Tuo on hyvin monitahoinen asia. Alalla on kansainvälisesti todella suuri ongelma, että jopa merkkiliikkeet tekevät takuukorjauksiakin halvoilla tarvikeosilla. Tehtaan kustantamat alkuperäisosat käytetään johonkin muuhun autoon tai myydään muualle ja takuukorjaus tehdään mahdollisesti huonommilla osilla. Samaa huijausta harrastetaan vakuutusyhtiöiden maksamissa kolarikorjauksissa ja erityisesti silloin kun vakuutuksen erikoisehtona on korjaaminen alkuperäisosilla ja se käy myös korvauspäätöksestä ilmi korjaamolle. Saman linjan mukaisesti myös perushuolloissa pyritään maksimoimaan voittoja, eikä työtä tehdä huolto-ohjelmien mukaisesti. Tästähän on todisteita mm. erilaisten korjaamovertailujen yhteydessä nähty. Myös käytettävä nesteet ja osat saatetaan vaihtaa edullisempiin ja heikompitasoisiin, vaikka se edullisuus ei mitenkään näy loppuasiakkaalta perittävässä hinnassa.
Itse olen yhden merkkiliikkeen huollon narauttanut siitä, että tehtaan maksamassa takuukorjauksessa autoon oli laitettu tarvikeosia. Sama merkkiliike myös korjasi autoa vakuutusyhtiön laskuun tarvikeosilla, vaikka korvauspäätöksessä erikseen vaadittiin alkuperäisosien käyttöä. Tuosta takuukorjausasiasta en tiedä miten se lopulta päätyi, muuta kuin että osat vaihdettiin alkuperäisosiin, vakuutusyhtiön tapauksesta tiedän, että se päätyi oikeuteen asti, joskin päättyi sopimukseen ilman oikeuden tuomiota. Siinä korjaamopäällikkö lopulta myönsi, että heillä on ylhäältä annetut ohjeet, käyttää tietyn tarvikevaraosaketjun osia aina, jopa silloin kun asiakas erityisesti vaatii alkuperäisosien käyttöä. Kyseistä merkkiliikettä ja sen huoltoa ei enää ole.
Itse olen vastaavien asioiden kanssa tekemisissä aivan toisella alalla valmistajan puolella ja hyvin ymmärrän, että petolliset huoltoliikkeet voivat olla maahantuojille ja tehtaille voi olla todella suuri ongelma. Laskutetaan tekemättömiä takuukorjauksia, käytetään heikkolaatuisia ja erityisesti edullisia tarvikeosia, oiotaan huolto-ohjelmissa ja mitä ikinä keksitään oman kannattavuuden maksimoimiseksi. Valmistajat joutuvat jatkuvasti kehittelemään parempia tapoja näiden estämiseksi ja autoalalla on tultu siihen, että jokainen huolto-ohjelman kohta ja käytetty varaosa pitää saada kirjatuksi keskitettyyn järjestelmään. Järjestelmän avulla myös tiedetään onko liike voinut jotain osaa käyttää eli onko sillä sitä. Ainakin osalla merkeistä ei varaosia saa vanhempaankaan autoon marmorilta ilman, että järjestelmään kirjataan mihin autoon kyseiset osat menevät. Toisaalta tämä on myös asiakkaan etu, esimerkiksi varaosatakuuasioissa.
Itselläni ei ole ollut mitään vaikeutta saada yhdenkään auton huoltohistoriaa merkkihuollosta sitä pyytäessäni. Ainakin Peugeot, Citroën, Skoda, VW, Seat, Renault, Volvo, BMW, Land Rover, Jaguar ja Toyota merkkihuolloista on saanut kattavat tiedot pyytämällä, eikä ole tarvinnut olla edes auton omistaja tai haltija. Kaikilla näillä ei tosin ollut näkyvyyttä muiden huoltojen tekemiin huoltoihin ja osassa tapauksista pyyntö on välitetty edelleen maahantuojalle, joka on toimittanut tiedot postitse tai sähköpostitse. Jonkun auton osalta on löytynyt vain tiedot takuuhuolloista. En sitä sano, etteikö kiemurtelijoita riittäisi noissakin, mutta ainakaan pääkaupunkiseudulla ei ole ongelmaa ollut.