https://tummennuskalvot.fi/

Uusi Mazda 2

Tänään tuli tehtyä uusinta-ajo tuohon kakkoseen. Varustepaketti oli premium. Tykkäsin enemmän Tuusulan Mazda liikkeen koeajattavasta mallista. Tuo premium on aika karun oloinen, kun vertaa luxury plussaan. Itse kyllä ottaisin sen parhaimman varustelutason.

Taajama ajossa meluun ei niinkään kiinnitä huomiota, mutta jo 120:n vauhdissa rengasmelu ja tuulensuhinat alkaa kuulumaan sisään. Kuitenkin hyvä suoritus äänieristyksessä pieneltä autolta. Ajo on mielestäni vakaata ja taajamassa ajo on mukavaa hyvän ohjauksen ansiosta. Kytkin ja vaihteisto ovat helposti hallittavissa. Kepin liikuttaminen on mukavan lyhyttä ja sujuvaa. Viisi vaihdetta riittänee ihan hyvin tuolle 90 heppaselle. Tosin maantiellä saa laittaa pienempää sisään, koska alemmilla kierroksilla ei oikein tapahdu mitään, mikä saattaa yllättää ohittamaan lähtiessä. Mutta itse kulutus ja suorituskyky ovat hyviä. Pääsin helposti alle kuuden lukemiin, vaikka ajo sisälsi kiihdytyksiä ja pysähdyksiä.

Ajoasento on helppo löytää ja istuimet vaikuttivat onnistuneilta. Samoiten säätimet ovat hyvin ulottuvilla ja käytöltään helppoja. Sivupeilit ovat massiivisen kokoisia, mikä on mielestäni hyvä asia näkyvyyden kannalta. Takatilat eivät ole kovin hyviä, mutta muotoilut takapenkillä ovat hyvät ja syvennykset etupenkkien takaosissa helpottaa takana matkustavia. Takakontti on vaatimaton isojen matkalaukkujen kuljettamiseen.

Ulkonäkö puhuttelee aggressiiivisuudellaan ja siinä on jotain sporttisuuttakin edeltäjäänsä verrattuna.

Uusi 2 on mielestäni järkevä vaihtoehto, mutta arvelen että jännitystä ja innostusta saa hakea tehokkaammasta mallista. Saa nähdä että missä ja milloin sellainen tulee vastaan. Nyt seuraan mielenkiinnolla käyttäjien kokemuksia. Harmi että tuo kakkonen ei ole niin eksoottinen ja kiinnostava malli harrastajien sekä autoilijoiden kesken. Arvelen että mallista tulee pääosin naisten suosikki jotka eivät tule tänne kertomaan kokemuksiaan kyseisestä mallista.
 
Ripe sanoi:
Taajama ajossa meluun ei niinkään kiinnitä huomiota, mutta jo 120:n vauhdissa rengasmelu ja tuulensuhinat alkaa kuulumaan sisään. Kuitenkin hyvä suoritus äänieristyksessä pieneltä autolta.

Heh, "jo 120:n vauhdissa". Kuinka lujaa ajelet jos 120 on "jo"? Sen lujempaa ei kuitenkaan laillisesti saa Suomessa edes ajaa. Kai siinä vauhdissa alkaa muillakin autoilla kuulua meteliä, isommissakin kokoluokissa.
 
Karvis sanoi:
Näissäkin on aina puolensa ja puolensa. Jos otetaan vaikkapa tuo automaattinen ilmastointi esimerkiksi niin Polossa sen saa kulimalliinkin lisävarusteena ja Fabiassakin keskimmäiseen varustelutasoon, jos muuten riittää vaatimaton varustelu mutta haluaa auto-ilmastoinnin niin Polossa selviää varsin kohtuullisella varustelubudjetilla. Tai toisena esimerkkinä vaikka peruutustutka takana, Mazdassa pitää ostaa 4k€ varustetason korotus moisen saadakseen kun volkkariin/Skodaan sen saa muutamalla satasella.
Nimenomaan näin. Jos olisin pikkuautoa ostamassa niin ei minua nahkapenkit ja kaikenmaailman höpöhöpöavustimet kiinnosta, joista tuossa Mazdan tapauksessa joutuu maksamaan saadakseen sen automaattisen ilmastoinnin.
 
hessut sanoi:
Heh, "jo 120:n vauhdissa". Kuinka lujaa ajelet jos 120 on "jo"? Sen lujempaa ei kuitenkaan laillisesti saa Suomessa edes ajaa. Kai siinä vauhdissa alkaa muillakin autoilla kuulua meteliä, isommissakin kokoluokissa.

Hyvä huomio. Siis voi puhua, että nuo mainitsemani äänet kuuluu selvästi ja ne varmaan huomaisi hieman huonosti kuulevakin. Kyllä nuo rengasäänet kuuluu alemmillakin, mutta suhinat liittyy mukaan jossain vaiheessa. Kokeilemallahan se selviää jollekin toiselle. Mutta olipa nopeus mikä tahansa sallituista niin en sanoisi melua kovin häiritseväksi. Tietty joku voi olla toista mieltä. Ja joku voi tottua noihin häiritseviin tekijöihin ajan mittaan.

Vielä sellainen huomio, että mittaristo (trippi, kierros, polttoaine, ajotietokone) on jotenkin vaikeasti havaittavissa sitä mukaan, kun aurinko valaisee siihen suuntaan. Tuosta myös miinusta, kuten myös motarilla kuuluvista suhinoistakin.
 
Mazda on nyt taivaltanut matkaa vajaa 800 km.Auton mukaan keskikulutus on ollut 5,3 l satkulla.Tänään katsoin auton näytöltä työmatkan kulutuksen, kun ajoin asiakkaalta kotiin.Sen saa mukavasti mzd-järjestelmästä näytölle.Järvenpäästä Hyrylään 40-60 km. rajoitusalueilla ajettu matka meni 4,4 litran keskikulutuksella.Sää nähdä, kuinka optimistinen tuo auton ilmoittama kulutuslukema on, kun saa  vertailuun ensimmäisen tankkauksesta mitatun lukeman.
 
Kävin ottamassa nopeat kylmätyypit tänään. Etupenkillä oli ihan asialliset oltavat ja asennon sai kelvoksi. Ainoastaan keskikyynärnojan puute hieman häiritsi, mutta se todennäköisesti haittaisi käsijarrun käyttöä. Takaovi ei ole pikkuautolle tyypillisesti koolla pilattu, mutta penkille mahtuu aikuinenkin. Itseni mittaisen (n. 170 cm) kuskin takana jalkatilaa oli varsin hyvin ja kengät mahtuivat kuskin penkin alle, vaikka se oli alimmassa asennossaan. Tavaratilan kynnys on korkea, mutta tila on kooltaan pikkuautoluokassa varmasti ihan kilpailukykyinen. Ulkoisesti hallissa ollut musta yksilö ei ollut kovin kummoinen ja jokin kirkkaampi väri sopii minusta tähän autoon paljon paremmin. Sisäpuolella väriä sitten riitti punaisia penkkejä myöten, minkä itse koin plussaksi. Myös sisätilojen design miellytti silmää. Kaiken kaikkiaan vaikutti kivalta pikkuautolta.

Bongasin muuten Mazda 2:n testin Teknavissa tällä viikolla. Ajossa oli automaattivaihteistolla varustettu yksilö ja autosta ei juuri löytynyt pahaa sanottavaa. 90-heppaista moottoria kehuttiin numeroita voimakkaamman tuntuiseksi, vaihteiston toiminnassa ei ollut moitteita ja alusta toimi kovemmassakin menossa.
 
Tällä pienellä "eco-autolla" kun ajelee,niin tuota kulutusta on tullut seurattua ihan eri tavalla,kuin silloin Cupra-aikoina ;).
Tämän aamun tankkauksesta mitattu kulutus oli 4,95 l/100 km. ajotietokoneen näyttäessä tasan 5 litraa.
Kakkosen mittarissa on nyt n. 4500 km.
Alkutaipale on sujunut ilman ongelmia,joten kai sitä pitää ihan tyytyväinen olla.Eniten miellyttää pieni todellinen kulutus sekä auton ketteryys.Lisäksi moottori on hämmästyttävän nöyrä ja pirteä tehoihin nähden.Myös 5-pykäläinen vaihteisto toimii todella napakasti.
 
Onko Mazda 2 (2016) raitisilmasuodatin helppo vaihtaa itse. Missä sijaitsee ?