Itse odotan kauhulla sitä hetkeä, kun nykyinen pönttö kohtaa loppunsa. Ei se liene ihan halpa homma vaihtaa pytty niin, että se toimii, eivätkä kakkojen jämät pääse tunkeutumaan jostain sinne pöntön juurien viereen.
Nykyinen on kyllä uusittu kylppärirempan yhteydessä kolme vuotta sitten, mutten tajunnut katsoa lainkaan, mitä tuon asumisen kannalta liki elintärkeän kapineen hankinta kustansi kokonaishinnassa. Se on kuitenkin melko karvalakkimalli, kun siinä ei ole pientä ja isoa huuhtelua erikseen. Kansikin on ihan ämpärimuovia, ja resonanssimelu kakkapierun tullessa on turhan kova.
Kakkapierut olen kuitenkin pyrkinyt minimoimaan syömällä kuitupitoista ruokaa, mikä edesauttaa kunnarin syntymistä kakattaessa. Kunnari tarkoittaa siis sitä, että kakka osuu vedenpintaan ennen irtoamistaan peräaukosta.
Seuraavassa pöntössä on varmasti jalopuusomisteinen kansi ainakin, ja kenties jopa huuhteluvoimakkuuden digitaalinen säätö.
Anteeksi epäolennaisuudet. Olen hieman humalassa ja yliväsynyt, ja huvituin avatessani Tapatalkin kautta aikajanan tälle foorumille.