- Liittynyt
- 25.12.2013
No laitetaanpa vielä pystyyn tällainen ketju, kun Ahvenistolla ym. päristelyt eivät oikein noihin muihin loksahda. Tähän ketjuun siis keskustalua rata-autoilusta siviiliautoilla tai harrastepeleillä.
Aloitetaan lainauksella Cupra-ketjusta:
"Ps. silloin kesäkuussa kun testattiin Cupraa Ahvenistolla niin mun kyydissä istui yksi kouluttajista, rata-autoilija Antti Buri. Antti alkoi heti alkuun neuvomaan miten tulisi ajaa, hetken päästä neuvominen loppui ja mies alkoi nauttimaan mestarin kyydistä, taisi siltä pikkusen lirahtaa Ahveniston pääsuoran jarrussa kun vauhtia oli vielä 152 km/h ja alkoi tuskaisesti pyytää että jarrua jarrua ja minä siinä että mikäs tässä kun autossa on ratti jolla kääntää tonne mutkaan eikä siinä oikeesti ollu edes mitään kiirettä jarrutella...että kyllä mä väitän että simulaattori on antanut mulle silmät, kädet ja jalat ja auton kuin auton käsittely 'sujuu'."
Suomalainen iRace-konkari Greger Huttuhan pääsi jokunen vuosi takaperin kokeilemaan ensimmäistä kertaa ihan oikeata kilpa-autoa. Hän ei siis koskaan ollut ajanut oikeasti radalla tai ylipäätään nopeasti, mutta onnistui parin kierroksen jälkeen tuolla ensimmäisellä kokeilullaan kellottamaan ajan, joka oli vain kolmisen sekuntia jäljessä oikeiden kilpa-ajajien aikoja. Keho ei vain kestänyt kilpa-ajon rasituksia ja Huttu joutui luovuttamaan 15 kierroksen jälkeen. Kypärään oli jo joitakin kierroksia tuota ennen, mutta pahoinvointilääkkeiden avulla meno oli hetken huilailun jälkeen jatkunut. Koko (Top Gearin) juttu löytyy täältä:
http://www.iracing.com/wp-content/uploads/2010/10/Huttu-PDF.pdf
Eli kyllä, simulaattorit voivat antaa silmät, kädet ja jalat. Vieläpä erittäin hyvät sellaiset. Lisäksi radan tunteminen hyvän simulaattorin kautta auttaa myös erittäin paljon. Jos vain aamupala pysyy sisällä, voi simulaattoreiden voimalla kellottaa hyvinkin kilpailukykyisiä aikoja - ja jos on asennetta, kellottaa vaikka ei pysyisikään.
Aloitetaan lainauksella Cupra-ketjusta:
"Ps. silloin kesäkuussa kun testattiin Cupraa Ahvenistolla niin mun kyydissä istui yksi kouluttajista, rata-autoilija Antti Buri. Antti alkoi heti alkuun neuvomaan miten tulisi ajaa, hetken päästä neuvominen loppui ja mies alkoi nauttimaan mestarin kyydistä, taisi siltä pikkusen lirahtaa Ahveniston pääsuoran jarrussa kun vauhtia oli vielä 152 km/h ja alkoi tuskaisesti pyytää että jarrua jarrua ja minä siinä että mikäs tässä kun autossa on ratti jolla kääntää tonne mutkaan eikä siinä oikeesti ollu edes mitään kiirettä jarrutella...että kyllä mä väitän että simulaattori on antanut mulle silmät, kädet ja jalat ja auton kuin auton käsittely 'sujuu'."
Suomalainen iRace-konkari Greger Huttuhan pääsi jokunen vuosi takaperin kokeilemaan ensimmäistä kertaa ihan oikeata kilpa-autoa. Hän ei siis koskaan ollut ajanut oikeasti radalla tai ylipäätään nopeasti, mutta onnistui parin kierroksen jälkeen tuolla ensimmäisellä kokeilullaan kellottamaan ajan, joka oli vain kolmisen sekuntia jäljessä oikeiden kilpa-ajajien aikoja. Keho ei vain kestänyt kilpa-ajon rasituksia ja Huttu joutui luovuttamaan 15 kierroksen jälkeen. Kypärään oli jo joitakin kierroksia tuota ennen, mutta pahoinvointilääkkeiden avulla meno oli hetken huilailun jälkeen jatkunut. Koko (Top Gearin) juttu löytyy täältä:
http://www.iracing.com/wp-content/uploads/2010/10/Huttu-PDF.pdf
Eli kyllä, simulaattorit voivat antaa silmät, kädet ja jalat. Vieläpä erittäin hyvät sellaiset. Lisäksi radan tunteminen hyvän simulaattorin kautta auttaa myös erittäin paljon. Jos vain aamupala pysyy sisällä, voi simulaattoreiden voimalla kellottaa hyvinkin kilpailukykyisiä aikoja - ja jos on asennetta, kellottaa vaikka ei pysyisikään.