- Liittynyt
- 27.12.2013
Miten hoidatte puuterassianne?
Vuosittainen pesu ja käsittely suoja-aineella?
Asia on taas tullut ajankohtaiseksi, kun niukkalumisen talven jälkeen terassilautapinna tola on paljastunut. Metsässä kun elämme, puista irtoaa hyvinkin runsaasti vihreää materiaa, joka liistraantuu laudan pintaan, ei tosin mahdottoman tiukkaan. Runsaasta takankäytöstä ja kiukaasta ehkä myös laskeutuu nokihiukkasia, vaikkakin suurin osa leijunee toki kauemmas.
Meillä pohjoisen puoleinen terassi ilmeisesti myös on kosteampi kuin talon eteläpäässä oleva, mikä helpottaa myös sammaleen, tms. asettumista asumaan puun pintaan.
Pari vuotta sitten ostin K-Raudasta jotakin happopohjaista kiderakenteista terassipesuainetta, joka tepsikin hyvin likaan, toson vei mennessään myös kaiken värin, jolloin lauta oli jo melkein valkoista sävyltään.
Pintaan olen yleensä laittanut Valtti Coloria ilman Extraa (=öljyä), sävy tvt5071, joka vastaa kohtuullisesti laudan alkuperäistä ruskeaa. Erilaisia terassisuojia on moneen lähtöön, mutta en ole selkeää käsitystä saanut, että jokin vaihtoehto olisi selkeästi muita parempi. Valtti Colorin huonoin puoli taitaa olla useamman päivän kestävö melkoinen käry, kuten ehkä myös lyhyt kestoikä, varauksin.
Vinkit tervetulleita!