Pidän linnuista todella paljon. Vaikka en ole varsinainen lintubongari, pyrin tunnistamaan yhä uusia lajeja ja luonto-ohjelmista on oppinut uusia harvinaisempiakin lajeja.
Keväällä nautin muuttolintujen tulosta; niiden upea konsertti metsissä on parasta sinfoniaa makuuni, ja myös maassamme talvehtivien lintujen kuten tiaisten keväinen laulu saa hyvälle mielelle. Syksyllä tulee haikeus kun muuttolinnut lähtevät, ja vaikkapa viimeiseen asti sinnittelevien västäräkkien näkeminen saa ajattelemaan että toivottavasti tekin selviätte rankasta muuttomatkasta. Talvella ruokin pikkulintuja pihassamme. Tarjolla on talipalloja, kuorittuja auringonkukan siemeniä ja pähkinöitä. Kaikki nuo tarjoillaan Lintuvaruste Oy:stä hankituista automaateista, jotka on suunniteltu kestämään ja estämään oravien puremalla tapahtuva ruoka-aukon suurentaminen. Monina talvina on jäänyt sinnittelemään myös mustarastaita, ja niille olen laittanut erikseen sapuskat maahan koska laji hyvin harvoin uskaltautuu automaatteihin roikkumaan. Nytkin automaateilla on kova kulutus, saa täyttää isot sellaiset päivittäin, ja vilskettä riittää: mukana on tali-, sini- kuusi- ja hömötiaisia, viherpeippoja, varpusia ja monena talvena on ollut myös punarintaa, urpiaista ja keltasirkkua.
Lapsena oli myös lemmikkilintuja, undulaatteja ja seeprapeippoja. Molemmat tekivät runsaasti poikasia ja niitä piti sitten kuljettaa Kuopioon lemmikkieläinkauppaan myyntiin. Poikasista luopuminen oli raskasta, mutta ei niitä kaikkia sopinut pitämäänkään. Ja kun joku linnuista kuoli, oli suru suuri. Vieläkin noita tulee välillä muisteltua, ne olivat ihmeellisen älykkäitä ja esim. undulaatit oppivat lentämään olohuoneessa vapaana törmäämättä ikkunaan ja menivät kiltisti illalla kädellä hieman ohjaten häkkiinsä.
Kuulun myös linnunsuojelujärjestö Birdlifeen. Ihmiskunnan väestöräjähdys on vienyt luonnolta elintilaa paljon maanviljelyn, metsähakkuiden ja asutuksen muodossa, liikenne saasteet ja muovi tappavat runsaasti lintuja ja muita eläimiä, ja kautta maailman välinpitämättömällä asenteella kotikissan ulos vapaasti päästäminen tai kokonaan hylkääminen on aiheuttanut murheellista tuhoa lintukannoissa. Vaikka koetan uskoa, että valistus ja tekeminen saisivat muutoksen aikaan, niin olen kyllä aika realisti eli pessimisti. Lajikato kiihtyy ja omana elinaikananikin ehtii monta lintulajia kuolla sukupuuttoon. Itse koetan autoilijana vähentää liikennekuolemia ajamalla hitaammin kesällä pesimäaikana maaseututeillä; etenkin pikkuteillä pienet siivekkäät lentävät matalalla vaikkapa niityltä metsän puolelle yli tien, ja poikaset saattavat kulkeutua autotielle. Olen pystynyt monta kertaa tällä tavalla välttämään törmäyksen ja joskus olen pysähtynyt ohjaamaan poikaset pois keskeltä ajorataa. Ja ennen kuin joku sanoo että mikäs suojelija sinä olet kun ajat autoa ja olet vaihtanutkin niitä, niin vastaan jo etukäteen että samalla tavalla tässä tuhoajanakin ollaan oltu maapalloamme ajatellen ja poden siitä jatkuvasti yhä kasvavaa huonoa omatuntoa.
