https://tummennuskalvot.fi/

Vapaaehtoinen ensihuolto

deore

Sisäänajettu
Liittynyt
3.10.2016
Suositteko uuden auton kanssa ensihuoltoa eli käytännössä ylimääräistä öljynvaihtoa 1000 km kohdalla? Ennen vanhaan vastaava huolto oli useimpien autojen huolto-ohjelmassa, nykyisin kait osassa on merkitty vapaaehtoiseksi ja osaan ei ole merkitty ollenkaan. Onkohan koneistuksen, öljyjen ja öljynsuodattimien laatu kehittynyt vuosien varrella niin paljon, että ensihuolto olisi nykyisin peräti turha?
 
En tiedä äkkiseltään yhtään autoa, missä tuo olisi nykyisin mainittu huolto-ohjelmassa. Niin pitkillä takuilla kuin mitä autoissa nykyisin on, niin en vaivautuisi ylimääräistä öljynvaihtoa tekemään. Toki, ei kai kustannus iso ole, joten jos itselle tulee rauhallisempi mieli, niin mikä ettei.

Nykyiseen Seattiin vaihdettiin öljyt ensimmäisen kerran 15tkm kohdalla. Ohjelman mukaan olisi mennyt tosin paljon pidemmälle.
 
Itse ajattelin öljyt vaihdattaa uuteen autoon kun saan sen alle tonnin tai pari ajettuani. Öljyt ja suodatin ei paljon maksa.
 
laars sanoi:
En tiedä äkkiseltään yhtään autoa, missä tuo olisi nykyisin mainittu huolto-ohjelmassa.

Toyotalla taitaa olla edelleen huolto-ohjelmassa ensihuolto 3tkm kohdalla, vapaaehtoisena tosin.
 
laars sanoi:
En tiedä äkkiseltään yhtään autoa, missä tuo olisi nykyisin mainittu huolto-ohjelmassa.
Suzukissa (2015 SX4 S-Cross, uudemmista en tiedä) on huolto-ohjelmassa vapaaehtoinen ensihuolto, määritelty tehtäväksi 1000-2000km välillä. Öljyt + suodatin ja sitten hieman tutkiskelua, että valmistuksen jäljiltä ei esiinny mitään poikkeuksellista. Onhan se toisaalta hyväkin asia.
 
Minä olen sen verran vanhanajan kasvatti, että olen kaikkiin uusiin autoihini teettänyt "sisäänajo öljyjen vaihdon" n.5000km paikkeilla.  :-[
 
Minä myös vaihdatan uuteen autoon öljyt kerran ennen ensihuoltoa vanhasta tottumuksesta. Bemarin eka huolto olisi ollut 20 tkm niin 8000 km:n kohdalla ylim. öljynvaihto.
 
Jokaiseen uuteen autooni olen teettänyt ylimääräisen öljynvaihdon 2-5tkm ajettuna, kuului huolto-ohjelmaan tai ei. Mitään hyötyä toimenpiteistä en ole saanut autojen vaihduttua vähän ajettuina. Joissakin taapauksissa öljynkulutus on selvästi vähentynyt tai loppunut kokonaan, tästä taannoin kysyinkin huoltoneuvojalta mitä kuraa tehtaalla moottoriin laitetaan kun öljynkulutus loppui öljyjnvaihdon jälkeen. Ei selvää vastausta.

Kustannusta olen pienentänyt viemällä omat öljyt.
 
Toyota suositteli tekemään vapaaehtoisen öljynvaihdon 3000-5000 km ajon jälkeen. Korostettiin, että huolto on vapaaehtoinen ja ei vaikuta takuuseen.
 
Kiankin huolto-ohjelmassa on ainakin vielä pari vuotta sitten ollut mainittuna vapaaehtoinen ensihuolto
 
nemos sanoi:
Kiankin huolto-ohjelmassa on ainakin vielä pari vuotta sitten ollut mainittuna vapaaehtoinen ensihuolto

Kyllä se on mainittu tämän -16 Rionkin huolto-ohjelmassa vapaaehtoisena jonka jätin tekemättä. Ensimmäinen öljynvaihto oli vuoden vanhana ja mittarissa oli n. 10600km.
Suzukissakin oli vapaaehtoinen ensihuolto mainittu mutten sitäkään käyttänyt siinä.
Ei kai siitä tietysti haittaakaan olisi jos öljyt ja suodattimen vaihdattaisi n. 1000-5000 km ajettuna ensimmäisen kerran.
 
Eiköhän vapaaehtoisella ensihuollolla jokin tarkoitus mahda olla? Mistä johtunee, että se määritellään vapaaehtoiseksi? Onko kyseessä tekninen toimenpide auton mahdollisimman pitkän eliniän varmistamiseksi? Sisältyykö vapaaehtoiseen ensihuoltoon pelkkä öljynvaihto vai jotain muitakin toimenpiteitä?

Miksi joidenkin autojen huolto-ohjelmaan on ensihuolto kirjattu ja joillakin toisilla ei? Onko kyse enemmänkin kaupallisen mielikuvan luomisesta auton laadusta vai oikeasta teknisestä huollon tarpeesta?  Onko lähtökohdaltaan eri maanosista kotoisin olevilla autoilla niin suuria laatueroja, että huollon tarpeet erovat toisistaan?

Mikäli vapaaehtoisen ensihuollon tärkein toimenpide öljynvaihto, niin onko kyse auton moottorissa käytettäväksi määritellyn öljyn laadulla asiaan merkitystä? Vaikuttaa siltä, että Aasian maista "kotoisin" oleviin autoihin kelpaa halvempi öljy kuin Eurooppalaisiin. Sen vuoksiko sitä pitää vaihtaa tai ainakin suositellaan vaihdettavaksi useammin kuin kalliimpia öljylaatuja?

===========
Periaatteessa voisi sanoa, että kaikki autoon tehtävät huoltotoimenpiteet ovat vapaaehtoisia. Ajaa vain menemään niin kauan kuin kosla liikkuu. Huollon perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin kompromissi auton elinaikana syntyville kustannuksille suhteessa siihen, miten monta kilometriä sillä pääsee ennen kuin se on paalattava.
Huolto-ohjelma lienee jonkinlainen valmistajan näkemys siitä, mitä sille olisi tehtävä jotta auto kestäisi ja palvelisi omistajaansa sille suunnitellun "taloudellisen" eliniän loppuun saakka - mikä se sitten lieneekään. Toisaalta, autolle suunniteltu elinikä lieneekin asia, jota valmistaja ei taida suuremmin kirkossa kuulutella?

Auton omistajia on monenlaisia. Jotkut ajaa vähän, jotkut paljon ja miten usein autoa itse kukin vaihtaa, riippuu "palosta" autoilua kohtaan sekä autoa varten käytettävissä olevista taloudellisista resursseista. Auto hankitaan "itselle" ja sitä myös huolletaan vain itseä - ei sen mahdollisia myöhempiä omistajia varten. Eiköhän sekin vaikuttane halukkuuteen suorittaako vapaaehtoisesti mitään ylimääräistä.
Vaihtoauton hinta määritellään autokaupassa valtaosaltaan iän ja osin kilometrien mukaan. Automyyjät hädin tuskin viitsivät vaivautua kauppaa hieroessaan vaihtoauton kuntoa edes katsomaan. Onko silloin tehdyillä vapaaehtoisilla huolloillakaan mitään merkitystä autosta saatavaan hyvitykseen? Sen sijaan autoa käytettynä ostavalle aiemmalla huolenpidolla on suurikin merkitys.

ps: nämä olivat vain ripaus erään maallikon henkilökohtaisista näkemyksistä ja meistä jokaisella lienee omansa.  :)
 
Vähän offarina, mutta sisko ihmetteli kun kakkosautossansa (c 180 joku 90-luvun puolestavälin) ei enää vaihdellut vaihteita kakkosta isommalle. Automaattilaatikko.

Kyselin, että onko laatikkoon vaihdeltu öljyjä milloin. Selvisi, että ei. Eikä ollut kyllä moottoriinkaan vaihdettu öljyjä kuin kerran tällä vuosituhannella. ;D

Nooh, auto huoltoliikkeeseen ja kehrää taas kuin kissa! :)
 
Eihän tuosta haittaakaan varmasti ole, muuta kuin ylimääräistä vaivaa, kustannus kuitenkin pieni. Jos itse aikoo pitää uutena ostamansa auton satojatuhansia kilometrejä niin ehkä tuosta jonkinlaisen mielenrauhan saa. Sama juttu kun uuteen autoon teetetty ruostesuojaus, mahdollinen hyöty menee seuraaville omistajille.
 
Vaarivanhus sanoi:
Mikäli vapaaehtoisen ensihuollon tärkein toimenpide öljynvaihto, niin onko kyse auton moottorissa käytettäväksi määritellyn öljyn laadulla asiaan merkitystä?

Silloin tällöin autofoorumeilla on ollut keskustelua uusien autojen öljyistä. Kerrotaan tehtaiden käyttävän ns. FF (Factory Fill) öljyjä uusiin autoihin, jotka ovat jonkin merkkivalmistajan tekemiä hieman halvemman luokan öljyjä jotka kaiketi kannattaisi vaihtaa muutaman tkm ajon jälkeen pois. Mene ja tiedä.

En itse ole koskaan uutta autoa boutiquesta ostanut, mutta käytettyjenkin ostamieni kohdalla, ensimmäinen toimenpide on öljynvaihto suodattimineen, vaikka se äskettäin olisikin vaihdettu.