No niin, koeajot jatkuvat. Tällä kertaa teemana oli uusi ja halpa kinneri kakkosautoksi/nuorisolle rällättäväksi. Pokkuksen autotallissa (Clio) jo mainitsinkin että toinen pojistani täyttää 18 vuotta syyskuussa ja seuraava ensi vuonna marraskuussa. Alunperin ajatus oli ostaa muutaman tonnin halpis harjoitteluun mutta sitten Tokmannin tarjouksen innoittamana aloin miettimään uuden pikkuauton hankintaa. Perusteluina halvan auton alhainen arvonalenema euroissa, takuu ja toki turvavarusteet. Twingo valikoitui koska takamoottorisena ja -vetoisena se on kiinnostava konsepti, neljän vuoden takuu ja mahdolliset edulliset rahoitustarjoukset. Kävin kaverin kanssa tänään siis Autoverkkokaupassa kokeilemassa otsikon mukaista autoa.
Auto oli väriltään pirteän metalli punainen, sisusta mustavalkoinen väritykseltään. Tässähän voi kännykkää käyttää osana mittaristoa. Ainakin kiekkamittari ja jotain muuta, en muista eikä tullut kokeiltua. Moottori kolmisylinterinen pörisijä. Äänistä lisäpiste.
Varusteista sen verran että vakkari, Sähkölasit ja -peilit löytyivät. Myös takatutka. Etu"konepellin" alla nesteitten tarkistus- ja lisäysmahdollisuus. Takakontissa pitää irrottaa pohjakansi (käsin irtoavat ruuvit tms.) jotta moottoriöljyt voi tsekata. Mekaanikkoa käy sääliksi jo etukäteen. Luulen että isompia remppoja tehtäessä moottori varmaankin tiputetaan alas?
Koska kyseessä on pikkuauto, olivat tilat edessä ok vaikka auto kapea olikin mutta itseni taakse istumaan meno oli tuskaa. Tavaratila pieni mutta ei tällainen mikään paketti/tila-autoksi ole tarkoitettu. Istumakorkeus oli yllättävän korkea, näkyvyys siis hyvä. Sivuille katsominen vähän hankalaa. Viisiovisuudesta johtuen b-tolpat blokkasivat aika hyvin näkyvyyttä. Lyhyet ovet mutta sisään oli hyvä kulkea. Penkit olivat sinänsä ok, reisitukea ei juuri ollut mutta ei sitä paljon kalliimmissakaan autoissa aina ole. Vielä tunnin ajelussa ei ainakaan ristiselkä tullut kipeäksi, mikä itsellä on heikko kohta.
Ohjaus, vaihteittenvaihto ja jarrut vähän epämääräiset. Autosta kuitenkin tiesi minne se oli menossa ja omaan makuun tunnokkuutta oli riittävästi. Jarruttaminen vaati enemmän voimia kuin kuvittelin etukäteen. Varmaan takamoottorisuudesta johtuen vaihdekepin liikkeet olivat epämääräiset, vivut taikka vaijerit yms. luultavasti melko pitkät. Vaihteet kuitenkin löytyivät ihan hyvin paitsi pakissa oli vähän hakemista. Kytkinpoljin häiritsi ehkä eniten pitkäliikkeisyydellään. Tämä yhdistettynä tehottomuuteen hiukan latisti ajonautintoa. Toisaalta tykkäsin alustasta ja sen mukavuuspainotteisuudesta. Kyyti sopivan pehmeää. Ei kolinoita tai räminöitä.
Auto oli hiljaisempi mitä oletin, ainakin kahdeksankympin nopeudessa mikä oli korkein mitä ajoin. Pyöräkoteloitten kautta kulkeutui melko reippaasti ääntä. Esimerkiksi lätäkköön ajaessa kuulosti siltä kuin ikkuna olisi ollut auki.
Kokonaisuutena pidin autoa erittäin sympaattisena ja menossa oli hyvää fiilistä roppakaupalla. Aivan viattomiahan nämä eivät ole olleet, tälläkin foorumilla eräskin yksilö meni nopeasti vaihtoon. Jos taloudellinen tilanteeni pysyy ennallaan ja poika korttinsa todella suorittaa, on tämä todellinen vaihtoehto. Lopuksi kuvia pikkuisesta...
Lisätään vielä loppuun että moottori on tosiaan kolmisylinterinen 999 -kuutioinen vapari. Eli ei tehoja eikä vääntöä. Kierrättämällä ja vaiheitten käytöllä auto pysyi kyllä liikkeellä ja tehottomuudesta johtuen ei ainakaan nuorta miestä lietso kaahaamaan. Clion turbokone tähän niin se olisi jotain.