Avataas tähän Qashqaille oma ketjunsa. Itse tulin tuollaisen allekirjoituksen Qassun hankkineeksi kohta pari vuotta sitten, juuri ennen autoveron korotusta.
Oma tarve citymaasturille on haasteellinen mökkitie talvisin ja jonkin verran tulee venettä retuuteltua trailerilla. Nykyään enää vähemmin on trailerointia, mutta tykkään olla siinä asiassa "omavarainen" silloin kun tarvitsee. Kalastuskausi hyödynnetään monesti jäiden tuloon saakka ja monesti päätökset veneen nostamisesta tapahtuvat aika spontaanisti, joten nostokyvyn omaavaa kalustoa on syytä olla lähettyvillä.
Yhteistaival Nissanin kanssa on sujunut aika mukavasti, vain yksi takuunalainen laitettava on tullut eteen; takapenkki ei kipannut kunnolla. Sitten on muutama Nissan takaisinkutsu kampanja ollut, liittyen moottorin softaan ja turbonahtoputkeen. Matka on sujunut aika eleettömästi, ilman ylimääräisiä nitinöitä ja natinoita. Rengasmelultaan tämä on suorastaan hiljainen jos vertaa edellisiin kulkineisiin. Asiaan saattaa osaltaan vaikuttaa uutena teettämäni ruostesuojaus ja sen yhteydessä tehtiin Noise Stop käsittely. Mikään säästöpossu ei wanhahko 2,0 l:n cDi kone ole ja kun sen yhteydessä on mehumaija niin kaupunki kulutus huitelee jossain 8-9 l:n maissa ja maantielläkin 7 l/100 km on aika realistinen.
Kokonaisuuteen olen ollut tyytyväinen, mutta sallittu vetopaino on vähän pienehkö ja meinaa mennä venetrailerin kanssa vähän ylipainon puolelle... Voimaa tuntuisi kyllä piisaavan mukavasti ja automaatti ymmärtää tarjota kuorman kanssa nelosta ylämäkiin ihan oma-aloitteisesti.