autoilua & elämää

Kirjoittaja Aihe: Keinot ja vinkit vaurastumiseen  (Luettu 50785 kertaa)

Poissa pokkus

Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« : 21.07.2014 04:58 »
Millaisia tapoja muut ovat todenneet hyviksi keinoiksi vaurastua elämässään ja turvata toimeentulo ja perheen elättäminen? Mikä on sinun mielestä paras tapa vaurastua? Oletetaan ettei lottovoittoja, perintojä tai muita "onneen" liittyviä seikkoja oteta huomioon, vaikka onnea monesti matkassa tarvitaankin. Ajatus on siis miettiä ihan normaalin työssäkäyvä ihmisen näkökulmasta tätä asiaa.

Oman lyhyen työuran aikana en ole hirveästi ehtinyt vielä kokemaan, mutta tämänlaisia juttuja olen itse huomannut toimiviksi omassa elämässä. Asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä eivätkä välttämättä toisiinsa sidonnaisia.

-Pyri hankkimaan itsellesi arvostettu koulutus, jolla turvaat perustoimeentulon huonoinakin aikoina.

-Jos olet oikein hyvä mitä teet, niin perusta oma yritys ja luo ura sen ympärille.

-Pyri mahdollisimman nopeasti ostamaan oma asunto eli heti kun se on taloudellisesti mahdollista. Osta sellainen, mikä on järkevä asunto pitkällä aikatähtäimellä sekä mahdollisesti hyvä vuokrakohde myöhemmin.

-Vuokraa (sijoitus)asuntosi ja anna vuokralaisen hoitaa lainanhoitokulusi.

-Pyri kansainväliseen yritykseen töihin ja pyri ulkomaille töihin, jossa keräät työkokemusta ja arvostusta.

-Käytä rahojasi järkevästi, suunnitellusti ja opi säästämään jopa pienissä asioissa. Pienistä puroista kasvaa iso rahavirta vuoden aikana. Älä tuhlaa rahoja turhiin äkkinäisiin päähänpistoksiin. "Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot."

-Sijoita osa säästöistäsi esimerkiksi osakkeisiin.

-Vaihda työpaikkaa tarpeeksi usein, koska se on yleensä helpoin tapa palkankorotukseen. Muista pyytää joka vuosi erillistä palkankorotusta työpaikallasi, jos olet sen mielestäsi ansainnut.

-Yritä pitää kuukausittaiset laskusi mahdollisimman pieninä ja kilpailuta kaikki suurimmat laskut vähintään joka toinen vuosi. Esimerkiksi vakuutukset kannattaa kilpailuttaa joka vuosi.

-Elä ajan hermolla ja seuraa mitä ympärilläsi tapahtuu. Typeriltäkin vaikuttavat ideat saattavat joskus kantaa paljon hedelmää tulevina vuosina.

-Seuraa rahojesi kulutusta ja pidä jonkinlaista budjettia taloudessasi.


Varmaan olisi paljon muutakin, mutta tuollaisia tuli äkkiseltään mieleen :) Jatkakaa
« Viimeksi muokattu: 28.02.2018 23:13 kirjoittanut tomppa »
           

Poissa Urlaub

Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #1 : 21.07.2014 07:29 »
Paljon asiaa, josta pääpiirteittäin olen ehdottamasti samaa mieltä.

Yksi erittäin paljon palkansaajan talouteen vaikuttava asia jäi puuttumaan eli autoilu.. Siihen uppoaa rahaa erittäin paljon ja tehdyillä valinnoilla on vaikutus koko talouteen.
 

Makkis

  • Vieras
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #2 : 21.07.2014 08:44 »
Kyllä tuossa paljon on ihan oikeita asioita, muutaman voisin kuitenkin lisätä ja tuohon yrittäjyyteen ottaa kantaa...

- yrittäjyys on riski. Voi olla, että vaurastut roimasti, et lainkaan tai menetät kaiken. Kannustan siihen kuitenkin ehdottomasti koska ilman yrittäjiä ei ole töitä työntekijöillekään. Yrittäjä ei kaikkiin riskeihin voi itse vaikuttaa, osaan toki voi. Tärkeässä roolissa on osaava, konsultoiva taloushallinto joka uskaltaa astua myös yrittäjän varpaille tarvittaessa

- jos ET arvosta henkistä vaurautta, jätä lapset hankkimatta. Suosittelen kuitenkin vilpittömästi hankkimaan lapsia henkisen vaurastumisen vuoksi mutta hankkikaa ne nuorena

- puoliso on kallis, ei investointina, mutta käyttö- ja ylläpitokuluiltaan. Seksuaaliset tarpeet saa helposti tyydytettyä ilman vakituista puolisoakin

- toisaalta, jos otat hyvin koulutetun ja hyvässä työssä olevan puolison, on teillä kaksi hankkimassa vaurautta

Oleellista on menojen seuranta ja kontrollointi. Itselläni on esimerkiksi sukulaispiirissä pariskunta (lapseton) joista molemmat olivat tavallisia tehtaan rividuunareita.  Tarkalla menojen kontrolloinnilla, omalla työllä ja perunavelliä syömällä heille on kertynyt vaurautta, ulkoisesti näkyvää, työuran aikana kuitenkin merkittävästi.

Rikastuminen Suomessa on mahdotonta ilman lottovoittoa, perintöä, hyvää onnistumista yrittäjänä tjsp. Vaurastua kyllä voi.

Paikalla Quality

  • Moderaattori
  • Grand Legend
  • *****
  • Viestejä: 13361
  • Volvo XC60
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #3 : 21.07.2014 08:48 »
Oikein hyviä toimintamalleja pokkuksella. Luulen, että olen jossain määrin samaa mieltä lähes kaikista, joskaan jokaisella ei ole yhtäläistä mahdollisuutta toteuttaa kaikkia.

Erityisesti pidän tuosta pienissä asioissa säästämisestä. Eli rahaa saa kulumaan hyvin helposti, jos omaksuu periaatteen, että palkkapäivänä (kuin myös palkkapäivien välillä) voi ostella ”kivasti” yhtä ja toista liiemmin harkitsematta. Juuri nämä pikkuostokset kuluttavat sekä säännölliset kuukausitulot että myös säästöt todella nopeasti.
Myös talouden seuranta on tärkeää. Jos rahan käyttö on suunnittelematonta ja perustuu pitkälti päähänpistoihin, kaikki menee eikä riitäkään.

Ehkä merkittävin vinkki tuli – näin kun autoaiheisella sivustolla liikutaan – Urlaubilta. Varmasti epärealistinen, mutta kiinnostava, olisikin pohdinta siitä, miten olisi helpointa minimoida autoiluun käytettävä osuus tuloista. Tiedän, että se juuri ei olekaan tavoite, ehkä jopa päinvastoin, mutta kyse olisikin lähinnä ajatusleikistä. Samalla voisi yrittää löytää itselle sopiva kompromissi, jossa ei tarvitse tinkiä kohtuuttomasti autoilukuluista, mutta jossa ne suhteutetaan järkevästi henk.koht. kokonaistalouteen. [Taidankin pistää pystyyn keskustelun aiheesta.]
Opi eilisestä, luota huomiseen, mutta elä tänään.

MMV

  • Vieras
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #4 : 21.07.2014 09:05 »
Yksi erittäin paljon palkansaajan talouteen vaikuttava asia jäi puuttumaan eli autoilu.. Siihen uppoaa rahaa erittäin paljon ja tehdyillä valinnoilla on vaikutus koko talouteen.

100% samaa mieltä. Jos en sairastaisi jatkuvaa autonvaihtokuumetta, olisin maksanut talomme ja varmasti sijoitusasuntoakin olisi jo hyvän matkaa lyhennetty.

Poissa Eskoop

  • Yhdistyksen jäsen
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 6883
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #5 : 21.07.2014 09:45 »
Sentissä on miljoonan alku, varmaan parhaiten jää säästöön jos jättää autot ja vanteet ostamatta. ;D

Listaan vois lisätä röökinpolton lopettamisen + alkkomahoolin kulutuksen vähentäminen, tai ainakin niiden hankkiminen "halvoistamaista" taitaa tosin usealla mennä niin, että sieltä tuodaan niin paljo että säästöt häviää kovempaan kulutukseen.  ;D

Poissa Vaarivanhus

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8010
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #6 : 21.07.2014 09:50 »
Eläkkeellä ollessa olen havainnut taloudenpidon olevan erittäin helppoa. Tulot ovat koko vuoden vakiot, menot on vain suunniteltava sen mukaan. Itse olen jo vuosikausia tehnyt Excelillä budjetin, jonka pohjana on edellisen vuoden meno-/ tulotaulukko. Vuoden alussa ei tarvitse muuta tehdä kuin muuttaa päivämäärät edellisen vuoden pohjaan niin se on siinä. Jos suunnitteilla on jotain isompia hankintoja, niin ne pitää lisätä taulukkoon. Puskuria pitää myös olla budjettiin varattu.

Eipä menetelmä tosin vaurastumiseen auta, mutta tässä vaiheessa en pidä sitä enää kovin tähdellisenä, en edes mahdollisena. Pääasia on, ettei elä yli varojensa. Tuhlaaminen sattuu olemaan huomattavasti helpompaa kuin rahan hankkiminen.

Mikäli katsoo tarpeelliseksi viettää vaurasta elämää eläkepäivinään, niin panostukset vaurastumiseen on tehtävä työelämän aikana. On siinäkin omat riskinsä, kukapa sitä koskaan lähtönsä päivää tietää etukäteen. 

Makkis

  • Vieras
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #7 : 21.07.2014 09:52 »
Jeps, tavatonta ei ole askin per päivä tupakointi (lienee keskiarvo tupakoitsijoilla ja edustan itse noin tuota keskiarvoa, joskus voi mennä toistakin askia mutta joskus menee päivä puolella askilla) tekee karkeasti vitosen per päivä eli 1825 euroa pois nettoansioista vuodessa.

Jos vielä kepua latkii sen sixpackin päivässä... no, ehkä työssäkäyvä ei noin paljon voi latkia, mutta sanotaanko kolme purkkia per päivä, niin jos ajatellaan sixpackin maksavan 15,00 ekua karkeasti niin tuosta tulee 2737,50 eur pois netosta per vuosi.

Suomeksi, 4500 per vuosi pois netosta. Aika paljon. Tosin uuden auton ostajalle arvonalenema per vuosi on usein paljon enemmän mutta jos siihen vielä päälle polttelee tupakkia ja juo kepua, niin pitäähän siinä jo tienata.

(ei kyllä kepua mene itsellä ihan tuollaista määrää mutta kyllä siihen viinit laskien ja se kerran vuodessa jouluksi glögiä varten ostettava viinapullo huomioiden varsin pari tonnia vuoteen menee)

Poissa Docw

  • Yhdistyksen jäsen
  • Klassikkoainesta
  • *****
  • Viestejä: 2072
  • Renault Clio
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #8 : 21.07.2014 10:00 »

-Vaihda työpaikkaa tarpeeksi usein, koska se on yleensä helpoin tapa palkankorotukseen.


Muuten ihan samaa mieltä listauksesta, mutta tämä vähän särähtää korvaan. Periaatteessa totta, on helppoa katsella muita töitä ja valikoida se paikka josta saa enemmän palkkaa. Mielestäni tämä on kuitenkin aika lyhytnäköinen strategia, varsinkin jos on onnistunut hankkiutumaan ihan hyvään työhön ja työpaikkaan jo alunperin.

Vaikkapa kymmenen vuoden päähän katsottuna voi olla helpompi asemoitua hyvään rooliin kun historiassa on vaikkapa kaksi 5v mittaista työsuhdetta, kuin esimerkiksi useampi 1-4v työsuhde. Kyllä minulla ainakin hakijoiden CV:tä ja hakemuksia lueskellessa hyppää ensimmäisenä silmään mikäli työhistoria on todella repaleinen ilman järkevää syytä. Mikäli tyyppi on menneisyydessä vaihtanut firmaa lähes yhtä tiuhaan kuin kalsareita, niin onko kyseinen henkilö sitoutumassa meidän firmaan vai ainoastaan "palkankorotuskierroksella".

Olen ollut pariinkin otteeseen tilanteessa, jossa olen neuvotellut erittäin potentiaalisen työnhakijan kanssa sopimuksesta. Vaikka olen nähnyt kyseiset henkilöt juuri oikeina kyseiseen pestiin, olen antanut neuvottelujen loppua tuloksettomina sinänsä "merkityksettömään" muutaman satasen näkemyseroon palkkauksessa. En lähde tällaiseen huutokauppaan juurikin siitä syystä, että mielestäni hakijalla ei ole silloin oikea intressi paikanvaihdolle.


-Pyri kansainväliseen yritykseen töihin ja pyri ulkomaille töihin, jossa keräät työkokemusta ja arvostusta.


Kyllä. Reissaaminen avartaa maailmankatsomusta ja helpottaa työskentelyä erilaisten ihmisten kanssa. Lyhyemmät reissuhommat jo tuovat kokemusta, mutta muutama vuosi ulkomailla tuo näkemystä ihan eri malliin. Lisäisin ehkä varauksella vielä, että pienemmässä yrityksessä voi olla helpompi kerätä kokemusta. Varsinkin esimies/projektinjohtotehtävissä näkisin, että pienemmässä organisaatiossa näkemystä karttuu paljon laajemmin kuin isossa konsernissa jossa ei välttämättä tarvitse detaljeihin mennä.

....

Loppujen lopuksi jos tähtäimenä on vaurastuminen isomman palkan kautta niin kannattaa aina panostaa sen hetkiseen työhön. Omat tavoitteet selväksi ja järkeviksi ja sitten asenne kohdilleen sen tavoittelussa. Oman pöydän takana vetelehtimällä ja hiljaa mielessä / kahvipöydässä jeesustelemalla ja muita syyttämällä ei voita mitään. Vaikka tuntuu että esimies on /c:stä tai että muut työkaverit pilaavat koko homman, niin parempi on kuitenkin motivoitua tekemään oma työ aina hyvin. Jääpähän ainakin hyvä mieli siitä, ettei jäänyt omasta suoritteesta kiinni. Haastattelussa esiin nouseva pikainen työpaikan vaihtaminen perusteluina huono johtaminen on mielestäni ihan hyvä perustelu, mutta jos useammassakin työpaikassa tuntuu samalta niin kannattaa katsoa peiliin ja miettiä voisiko omaa sopeutumiskykyä kehittää.

Kun asenne ja tavoitteet on kohdallaan (ja toki suhteutettuna omaan osaamiseen ja luonteeseen) niin kyllä se ura sitten vie aikanaan vaikkapa sitten siihen toimarin / hallituksen pj:n pestiin. Ei välttämättä Applen tai General Motorsin kaltaisiin yrityksiin, mutta ehkäpä sitten siihen Oy MinunOmaFirma Ab:n jossa sitten vaurastuminen on muutettukin kertaheitolla rikastumiseksi  :)
   

Poissa Urlaub

Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #9 : 21.07.2014 10:10 »
^ Ehkä kannattaisi kuitenkin muistaa, että työväestön enemmistö ei ole projektipäällikön tai jonkin muussa vastaavassa pestissä.

Korkeakoulututkinnonkin suorittaneista erittäin iso osa työskentelee sairaanhoitajina, opettajina,  jne. aloilla, joissa ei juurikaan ulkomaankokemuksia kerätä tai ainakaan se ei vie uraa mihinkään suuntaan.

Ei sillä, etteikö opettajankin hommista ihan ok liksoja vedettäisi, kun esim. lukion lehtori tienaa sen 5 tonnia kuussa ja ainahan voi hakea rehtoriksi, jos haluaa päällikkövirkaan. Kyllä noilla palkoilla jo vaurastuu, jos ei hassaa rahojaan turhuuteen.

Poissa Urlaub

Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #10 : 21.07.2014 10:13 »
Ehkä merkittävin vinkki tuli – näin kun autoaiheisella sivustolla liikutaan – Urlaubilta. Varmasti epärealistinen, mutta kiinnostava, olisikin pohdinta siitä, miten olisi helpointa minimoida autoiluun käytettävä osuus tuloista. Tiedän, että se juuri ei olekaan tavoite, ehkä jopa päinvastoin, mutta kyse olisikin lähinnä ajatusleikistä. Samalla voisi yrittää löytää itselle sopiva kompromissi, jossa ei tarvitse tinkiä kohtuuttomasti autoilukuluista, mutta jossa ne suhteutetaan järkevästi henk.koht. kokonaistalouteen. [Taidankin pistää pystyyn keskustelun aiheesta.]

Olen autoillut nyt 10 vuotta ilman pääomakuluja, kiitos ulkomailta hakemieni autojen. Olen ajanut autolla tyypillisesti 6 - 12 kk, jonka jälkeen olen myynyt vähintään omakustannushintaan pois. Useista autoista olen saanut 2-3 tonnia vaivan palkkaa vajaan vuoden autoilusta.

Vuonna 2004 laitoin noin 15 tonnia rahaa kiinni New Beetleen ja samainen rahamäärä pyörii kaupoissa edelleen. Viimeksi toukokuussa vapautin sen Priuksesta ja laitoin viikon päästä kiinni hybridi-nAurikseen. Jos olisin pitäytynyt siinä Beetlessä, niin lähes koko summa olisi jo sulanut pois.

Erittäin halpaa ja oikeastaan mukava harrastuskin.

Poissa Skula

  • Yhdistyksen jäsen
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9073
  • Audi A5
  • MC Ball's..
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #11 : 21.07.2014 10:16 »
Miksi pitäisi vaurastua, tai kerätä mammonaa ylipäätään? Järjetöntä puuhaa tuo rahan palvominen.

Poissa Docw

  • Yhdistyksen jäsen
  • Klassikkoainesta
  • *****
  • Viestejä: 2072
  • Renault Clio
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #12 : 21.07.2014 10:28 »
^ Ehkä kannattaisi kuitenkin muistaa, että työväestön enemmistö ei ole projektipäällikön tai jonkin muussa vastaavassa pestissä.

Korkeakoulututkinnonkin suorittaneista erittäin iso osa työskentelee sairaanhoitajina, opettajina,  jne. aloilla, joissa ei juurikaan ulkomaankokemuksia kerätä tai ainakaan se ei vie uraa mihinkään suuntaan.

Ei sillä, etteikö opettajankin hommista ihan ok liksoja vedettäisi, kun esim. lukion lehtori tienaa sen 5 tonnia kuussa ja ainahan voi hakea rehtoriksi, jos haluaa päällikkövirkaan. Kyllä noilla palkoilla jo vaurastuu, jos ei hassaa rahojaan turhuuteen.

Ei ole, eikä suurin osa edes halua olla. Mutta mikäli haluaa vaurastua työn kautta niin on syytä hakeutua uralla eteenpäin, mikä tahansa se ura sitten onkaan ja mitä se uralla eteneminen sitten tarkoittaakaan.

Ehkä tässä keskustelussa olisi hyvä tietää myös kirjoittajien taustat, niistä lähtökohdistahan näitä tekstejä tuotetaan. Itselläni se on kansainvälinen insinöörikeskeinen tekninen ala. Näissä piireissä kansainvälisyydestä, kielitaidosta ja kulttuureiden ymmärtämisestä on kovasti hyötyä. Mutta ilmankin voi kyllä pärjätä ja jopa vaurastua :)

Lisäksi otin kantaa vain ja ainoastaan isomman palkan myötä kehittyvään vaurastumiseen. Olisikin hyvä muistaa, että vauraus voi tarkoittaa eri ihmisille ihan eri suuruusluokkaa. Jotkut voivat olla helposti tyhjätaskuja tuolla mainitulla lehtorin 5 tonnin palkalla, jotkut toiset taas voivat olla hyvinkin rikkaita.

Mitä siis tarkoittaa vauraus? Onko se kymppitonni tai satatonnia säästötilillä, mahdollisuus sijoittaa satanen tai kymppitonni osakkeisiin perusmenojen jälkeen joka kuukausi vai jotain muuta?

Minun mielestäni sille ei voi antaa yksiselitteistä vastausta. Itse näen sen itse mahdollisuutena käyttää rahaa normaalin päivittäisen elämisen päälle "toissijaisiin" asioihin joista itse nauttii, ilman että se vaikuttaa normaaliin elämiseen nyt tai edes elämäntilanteen muuttuessa (vaikkapa työttömyys).  Tuokin voi olla henkilöstä riippuen mahdollisuus ostaa lapio jolla saa kaivettua matoja mullasta, että pystyy töiden jälkeen onkimaan laiturin nokassa, tai sitten jollekin toiselle kerran kvartaalissa ostettu uusi auto :)
   

Poissa völvöxc60

  • Klassikko
  • ****
  • Viestejä: 4716
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #13 : 21.07.2014 10:29 »
Miksi pitäisi vaurastua, tai kerätä mammonaa ylipäätään? Järjetöntä puuhaa tuo rahan palvominen.
Vanhuuden varalle, kun ollaan siellä hoitolaitoksessa kuset ja paskat housuissa odottamassa lapsia katsomaan, että koska isi pappa kuolee ja saavat alkaa tappelemaan perinnöstä!
Kuulema ei ole laitoksissa varaa joka päivä vaihtaa vaippoja..

Poissa vakio

  • Yhdistyksen jäsen
  • Klassikkoainesta
  • *****
  • Viestejä: 1722
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #14 : 21.07.2014 10:36 »
Kuulema ei ole laitoksissa varaa joka päivä vaihtaa vaippoja..

Pääsehän siellä sentään kerran viikossa suihkuun...
Kia Sorento 2,2 CRDi AWD Business Luxury A/T 5P -15
VW Polo Trendline United 1.4 TDI -09
KTM 250 EXC TPI -18, Kawasaki KX 250 -90

Poissa Skula

  • Yhdistyksen jäsen
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9073
  • Audi A5
  • MC Ball's..
Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #15 : 21.07.2014 10:50 »
Kuinka moni sinne laitokseen edes ehtii?

Ajatusmaailmalliset erot ovat hurjan suuret. Itse edustan marginaalista ryhmää täällä..

Henkinen hyvinvointi menee kaiken edelle..


Olen seurannut hyvin läheltä tilanteita ja asioita joita mm. Perintö aiheuttaa jälkipolvissa.


Ihmiset sekoavat kun "ilmaista" rahaa on tiedossa, ja heistä tulee sairaita ja sukulaisuudella ei enää ole merkitystä..

Ja tuosta tuöpaikasta toiseen hyppimisestä.. Lähipiirissä on hyviä esimerkkejä kuinka nuo kiinnittävät työnantajan huomion. Negatiivisessa mielessä..

Mutta, maailma on vapaa ja kukin tekee kuten tahtoo.

Poissa Urlaub

Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #16 : 21.07.2014 11:16 »
Ei ole, eikä suurin osa edes halua olla. Mutta mikäli haluaa vaurastua työn kautta niin on syytä hakeutua uralla eteenpäin, mikä tahansa se ura sitten onkaan ja mitä se uralla eteneminen sitten tarkoittaakaan.

Ehkä tässä keskustelussa olisi hyvä tietää myös kirjoittajien taustat, niistä lähtökohdistahan näitä tekstejä tuotetaan. Itselläni se on kansainvälinen insinöörikeskeinen tekninen ala.

Toinen lähestymistapa voisi olla ammatinvalinta, ei vain palkan, mutta myös työn säilymisen kannalta.

Esimerkiksi putkiasentaja voinee olla melko varma, ettei kerrostalojen linjasaneerauksia viedä Kiinaan, mutta samantasoisissa tehtävissä telakalla työskentelevä levyseppä saa olla jatkuvasti sydän syrjällään, että ollaanko kiinni telakan viimeisessä laivassa. Ei se tietysti parikymppisenä haittaa, mutta nelikymppisenä alkaa olemaan ikäsyrjintää.

Sama pätee myös asuinpaikan suhteen eli Kaenuussa putkiasentajalla voi olla vaikeuksia työllistyä, mutta pk-seudulta löytyisi töitä heti seuraavaksi aamuksi.

Poissa Vempula

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8876
Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #17 : 21.07.2014 15:31 »
Millaisia tapoja muut ovat todenneet hyviksi keinoiksi vaurastua elämässään ja turvata toimeentulo ja perheen elättäminen? Mikä on sinun mielestä paras tapa vaurastua?

Muista en tiedä, mutta omalla kohdalla on toiminut hyvin se periaate, että tee työsi hyvin ja tuhlaa vähemmän kuin ansaitset. Yhtä monimutkaista kuin laihduttaminen :)

Poissa pokkus

Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #18 : 21.07.2014 15:32 »
Muuten ihan samaa mieltä listauksesta, mutta tämä vähän särähtää korvaan. Periaatteessa totta, on helppoa katsella muita töitä ja valikoida se paikka josta saa enemmän palkkaa. Mielestäni tämä on kuitenkin aika lyhytnäköinen strategia, varsinkin jos on onnistunut hankkiutumaan ihan hyvään työhön ja työpaikkaan jo alunperin.

Siksi laitoinkin tuohon "riittävän" usein enkä määritellyt aikaa, joka on paikkakohtainen. Lisäksi usein se työpaikan vaihtaminen on helpompi tapa saada vaativampi pesti (ylennys) kuin jatkaa saman firman liiveissä, jossa etenemismahdollisuutta ei ole. Toki liian usein työpaikanvaihtaminen jossain vaiheessa voi näkyä negatiivisesti, mutta itsellä on pari koulukaveria, jotka strategisesti vaihtoi työpaikkoja oikeaan aikaan kouluvuosien jälkeen ja nyt molemmat oli alle kolmikymppisenä dirikkana isossa firmassa :)
           

Poissa pokkus

Vs: Keinot ja vinkit vaurastumiseen
« Vastaus #19 : 21.07.2014 15:35 »
Miksi pitäisi vaurastua, tai kerätä mammonaa ylipäätään? Järjetöntä puuhaa tuo rahan palvominen.
Raha ei tuo onnelliseksi tietyn pisteen jälkeen. Sen on itsekin huomannut, mutta kuten aiemmin todettiin niin vaurastumisen voi mieltää monella tapaa ja toisille se tarkoittaa eri asiaa kuin toisille. Rahaa kun kuitenkin tarvitsee moneen asiaan, esimerkiksi siihen 911 vaihtamiseen... ;)