https://tummennuskalvot.fi/

Praha

M

MMV

Vieras
Ai kun polttelee perinteinen kesänaloitus. Meillä on tapana vaimon kanssa käydä tekemässä aina kesäkuun alussa kaupunkiloma ja perjantaina olisi taas aika. Tytär mummolaan kaverin kanssa ja suunta kohti Prahaa. Käytiin tuolla viimeksi pari vuotta sitten, joten enää ei ole mitään pakottavaa syytä käydä ihmettelemässä nähtävyyksiä. Näin ollen keskittynemme pääosin ruokaan ja juomaan.

Perjantai-iltana pyörähdetään Pivovarský Dumissa tai Beer Museumissa snackilla ja olutmaistelumenulla. Lauantaina taas varmaankin perinteisesti Mlejnicessä haukkaamassa possunpolvea. Tästä eteenpäin ei mitään suunnitelmia. Heittäkääpä vähän ehdotuksia tuntemattomammmista, mutta erinomaisiksi todetuista ruoka/olutravintoloista Prahassa.
 
No ravintoloiden nimiä ei tullut viime vuoden autoreissulla, jolloin viivyimme pari päivää Prahassa, otettua ylös. Vanhankaupungin keskustan ulkopuolella hintataso ruoka- ja juomapaikoissa on pääsääntöisesti edullinen. Yksi nimi, joka muistuu mieleen on ravintola Kolkovna. Kyseessa on itse asiassa pieni ravintolaketju. Ruoat olivat kuitenkin herkullisia, sitä pihviä muistelee lämmöllä :)

Ainakin viime vuonna tsekeissä sai vielä tupakoida ruokaravintoloissa, mikä saattaa tietty joitakin hämmentää. Toisaalta, oli mukavaa poltella tuhti sikari konjakin kaverina tarvitsematta siirtyä ulkotiloihin.

 
Lokal! Siinä pitkällä kadulla, jossa paljon baareja ja ravintoloita. Hyvää olutta ja perinteisiä Tsekki ruokia.
Las argentiinasia ei kyllä voi suositella, hintataso on täysin järjetön kaikkeen muuhun verrattuna. Tietty hyviä pihvejä on tarjolla järjettömään hintaan. Viinit olivat myös todella kalliita.

Suosittelen menemään opastetulle ajelulle niillä Segwaylla. Kaarlen sillan linnan puoleisessa päässä on firma, joka järkkää reissuja (joku SegawayFunTour tjsp). Honza niminen opas oli huippu, nuori kaveri, mutta homma toimii.
Segwaylla ajo oli kyllä tosi lystiä ja helppo oppia. 3h retki oli n. 60eur

Sitten illalla gold finger, jos vaimon saa tankobaariin. Upea show, eikä todellakaan mikään räkänen läävä. :D
Jos vielä olut illalla maistuu, niin kannattaa tiedustella tuolta Gold fingeristä 16e hintaista lippua, johon sisältyy 5 olutta. :)

Meillä oli paikallinen kaveri mukana, niin oli kyllä aika lysti ilta.  ;D
 
Olimme vaimon kanssa touko-kesäkuussa vuosi sitten Prahassa. Tuolloin kotimaassa oli helteet ja Prahassa sekä muualla keski-Euroopassa tulvat ja sateet, lämpötila pahimmillaan +10 astetta ja vettä riitti. Kaarlen silta oli välillä suljettuna, lisäksi emme päässeet ennakkoon varaamamme ravintolaan joka oli aivan joen vieressä koska ravintola oli saanut myös osansa vedestä.
Mutta yhtä kaikki, mahtava kaupunki!

Beer Museum on ehdoton, varsinkin kun siellä viime vuonna oli varsin pätevän näköistä tarjoilijaa.  8) Mietinkin että jos asuisin Prahassa niin tämä voisi olla kantapaikkani.

U Tri Ruzi viehätti myös omalla hyvällä oluellaan ja pubi-ruoalla:
http://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g274707-d3218397-Reviews-U_Tri_Ruzi-Prague_Bohemia.html

Vaimoväki haluaa kuitenkin jossain vaiheessa jotain tsekkiruokaa kevyempää apetta niin täällä kävimme myös pari kertaa, itsetehdyt pastat, loistava ruoka:
http://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g274707-d1095970-Reviews-Ambiente_Pasta_Fresca-Prague_Bohemia.html
 
clima sanoi:
....
Vaimoväki haluaa kuitenkin jossain vaiheessa jotain tsekkiruokaa kevyempää apetta...[/url]
Joo, tsekkiruoka on kyllä melko tuhtia. Itsekin rouvan kanssa on tuolla kerran käyty kauan sitten, muistaakseni 1997. Muistan kun yks ilta mentiin ravintolaan ja molemmat ajateltiin että tänään voisi kyllä ottaa vähän kevyemmin. Tilattiin siinä sitten jotkut salaatit. Kun salaatit tuli niin molemmille oli laitettu lautasen reunalle varmuuden vuoksi pari isoa voikimpaletta. Kaipa ne ajatteli siellä että eihän tuolla pelkällä salaatilla kukaan elä ja hiukan rasvaa mukaan :)
 
Kalja ei kiinnosta itseä eikä salaatti paljoa vaimoa.
Eli vinkkejä hyviin lihapaikkoihin otetaan vastaan. Vaikka joka paikassa hyvää on niin löytyykö jotain erikoisen hyvää tai paikkaa mistä saa jotain oikein erikoisuuksia.

Ampumaradoista kokemusta?
 
Kennedy sanoi:
Ampumaradoista kokemusta?

http://www.avim.cz/index.php?lg=en&pg=cenik
Ainut ns. oikea ampumarata keskustan alueella.

Löyty useampi muu jolla nettisivut viimeisen päälle. Poseerataan aseiden kanssa. Näytetään kalustoja ja paketteja.
Saat puna-armeijan alkuperäistä hattua paketissa. tpaitaa johon voit ampua reikiä itse sekä jokaisessa ammunnan jälkeen leipää ja kaljaa.. juuri sellaista turistiperseilyä ja muuta tyhmää joka ei kiinnosta.
 
Kennedy sanoi:
Kalja ei kiinnosta itseä eikä salaatti paljoa vaimoa.
Eli vinkkejä hyviin lihapaikkoihin otetaan vastaan. Vaikka joka paikassa hyvää on niin löytyykö jotain erikoisen hyvää tai paikkaa mistä saa jotain oikein erikoisuuksia.

Ampumaradoista kokemusta?

Tripadvisorista löytynee joku ravintola jos vain jaksaa hieman katsella. Vois suodattaa noita esim. näyttämään vain pihvi-/grilliravintolat.
http://www.tripadvisor.fi/MobileRestaurantSearch-g274707-c10819-a_auto.true-a_distance.5-a_etags.9909%2C9910%2C9911%2C9899%2C9900%2C9901-a_filter.eatery-a_isMobile.true-a_itags.-jpopularity-zfn0-Prague_Bohemia.html
 
Las Argentiinas, sieltä pihvejä joka lähtöön. Myös sommelieeri hoitamassa viinipuolen kuntoon.
Ei ole kylläkään kovin halpa, mutta kerrankos sitä...
 
Olihan lämpötilat. Ei kuulemma ole ihan normaalisti noin kuumaa.
Ihan liian vähän tuli la. juotua ja kummallakin oli nestehukkaa.

Melkein kaikki syöminen oli perus tsekki (lihaa ja perunaa+leipää) ruokaa.  15-16e oli tippeineen per ruokailu kerta 2 ihmiseltä. 2-3 kertaa päivässä.
Ruokakaupasta haettiin parikin kertaa juotavia ja jotain syötäviä. Saatiin vissiin parhaimmillaan 12e menemään.

Mutta voi hemmetti niitä hämähäkkejä. Niitä oli joka kaiteessa, tolpassa ja alikulkupaikassa. Isoja seittejä ja hämppäreitä jotka oli varmaan sen sentin kokoisia ja karvaisia.
Paikalliset eivät osanneet sanoa muuta kuin ai mitkä hämähäkit.
 
Ekstempore matkavarus Prahan ja hiihtoloman aikaan! Tajuttoman halpa reissu vaikka loistava hotelli. Lentoineen ja hotelleineen n. 300 euroa / 3 henkeä / 5 päivää!!
 
Prahasta palattu eilen synttäri reissulta. Mukavaa reissu, halpaa ruokaa ja juomaa.
Yksi päivä kulutettiin päiväretkellä Plzenin kaupunkiin ja tätä voin suositella lämpimästi. Plzenissä sijaitsee siis Pilsner Urquellin panimo ja siellä käytiin tehdaskierroksella. Prahasta löytyy kyllä retkienjärjestäjiä joiden kautta tuonne pääsee. Hinta näissä oli kahdelta hengeltä noin 80-90 euroa.
Me päätimme lähteä reissuun omatoimisesti. Eli aamulla päärautatieasemalle ja lippuluukulta kaksi lippua Plzeniin. Junamatka kesti noin 1,5h (bussilla olisi ilmeisesti päässyt reilussa tunnissa). Urquellin tehdas oli noin 5 min kävelyn päässä Plzenin asemasta ja liput englannin kieliselle opastetulle kierrokselle sai ostettua suoraan sieltä. Lippuja voi ostaa myös ennakkoon netistä jos haluaa varmistaa pääsyn kierrokselle. Kierroksen jälkeen kävimme vanhassa kaupungissa syömässä ja katselimme hieman maisemia. Lopuksi vielä illalla junalla takaisin Prahaan hotellille. Hintaa junamatkoille ja tehdaskierrokselle tuli yhteensä ~30 euroa. Plzen oli mukava pieni kaupunki ja tehdaskierros ihan hintansa väärti käynti. Suosittelen!
 
Lähdemme Prahaan viikolla 9 ja tytär (10-V) tulee mukaan. Praha on tuttu paikka aikuisnäkökulmasta, mutta olisiko heittää ehdotuksia jostain erityisestä lapsen kanssa tuonne reissatessa? Lelumuseossa ja televisiotornissa ainakin käydään, muuta tytäryhteensopivaa?
 
Jos on vielä hyviä vinkkejä hyvistä pihvi- ja olutmestoista, niin niitä voi pikaisesti tähän heittää, aamulla olisi lähtö edessä Prahaan  :p Jotain mielenkiintoista nähtävääkin voi suositella, Prahan pakolliset nähtävyydet toki jo kierrelty edellisillä reissuilla, kidutusmuseota voi pitää varalla jos sattuu sadepäivä osumaan kohdalle. Eläintarhassa ei ole tullut käytyä, mutta liekkö se sitten vaivan arvoinen. Yksi vaihtoehto myös käväistä tsekkaamassa luukirkko läheisessä pikkukaupungissa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sedlecin_luukirkko

Luulen kuitenkin, että tämä reissu menee enempi oluen ja ruuan merkeissä ;D
 
En ole varsinaisissa pihvipaikoissa Prahassa käynyt, mutta liharuokia kyllä tullut jokunen syötyä. Mlejnice on erinomainen paikka käydä syömässä possunpolvea, mikäli kyseinen lokaali herkku on jäänyt toistaiseksi välistä. Jos meksikolainen maistuu, niin Suomeen verrattuna autenttisempaa ja maistuvampaa löytyy sekä Cantinasta että Las Adelitasta. Cantina edustaa selkeästi tuhdimpaa linjaa ja paikan chilli con carne -satsi on sairaan hyvää. Las Adelidas on autenttisempaa, ei niin tuhtia, mutta toisella tavalla erinomaista.

Beer Museumin maistelusetti on oluen ystävälle must paikka ja Strahovin luostaripanimosta olen saanut maailman parasta märzenia. Tähän aikaan kesästä kannattaa myös metsästää beer gardeneita, joita Prahassa riittää. Tsekki pilssiä on joka kulmalla (alkaen siitä tunnetuimmasta eli Urguelista), mutta itse suosin erilaisia pienpanimo- ja artesaanioluita. Pivovarsky dum oli aikoinaan erinomainen bissepaikka, mutta on mennyt muutamana viime vuonna aika pahasti alamäkeä kun turistimassat löysivät paikan.

Kylläpä taas kelpaisi muutaman päivän Prahan matka...
 
MMV sanoi:
En ole varsinaisissa pihvipaikoissa Prahassa käynyt, mutta liharuokia kyllä tullut jokunen syötyä. Mlejnice on erinomainen paikka käydä syömässä possunpolvea, mikäli kyseinen lokaali herkku on jäänyt toistaiseksi välistä. Jos meksikolainen maistuu, niin Suomeen verrattuna autenttisempaa ja maistuvampaa löytyy sekä Cantinasta että Las Adelitasta. Cantina edustaa selkeästi tuhdimpaa linjaa ja paikan chilli con carne -satsi on sairaan hyvää. Las Adelidas on autenttisempaa, ei niin tuhtia, mutta toisella tavalla erinomaista.

Beer Museumin maistelusetti on oluen ystävälle must paikka ja Strahovin luostaripanimosta olen saanut maailman parasta märzenia. Tähän aikaan kesästä kannattaa myös metsästää beer gardeneita, joita Prahassa riittää. Tsekki pilssiä on joka kulmalla (alkaen siitä tunnetuimmasta eli Urguelista), mutta itse suosin erilaisia pienpanimo- ja artesaanioluita. Pivovarsky dum oli aikoinaan erinomainen bissepaikka, mutta on mennyt muutamana viime vuonna aika pahasti alamäkeä kun turistimassat löysivät paikan.

Kylläpä taas kelpaisi muutaman päivän Prahan matka...

Kiitos. Pannaanpa noita ruokamestoja vähän ylös. Noita pihvipaikkoja jo tulikin Tripadvisorin kautta bongailtua ja otettua muutaman osoite ylös, mutta tsekkaan nuo laittamasi paikat myös. Beer museum tuli myös jo aiemmin otettua ylös kun se on jäänyt aikaisemmilla reissuilla käymättä. Tuolla on se mukava puoli, että ainakin siinä jokialueen luona meni minne tahansa nauttimaan olusen tai muutaman, niin aina viihtyy.

Vieläköhän tämä otus liikkuu tulla kaupungilla? :D Vuonna 2011 ainakin oli ja rekut terassilla olivat kovin hiljaista poikaa kun tuo oli lähettyvillä.
 

Liitteet

  • puuma.jpg
    puuma.jpg
    47,3 KB · Katsottu: 158
Aamulla vaimon ja kavereiden kanssa pikavisiitille Prahaan elämäni ensimmäistä kertaa. Rahaa en kerennyt vaihtaa, Kannattaako tehdä lentokentällä vai hotellilla?
 
sminkypinky sanoi:
Aamulla vaimon ja kavereiden kanssa pikavisiitille Prahaan elämäni ensimmäistä kertaa. Rahaa en kerennyt vaihtaa, Kannattaako tehdä lentokentällä vai hotellilla?

Nosta automaatista.