https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Volkswagen Demo Tour

Kale

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
9.12.2014
Onko kukaan muu käynyt tänä vuonna Tourilla?

Ite käväisin tänään Hyvinkäällä ja ei siellä klo 10.15 ollut muita paikalla joten hyppäsin suoraan Golf R Variantin puikkoihin joka oli jo laitettu etukäteen käyntiin lämpiämään kun siinä ei ole webastoa. Mukaan tänä vuonna liimautui kartturi joka yllättäen neuvoi kokeilemaan täyskiihdytystäkin. Mukavastihan tuo liikkui mutta erot omaan olivat siis tehoja lukuunottamat melko pienet. Onko nuo ärrän kaikki äänet pelkkiä tehosteita? Melkoista murinaa kuului hytissä kun sporttimoodilla antoi kenkää. Jotain paukahduksiakin kuului putkistosta. Liekö nekin vain tehosteita.

Seuraavaksi koitin Passattia 206kW koneella. Melko mukavasti sekin kulki. Digimittaristosta en oikein saanut kiinni koeajon aikana. Vaikutti hieman sekavalta ja katse haki jatkuvasti mitä kaikkea siellä näkyy. Mittaristo vaikutti olevan jopa eri kallistuksessa kuin normaali mittaristo. Selvästi herrasmiesmäisempi oli Passat kuin Golf kun mukana ei tullut tehostus ääniä mutta poljettaessa liikahti tämäkin varsin mukavasti.

Kun ei edelleenkään ollut muita kuljettajia niin hyppäsin Golf Alltrackin puikkoihin. Ihan kuin olisi omaan autoon mennyt sisään. Niin tutun näköistä konttorissa oli. Ergo comfort istuimessa oli hieman enemmän säätöjä kuin omissa urheiluistuimissa sekä hieromistoiminto joka kaiketi ajaa asiansa pitkällä matkalla jos selkä puutuu mutta en kyllä tuosta olisi valmis maksamaan penniäkään. Ei tästä mitään ihmeellistä jäänyt mieleen.

Tässä vaiheessa näin vilaukselta toisen koeajajan kun papparainen hyppäsi ulos Tiguanista ja häipyi paikalta ja olin taas yksin. En kuitenkaan enää viitsinyt autoja lähteä ajamaan mutta kävimme esittelijän kanssa tutustumassa Tiguanin konttoriin. Uusi Tiguan näytti kyllä melkoisen maukkaalta 20-tuumaisilla kumeilla sekä R-korisarjalla. Head up displaytä tuli hetki ihmeteltyä siinä kunnes huomasin etten näe siitä mitään vaikka penkki oli aivan matalimmassa asennossa. Eikä hud:ia saa edes kallistettua joten pieni suunnittelumoka tuossa on kun pää ei ollut lähelläkään kattoa. Kumartamalla alaspäin näkyi näytössä pari tietoa. Jäisi kyllä ottamatta.

Ihan mukava oli poiketa ajamassa autoja ja todeta, että oma on ihan hyvä. Ainoastaan automaatti puuttuu. Kulkupuolikin on riittävä. Toki Ärrä ja Passatti kulkivat paremmin mutta varsinkin ärrällä lähtisi kortti aika nopeasti. Loppupäiväksi jäi koeajoilta ärrä moodi päälle ja tuli kiihdyteltyä suorilla lievästi yli sallitun nopeuden.

Tiskillä oli tarjolla Nokian Renkaat karkkeja.

http://demotour.fi


 
Kävin lokakuulla juu. Alle valikoitui se malli, johon oma lompakko yltäisi eli Golf Alltrack 1.8TSI, kun tapana ei ole ajaa autoja,  joita oma perse ei kestä. Kartturi löytyi maahantuojan puolesta ja yhdellä motarin rampilla kysäisin, että saako kokeilla miten tämä lähtee niin vastaus oli "Tottakai, sitä varten nämä on".

Autosta jäi kyllä miellyttävä kuva.
 
Demo Tour alkaa taas ensi viikolla.
https://www.volkswagen.fi/fi/demotour.html

Ajettavissa seuraavat kiesit:
e-Golf
Golf GTE 1.4 TSI Plug-In-Hybrid
Golf GTI Performance 2.0TSI
Golf R 2.0 TSI
Golf Variant GTD 2.0 TDI
Passat Alltrack Biturbo 2.0 TDI SCR
Arteon R-Line 2.0 TSI
Caddy Maxi Highline 2.0 TDI
Transporter 2.0 TDI
Amarok DC Highline 2.0 TDI
Multivan Highline 2.0 TSI
 
Kävin pikaisesti pyörähtämässä. Aluksi GTD oli ajossa, ajoin odotellessa V6 Amarokin. Hintalapussa 79.000€ ja risat. En voinut välttyä ajatukselta verrata tätä noin saman hintaluokan perhefirmaan tulevaan vitosdiscoon. Moottori on volkkarissa 6-0 parempi kuin 180 hp nelosdiesel discossa, no doupt about that. Mustat nahkat, navi, peruutuskamera yms, ihan hyvät vermeet volkkarissa. Tosin discossa kaikki samat pous aika paljon muuta. Jossain pienessä kuralätäkössä kävin rämpimässä Amarokilla, ei tuosta nyt paljon maasto-ominaisuuksia voi päätellä. En usko pienintäkään ongelmaa tulevan normimaastoissa V6 Amarokilla. Väkevä diesel ja 8-vaihteinen dsg vie autoa aika miehekkäästi. Tyhjiltään ajossa perä pompottaa selkeästi ja terävissä kuopissa kori kääntyilee pickupmaisesti. Amarok on selkeästi sivistyneempi kuin meidän vanha Ranger. No on kyllä melkein tuplahintainenkin. Toisaalta samanhintainen (jos takapenkkiä ei tarvitse - saa myös  lämpöisen tavaratilan) disco nelosdieselillä on muuten ominaisuuksiltaan niin erilainen kuin Amarok, että kannattaa punnita kumpikin vaihtoehto. Amarok on selkeästi työkalumaisempi kuin Disco. Kahdeksankympin auto ja avainta pitää sovitella virtalukkoon...

GTD farkkuna. Aika hieno tuo uusi virtuaalimittaristo + 9,2" navi. Ajossa huomaa kieltämättä (verrattuna Octaviaan) että neliveto puuttuu. Ääh, tää on ihan kauheeta! Muutoin tuo oli hyvin samanoloinen kuin Octaviakin.

Penkki on Golfissa ihan hyvää ja seiskavaihteinen dsg vaihtaa nätisti. Kaipa sitä pari seuraavaa vuotta tuollaisella töpöperällä pärjäilisi? Tosin joudun ottamaan pienemmällä navilla ja ehkä koukulla?


Muita en ehtinyt ajamaankaan, olisihan tuo R ollut kiva tyypätä.
 

Liitteet

  • IMG_7948.JPG
    IMG_7948.JPG
    36 KB · Katsottu: 191
  • IMG_7950.JPG
    IMG_7950.JPG
    52,4 KB · Katsottu: 166
  • IMG_7951.JPG
    IMG_7951.JPG
    51,2 KB · Katsottu: 180
Trollsten sanoi:
Eikös V6 Amarokissa ole kuitenkin ZF:n 8v mehumaija eikä DSG?

Joku pääsi pilaamaan nuo volkkarin sivut niin ei tätäkään asiaa saa helposti selvitettyä, toivottavasti noiden sivujen luoja on saanut jo kenkää.
 
http://www.porho.fi/ajankohtaista/Koeajot/ajetaanpa--koeajossa-volkswagen-amarok-dc-highline-3.0tdi-165kw2244hv-v6new-page/

Tälläsen löysin.

Voimansiirto koostuu uusiutuneesta ZF-automaattivaihteistosta, joka on momentinmuunninvaihteisto sekä Torsen-nelivetojärjestelmästä, joka jakaa normaalioloissa vetoa eteen 40/taakse 60%. Vakiovarusteisiin Suomeen tuotavissa malleissa kuuluu myös 100% mekaaninen taka-akselin lukko, joka kytketään tarvittaessa keskikonsolista erikseen päälle. Amarokit toimitetaan vain mainitulla 8+1 nopeuksisella automaattivaihteistolla ja taka-akseliston lukolla.
 
JiiJii71 sanoi:
Kävin pikaisesti pyörähtämässä. Aluksi GTD oli ajossa, ajoin odotellessa V6 Amarokin. Hintalapussa 79.000€ ja risat. En voinut välttyä ajatukselta verrata tätä noin saman hintaluokan perhefirmaan tulevaan vitosdiscoon.

Kiitos mielenkiintoisesta raportista. Nämä samaan rahaan saatavien autojen vertailut aina mielenkiintoisia, etenkin näin hinnat alkaen ja hinnat päättyen mallien vertailu.
 
Karvis sanoi:
Joku pääsi pilaamaan nuo volkkarin sivut niin ei tätäkään asiaa saa helposti selvitettyä, toivottavasti noiden sivujen luoja on saanut jo kenkää.

Tätä samaa olen ihmetellyt volkkarin sivuista. Ensisilmäyksellä näyttää ihan moderneilta sivuilta, mutta kun jotain tietoja yrittää hakea, niin totuus paljastuu???
 
Automaattori sanoi:
Tätä samaa olen ihmetellyt volkkarin sivuista. Ensisilmäyksellä näyttää ihan moderneilta sivuilta, mutta kun jotain tietoja yrittää hakea, niin totuus paljastuu???
Tuntuu olevan trendinä työntää kaikki tekniset tiedot konfiguraattorin puolelle. Saksan sivuillahan näin on ollut jo pitkän aikaa (ja Saksassa tuo samannäköinen saitti on ollut käytössä jo pitkään).
 
eGe sanoi:
Tuntuu olevan trendinä työntää kaikki tekniset tiedot konfiguraattorin puolelle. Saksan sivuillahan näin on ollut jo pitkän aikaa (ja Saksassa tuo samannäköinen saitti on ollut käytössä jo pitkään).

Voiko tyhmempää aivopierua enää olla, miksi kukaan alkaisi konfiguraattorista teknisiä tietoja etsimään? Minä en edes mene konfiguraattoriin jos auton tekniset speksit ei ole mieleisiä.
 
kävin Passatin GTE farkun ajamassa, ok laite jossa hybridi tekniikka pelaa hyvin. Sitä tosiasiaa vaan ei pääse pakoon, että 1.4 bansa kone on piene tuon kokoiseen autoon.

Seuraavaksi alle R Golf Akrapovic putkistolla varustettuna..autoon en moottoripyörä äänimaailmaa kaipaa, vaikka kyllähän nuo soundit hienot oli. Oikeat urheilu/ erikoisautotasia erikseen. Erittäin hyvin käteen käypäinen auto.

Pääpaino oli kuitenkin muodostaa käsitys GTE Passatista silmällä pitäen tulevaa facelift versiota, joka yksi mahdollinen seuraaja GLC:lle.
 
Passat GTE:n ja E-Golfin kävin koeajamassa ja se mikä kiinnitti molemmissa huomion oli moottoritilan ulkonäkö tavallisiin VW:n nähden.

Se E-Golfin moottoritila, ihan kuin DIY-sähköauto jonkin yksityistahon tekemänä.. 😬
 

Liitteet

  • 5B04211D-4947-42C3-AA7A-F9BFA5361BD7.jpeg
    5B04211D-4947-42C3-AA7A-F9BFA5361BD7.jpeg
    66,4 KB · Katsottu: 254
Saksalaisten konetilat on aina olleet sekavia. Jossain vaiheessa sotku vaan alettiin peittää muoveilla.