https://tummennuskalvot.fi/

The Grand Tour - Clarkson & Co.

Karvis sanoi:
Ainakin minä ja Esakki, lähdetään kyllä jo vähän aikaisemmin niin ehditään käymään lounaalla Saariselällä ennen pelipaikoille siirtymistä.

Josko mekin sitten aikaistamme lähtöä tunnilla, niin voitaisiin vaikka koittaa tavata jossain Saariselällä.
 
Penguin sanoi:
Josko mekin sitten aikaistamme lähtöä tunnilla, niin voitaisiin vaikka koittaa tavata jossain Saariselällä.

Tähtäillään kasiksi siihen napsulle ja ajellaan siitä porukalla pohjosen suuntaan.
 
Mahtava setti oli kyllä. Kiitoksia seuralaisille! Hieman on formaattia tietysti hiottu, mutta samanlaista settiä on luvassa, kuin aiemminkin. Tämä jakso on jouluspesiaali ja tulee ulos kuulemma 23.12. Turvatarkastukset oli olevinaan tiukat, mutta kyllähän tuonne kamerankin olis vienyt, jos olisi halunnut. Kuvata ei siis saanut.

Taisi olla AS:n pohjoisin miitti tämä ;) Enontekiön kelkkamiitti jää niukasti etelämmäksi.
 
Sain minä yhden kuvan napattua [emoji23]

9e9a4bf293391304aae3fc32a3abd4c9.jpg
 
Tekniikkavastaavana tietenkin sait. Mulla olis dashcamissä vähän enemmän, mutta ei ole nyt kaapelia eikä kortinlukijaa, joten ehtii pyyhkiytyä yli ennenkuin olen takaisin kotona. 
 
Huikea show, ei voi muuta sanoa. Kolmikolla älyttömän hyvää huumoria ja henkilökemiat toimii hienosti yhteen. Jakson ulostuloa odotellessa :)
 
Kolme tuntia ja vartti meni ajellessa Rukalle. Poroja oli pariin kertaan tiellä ja piti ihan pysähtyä ensimmäisen lauman kohdalla. Liukasta oli kun pyörä suttasi isoimmallakin vaihteella kaikissa noepeuksissa, kun antoi lisää kaasua.

Aika kaukaa ne Focuksen nokalla olevat ledit valaisee vielä ihan reippaasti. Ei häikinyt, mutta ei niiden olemassaolo jäänyt epäselväksi. Noilla luulis näkevän.
 
9 maissa Muurolassa. Hiukan piti välillä höllätä, kun meinasi olla hiukan lipokasta, mutta hyvä veto hakea vauhtia Saariselältä. Aika rauhassa sai ajella. Rollon jälkeen oli jo tiet suolattu.
 
Tuolta huristeltiin Leville syömään. Piiitkässä letkassa mentiin Sodankylään saakka, jossa tankkaus. Sieltä Leville keskikulutuksella 5,0. Tie oli paikoittain erittäin jäinen, toisaalla taas aivan kuiva ja pitävä. Ajovalot tuollaisessa Trendline-Polossa on muuten aivan surkeat.
 
Ironic32 sanoi:
Taisi olla AS:n pohjoisin miitti tämä ;) Enontekiön kelkkamiitti jää niukasti etelämmäksi.

Ja  todistusaineistoksi vielä kuva tapahtuneesta ;D

Mutta oli loistava setti, kyllä ne vaan on ammattilaisia hommassaan ja kaikki pelasi hienosti yhteen. Kiitokset seurasta kaikille osallisille.
 

Liitteet

  • 20161104_071928.jpg
    20161104_071928.jpg
    22,2 KB · Katsottu: 332
Reissusta on kotiuduttu. Ajomatkaa tuli 2357 km ja aikaa meni 65 h 40 min. Tuohon ehdin sisällyttää yhden työpäivänkin ja Rukalla ehdin olla päivän rinteessä. Keskinopeus siis 35,9 km/h lähtöstä paluuseen. Rukalta ajelin eilen illalla/viime yönä kotiin ilman pysähdyksiä. Matkaa tuli 812 km, keskinopeus 96 km/h ja dieseliä paloi ajotietokoneen mukaan 5,4 l/100 km.
 
Sulla on kyllä piiiitkät stintit! Ei ole monesta tuohon. Itse en ainakaan kykene, en millään. Nälkä ja kushätä iskee ihan saletisti.
 
No huh - on teillä ollut upea miitti, mutta niin kaukana. Hatun nosto osallistujille, ja Penguinin ajosuorite on sitä luokkaa, että jäisi minulta tekemättä millä tahansa autolla ilman taukoa.
 
Nälän torjuntaa varten lähdinkin liikenteeseen varikolta. Tankkasin Ruka-marketista kuskille eväät ja Nesteeltä pro-dieselit autolle. Kupla otsassa oli kyllä kotiin saapuessa kasvanut varsin suureksi.

Kyllä tässä miitissä oli niin lyömätön ohjelma, että sillä kesti vähän pidemmänkin ajomatkan. Olisihan tuonne toki voinut Rovaniemen kautta lentääkin inhimillisellä aikataululla.
 
Ironic32 sanoi:
Mahtava setti oli kyllä. Kiitoksia seuralaisille! Hieman on formaattia tietysti hiottu, mutta samanlaista settiä on luvassa, kuin aiemminkin. Tämä jakso on jouluspesiaali ja tulee ulos kuulemma 23.12.

Mitä kautta tätä The Grand Tour ohjelmaa meillä televisiosta tai netistä näkee? Amazon video/prime ei sano itselle mitään enkä nopealla googlauksella löytänyt mitään järkevää.
 
Sitä ei tiedä vielä monikaan. Vpn/proxy-kikkailulla primen saanee näkyviin Suomessakin, mutta muuten GT-tiimin viesti ollut moneen muuhunkin maahan mallia "stay tuned for information". Nähtäväksi jää, mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Jos eivät tarjoa mitään fiksua ratkaisua, niin itsehän ne siinä rahansa menettää, katselukonsteja kyllä löytyy muutenkin.
 
Amazon originals sarjat on ainakin osin katsottavissa Suomessakin ilman VPN-/DNS-virityksiä. Voisi kuvitella että tämäkin tulee olemaan, ei ainakaan Amazonilla pitäisi olla mitään ulkopuolista estettä sille.