https://yliteippaus.fi/

Sarjakuvat

Quality sanoi:
Mykistävä kokoelma ääliöllä :eek: ! Keräätkö noita edelleen, vai ovatko kaikki aiemmin hankittuja?
Kyllä noita tulee edelleen ostettua, lähinnä uusia julkaisuja. Vasta aivan hiljattain sain muutaman vanhemman albumin puuttuneen yksilön hankittua. Onhan tuolla joukossa jokusia vähän arvokkaampia ensipainoksiakin.
 
Metro lehdessä on Kamala luonto.
Jotenkin tykkään niistä kahdesta elukasta kun ne pitää pilkkanaan toisia eläimiä.

kamalaluonto.jpg
 
ääliön listassa kaksi suosikkia! Lusku Luke ja Cocco Bill :D Tuo Cocco Bill varsinkin erikoisine kuvituksineen erikoisen outo ja hyvä! Kateeksi käy niitä jotka on saaneet säilytettyä kaikkia helmiä!
 
Ei ole tullut lueskeltua sarjakuvia oikeastaan sitten nuoruusvuosien paitsi sanomalehden Fingerporeja. Kuinka moni muuten muistaa Non stop -sarjakuvan? Oli penskana mielestäni ihan kärkisarjiksia Teriksen ja Aku Ankan ohella.
 
ääliöllä tosiaan vaikuttava kattaus sarjakuvia  :eek:  Useita mielikkejäni listoillasi. Miellyttää myös tekemäsi / ylläpitämäsi luettelo oheistietoineen. Harrastan aivan samaa erityisesti levyjeni kanssa.
 
MMV sanoi:
Ei ole tullut lueskeltua sarjakuvia oikeastaan sitten nuoruusvuosien paitsi sanomalehden Fingerporeja. Kuinka moni muuten muistaa Non stop -sarjakuvan? Oli penskana mielestäni ihan kärkisarjiksia Teriksen ja Aku Ankan ohella.

Non-stopissa oli koko joukko hyviä sarjoja. Olivat jo -80 -luvun lopussa divareissa melko hintavia kohteita.
 
MJ sanoi:
Non-stopissa oli koko joukko hyviä sarjoja. Olivat jo -80 -luvun lopussa divareissa melko hintavia kohteita.

Autoit MJ muistamaan, eli kyseessä oli se sarjakuvalehti jossa oli useita eri sarjakuvia lyhkäsissä pätkissä jotka sitten jatkuivat seuraavassa lehdessä, taas aukeaman (?) verran.
 
MJ sanoi:
Non-stopissa oli koko joukko hyviä sarjoja. Olivat jo -80 -luvun lopussa divareissa melko hintavia kohteita.
Non-stopien hankkimista olen harkinnut, mutta jäänyt toistaiseksi harkinnan asteelle. Noissa tosiaan on monista sarjoista alkupään lyhykäisiä juttuja, joita ei välttämättä koskaan ole julkaistu pidemmissä albumeissa.
 
juupeli sanoi:
ääliöllä tosiaan vaikuttava kattaus sarjakuvia  :eek:  Useita mielikkejäni listoillasi. Miellyttää myös tekemäsi / ylläpitämäsi luettelo oheistietoineen. Harrastan aivan samaa erityisesti levyjeni kanssa.
No on minulla kieltämättä vastaavaa listausta olemassa myös levyistä ja elokuvista, mutta kiireen (=laiskuuden) vuoksi listat eivät ollenkaan ajan tasalla nykyään. Niin, ja kun harrastan tuota lukemista, niin Tammen Keltaisen Kirjaston kirjasarjasta on myös kattava lista olemassa, yli 450 kirjaa yhteensä. Taitaa olla vähän listaajan vikaa 8)
 
Barksin Akut oli itselläkin ykkössuosikki ja on edelleen. Don Rosan tyylistä en itse pidä.

Cocco Bill on itsellekin jäänyt positiivisesti mieleen mutta autoista kiinnostuneena myös Los Angelesin Autopartio 525 oli ehdoton ja ranskalainen kilvanajosarjis joku Vaillant tms.

Pahkasiassa oli myös joitain helmiä kuten Peräsmies sekä joitain yksittäisiä mieleenpainuneita kuten siinä maanpuolustushenkisessä Pahkasiassa ollut tarina pojasta joka paskoi lavuaarin tukkoon ja putsasi hammasharjalla, taisi tarinan nimikin olla Paskajuttu. Myös Jurpo oli hyvä.
 
Niin tuo kulttilehti pahkasika oli tai on yksi parhaiten kymenlaaksolais lähtöiseen huumoriintajuuni(tajuttomuuteeni) purrut sarjis :-[
 
Jostain tuli äsken mieleeni sellainen sarjakuva kuin Diabolik. Joskus 70-luvulla pikkujätkänä noita tuli luettua ja olivat hyvinkin mielenkiintoisia :) Ukko ajeli Jaguar E-typellä jossa oli muistaakseni vähän samantapaisia vimpaimia kuin Bondin autoissa. Mulla oli noita jonkinlainen läjä kotonakin, mutta johonkin ne on vuosien saatossa hävinneet. Ne oli sellaisia pieniä about Aku Ankan taskukirjan kokoisia mutta ohuempia, kuitenkin paksumpia kuin normisarjakuvalehdet.

astorina-srl-diabolik-swiisss-80-scacco-diabolik-16981000800.jpg


Muistaako kukaan muu tuollaista. Ilmestyi suomeksi silloin ja mustavalkoinen sarjis oli kyseessä. Huutonetissä noita näkyy olevan myynnissä.

Edit: Aivniin tämähän tuli mieleen tuolta promilleketjusta kun joku siellä jotain Diabolo-merkkistä juomaa oli ostanut.
 
Lähes kaikki pahkikset löytyy...siitä spinoffit vanhat herrat, friikkilän pojat.  sitten "aikuisten sarjiksia" Bilal, serpieri,moebius jne...myös kotimaisia nimikoituina. satunnaisia älli ja tälli, yoko tsunoja. kaikkia noita ehkä 1,5 hyllymetriä. ps. jokunen autopartio 525? jos muistan nimen oikein.  Michelle valiant? myös... onhan nuita juu. 
 
X ARI sanoi:
Lähes kaikki pahkikset löytyy...siitä spinoffit vanhat herrat, friikkilän pojat.
Näistä spinoffeista multa löytyy lähinnä Hemmo & Armas Paskiaista. Melkein kaikki albumit plus muutama Zum Teufelin julkaisema kovakantinen.

Lisäksi poikasena haalitut Tintit, Asterixit, Lucky Luket, Akut ym. standardisarjikset ja Cocco Billejä, Autopartio 585:sia ym. tällä palstalla mainittuja löytyy jostain komerosta. Ja tietysti aivan loistava Umpah-Pah! En ole uskaltanut antaa alkuperäisiä Umpah-pahejani lapsille luettavaksi, koska ovat aika kovakouraisia lukijoita. Sitten löysin kirjastosta koko sarjan yksissä kansissa ja annoin pojille luettavaksi. Tykkäsivät kovasti, minkä nyt arvasi koska tykkäävät myös samojen tekijöiden Asterixista.
 
Juu,tietysti.hemmo paskiaset on myös.  aikuisten jutuista tuli mieleen vielä "Druuna trilogia" dirty pair, musta incal,sin city...ennoo edes selannu vuosiin.  pitääkin plärätä joku ilta-
 
Peruskama eli Asterixit ja Tintit löytyy kaikki. LuckyLukeja melko paljon.  AAtaskarit kaikki numroon 252. Paljon sekalaista. On siis tullut keräiltyä.
Suosikkeja ovat Valerian-albumit. Myös Yoko Tsuno, Judge Dredd ja Sillage löytyvät korkealta. SciFi yleensäkin kiinnostaa.

NonStop'ia tuli aikanaan lueskeltua. Sen edeltäjähän oli Ruutu-niminen lehti jossa oli sama idea.
 
Ennen kerälin kanssa Asterixit, Tintit, ja Lucky Luket aika lailla kaikki. Mutta ajan myötä olen ne antanut sukulaisten lapsille. Nyt on enään jäljellä jonkin verran Korkeajännityksiä, ja tietenkin Aku Ankkoja, joka tulee edelleenkin :)

Serkkuni on alusta asti kerännyt noita Aku Ankan taskukirjoja. Tallessa on jokainen numero. Taitaa olla melkoinen kasa jo varastossa. Luultavasti tuolla sarjalla on jo jonkinlaista keräilyarvoakin.
 
Totenkopf sanoi:
Serkkuni on alusta asti kerännyt noita Aku Ankan taskukirjoja. Tallessa on jokainen numero. Taitaa olla melkoinen kasa jo varastossa. Luultavasti tuolla sarjalla on jo jonkinlaista keräilyarvoakin.

Varsinkin ensimmäiset 20 numeroa jos ovat hyväkuntoisia ja 1. painoksia, niin ovat kohtalaisen arvokkaita.

Lukioaikaan pulpetista toiseen kiersivät Myrkky -lehden numerot. Palle Runqvist, Kokonainen ja Puolikas, Heavymetal-bändi Deep Shit Junkies, jne... ovatkos nämä kuinka tuttuja?