https://yliteippaus.fi/

Volkswagen ID.5

Taky sanoi:
Pari viikkoa sitten kauppias kertoi että jopa tälle syksylle - mitä se nyt tarkoittaakaan - olisi saatavissa, tarkempaa päivämäärää en kysellyt.
Marraskuulle ainakin olisi saanut. Harmaana vissiin aikaisemminkin. Meillä ei loppuvuodesta autolle oikeastaan tarvetta niin päädyttiin tammikuuhun, jolloin auto on sitten "vuoden uudempi"
Mitä sitten tekisi hullutpäivät pösölle, joka tulee myös alkuvuodesta.
Pösö päätynee pojalle ajoon.
 
dosetti sanoi:
Hipaisukytkimet ilmastoinnille ja äänenvoimakkuudelle ja niitä kytkimiä ei edes näe pimeässä kun ei ole taustavalaistusta?! Mitä ihmettä?

"Kytkimet" on ihan ok toiminnaltaan. Ei meidän perheellä niistä ole pahaa sanottavaa mutta valot niihin kyllä kuuluisi, tosin ratistahan volume pääsääntöisesti säädetään. Ilmastoinnin säätöön harvemmin tulee koskettua mutta silloin tällöin, siinä valaistus ei ole ongelma kun ainakin tähän asti säätöä on tarvinut tehdä pitkillä matkoilla valoisassa. Samanlaiset säätimet on myös Golf 8:ssa joten ei nämä mitään uutta ja ID-kohtaista ole.
 
Aloin tosissani harkitsemaan oman 52kwh akulla olevan ID4 sen vaihtoa tuohon ID5 fastlaneen. Väliraha ei olisi kummoinen kun ottaa huomioon että tuo ID4 maksoi 38 000. Hyvityshinnat on pyörineet siellä 45 paremmalla puolella ainakin mitä muutamaan Teslaan olen vaihtoa kysellyt.

Onko tietoa mikä toimitusaika fastlane mallilla? Miten tuo kauppa tehdään jos auton saa vasta kuukausien päästä? Eli onko sitova vai voiko perua vielä ennen auton saapumista? Entä jos vaihtoauton arvo muuttuu huomattavasti? Vai onko tämä ihan kauppiaasta kiinni? En ole ennen ostanut autoa mitä pitäisi odotella..
 
ToniE sanoi:

Varmista että saat virallisen tilaussopimuksen ja molemmat osapuolet allekirjoittaa sen. Sopimuksessa lukee uuden auton hinta, toimitusaika ja vaihtoauton hinta ja arvioidut kilometrit.
Jos uuden auton toimitus venyy, on myyjä periaatteessa velvollinen korvaamaan viivästyksen jotenkin. Samalla vaihtoautoon tulee ylimääräisiä kilometrejä niin siitä tulee kaunis tasapeli.
 
ToniE sanoi:
Aloin tosissani harkitsemaan oman 52kwh akulla olevan ID4 sen vaihtoa tuohon ID5 fastlaneen. Väliraha ei olisi kummoinen kun ottaa huomioon että tuo ID4 maksoi 38 000. Hyvityshinnat on pyörineet siellä 45 paremmalla puolella ainakin mitä muutamaan Teslaan olen vaihtoa kysellyt.

Onko tietoa mikä toimitusaika fastlane mallilla? Miten tuo kauppa tehdään jos auton saa vasta kuukausien päästä? Eli onko sitova vai voiko perua vielä ennen auton saapumista? Entä jos vaihtoauton arvo muuttuu huomattavasti? Vai onko tämä ihan kauppiaasta kiinni? En ole ennen ostanut autoa mitä pitäisi odotella..

Kuten Patteri totesi, ei ole ongelmaa.

Saako udella, että milloin olet noita Tesloja kysellyt? Tarjoaako volsu samaa hyvityshintaa ID5:seen?
 
googleismyfriend sanoi:
Kuten Patteri totesi, ei ole ongelmaa.

Saako udella, että milloin olet noita Tesloja kysellyt? Tarjoaako volsu samaa hyvityshintaa ID5:seen?

Vaihtoa Teslaan kysyin viimeksi alle kuukausi sitten. Kesällä tarjottiin vielä 47 vaihdossa, nyt ”enää” 45. Ajattelin että kannattaa vaihtaa nyt kun arvo on vielä noin ylhäällä. Muuton myötä jonkinmoinen tarve isommalle rangelle on myös.

Vahvasti epäilen että Volkkarin vaihtohyvitys on kyllä pettymys. Näin oli ainakin reilu vuosi sitten kun otettiin tarjouksia eri sähköautoista ja vaihdokkina oli qashqai. Autokeskus antoi todella agressiivisen tarjouksen Volkkariin verrattuna mutta Leaf ei ollut silti houkutteleva..

Huomenna pitäisi tulla virallinen tarjous..
 
No keskustelut loppui lyhyeen. Tarjous oli aika heikko, 35 000 vaihdossa. Eipä siinä, mietitään jotain muuta sitten  ;D
 
ToniE sanoi:
Tarjous oli aika heikko, 35 000 vaihdossa. Eipä siinä, mietitään jotain muuta sitten  ;D

Eihän tuo ole tippunut kuin 3000 euroa, ollaan siinä tasolla kuin kuuluu ollakin. Oletko kokeillut uudelleen mitä saisit Teslaan?
 
ihaa sanoi:
Eihän tuo ole tippunut kuin 3000 euroa, ollaan siinä tasolla kuin kuuluu ollakin. Oletko kokeillut uudelleen mitä saisit Teslaan?

No mutta on se 10 tonni vähempi mitä Teslaan olisi ollut ylihyvitys.

@ToniE Onkos muita konkreettisia vaihtoehtoja olemassa?
 
No tosiaan vajaa kuukausi sitten Teslaan vaihdossa tarjottiin se 45.

Enpä ole juuri muita miettinyt vielä.. pitää vähän katsastaa tarjontaa. Sikäli olen kyllä ihan tyytyväinen ollut nykyiseen niin siksi vaihto vitoseen olisi ollut looginen. Model 3 kiinnostaisi ajettavuuden (lue kiihtyvyyden) ja tekniikan vuoksi.
 
En pitäis yhtään ihmeenä että vaikka käytettyyn tesla3 saisi korkean hyvityksen. Sen verran paljon liikkeissä näyttää niitä olevan tarjolla.
Kajaanin pörhöllä kevät talvesta saakka olleesta yksilöstä voisivat olla kovin halukkaita tekemään tiukkaa kauppaa. Yksilön hintaa olisi laskettu noin 65te ->56te puolen vuoden aikana.
 
Johan tuossa joku kuukausi sitten oli lehdessä juttua, että erityisesti käytettyihin Model 3:een voi saada hyviä kauppoja, koska niitä rahdattiin Suomeen kevään ja kesän aikana valtavia määriä. Tämä tarkoittaa siten ylitarjontaa, jonka voi itsekin vahvistaa Nettiautosta.
 
ToniE sanoi:
No tosiaan vajaa kuukausi sitten Teslaan vaihdossa tarjottiin se 45.

Taisi markkina härö mennä - siis että vanhasta saattoi saada enemmän kuin uudesta - jo ohi ja paluu normaaliin tapahtunut, sekä tietty se että tämä hetki autokaupoilla ei ole vaihtarin arvostuksen suhteen mitenkään optimaalinen.
 
ToniE sanoi:
Ei sentään, 21 vuosimallin 10-20000 ajettuja olen katsonut.

No on aika pöhköä verrata käytetyyn Model kolmoseen ja uuteen Fastlaneen saatavia vaihtohyvityksiä. Käytetyissä kolmosissa on tällä hetkellä reilusti ilmaa hinnassa ja se kaikki alennus laitetaan toki vaihtohyvitykseen. Kun taas uusissa nopeantoimituksen sähkövolkkareissa on varsin tiukat hinnat, joten vaihtohyvityskin jää tiukemmaksi.

Tinkaa mielummin ensin käytetyn kolmosen hinta kohdilleen ja pyydä vasta sitten vaihtotarjous. Sitten näet paljonko oikeasti saat hyvitystä vanhasta.
 
CarMan sanoi:
En pitäis yhtään ihmeenä että vaikka käytettyyn tesla3 saisi korkean hyvityksen. Sen verran paljon liikkeissä näyttää niitä olevan tarjolla.
Kajaanin pörhöllä kevät talvesta saakka olleesta yksilöstä voisivat olla kovin halukkaita tekemään tiukkaa kauppaa. Yksilön hintaa olisi laskettu noin 65te ->56te puolen vuoden aikana.

No eipä se ihan näin yksiselitteistä ole. Noi Teslat mihin oon vaihtoa kysellyt on ollut hintaluokassa 51-53. Eli enpä usko että niissä kymppitonnia ilmaa on hinnoissa. Ehkäpä iso merkkiliike tekee kauppoja vain isommalla katteella kun taas xbil ja kamux tyyppiset toimijat (ei nekään pieniä firmoja ole) taas tekee liikevaihdon isolla vaihdunnalla ja pienemmällä katteella.

Mutta sivuraiteelle on ajauduttu ketjun aiheesta joten se niistä Tesla vaihdokeista ja hyvityksistä. Hyvää pohdintaa tosin :)
 
Nyt mennyt hetki ID.5:lla ja oletuksena sama autohan se on kuin oma ID.4...

Vaan eipä ole - ainakaan ID.4 1ST -> ID.5 Pro akselilla.

Ensimmäinen havainto oli puuttuva takalasin pyyhkijän puuttuminen - HÖH, luiskaperä pysyy kohtuullisesti puhtaana ajossa, mutta kun näköjään pyykkijän muassa on mennyt peruutuskameran pesurikin niin ikävä juttu rapakelillä peruuttaessa.

Toinen on se hiivatin lintulauta, se haittaa lumien putsaamista takaikkunalta ja em. pyyhkijän puuttuminen vielä tehostaa ongelmaa.

Kolmas liittyy myös lintulautaan, se on juuri sillä korkeudella että maantiellä ajaessa se osuu takana tulijan ajovalojen korkeudelle ja kun autot elää ajossa korkeussuunnassa, niin taustapeilin kautta tulee efekti kuin takana tulija vilkuttelisi pitkiävaloja.

Eipä osaa kyllä nähdä mitään positiivistä ID.4:seen verrattuna ID.5:ssa.
 
Mikä on lintulauta?