon, vanteisiin, alustaan.. tule jälkiä tai vaurioita. Pultit laitetaan juuri oikealle kireydelle.
Ymmärrän että monet ei halua tai viitsi vaihdella itse, mutta minulle se on ihan vapaa-ajan hyötyliikuntaa siinä missä pururadalla kävelykin.  ;D

Juuri näin, ja on hienoa, että kaikki saa itse valita miten ne tämän prosessin hoitavat. Osaan kyllä kuvitella, että kun itse tekee niin tietää mitä saa ja asiat menee just niin kuin itse haluaa. Itse tosiaan olen tehnyt sen valinnan, että en uhraa siihen sen enempää aikaa kun ei myöskään ole oikein tiloja vaihtamiseen ja pesemiseen itse puhumattakaan tarvikkeista mitä vaihdossa tarvitsee. Olen ajatellut asiaa niin, että tuen mielellään tuota yritystä ja ostan sen palveluna heiltä. Ovat ainakin omasta mielestäni hoitaneet asian erittäin ammattitaitoisesti ja kertovat aina mm. mihin momenttiin pultit on kiristetty.
 
Täällä näkyy jopa samalla sivulla "Renkaiden kausivaihto" -topic. Onkohan erilliselle "Renkaiden kausivaihto rengashotellissa" -ketjulle nyt aivan varmasti tarvetta?  ???

Itse aiheeseen: Mielelläni vaihdan renkaat itse, ainoa epämiellyttävä asia operaatiossa on talvikauden jälkeen talvirenkaiden kunnollinen pesu sekä -putsaus sillä minulla ei ole mahdollisuutta vesipisteelliseen talliin. Vaan renkaat pitää käydä pesemässä jossain "TeeSeItse" -pesumestassa, jossa usein on kiire ja rauhallinen läpikäynti omilla pesuvehkeillä on vähintäänkin hankalaa (märät vanteet sotkee auton sisustaa vaikka kuinka pakkaisi rengaspusseihin).

Yhtäkään positiivista asiaa ainakaan minulla ei ole rengashotelleista / maksullisesta renkaidenvaihtopalvelusta sesonkiaikaan. Tiedän ko. paskahommaa opiskeluaikoina tehneenä sen kausijengin työmoraalin. Esimerkiksi maalatut jarrusatulat ja vanteiden sisäpinnat, pulttien reiät ja muu (eri valmistajien aluvanteiden vääntömomenttisuositukset tai ihan vain millaiset pultit on alu ja millaiset peltivanteille) saa niin kyytiä niin kyytiä viimeistään silloin kun kello on (perjantaina) 14.00 ja jonossa on vielä 10-12 mammaa autoineen. Myöskään nostokohdat eivät todellakaan ole niin justiinsa, koska 95%:lla varmuudella rengasvaihtopalvelua käyttävä, usein autojen kanssa totaalisen kädetön tai sitten vain patalaiska hermanni ei ole ikinä katsonut autonsa alle - eikä tule katsomaan.

:rolleyes:

Ei siinä, jokainen kohtelee omaisuuttaan miten lystää. Helpointa tuo homma on ollut jossain "businessparkkien" yhteydessä olevissa rengaspuljuissa kun +/-90%:a jengistä ei omista autoaan (liisareita) ja niistäkin 90%:a ei ole tipan vertaa kiinnostunut siitä peltilehmästä.
 
Sande sanoi:
Kun omakotitalossa tulee asuttua ja autotallissa on tilaa säilyttää renkaita, niin itse olen vaihtanut renkaat talouden kahteen autoon. Saa vaihtaa juuri silloin kun sille tuntuu ja jotenkin tässä tilanteessa tuntuisi tyhmältä maksaa vaihdosta ja säilytyksestä. Työkaluihin olen hiukan panostanut ja hommannut Bachon hallitunkin sekä Ryobin akkumutterivääntimen.

Minullakin on nuo  Bachon hallitunkki sekä Ryobin akkumutteriväännin isolla/tehokkaalla akulla. Erinomaisia laitteita molemmat Toki nykyään vähällä käytöllä, kun en itse renkaita enää vaihtele.

Erkka
 
billy.gif sanoi:
Yhtäkään positiivista asiaa ainakaan minulla ei ole rengashotelleista / maksullisesta renkaidenvaihtopalvelusta sesonkiaikaan. Tiedän ko. paskahommaa opiskeluaikoina tehneenä sen kausijengin työmoraalin. Esimerkiksi maalatut jarrusatulat ja vanteiden sisäpinnat, pulttien reiät ja muu (eri valmistajien aluvanteiden vääntömomenttisuositukset tai ihan vain millaiset pultit on alu ja millaiset peltivanteille) saa niin kyytiä niin kyytiä viimeistään silloin kun kello on (perjantaina) 14.00 ja jonossa on vielä 10-12 mammaa autoineen. Myöskään nostokohdat eivät todellakaan ole niin justiinsa, koska 95%:lla varmuudella rengasvaihtopalvelua käyttävä, usein autojen kanssa totaalisen kädetön tai sitten vain patalaiska hermanni ei ole ikinä katsonut autonsa alle - eikä tule katsomaan.

:rolleyes:

Ei siinä, jokainen kohtelee omaisuuttaan miten lystää. Helpointa tuo homma on ollut jossain "businessparkkien" yhteydessä olevissa rengaspuljuissa kun +/-90%:a jengistä ei omista autoaan (liisareita) ja niistäkin 90%:a ei ole tipan vertaa kiinnostunut siitä peltilehmästä.

Itsellä K-Caaran/ entinen Laakkonen rengaspalvelusta vain positiivisia kokemuksia. Siellä ei edes sesonkiaikaan renkaita vaihtele kausityöntekijät, eikä mitkään harjoittelijat ym. nöösipojat. Renkaat vaihtavat samat asentajat, jotka tekevät mm. kausihuollot VW-autoihin. Tämän olen omin silmin huomioinut.

Toista oli Vianorilla, huh helveta! Siellä oli jengiä sesonkiaikaan, jos jonkinnäköistä hiihtäjää. Kokemukset tästä firmasta ala-arvoisia.

Erkka
 
billy.gif sanoi:
Täällä näkyy jopa samalla sivulla "Renkaiden kausivaihto" -topic. Onkohan erilliselle "Renkaiden kausivaihto rengashotellissa" -ketjulle nyt aivan varmasti tarvetta?  ???

Itse aiheeseen: Mielelläni vaihdan renkaat itse, ainoa epämiellyttävä asia operaatiossa on talvikauden jälkeen talvirenkaiden kunnollinen pesu sekä -putsaus sillä minulla ei ole mahdollisuutta vesipisteelliseen talliin. Vaan renkaat pitää käydä pesemässä jossain "TeeSeItse" -pesumestassa, jossa usein on kiire ja rauhallinen läpikäynti omilla pesuvehkeillä on vähintäänkin hankalaa (märät vanteet sotkee auton sisustaa vaikka kuinka pakkaisi rengaspusseihin).

Yhtäkään positiivista asiaa ainakaan minulla ei ole rengashotelleista / maksullisesta renkaidenvaihtopalvelusta sesonkiaikaan. Tiedän ko. paskahommaa opiskeluaikoina tehneenä sen kausijengin työmoraalin. Esimerkiksi maalatut jarrusatulat ja vanteiden sisäpinnat, pulttien reiät ja muu (eri valmistajien aluvanteiden vääntömomenttisuositukset tai ihan vain millaiset pultit on alu ja millaiset peltivanteille) saa niin kyytiä niin kyytiä viimeistään silloin kun kello on (perjantaina) 14.00 ja jonossa on vielä 10-12 mammaa autoineen. Myöskään nostokohdat eivät todellakaan ole niin justiinsa, koska 95%:lla varmuudella rengasvaihtopalvelua käyttävä, usein autojen kanssa totaalisen kädetön tai sitten vain patalaiska hermanni ei ole ikinä katsonut autonsa alle - eikä tule katsomaan.

:rolleyes:

Ei siinä, jokainen kohtelee omaisuuttaan miten lystää. Helpointa tuo homma on ollut jossain "businessparkkien" yhteydessä olevissa rengaspuljuissa kun +/-90%:a jengistä ei omista autoaan (liisareita) ja niistäkin 90%:a ei ole tipan vertaa kiinnostunut siitä peltilehmästä.
Minä seison siinä renkaanvaihtajan vieressä ja jutellaan mukavia. Hyvin se homma minusta on tullut tehtyä, mutta olen varmaan niin kädetön (tai patalaiska), etten ymmärrä mitä tuhoa autolleni on tehty
 
Erkka sanoi:
Itsellä K-Caaran/ entinen Laakkonen rengaspalvelusta vain positiivisia kokemuksia. Siellä ei edes sesonkiaikaan renkaita vaihtele kausityöntekijät, eikä mitkään harjoittelijat ym. nöösipojat. Renkaat vaihtavat samat asentajat, jotka tekevät mm. kausihuollot VW-autoihin. Tämän olen omin silmin huomioinut.

Toista oli Vianorilla, huh helveta! Siellä oli jengiä sesonkiaikaan, jos jonkinnäköistä hiihtäjää. Kokemukset tästä firmasta ala-arvoisia.

Erkka

Vanha ilmoitus mutta kuitenkin laitan, eli kyllä siellä voi olla kausiapulainen vaihtamassa renkaita

https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/kausityontekijoita-rengassesonkiin-k-caara-oy-espoo-skses-1465646
 
En tykkää käyttää rengashotelleja vaan vaihdan renkaat itse. Oma lämmin talli ja kunnon tunkki tekevät homman helpoksi ja saa vaihtaa silloin kun itselle sopii. Samalla saa pestyä renkaat kunnolla ja jos tulee asennusjälkiä syyllinen löytyy peilistä. Ei renkaanvaihto ole pari kertaa vuoteen tehtynä ollenkaan paha homma.

Ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani opiskeluaikana kävin aina vahdattamassa pomoni, vaimonsa ja yhden kollegan autoihin renkaat. Vaikka vaihtoaika oli varattu etukäteen, aikaa meni pirusti automaattikahvia juodessa. Työntekokin keskeytyi aina ikävästi ja hommat siirtyi. Nykyään en halua varata edes parturia tietylle kellonajalle ja sama juttu olisi jossain renkaanvaihdossa.

Ehkä joskus 30 vuoden päästä kun kroppa ei enää taivu renkaanvaihtoon minäkin käytän rengashotelleja. Nyt omaan tahtiin tehtynä se on mukavaa puuhastelua.
 
arska sanoi:
Minä seison siinä renkaanvaihtajan vieressä ja jutellaan mukavia. Hyvin se homma minusta on tullut tehtyä, mutta olen varmaan niin kädetön (tai patalaiska), etten ymmärrä mitä tuhoa autolleni on tehty

En nyt itse puhunut Autostadiumilaisista, koska käsittääkseni täällä kuitenkin varmaan kaikki ovat keskivertoa valveutuneempia autoilijoita. Mutta tosissaan tein useamman rengassesongin parissakin eri puljussa pk-seudulla tuossa vuosituhannen vaihteessa eikä yhdessäkään niistä kausarijengi kohdellut autoja siten kuten itse haluaisin 20-30-40-70ke omaisuuttani kohdeltavan. Tottakai siellä normaalit asentajatkin jelppivät ja sitä rataa mutta siihen aikaan se jotain 45-48mk/h liksa yhdistettynä yleensä aivan älyttömään kiireeseen ei todellakaan pistänyt kiinnostelemaan hirveästi.

Arvatkaa esimerkiksi kuinka moni autoaan lumimyräkkäennusteita ennen viime tingassa tuova edes tiesi missä jotain lukkopulttisovittimia (tai niitä talvirenkaiden erilaisia pultteja) oli.

Anyway sori OT ja takaisin aiheeseen.
 
Kjolbye sanoi:
En tykkää käyttää rengashotelleja vaan vaihdan renkaat itse. Oma lämmin talli ja kunnon tunkki tekevät homman helpoksi ja saa vaihtaa silloin kun itselle sopii. Samalla saa pestyä renkaat kunnolla ja jos tulee asennusjälkiä syyllinen löytyy peilistä. Ei renkaanvaihto ole pari kertaa vuoteen tehtynä ollenkaan paha homma.

Jep, jos ois oma lämmin halli niin varmasti vaihtaisin itse. Helsingin kantakaupungissa tähän on keskimäärin heikommat edellytykset joten mun renkaat on rengasliikkeen säilössä, ja ihan jo sen helppouden takia. Mitä tuossa aiemmin oli puhetta kausityövoimasta, niin en kyllä ymmärrä mitä negatiivista sanomista? Kokemukseni pohjalta tyypit hoitaa hommat hyvin ja ongelmitta. Mitä kauheaa teille valittajille on tapahtunut?