https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Yleisurheilukentältä ja kentän reunalta

Ansjelm

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Tässä yleisurheilulajien ex. aktiiviurheilijana sekä nykyisenä epäsäännöllisenä harrastajana, voi taas kohtuu ilolla todeta että laji vaikka näyttikin olevan henkitoreissaan, tämä näyttää taas parantumisen merkkejä. Joten nyt Kuopion Kalevan kisojen aikaanhan on syytä käynnistää myös lajikeskustelu täällä AS:ssä.

Ensiksikin lajista ja sen tilasta yleensä. Mitä mieltä olette, onko pahasti aina välillä D-uutisten keskelle joutunut lajivalikoima mielestänne jo ansainnut taantua loppuun vai toivotteko vanhojen hyvien huippusuoritusten aikojen palaavan?

Miten onko täällä muita joille laji on muutakin kuin penkkiurheilua? Itse siis hilluin junnuvuosina heittolajien (ensi sijassa moukarinheiton) parissa. No ilman henkkoht SM-tason menestystä mutta hemmetin mukavia ja hyviä muistoja sain itselleni. Porukka lajin parissa on kuitenkin pääsääntöisesti maanpinnalla olevaa toisiaan tsemppaavaa porukkaa. Ja toki kun kilpailuhenkisyys (jos ei muita kuin itseään vastaan) ajoi itseä eteenpäin. Voishan sitä sanoa että tuntuihan se jopa paremmalta kuin huono s****, kun oma lajiennätys kehittyi tai muuten oli teknisesti onnistunut suoritus.
 
En voi itseäni kutsua millään mittarilla yleisurheilijaksi. 16-vuotiaaksi asti jaksoin kierrellä Vattenfall kisoja mutta sitten alkoi riittämään paikallisen urheilun monitoimimiehen toiminta ja homma jäi siihen. Sitten aloin juoksemaan reikäpallon perässä. Mutta otsikossa kun lukee kentän reunalta niin sitä on tullut tehtyä enemmänkin ja seurattua yleisurheilua. Viikonloppu vierähti Suomi-Ruotsi maaottelun parissa stadionilla ja olipahan tunnelmaa! Varsinkin viestien aikana dramatiikkaa oli kentällä ja sekös se sai yleisön hurmokseen. Pitihän sitä itsekkin äänijänteitä testata. :rolleyes: Miehissä ja naisissa hävittiin mutta pojissa ja tytöissä voitettiin. Joten tulevaisuus näyttää hyvältä. Tuosta yleisöstä sen verran että viime vuonna tuli käytyä ruotsissa katsomassa kisoja ja yleisöä oli ehkä kolmasosa siitä mitä stadionilla oli väkeä. Lisäksi tunnelma oli todella lattea ruotsissa.

Vähän myöhässä kirjoitan EM-kisoista mutta kirjoitan nyt kun en aiemmin ollut huomannut tätä topikkia. Ne kisat meni minusta hienosti. Kaksi mitallia ja useampi pistesija! Pikkuisen jos olisi asiat mennyt toisin voisi olla mitalli jos toinenkin enemmän.
Muutama onnistuja jos nostetaan esille EM-kisoista niin tietenkin Ruuskanen ja Pitkämäki. Tuskin tarvitsee heidän suorituksiaan perustella. Sitten tietenkin kolmas keihäsmies eli Etelätalon suoritus ensikertalaiseksi arvokisoissa. Periaatteessa kolmoisvoitto keihässä ei ollut utopiaa. Keskisalo juoksi puolikuntoisena comebackin tehneenä kuudenneksi! Sanna Kämäräinen tinttasi kiekossa oman ennätyksen uran ensimmäisissä arvokisafinaalissa. Hantta Latvalan 100m oman ennätyksen juokseminen arvokisoissa joten ei voida enempää vaatia. Kaverille tämä ei riittänyt vaan rutisti vielä 200m oman sivuavan ennätyksen. Oskari Mörö mielestäni suurin yllätys! 400 aidoissa laittoi suomen ennätyksen uusiksi, jäätävä suoritus.
Hienot kisa ja maaottelun jälkeen voi sanoa että tulevaisuuttakin on kun nuoretkin pärjäävät jo nyt hienosti.
 
Nuorena tuli asuttua koulun urheilukentällä. SM-pronssia korkeushypystä paras saavutus yleisurheilusta.
Aika entinen ei enää palaa. Anne-mari Sandell-Hyvärinenkin juoksee mummuiässä vielä kovempaa kun nykyjengi.
Viren, Väätäinen, Vasala, Kantanen, Kukkoaho, Karttunen, Pesonen, Salin, Pursiainen, Holmen...
 
Skriko1 sanoi:
Nuorena tuli asuttua koulun urheilukentällä. SM-pronssia korkeushypystä paras saavutus yleisurheilusta.
Aika entinen ei enää palaa. Anne-mari Sandell-Hyvärinenkin juoksee mummuiässä vielä kovempaa kun nykyjengi.
Viren, Väätäinen, Vasala, Kantanen, Kukkoaho, Karttunen, Pesonen, Salin, Pursiainen, Holmen...
Jäi vielä toi suomen huippujuoksija Wilson Kirwa:D

225px-Wilson_kirwa2.jpg
 
Skriko1 sanoi:
Viren, Väätäinen, Vasala, Kantanen, Kukkoaho, Karttunen, Pesonen, Salin, Pursiainen, Holmen...

Pesonenhan kärähti dopingista. Muut hoiti hommansa fiksummin... veikkaan että tuossa listassa moni söi urallaan jotain kaurapuuroa vahvempaa.
 
Anne-Mari Sandelin juoksema aika on kaksi ja puoli ratakierrosta nopeampi, kuin 10 000 Suomi-Ruotsi ottelun voittajalla. Lasse Virenin 42 vuotta sitten juoksema sama matka, kaksi kierrosta nopeampi, kuin voittaja tänään.
Mistä on nykynuoret tehty. Pullamössöstä ja koulukyydeistä on nykynuoret tehty.
 
Skriko1 sanoi:
Anne-Mari Sandelin juoksema aika on kaksi ja puoli ratakierrosta nopeampi, kuin 10 000 Suomi-Ruotsi ottelun voittajalla. Lasse Virenin 42 vuotta sitten juoksema sama matka, kaksi kierrosta nopeampi, kuin voittaja tänään.
Mistä on nykynuoret tehty. Pullamössöstä ja koulukyydeistä on nykynuoret tehty.

Sandellin juoksemista kattelin joskus juniorivuosina läheltä. Puhdas lahjakkuushan se oli. Ja isänsä oli aika kova treenari. Viren taas... no, odotellaan jos historiankirjoitusta joskus muutellaan. Siihen saakka olkoon kansallissankari.
 
That 70s dude sanoi:
Pesonenhan kärähti dopingista. Muut hoiti hommansa fiksummin... veikkaan että tuossa listassa moni söi urallaan jotain kaurapuuroa vahvempaa.

Juu, taisi tuo doping vaikuttaa pitkään, kun hyppi vielä 45-vuotiaana pari metriä. Eipä olisi enää 45-vuotiaana pärjännyt kahdella metrillä tämän viikonlopun maaottelussa, kun 22-vuotias Östman hyppäsi peräti 204.
 
That 70s dude sanoi:
Sandellin juoksemista kattelin joskus juniorivuosina läheltä. Puhdas lahjakkuushan se oli. Ja isänsä oli aika kova treenari. Viren taas... no, odotellaan jos historiankirjoitusta joskus muutellaan. Siihen saakka olkoon kansallissankari.

Annemarilla ei vaan tuo luonne ollut oikein sopiva juoksijalle, ei osannut koskaan itse päättää koska lähtee kiriin, odotti aina valmentajan huutoa.
Vireenistä taas, ihminen on syytön kunnes toisin.....
 
Skriko1 sanoi:
Annemarilla ei vaan tuo luonne ollut oikein sopiva juoksijalle, ei osannut koskaan itse päättää koska lähtee kiriin, odotti aina valmentajan huutoa.
Vireenistä taas, ihminen on syytön kunnes toisin.....

Ei tainnut koskaan tulla sitä koutsin huutoa, kun mulla on jäänyt tuo Sandellin kirivaihde huomaamatta... ;D

Mutta joo, Vireeni on syytön kunnes toisin todistetaan. Jotenkin vaan... mut paskaaks tässä.
 
Näin käy, kun kaikki osuu kohdilleen: tuuliolot, päivän kunto, ravinteet ja muut. Kohdassa 2:15 lentää keppi.

Tähän liittyy minulle mieluinen muisto... Vuosia sitten ajoimme vaimon kanssa telttareissullamme Pihtiputaan läpi ja piipahdimme hänen toiveestaan jonkun astiafirman tehtaanmyymälään. Siinä vähän aikaa kärsittyäni huomasin yläkertaan vievien portaiden vieressä tekstin ”Keihäsmuseo”. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, mitä oli tulossa. Ajattelin vain, että siinäpä ihan kiva pakopaikka pois niiden lautasten keskeltä. Yläkerrassa valkeni, että tämä museohan on ihan käsittämätön aarreaitta! Siellä on esim. tuossa Hohnin hirmuheitossa lentänyt keihäs, Korjuksen, Kinnusen, Rädyn, Rantasen ym. keihäitä, piikkareita, mitaleita ja ties mitä muuta. Ihan tajuton paikka. Yleisurheilun ystävät saa siellä todennäköisesti paremmat kicksit kuin missään taidemuseossa. Suosittelen!
 
Jep. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen. Ja se on todella hyvin sijoitettu, kun ne naiset haluaa sinne kippokauppaan. Siellä voi miesväki (tai voihan tässä osat olla toisinkinpäin) käydä kaikessa rauhassa ihmettelemässä yleisurheilun historiaa, lähinnä keihäspuolelta. Siellä ei ole tunkua eikä haise hajukynttilät.
 
Toi Vainio on kova! Nyt kun teini-ikä on takana päin voi vain toivoa, että tulossuunta on positiivinen. Kumpa onnistuisi välttämään isommat loukkaantumiset jotta saisi taottua rautaisen perustason itselleen jota voi sitten muutaman vuoden päästä hioa timantin kovaksi. Moni varmasti häneltä jo odottaa kovia suorituksia mutta itse annan hänelle armoa tuon "perustason" rakentamisen suhteen. Varmasti tulee "taantuma" kausi 1-3 vuoden sisällä ja sitten räjähtää tulokset pöytään.
 
70-80 -lukujen yleisurheilu kiinnostaa itseä nostalgiamielessä ja muutenkin. Viestilukeman kunniaksi klipit kahdesta vanhimmasta miesten yu-maailmanennätyksestä vuodelta 1986:

Jurgen Schult DDR: kiekko 74.08


Harmi kun ei löytynyt parempilaatuista kuvaa.

Juri Sedyh NL: moukari 86.74


Tuossa klipissä siis muitakin heittoja, ME-kiskaisu alkaa kohdasta 6:05. Aika jännä kisa oli tuo, Litvinov laittoi ensin 85.74 ja Sedyh paukutti seuraavaksi pari heittoa päälle 85:n mutta ei riittävästi. Sitten tuli tuo 86.74 ja Litvinov menetti sekä kultamitalin että ME:n (kahdeksalla sentillä). Harri Huhtala oli muuten kymmenes tuloksella 74.94.
 
Vuodelta 1987 on myös kaksi maailmanennätystä.

Stefka Kostadinova BUL: korkeus 2.09 m


Natalia Lisovskaya NL: kuula 22.63 m

Tästä ei löydy klippiä mistään :-\ Mutta voin kertoa, että itse sain sopivaa klippiä etsiessäni yliannostuksen 80-luvun naisten kuulantyöntöä ;D Jotain tuli silti myös opittua. Lisovskaya nimittäin meni naimisiin ed. viestissä mainitun Juri Sedyhin kanssa ja heidän tyttärensä Alexia Sedyh on menestynyt moukarinheittäjä (kohdassa 0:45):

 
1988 olikin sitten hullu vuosi. Urheilijat oli olympiavuonna kovassa kunnossa... Jätetään Ben Johnsonit väliin ja keskitytään itse asiaan eli maailmanennätyksiin.

Jordanka Donkova BUL: 100 m aidat 12:21


Harmi kun ei löytynyt parempaa kuvaa.

Kuuluisimmat ME:t tältä vuodelta on kuitenkin varmaan Florence Griffith-Joynerin käsialaa.

100 m 10:49


Aika leudot juhlat mielestäni juuri käsittämättömän ennätyksen tehneeltä juoksijalta ???

200 m 21:34 (kohdasta 1:28)
  Tuosta olisi saanut vielä sadasosan pois jos olisi runtannut loppuun asti.

Galina Tshistyakova NL: pituus 7.52 m

Gabriele Reinsch DDR: kiekko 76.80 m

Sitten oli vielä Joyner-Kerseen 7-ottelu ja venäläisten 4*400m mutta eiköhän nuo klipit jo riitä.
 
Nostetaanpas tällaista vanhaa aihetta.

Koronavuoden yleisurheilukisat on olleet pysähdyksissä siinä, kun kaikki muukin kilpaurheilu. Sunnuntaina Hiekkaharjussa otettiin jo varaslähtö kisakauteen neljän naisjouksijan voimin juostussa 10000m kutsukilpailussa. Eilen mm. Eläintarhan kentällä kisattiin 150m, 300m, 400m ja 600m matkoilla miesten ja naisten yleisessä sarjassa. Eilen myös Espoonlahdessa heitettiin ja jos eiliseltä jäi vielä paukkuja tai ei päässyt Espooseen kisaamaan, niin tänään Klaukkalassa leka lensi kaikissa sarjoissa 9-vuotiaista yleiseen sarjaan.

Itse olin tänään kilpailunjohtajana viereisellä kentällä Klaukkalan toisessa YU-kilpailussa, sprinttikisoissa, joissa kisattiin suoran mittaisilla aitamatkoilla ja ilman aitoja. Sarjat näissäkin kilpailuissa myös 9-vuotiaista alkaen yleiseen sarjaan ja kilpailijat 7-vuotiaasta 75-vuotiaaseen. Olihan aikamoinen rutistus pistää 100 hengen kisat pystyyn ja tehdä koronaturvalliset kisat, turvavälejä noudatettiin niin katsomoissa kuin kentälläkin. Katsomossa oli n. 150-200 henkeä ja sielläkin yleisö noudatti hyvin kilpailun järjestäjän ohjeita. Tänään ei ollut pienten lastenkaan vanhemmilla asiaa kentälle, eikä sen puoleen aikuisempien urheilijoiden valmentajillakaan.

Näytettiin kuitenkin, että tällaiset parin lajin kisat voi tehdä turvallisesti. Tai sehän tiedetään vasta parin viikon sisällä että olivatko nämä turvalliset, vai tuliko tästä viruslinko. Epäilen kuitenkin ettei tullut.
 
Tänään taas moukarinheittofanaatikon sydäntä lämmitti ja lähes nitroja tartti kun seuraili onlinena Someron kauden toista tykitystä. Loistavat suoritukset niin naisissa Tervo & Kosonen & Koppeli sekä miehissä Kangas ja Liipola. Maailmanluokan tuloksia vaikkei olisi Koronaakaan. Vuosiin parasta ja laajaa tekemistä niin yleisessä kuin juniorisarjoissa.

Pappasarjassa sitten itsekin on kisakausi avattu mutta tästä ei kyllä jää kertomista kenellekään.

No hyvä vuosi silti tulossa.
 
Piti eilen käydä Lohjalla oikein katsomassa P15 moukaria. Meidän seuran Aatu Kangasniemi paranteli taas omissa nimissään ollutta 14-vuotiaiden poikien kaikkien aikojen parasta tulosta Suomessa, heittämällä 74,76m. Tulos on 15-sarjassakin kaikkien aikojen toiseksi paras, vain Someron Max Lempinen (M17) on edellä tilastoissa.

Moukarissa on hyvä joukko nuoria heittäjiä tulossa ja tekevät ikäsarjoissaan kansainvälisestikin todella kovaa tulosta. On myös hienoa kuunnella kuinka hyvin nuo 14-15 vuotiaat pojatkin osaavat jo analysoida suoritustaan tuoreeltaan. Tässä asiassa on menty todella paljon eteenpäin viime vuosina.

Yksi asia kotimaisessa juniorikisojen moukarissa on kuitenkin heikosti ja se on turvallisuus. Kun leka lentää ilmassa hiekkakentällä 75 m, niin varoalueen on oltava laaja ja ulotuttava reiluun 100 m asti, eikä tälle alueelle saa päästää ketään, joilla ei ole alueelle asiaa. Valitettavasti tämä ei vaan toimi. Itse jouduin kaksi kertaa eilen Lohjalla puuttumaan kilpailun kulkuun, selkeässä vaaratilanteessa. Tällä kaudella on jo yhdessä kisassa moukari lentänyt katsomoon, mutta onni vielä sillä kertaa matkassa ja siitä selvittiin säikähdyksellä. Silti tätäkään kautta ei ole päästy ilman, että kenttiä on laitettu käyttökieltoon eli on kielletty moukarikisojen järjestäminen ja seuroillekin on tullut sanktioita turvallisuuspuutteiden vuoksi.
 
Ansjelm sanoi:
No hyvä vuosi silti tulossa.
Samperi vaan kun ei ole arvokisoja tänä vuonna. Moukarin lisäksi Korte aidoissa ja Pulli pituudessa olisi onnistuessaan finaalikunnossa. Huntingtonin ottelukin olisi kiva nähdä tosipaikassa.