https://yliteippaus.fi/

Ulko- ja ikkunavalosarjat

Quality

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
18.12.2013
Nyt pimeimpänä vuodenaikana alkaa jälleen ulkovalosarjojen virittely. Niitä on ollut ja mennyt meilläkin melkoinen määrä, varsinkin niitä hehkulamppuvirityksiä.

Millaisia valoja sinä virittelet ulos pimeän selättämiseksi?
 
Kotona ja mökillä on ulkona kuusissa lednauhoja. Samoin aitan kongissa ja terassilla roikkuvat jotkut pajupunospallot, joiden sisään on tungettu noita ledinauhoja. Hienoja ovat mielestäni. Vaimohan nuo on asentanut.

Lisäksi kotona ollessa meillä roikkuu omenapuiden oksilla pihalla jatkuvasti kolme kynttilälyhtyä, joissa palaa tuli koko ajan. Mökillä noita lyhtyjä on sitten joka puolella tonttia yksitoista kappaletta!
 
Sekä kotona että mökillä on koivun rungon ympärille kiedottu valoverkko. Ei kuitenkaan ole vielä niitä sytytetty. Saa nähdä, palaako niissä puoletkaan lampuista enää, kun ovat vielä noita hehkulankamalleja. Toisella puolella kotia on terassin katon reunalta riippuvat "jääpuikkovalot" sekä sisäänkäynnissä pienet valot havujen kanssa.

Joka vuosi on ostettu uusia valosarjoja, kun ei ole vanhoja jaksanut korjata tai lamppuja vaihtaa. Vaikka valikoima on laaja, ei sopivaa tahdo löytyä. Ne käyttökohteet kun on niin tarkoin määritelty.

Verkkovirtasarjoja ei tulisi mieleenkään ulos virittää, kuten naapuri tekee. Tapansa kullakin.
 
Muistakkaapa sitten laittaa oikkeenlaisilla jatkojohdoilla niitä virtoja lamppuihin. Ei tarvita yhtään palanutta kotia! Sisävalosarjat sitten kuuluu sisälle! Ulos sinne tarkoitettuja!
 
Mun mielestä kaikki marketeista ostettavat sarjat saisi polkea suohon. Ja syvälle.

En ole nähnyt vielä ainuttakaan siistiä ulkovalaistus kohdetta näillä toteutettuna. Kaikki näyttävät vaan siltä, että ne roiskastu jonkun pensaan päälle tai parvekkeen kaiteelle roikkumaan ja sit luullaan, että ne on hienosti.  :mad:

Nyt hei oikeasti silmä käteen ja katsomaan miltä se oma valo näyttää.

Jos valaistus on suunniteltu ja toteutettu ajatuksen kanssa tuo se "valoa elämään" ja on siistin näköinen, mutta markettitavaralla se ei helposti onnistu. Ja normi pullisiaisella tuskin riittää mielenkiinto puuhastella valaistusta näillä tarvikkeilla edes kohtuullisen näköiseksi.

 
Ulkona kuusessa on Airamin melko järeän oloinen valosarja. Paksut johdot ja lamputkin hyvin suojatun oloisia. Pitkän johdon noille joutuu vetämään, 25m kela ei riitä. Kela on muovisäkin sisällä suojassa ja jatkokselle on oma kotelonsa. Ei ole pätkinyt yhtään. Kuusi on sen verran iso, että minun A-tikkaillani ei ihan ylös yllä.
 
Vankka sanoi:
Muistakkaapa sitten laittaa oikkeenlaisilla jatkojohdoilla niitä virtoja lamppuihin. Ei tarvita yhtään palanutta kotia! Sisävalosarjat sitten kuuluu sisälle! Ulos sinne tarkoitettuja!

Juuri näin. Mellä ei tarvita jatkojohtoja ollenkaan, kun mökin sähköistyksessä otettiin huomioon tuo valaistus.  :D

Vikavirtasuojan takana myös kaikki ovat.
 
Maltillisesti on noita tullut taas viriteltyä. Uusin "villitys" on laittaa pienehkö valosarja tilavan lyhdyn sisälle "sykkyrään", ei kuitenkaan liian tiiviisti. Siitä tulee mielestäni hallittu kokonaisuus.
 
Kertokaapa, pystyykö ikkunalaudalle tai pöydälle tarkoitettua 7-haaraista puurunkoista kynttelikköä korjaamaan, jos lamppujen vaihto ei auta? Liekö pudonnut pöydältä, kun on lakannut palamasta. Jalkaosasta irtoavat pienet puukappaleet, mutta ei sieltä pääse sen lähemmäksi itse kynttilöitä.

Johdot kulkevat rungon sisällä pienen muovilistan alla. Lista ei tunnu irtoavan ehjänä, pitäisikö se vaan rohkeasti rikkoa, kun roskiinhan tuo menee, jos sitä ei kuntoon saa.
 
Quality sanoi:
Kertokaapa, pystyykö ikkunalaudalle tai pöydälle tarkoitettua 7-haaraista puurunkoista kynttelikköä korjaamaan, jos lamppujen vaihto ei auta? Liekö pudonnut pöydältä, kun on lakannut palamasta. Jalkaosasta irtoavat pienet puukappaleet, mutta ei sieltä pääse sen lähemmäksi itse kynttilöitä.

Johdot kulkevat rungon sisällä pienen muovilistan alla. Lista ei tunnu irtoavan ehjänä, pitäisikö se vaan rohkeasti rikkoa, kun roskiinhan tuo menee, jos sitä ei kuntoon saa.

Tarkista ensin onko polttimoiden kontaktit painuneet liian syvälle, eli polttimo pois ja kurkkaus sinne kantaan, jos näyttää että ovat painuneet liian syvälle niin pikku ruuvarilla kampeaa niitä ylös. Ilman virtoja tietysti ;)
 
Mä oisin ihan piruuttani kytkenyt talon jouluvalot eilen päälle, mutta rouva oli jyrkästi eri mieltä [emoji1787]
 
Marko_K sanoi:
Mä oisin ihan piruuttani kytkenyt talon jouluvalot eilen päälle, mutta rouva oli jyrkästi eri mieltä [emoji1787]
Meillä ainakin palaa ihan normi ulkovaloja ja aurinkokennoilla pelaavia. Onko jouluiset sellaisia väriä vaihtavia tai punaisia?
 
kahe sanoi:
Onko jouluiset sellaisia väriä vaihtavia tai punaisia?

Ihan vilkkumattomia ja lämpimän valkoisia 1500 kpl.

ac77e3f7a043da2d966a34ba782e041b.jpg
 
Täytyy viritellä kaamosvalot kohta paikoilleen, mukavampaa laittaa ne kun on vielä hieman lämpöisempää (eikä kiinalaiset johdineristeet tahdo kestää käsittelyä kylmässä). Pois päältä sitten maaliskuussa.
 
Marko_K sanoi:
Mä oisin ihan piruuttani kytkenyt talon jouluvalot eilen päälle, mutta rouva oli jyrkästi eri mieltä [emoji1787]
meillä vähän sama homma, vaikkakin vaan jossain puskassa on muutama sarja.
ei niitä voi laittaa ennen joulukuuta "jouluvaloja" päälle....  no prkl. nythän kun on pimeetä niin niitä just tarttis.
sitten poltetaan huoletta helmikuussa ilman mitään ongelmaa...

antaapi olla... ;)
 
CorAveRav sanoi:
Täytyy viritellä kaamosvalot kohta paikoilleen, mukavampaa laittaa ne kun on vielä hieman lämpöisempää

Mä en oo missään vaiheessa noita alas ottanutkaan  ;D Kääntänyt vain virrat pois.
 
Meillä mökillä ne ovat roikkuneet räystäiden alla yli kesän. Olisin mieluusti repinyt ne keväällä alas, mutta joku toimi vissiin rationaalisemmin. :p
 
Jouluvalothan asennetaan tuomiosunnuntain jälkeen, eli ensimmäiseksi adventiksi ja otetaan pois loppiaisena.
 
Jysky sanoi:
Ei ole vielä asennettu, mutta hankin uuden sarjan pihakuuseen, kun vanhaan tuli vaurioita kevättöiden yhteydessä  :eek:

https://www.tuontitukku.fi/tuote/kuusenvalosarja-led-music--app/7318306520874/
Youtubeen sitten videota muiden "disco christmas lights" -videoiden seuraksi.

Parvekkeelle jossain välissä kynttelikkö ja "lämmin keltainen" -sävyllä varustettu 40-osainen valosarja. Tokmannista löysin viime vuonna ja on kivan lämmin valo. Muistuttaa hehkulampun sävyä. Ei liian keltainen, ei liian valkoinen. Lämmin valkoinen ei omasta mielestäni nimestään huolimatta ole kovinkaan lämmin.

Edellisvuonna oli Tokmannilla hyvä kamppis. Osta jouluvalot, palauta joulun jälkeen kauppaan ja saa enemmän rahaa takaisin kuin niistä maksoit. Monissa valoissa kun epäiltiin olevan mahdollisesti vaarallisia muuntajia/virtalähteitä, niin nuo sai palauttaa ilman kuittia. Itsellä kun ei kuittia ollut, niin takaisin tuli kyntteliköstä joku ~13EUR, kun muistan maksaneeni siitä vain joku 7-8 euroa.
 
Öljykynttilä on palanut yli yön tuossa mökin piha-aidan päässä. Kaamosvalot sytytetään vasta - niinkuin K70 ohjeisti - tuomiosunnuntain jälkeen ensimmäiseksi adventiksi.

Onhan tuolla kyllä jo niin synkkä sää, etteivät valot tuolla turhaan palaisi.
 
teme565 sanoi:
Youtubeen sitten videota muiden "disco christmas lights" -videoiden seuraksi.

Meillä vaimo jo tovin noita pihakuusenvaloja ehdotti asennettavaksi kun on niin synkkää. Annoin periksi ja eilen laitettiin nuo pari viestiä sitten raportoidut valot talon ja tien väliin vajaa pari metriseen valkokuuseen- pari viikkoa aiemmasta aikaisemmin.
Jospa tuo toisi hiven valoa ajatuksiinkin- meillä kummallakin on terveyden kanssa muutamia kysymysmerkkejä ilmassa.

Valosarjan vilkkuominaiuuksista ei ole kyllä kuin pari, mitä kehtaa käyttää- rauhattomia pruukaa olemaan.
3f34c40e9a89600faf2fa74827cc6322.jpg