L
loginpass
Vieras
- 26.3.2016 klo 17:26 / Toyota Corolla (2013-)
korollan facelift.


Kyllä tuollainen menee siinä missä muutkin, etuvetoisesta kun ei kovin menevän näköistä tahdo saada, lamppuja ja puskureita toki jokainen valmistaja voi muotoilla mieleisekseen. Corollan heikoimmat ominaisuudet on aina olleet muualla kuin auton ulkonäössä. Tosin 80-luvun GT Corolla oli hyvä paketti silloin.Penguin sanoi:On se hyvä, että tämänkin merkin muotoiluosasto pitää vuodesta toiseen huolen siitä, että minkäänlaista kiinnostusta ei kyseistä automerkkiä kohtaan pääse varmasti syntymään.
juupeli sanoi:Mites. Halutaanko tähän yleistä keskustelua kaikenikäisistä Corolloista (vai miten se taipuu) vai liitetäänkö otsikkoon faceliftin aloitusvuosi (?) että täsmentyy mikä Corolla on aiheena
![]()
Olisi sillä vielä ollut elinaikaa jäljellä vaikka miten paljon kotimaassakin, mutta valtion kustantamat romutustalkoot teki tehtävänsä tässäkin tapauksessa. Ei enää kannattanut laittaa edes uutta helmaa alle.Urlaub sanoi:^ Eikö tuolla mulkosilmällä olisi afrikanpojat ajaneet vielä pitkään?
Vaarivanhus sanoi:Olisi sillä vielä ollut elinaikaa jäljellä vaikka miten paljon kotimaassakin, mutta valtion kustantamat romutustalkoot teki tehtävänsä tässäkin tapauksessa.
Vaarivanhus sanoi:Jäljelle jäi viime syksynä ostetut, muutama sata kilometriä ajetut kesärenkaat vanteilla. Odottavat ostajaansa, jos jollain sattuisi olemaan moisiin tarvetta.
Vaarivanhus sanoi:^Oli siinä helman lisäksi myös mulkosilmät niin pahasti kaihinsyömät, etteivät kelvanneet katsastusmiehelle.
Kettu sanoi:Monelle pelkästään tuo nimi aiheuttaa vatsanväänteitä.
Epäilen, että Penguin ei kelpuuttaisi tojotaa minkään näköisenä.
No eisevväliä. Onneksi autoja löytyy jokaiselle mieluinen.