Ensimmäinen talvi menossa ja totutellaan uuteen autoon. Nyt pariin otteeseen on ollut sellainen 10-20 asteen pakkanen ja olen laittanut Webaston päälle kaukosäätimellä. Molemmilla kerroilla lähtemiseni on hieman viivästynyt (olen luullut Webaston defaulttina olevan päällä noin 30 minuuttia, mielestäni valikoissakin säädön pitäisi olla noin), ehkä noin 5-10 minuuttia. Tuolloin auton sisätilat ovat jo olleet viileät.
Näissä käynnistyminen on ollut aivan älyttömän hankalaa. Eli nappia painamalla ei käynnisty, ja esim. tänään painelin nappia useamman kerran ja lopulta hyvin kankeasti lähti pyörimään pitkään nappia painettuani. Kun auto on ollut ajastuksella, on käynnistyminen ollut varmempaa, mutta olosuhteetkin ovat saattaneet vaihdella.
Kysymys: onko muilla vastaavan voimalinjan siis TDI 2.0 184 hv – DSG 6v. kanssa ollut vastaavia ongelmia. Dieselin pakkaskeston pitäisi riittää (sekaisin -30 ja -35 kamaa) ja mm. tämänaamuinen lähtö oli eilisen noin 100 km ajon jälkeen tapahtunut eli ei virtapuutoksestakaan pitäisi olla kyse.