P
pantero
Vieras
Alla on ensimmäinen premium auto. Kun sitä harkitsin, tutkin myös muita samaan kokoluokkaan kuuluvia 4veto-premiumeja (Audi Q5, Volvo XC-60, MB GLK, BMW X3 ). Suunnilleen samanlaisella varustetasolla (yleensä alimmasta perusvarustelusta seuraava ylöspäin) ja haluamillani must lisävarusteilla (tehdasnavi ja vetokoukku) hintahaitari oli 60k€ – 65 k€. Kun pari, vastaavat tilat tarjoavaa edellistä autoani samoin varustein oli hintaluokassa 45-47 k€, laskin premium-lisähinnaksi noin 15 000 €.
Päätin jo silloin, että myöhemmin selvitän itselleni, mitä noilla lisä 15 k€:lla saa. Ohessa väliraportti, johon toivon kommentteja sekä ehdotuksia ja havaintoja mahdollisista muista premium lisäherkuista.
Olen itse rajannut pois paljon sellaisia ominaisuuksia, joita voi lisävarusteina ostaa tänä päivänä noihin verrokkiautoihin merkistä riippumatta. Muutamana esimerkkinä voi mainita adaptiivinen vakkari, kuolleen kulman vahti, automaattisesti vaihtuvat ajovalot, hyvät stereot, sähköinen takaluukku, ym.
Samoin moottoritehojen ja voimalinjan kohdalla olen nostanut kädet pystyyn. Moottori ja voimalinjahan sisältyvät jo valittuihin vertailuautoihin ( 4veto ja alle 10 s kiihtyvyys 0 – 100 km/h).
Tässä omaa listaani:
1. Imago ja naapurien kateusefekti
No, tästä en ole valmis maksamaan euroakaan. Sitä paitsi se taitaa olla myytti. Tosin olen huomannut joidenkin kanssa-autoilijoiden tarkastelevan NX:ääni, mutta se lienee enemmänkin uteliaisuutta uutta automallia kohtaan.
2. Yleinen laatuvaikutelma, erityisesti sisätiloissa
Epämääräinen asia. Monet uudet, halvemmatkin autot ovat sisätiloiltaan jo varsin tyylikkäitä. Lisäksi halvemman hintaluokan autoissa on erikoismalleja, joissa erityisesti sisätiloihin on panostettu (esim. GT, GSI, ym.). Tästä voisi hiukan maksaa extraa, ovathan nuo erikoismallitkin kallimpia.
3. Hiljaisuus, jämäkkyys
Kieltämättä premium auto mielletään hiljaisemmaksi ja laadukkaammin valmistetuksi, jolloin turhia nitinöitä tai koriääniä ei kuulu. Kyllähän NX on hiljaisempi kuin mikään aikaisempi omistuksessani ollut auto, joten hiukan extraa tästäkin voisi maksaa. Tosin muissakin autoissa on ryhdytty panostamaan meluttomuuteen.
4. Konepelti alumiinista
Liittyy painonhallintaan, mutta ei silti ole tullut vastaan normiautoissa.
5. Ylhäällä pysyvä konepelti
Kahdella pumppujousella toimiva, automaattisesti lukituksen aukaisun jälkeen ylös nouseva ja siellä pysyvä konepelti. Ei tarvitse pimeässäkään kiinnityshakasen kanssa tuhrata...
6. Sähköikkunoiden tuplanopeus
Sähköikkunat hidastuvat noin 5 cm ennen sulkeutumista. Mielestäni jonkinlainen premium-ominaisuus, hyöty tosin on hiukan hakusessa.
Mitäs tästä listasta puuttuu? Ei ole vielä koossa 15 k€, tai sitten pitää ryhtyä arvostamaan noita listan etupään kohtia korkeammalle...