L
Luppis
Vieras
Tuli vietettyä pitkä viikonloppu Varsovassa joten jaetaas vähän fiiliksiä reissusta ja maasta yleensäkin muille Puolaan matkaaville.
Tämä kaupunki yllätti todella mukavasti siisteydellään ja kuinka mukavia ihmisiä tuolla olikaan.
Itsellä ollu jostain jääny mielikuva että Puola olis kehitysmaa missä asutaan puumajoissa ja syödään roskiksista mutta pakko tunnustaa että kaupunki oli siistimpi kun helsinki ja korkeat rakennukset toi suurkaupungin tuntua todella hienosti.
Ruoka oli todella halpaa että vaimokkeen kanssa kun käytiin syömässä ravintolassa niin yleensä se ruoka kaljoineen makso sen ~20€.
Olut makso noin 1-1½€ kaduilla ja ravintoloissa sitten ihan vähän kalliimpaa mutta siinä kahden euron nurkilla kumminkin oltiin.
Takseilla pääsi aika kivasti kulkemaan mutta kannattaa sopia hinta etukäteen. Muuten saattaa tulla yllätetyksi pienellä vilpillä.
Keskustassa pääsi aika kivasti noin 5:llä eurolla paikasta toiseen.
Nähtävyyksiähän tuolla on vaikka muillekin jakaa.
Kerjäläisiä ei nähty kun yksi kpl eli aika rauhassa saa olla eikä kioskeilta/kaupoissa olla mitään tyrkyttämässä väkisin.
Mentiin vanhaan kaupunkiin ja siellä olikin sitten nähtävää mutta aika vähän tuli kuvattua.
Hotellia Hampton by Hilton voin suositella matkalaisille sijainnin ja laadun takia.
Uimaan eikä saunaan tuolla valitettavasti päästy mutta ei annettu sen pilata tunnelmaa.
Noin 1km päässä keskustasta eli kävellen menee hienosti.
Lentokentällä oli aika tarkkaa toimintaa että joutu kengät ja hupparit riisua.
Lentokenttä muuten mukava paikka ihan tupakoitsijoita ajatellen.
Röökille pääsee jopa heti kun koneesta noustu.
Lisäilen kuvia kunhan saan ne siirrettyä.