https://yliteippaus.fi/

Yleistä keskustelua BMW:stä

My BMW:n Omat Ajot tilastosta on satunnaisesti jäänyt välistä matkoja pois. Ei luulisi olevan kyse ainakaan aina huonosta kentästä auton pysäköintipaikalla kun eilenkin pysäköin kaupungissa jossa kaksi aiempaa matkaa tallentui ihan nätisti. Joskus on jäänyt matka tallentumatta kun matkan kohteessa on ollut heikko tai olematon kenttä. Luulisi siihen olleen rakennetun sellaisen kuittausjärjestelmän että jos ei matkaa ole palvelimelle tallennettu ja siitä tullut kuittausta niin auto yrittäisi lähettää sitä uudelleen kunnes saa kuittauksen perillemenosta. Mutta eihän sitä kaikkea voi pyytää...

Siis vähän epäluotettava tuo on ajopäiväkirjan pohjaksi. Samoin kävi aikoinaan Volvon VoCin ajopäiväkirjan kanssa, joitain matkoja ei tallentunut lainkaan joita piti sitten käsin lisäillä excel-exportteihin.

Lataushistoria on mielestäni kyllä pitänyt paikkaansa ja siitä oleva excel -export laskee myös kustannuksia (jos ne on latauspaikalle asetettu). Tosin kenttien formaatti on syvältä kun siitä on yritetty tehdä hienon näköinen mutta sitten data ei olekaan numeraalisessa muodossa. Paitsi että BMW chargingin kustannuksia se ei osaa synkata vaikka latauksen voi My BMW appista aloittaa ja lopettaa ja hintakin on näkyvissä.
 
On se i7 vaan ruma laite livenäkin, ei mahda mitään. Joku autolehti varmaankin ajeli toissapäivänä Kalliossa i7:lla Model S:n ja MB EQS:n(?) muodostamassa saattueessa. EQS:ääkin ovat hehkuttaneet ties missä, mutta tiedän tapauksen jossa EQS kävi tallissa kääntymässä, todettiin "huonosti kasatuksi paskaksi" ja vaihtui hybridi S-mersuksi. 😅
 
TM testaa ainakin tuota kolmikkoa parasta aikaa.
 
Kaivoin tuossa huvikseni missä määrin bemarin täyssähköt käyttävät tismalleen samoja osia ja paljonko malleihin tehdään eroa softalla. Tässä siis lista mitkä mallit jakavat identtiset sähkömoottorit eli sama osakoodi. Listalta puuttuu iX1 ja iX3 koska usa-sivusto ei niille antanut suoraan koodeja, enkä jaksanut muualta kaivaa. Mutta mä arvaan että ne eivät käytä kumpikaan näitä tässä listattuja.

takamoottori osanumero 12335A76E43
BMW i4 eDrive35
BMW i4 eDrive40
BMW iX xDrive40
BMW iX xDrive50

takamoottori osanumero 12335A6E192
BMW i4 M50
BMW i7 xDrive60

takamoottori 12335A645E0
BMW iX M60

etumoottori 12335A76E49
BMW i4 M50
BMW i7 xDrive60

etumoottori 12379897153
BMW iX xDrive40
BMW iX xDrive50
BMW iX M60
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoittaako konfiguraattorin "AC Pikalatausmahdollisuus Pro (22 kW)" tosiaan sitä, että autoa voi AC ladata 22 kW teholla? Tuo on vakiovaruste, mutta samassa listassa vakiovarusteet-kohdan alla lukee "AC-lataus (enintään 11 kW)". Vähän ristiriitaista tietoa.
 
hinnastoon on merkitty i5 M60 vakiovarusteeksi 22 kW AC lataus

Mutta 5/5 tilata sadan tonnin auto lukematta hinnastoa 😬 😎
 
Viimeksi muokattu:
Jonkinkainen fetissikertymä tässä meidän talossa jossa 7asuntoa.
Pihassa on 3kpl (vanhaa) 3Gt;tä joista tosin yksi on pihalla vain sillointällöin mutta aika useasti kuitenkin.
Ja pari muutakin bemua joista yksi hybridi ja yksi täyssähkö.🤭
 
Liitteet

  • IMG_0286.jpeg
    IMG_0286.jpeg
    227,4 KB · Katsottu: 127
Yleistä keskustelua bemareista, tässä kohtaa ihmettelyä kuinka iDrive-järjestelmä on mennyt yhdeltä osaltaan huonompaan suuntaan:

-Ihmettelin entisen 2018 seiskan kanssa (ID6?) ja joku toinen kirjoitteli (EsaP?) vai kuka X5:n kanssa siitä, kuinka auton navigaattori "hukkaa" siihen asetetun osoitteen jos auto pysäköidään yhtään pidemmäksi aikaa. Eli ei tarjoa "Resume Journey" (tms.) vaihtoehtoa jos auto on sammutettu / lukittu / whatever.

Kiinnitin asiaan huomiota heti kun ostin nykyisen i8:n, jossa on jokin antiikkinen iDrive. Siinä asetettu osoite on säilynyt ainakin yhden yön yli, auto seissyt rapiat 12h vaikka tuossa ajassa auto oletettavasti menee jo jonkinlaisesta "Drive Ready State":sta jonkinlaiseen ... voiko sanoa lepotilaan. Tarkoittaen että kun palasin autolle ja laitoin sen käyntiin niin iDrive kysyi "Do you want to continue your journey to ... osoite X?". Moista ei ikinä tapahtunut seiskan kanssa jossa jo noin ruokastopin mittainen tauko ei jatkanut navigointia vaan osoite piti syöttää uudestaan.

Osaako joku pidemmän linjan BMW-harrastelija kertoa mitä tämä on, en mielestäni kuvittele mitään.

@Inaukkar ?
 
Asiantuntija väittää: 70 prosenttia lataushybridien moottoreista kärsii ruostumisongelmista

Otsikossa moottorilehden klikkiotsikolta vaikuttava vedätys. Anonyymi asiantuntija tarinoi. Onko kyse yksittäistapauksesta tai -tapauksista vai onko tuota ongelmaa laajemmin Bemmin hybridikoneissa?

Itsellä on pihassa G05 45e ja G20 330e. Molemmilla on ajettu noin 60 tkm ja G05:lla noin puolet sähköllä ja G20:lla noin 1/3. Autot olleet omistuksessa vajaan vuoden, joten ajoprofiilista ei ole pidempää tietoa. Viimeiset reilut puoli vuotta molemmilla paljon sähköajoa ja polttomoottorilla vähän käyttöä. Toki ajettu lämpimäksi muutamia kertoja kuukaudessa.

Tsekkasin öljykorkista molemmat koneet, enkä nähnyt mitää ruosteeseen viittaavaa.
Mites muilla hybridikuskeilla? Onko ollut havaittavia ongelmia B48-koneissa? Tuossa jutussahan on ongelmakoneena 3-pyttyinen.

Kyselin samaa jo tuolla BTCF-foorumilla, mutta ei sieltä ainakaan henkilökohtaisia osumia löytynyt.

P.S. Tiedän, että asia on jo tällä foorumilla ollut esillä, mutta nyt olisin kiinnostunut erityisesti näistä B48-koneistetuista Bemareista.
 
P.S. Tiedän, että asia on jo tällä foorumilla ollut esillä, mutta nyt olisin kiinnostunut erityisesti näistä B48-koneistetuista Bemareista.

Vanhemmissa joo samaa ruostumista löytyy, mutta uudemmissa moottorinohjaus pakottaa kumma kyllä enemmän polttikselle, ties vaikka miksi… heheh. Toinen on ollut se kylmänä päälle ja sylinterit sorvautuu -episodi jota on ollut kans liikkeellä. Mutta lähinnä kyllä vain näissä joita on lastutettu, celtic tuning yms.

Mut siis ainakin F30 330e ja alkupään 530e ainakin on tullut vastaan noita ruosteella pilattuja.

Yleisesti ottaen B48 on kyl todella hyvässä maineessa.
 
Joo, hyvin toiminut 330e plugari. Itsekin huolehtinut 2 × viikossa, että auton moottori käy lämpimäksi ja katsonut carlylla mikä on lämpökäyrä. Autossa toki näkyy öljy ja jäähdytysneste lämmön omilla sovelluksillakin. Mutta tulee itse tutkittua vähän syvemmältä näitä asioita. Ei siis mitään ruostehaasteita ole ollut
 
Eilen vedin veneen trailerilla Hangosta takaisin pk-seudulle tyhjällä akulla (kun Hangossa ei ole oikein kunnollisia ja sopivia asiointilatureita itäsataman lähellä jossa voisi samalla pitää traileria) niin kulutus oli 12l/100km vaikka edessä körötteli joku lakkiaisiin menossa ollut poppoo 78km/t satasen alueella. Ja molempiin suuntiin oli tie täynnä muutenkin puku päällä olevaa porukkaa. Itselläkin puku päällä, maastopuku ;)

Ei taida moottorinosat ruostua kun saa tuolla tavoin kiertoa moottoriin ja tankkiin...
 
Ei noita montaa tapausta ole tullut ilmi, vaikka 70% pitäis olla.:rolleyes: Oma plugari toimi ruostetta sen vajaa 160tkm ku vaihdoin pois. Ainahan noihin, plugari tai ei, pinoille kerääntyy ruostetta jos ei suojaavaa kalvoa ole, niin ja vettä läsnä.
Oli sitten mikä merkki tahansa, paitsi jos rosterista tehty.
 
Mypemari näyttää kulutuksen per /100 mile, vaikka asetuksista kilometrit päällä. Muut yksiköt näkyy oikein, mutta kulutuksen osalta on väärä yksikkö. Vieressä oleva matka on km pohjainen.. Vaihtunut hiljattain.
 
Kaverilla on joku 5 sarjalainen nelivetofarkku bemari neloskoneella. Vuosimalli aika lähelle -16. Sille tuli nyt km:t täyteen 150 tkm ajettuna, kun porsi kampiakselin laakerit... Kaveri aika pahana ja uhkasi laittaa sen kiertoon, kun saa vaihtokoneen paikoilleen siihen...
 
Jos diesel Bemusta ei mene alakerran laakerit, niin jumittava egr polttaa koko auton... Onhan noita laakerivikoja ollut, mutta ainakin juttujen perusteella enemmän kutoskoneissa.
 
Mikä tässä oli se pointti? Pitäisikö bmw jättää ostamatta tämän takia?
 
Jos diesel Bemusta ei mene alakerran laakerit, niin jumittava egr polttaa koko auton... Onhan noita laakerivikoja ollut, mutta ainakin juttujen perusteella enemmän kutoskoneissa.
Joku ei pidä paikkansa. Niin paljon ollut bmw laitteita ja yhdessäkään konemallissa ei ole mennyt kampiakselin laakerit. Huoltajia on tietysti joka lähtöön. EGR on poistettu kyllä jokaisesta diesel laitteesta.
 
Aika monta Bemaria on mullakin ollut ja eikä niitä ole minunkaan autoista mennyt, mutta sehän ei tarkoita sitä etteikö laakereita olisi mennyt. Pienellä googletuksella "N57 bearing failure" tai sama kotimaaksi löytyy useita juttuja laakeriviallisista moottoreista.
 
Joo, lienee ollut ohjelmoiduissa yksilöissä? Sanoisin ettei kyllä vakiokoneissa. Itsellä oli viimeksi 4.0d ja kaikki muut käytiin lähes läpi, mutta ei mitään kampiakselin laakereita. Tosin jos menee 30tkm samoilla öljyillä, niin varmaan tuntuu laakereissakin.
 
  • Tykkää
Reaktiot: ovi