https://yliteippaus.fi/

Yleistä Polestarista

Osakkeenomistajasta puheenollen...

Olen ollut tuon osakkeen kyydissä kohtuullisen pitkään ja myin omat omistukseni pois tässä tammikuun lopussa, kun alkoi tulemaan juttua Polestarin jatkuvasti kehnommasta taloudellisesta tilanteesta.
Tuo osake on minulla ollut siellä hitaassa salkussa odottamassa nousuaan, mutta turhaan siis... aina ei voi voittaa tällaisessa riskisijoituksessa.
R.I.P 😢

Polestar_Screenshot_2024-02-02.jpg

Pienellä summalla ja riskillä tuonne sijoitin, mutta Pollen sijoitustappiot realisoituna ei sitten tarvitse maksaa tämän vuoden osinkotuotoista liikaa verottajallekaan... 😇
 
Mikä SE iso potentiaali on - naapuri firman tuottesiin verrattuna?
Urheilumallin Volvo. Toki autot tosiaan voisivat yhtä hyvin olla niitä sportti-Volvoja. Mutta ymmärrän tuon jaottelunkin, tavallaan. Voin toki olla vähemmistössä, mutta ainakin kuvissa kaikki Pollen mallit ovat Volvo-sisariaan hienompia ulkoa ja sisältä omaan silmään. C40 lähellä Polestar 2:sta. Painotus urheilullisuudessa, mutta samalla mukana sitä Volvomaista "käytännöllisyyttä", tai ainakin mielikuva siitä. Sitä en toisaalta ymmärrä Geelyn valikoimasta, että mikä ero on Polestarilla ja Zeekrillä?
 
Naulan kantaan. Itse myönnän olevani niin turhamainen, että brändi merkitsee paljon enkä koskaan olisi ostanut kakkosta jos se olisi ollut Volvo <jotain>. Ja näin siitäkin huolimatta, että tiedostin kyllä auton olevan Volvon palikoista kasattu ja uudelleen brändätty.
 
Volvo in sports... kaksnelikymppinen sutimassa tasamaalla punainen packline katolla. Mielikuva, brändi, mitä näitä nyt on...
 
Pitäiskö ostaa yksi Polestar. Siis osake, ei auto. Tehdä vähän niinkuin Esko Seppänen.
 
Tuollainen uutinen osui silmiin. Saa nähdä mikä on tulevaisuus.

Olikohan uuden merkin perustaminen loppuun asti mietitty juttu. Volvolla olisi kuitenkin ollut oma vahva brändinsä.

Edit. Taisi ollakin jo pari sivua takaperin linkattu.
 
Eilen Polestar ilmoitti että on tehnyt sopparin lähes miljardin usd:n lisärahoituksesta, lainoittajina 12 suurta kansainvälistä pankkia, mm. BNP Paribas ja HSBC. Lisäksi Geely Sweden Holdings toisti aiemman, eli rahoittaa Polea mikäli tarve niin vaatii.

Tänään piti tulla 2023 tulos, mutta syystä että x siirsivät julkistusta kait ensi viikkoon. Tänään kuitenkin pidettiin live webcast, jossa oli toimari, CFO ym. vastailemassa instikkojen kysymyksiin. Siellä mainittiin mm. että 4 ja 5 tulevat olemaan korkean katteen malleja yhtiölle. No uskoo ken tahtoo, osake on kuitenkin noussut pohjilta nyt viidessä päivässä lähes 50 %.
 
Volvo kyllästyi Polestarin tappioputkeen ja luopuu suurimmasta osasta omistuksestaan​

Volvo Cars ilmoitti vähän aikaa sitten, että se luopuu yli 60 prosentista Polestarin omistuksestaan. Suurin osa osakkeista siirtyy Geely Holdingille, joka on itse asiassa Volvo Carsin pääomistaja. Jatkossa GH on vastuussa Polestarin toiminnallisesta ja taloudellisesta tuesta. Volvo saa muutoksessa lisää varoja siirtyäkseen seuraavaan vaiheeseen matkalla pelkäksi sähköautomerkiksi vuoteen 2030 mennessä.

Kokonaan Volvo Cars ei Polestaria jätä taakseen, vaan sillä on edelleen 18 prosentin osuus sähköautomerkistä. Tuohon nähdään kaksikin syytä. Ensinnäkin kaksikolla on valtavasti yhteistyötä, muun muassa tulevien Polestar 3:n ja Volvo EX90:n osalta. Lisäksi Polestar on lainannut Volvolle lähes miljardi euroa.

Omistaja siirtelee rahojaan taskusta toiseen, vaikka tulosvastuullisia yksikköjä/brändejä Volvo ja Polestatkin olisivatkin. Olisihan se aika hurjaa, jos Polestar tekisi tässä vaiheessa elinkaartaan hyvää tulosta, kun myynnissä on ollut yksi malli ja samalla kolmea uutta mallia suunnitellaan? Uusien mallien suunnittelu ja tuotannon käynnistäminen on varmasti aivan hurjan kallista puuhaa. Ehkä tässä nyt vähän se illuusio ottaa osumaa, että kyseessä olisi jotenkin pohjoismaalainen brändi mutta sehän on tosiaan illuusio, jossa varsinkin volvomiehet tuntuu roikkuvan kynsin ja hampain.