Puun työstämisen kiusallinen sivutuote on pöly ja puru. Varsinkin halkaisusirkkeli tuottaa sitä tolkuttomat määrät. Ei tarvitse kuin pari lankunpätkää halkaista, niin johan saa siivoilla verstashuoneen lattioilta ämpärillisen purua ja putsailla haalareita ja sahuria. Iltapuhteella on sitten parempaa aikaa kaivella nenänreikiä puhtaaksi.
Minkälaisia käytännön kokemuksia on puruimureista? Muutamalla satasella saa imurin, jossa puru menee säkkiin. Imurin letkut ottavat oman verstaasta, samoin myös imuri. Oma verstashuoneeni on auttamattoman pieni, 4x4m. Nipin napin sillä kuitenkin olen toimeen tullut, kun hyödyntää avointa ulko-ovea pitkien puiden kanssa. Mitään konetta ei ole kuitenkaan voinut verstaaseen kiinteästi sijoittaa, vaan niitä joutuu siirtelemään sinne tänne tarpeen mukaan. Olenkin tehnyt koneitteni alle pyörillä varustetut "jakkarat", jolloin niitä on helppo siirrellä paikasta toiseen.
Taitaa olla niin, että nykyisille välineille kunnollisen puutyötilan on oltava kooltaan vähintään 50 neliömetriä, mahtaneeko sekään harrastajalle riittää?
Puuhommissa tarvitaan käsityökalujen ja sähkökäsityökalujen lisäksi sahat eli jiiri- ja halkaisusirkkeli, oiko- ja tasohöylä, vannesaha, pylväsporakone, nauhahiomakone. Sitten ruokahalun kasvaessa alkaa tehdä mieli alajyrsinkonetta, poratalttaa, sorvia ja... Tärkein kaluste verstashuoneessa on mielestäni n. 0,6x2,5m kokoinen työpöytä ja pyörien päällä liikuteltava apupöytä. Höyläpenkkikin on mukava. Tarveaineitakin pitää jonkin verran verstashuoneeseen mahtua.
Puutyötilan on oltava pelkästään siihen käyttöön pyhitetty, ei siellä ruohonleikkuria huolleta eikä metallihommia tehdä.
No joo, tämä nyt oli vain tällainen pikku rönsyily varoitukseksi ajatukseen, että pelkällä jiiri- ja halkaisusirkkelillä puuhommissa pärjäilee. Varsinkaan, jos tehdessä sattuu iskemään päälle nikkarointikärpänen. Puuhommat on ihan mukavia, siinä näkee käden jälkensä, aika kuluu rattoisasti ja mielikuvitus tuottaa uusia ideoita siitä, mitä on vielä tekemättä.
Huoh, pitääköhän tässä alkaa suunnitella uutta rakennusta. AutoCad käyntiin ja pankinjohtajan puheille.
