https://yliteippaus.fi/

Pikkujyrsijöiden torjunta sisätiloista

Penguin

Grand Legend
Liittynyt
25.12.2013
Sunnuntaina illalla jo kuulostelin, että ihan kuin hiiri juoksisi jossain parkettia pitkin. En kuitenkaan saanut mitään muuta vahvistusta havainnolleni, joten ajattelin niiden taas elämöivän vain seinän sisässä ja varmaan elämöivätkin. Äsken sitten tulin työhuoneeseeni ja keskeltä lattiaa ampaisi jokin tumma möykky pöydän alle kohti huoneen nurkkaa. Eipä ollut vaikea arvata mikä se oli ja hetken päästä tein havainnon jo hiirestä. On vaan niin ripeitä että ainakin toistaiseksi hiiri vei ensimmäisen erän. Ansat on nyt viritetty sisälle ja saas nähdä mitä niihin tarttuu.
 
^Jostain lueskelin, että hiiri mahtuu kulkemaan lyijykynän kokoisesta reiästä. Tuntuu uskomattomalta, mikäli pitää paikkansa.
 
Meillä kanssa sunnuntaina vaimo törmäsi hiireen roskiskaapissa. Heti arvasin mitä reittiä tullut ja kaapiston sokkelin poistamalla syy varmistui. Kaapistonasentaja oli poistanut edellisen remontinyhteydessä laittamani listan nurkasta ja vapaareitti nurkassa levyjen välistä. Alun perin ei oo tehty viimesen päälle kun "kummiskin kaapin takana".
Ei vaivannut hiiret vuosiin kun naapurissa oli kissa vapaana, mutta jäi sit auton alle ja seuraajat on hihnan perässä ulkoilevia.

Oon katsellut talon yhtänurkkaa että tikka&orava tehneet koöoa talon korkeimpaan (n 7 m) nurkkaan lautojen väliin. Pitäs jonkun huimapään mennä tukkiin. Nuo hiiret pääsee yläpohjaan kyllä laudotuksen ilmarakoja kiipeemällä.
 
Jysky sanoi:

Pikkujyrsijöiden pitäminen pois asuinrakennuksista vaatii melkoista panostusta rakennus- ja remontointivaiheessa. Melkoisen määrän olen mökillä tänä/viime kesänä asentanut jyrsijäverkkoa eri rakennuksiin, sekä alapohjaan että ylös vesikaton rajaan, enkä sittenkään usko, että pysyvät sen ansiosta loitolla. Meidän mestari ohjeisti laittamaan uudisrakennukseen koko alapohjan alueelle (sic!) jyrsijäverkon, mutta olen kyllä jokseenkin varma, että se ei tule toteutumaan. - Vai onko kukaan laittanut? Hillitön homma. Mieluummin yritetään tukkia kulkureitit rossipohjaan, etteivät pääse edes sinne mellastamaan.
 
Minulla on mökistä pysyneetjyrsijät loitolla, vaikka alapohja on rossipohjatyyppinen pylväsperustuksella. Laitettiin huolella bituliittilevyt, jolloin ei jäänyt rakoja. Viemärin läpivienti pitää myös tiivistää huolella.

Ekana talvena tulivat katon tuuletusrakoon ja piipun juuresta sisään. Sitten kun laitoin verkot räystäiden tuuletusrakoon, loppui tuleminen. Eli kyllä sen mökin hiiritiiviiksi saa, mutta pitää todellakin olla huolellinen.
 
Quality sanoi:
Meidän mestari ohjeisti laittamaan uudisrakennukseen koko alapohjan alueelle (sic!) jyrsijäverkon, mutta olen kyllä jokseenkin varma, että se ei tule toteutumaan. - Vai onko kukaan laittanut?
Kyllä on remonttia tehdessä rossipohjan alalaudotuksen päälle tullut laitettua hitsattu hiiriverkko koko alalle. Sen lisäksi rossipohjan ilmanvaihtoreiät sekä lomalaudotuksen alapäät on varustettu verkolla. Hiirethän kiipeilevät pitkin seiniä ja pujahtavat vintille, joten myös ylhäälle on verkot laitettava.Vielä ei ole kokemuksia lopputuloksesta, koska osa lattian ja yläpohjan uusimisesta on vielä kesken, mutta ehkäpä se joskus tulevina vuosina selviää.
 
Minulla on verkot ulkolaidoituksen tuuletusraossa, mutta puuttuu räystäs raoista. Ja niin vaan hiiri kipitti sisäkattolevyn päällä eräänä iltana :mad: eli on katolle mennyt ja eristeiden ja höyrysulun läpitullut.

Kissat makaa sisällä kun ulkona varpaita palentaa, vaikka juuri lokakuun ekojen pakkasten aikaan olisi tärkein hiirivahti aika.  :(
 
Arcca sanoi:
Kissat makaa sisällä kun ulkona varpaita palentaa, vaikka juuri lokakuun ekojen pakkasten aikaan olisi tärkein hiirivahti aika.  :(
Auttaiskohan kissojen ruoka-annoksen pienentäminen? ;)
 
Meillä on kissat tottuneet liian hyvään palveluun. Kuusi hiirtä olen pyydystänyt loukulla tiskipöydän alakaapista ja kiikuttanut raadot tuoreeltaan kissoille huikopalaksi. Vanhempi katti varsinkin on katsonut huuli pyöreänä, kun paistia tippuu suoraan taivaasta. :)
No joo, kyllä nuo nyt pyydystävät hiiriä ja myyriä ihan itsekin. Useampikin naapuri on kehunut noita ahkeriksi saalistajiksi. :)
 
Vaarivanhus sanoi:
Kyllä on remonttia tehdessä rossipohjan alalaudotuksen päälle tullut laitettua hitsattu hiiriverkko koko alalle. Sen lisäksi rossipohjan ilmanvaihtoreiät sekä lomalaudotuksen alapäät on varustettu verkolla. Hiirethän kiipeilevät pitkin seiniä ja pujahtavat vintille, joten myös ylhäälle on verkot laitettava.Vielä ei ole kokemuksia lopputuloksesta, koska osa lattian ja yläpohjan uusimisesta on vielä kesken, mutta ehkäpä se joskus tulevina vuosina selviää.

Mitenkäs, Vaari, vedätkö verkon kaikkien lattiavasojen alle vai erikseen kuhunkin väliin? Meillä alimmaksi tulee levy-/tuulensuojavilla, mutta eihän se mitään pidätä. Toki verkon asennus on tuonne suht. helppoa, koska ryömintätilan korkeus on metrin verran. Helpointa se olisi vetää vasojen alle, niin ei tarvitse taivutella eikä leikkailla.

Vesikaton alle verkkojen asennus olikin haastavaa, koska ne piti saada yläreunastaan peltikaton aluskatteen alle. En siihen muuta keinoa keksinyt kuin jättää verkon reuna vapaasti vain siihen aluskatteeseen kiinni.
 
^ Niinkuin aikaisemmin mainitsin, meidän mökissä on tuo alapohjan tuulensuojalevy pidätellyt hiiriä jo 15 vuotta. Joten kyllä se pidättää, kun ei jätä yhtään rakoja minnekään. Töki varmuuden vuoksi voisi pienellä vaivalla laittaa tuon verkonkin.
 
Quality sanoi:
Mitenkäs, Vaari, vedätkö verkon kaikkien lattiavasojen alle vai erikseen kuhunkin väliin? .
Rakenne on seuraavanlainen:
Pitkittäisvasojen, 48x148 kylkiin, alareunaan, olen ruuvaannut 48x48 rimat, joiden varassa (tietenkin poikittain) on alalaudotus. Alalaudotuksen päälle olen 20mm pitkillä huopanauloilla kiinnittänyt hiiriverkon, naulat n. 10cm välein huolehtien, ettei mihinkään jää rakoja. Hankkimani hitsattu, sinkitty hiiriverkko on 60cm leveää, rullan pituus 25m, maksaa satasen paikkeilla/rulla. Tämän päällä on tuulensuojalevy, poikittaisvasat 48x148 sekä tietenkin villaa väliin. Eli lattiaan tulee villaa n. 230mm paksulti, eiköhän se kevät-kesä-syyskäyttöön  riittäne.
Pääseehän ne mahdolliset hiiret, jos jostain rossipohjan alle pääsevät, alalautoihin käsiksi, mutta siihen niiden matka pysähtynee.
 
Kiitos, Vaari, tarkasta kuvauksesta. Varmaan sovellamme hiukan omaa malliamme. Se vain otti päähän ja raskaasti, kun varaston lattiaan tuota asensimme siellä alla enintään 30 cm korkeassa tilassa maaten :eek:. Mökissä on tosiaan tilaa reilusti enemmän.
 
Eipä kestä, monella tapaa tuon varmaan voi soveltaa. Meillä on lattian alla tuuletustila n. 60cm korkea. Ei sielläkään paljoa huvita mitään altapäin tehdä kuin korkeintaan jotain putkihommia.

Vintin puolen rakenne on vielä mietintämyssyn alla, erityisesti räystään alusta lienee hankalin paikka. Taitaa olla helpointa tehdä verkotus osittain siinä vaiheessa, kun vanha yläpohja on purettu pois. Vinttihän on tuulettuva, korkeintaan raakalaudoista tulee sinne jonkinlainen lattia väsättyä. Pienihän tuo työmaani on, 7x7 metriä ulkomitoiltaan, vanha hirsirakennus. Tainnut olla alunperin savupirtti tai riihi? Ainakin tuoksahti nenään hetken aikaa heikosti savulle ulkovuorausta purettaessa.

Remonttia hissun kissun tehdessä, talvella on hyvää aikaa suunnitella seuraavan kesän tekemiset. Mikäli kokonaan uutta tekisi, niin siinä ei taida ehtiä kaikkia yksityiskohtia mietiskellä ja varsinkin, jos tekee valmiista osista tai piirustuksista, niin on tehtävä niiden mukaisesti.

Kaikkiin alle 30 neliön uusiin kopperoihin ilman tulisijaa - joihin ei paikkakunnalla varsinaista rakennuslupaa ole tarvinnut, ilmoitusluonteisena mennyt - mitä on vuosikymmenien varrella tullut askarreltua, olen tehnyt itse piirustukset. On ne rakennustarkastajalle kelvanneet, vaikka niissä oli selkeästi koneenpiirustajan käsialan leima.
Parisenkymmentä vuotta sitten reilun pituisten pilariharkkojen päälle tehdystä lautarakenteisesta ns. nukkuma-aitasta tuli sen verran tiivis, ettei sinne toistaiseksi ole hiiret sisään päässeet, vaikkei siihen tullut laitettua ollenkaan hiiriverkkoja. Ei tullut siinä vaiheessa moinen edes mieleen. 
 
Hatunnosto täältä niille, jotka viitsii nähdä vaivaa verkkojen ym. viritysten kanssa. Meillä ei olla lähdetty tähän, me vaan pyydystämme ullakolle päässeet hiiret perinteisesti hiirenloukuilla. Puhallusvillasta näkee selvästi niiden kulkuväylät, joiden mukaan loukut sitten sijoitetaan. Olisihan se parempi, jos siimahäntiä ei pääsisi sisälle ollenkaan, mutta jostain syystä minä kyllä saan hyvät kiksit hiirten ns. omakätisestä tappamisesta.
 
Loukku oli lauennut, mutta hiiri ei jäänyt siihen. Pyysin poikaa virittämään sen uudestaan, kun itse olen reissussa. Kyllä se kiinni jää.
 
Verkon asentaminen alapohjaan ala- tai yläkautta askarruttaa. Kummassakin on puolensa. Jos asentaa alakautta, ei tosiaan tarvitse miettiä tarkkoja taivutuksia eikä leikkelyitä, kunhan oikaisee rullasta tarvittavan pituisen kappaleen ja kiinnittää hakasnaulaimella lattiavasoihin. Eivätkä verkon reunat haittaa seuraavia työvaiheita. Jos taas asennus halutaan tehdä yläkautta, ei tarvitse kyyristellä ahtaassa tuulettuvassa tilassa, mutta verkon joutuu taivuttamaan reunoiltaan, jotta sen voi kiinnittää lattiavasojen alareunaan. Ellei sopivan levyistä verkkoa ole saatavissa, sen joutuu vielä leikkaamaan siten, että kiinnitys onnistuu. Verkon taivutettu reuna saattaa aiheuttaa ongelmia seuraaville työvaiheille kuten tuulensuojalevyjen asennukselle.
 
That 70s dude sanoi:
Olisihan se parempi, jos siimahäntiä ei pääsisi sisälle ollenkaan, mutta jostain syystä minä kyllä saan hyvät kiksit hiirten ns. omakätisestä tappamisesta.
Sitä se metallin kuuntelu teettää [emoji1] nuorempi poika (nyt 16 vee) on suuri eläinten ystävä. Pari vuotta sitten terassin alle pesiytyi hiiriperhe. Vaimo sai sätkyn ja viritteli loukkuja mutta juniori kävi ne purkamassa. Hiiret ovat kuulemma niin söpöjä [emoji50] kissojen myötä hiiret ja rotat ovat kadonneet.

Rottien invaasio oli ärsyttävä, joku ääliö ruokki metroaseman liepeillä lintuja heittämällä maahan leivänmuruja. Vuorimäntyjen seasta singahtelikin rotat herkuttelemaan eivätkä linnut taivaalta. Onneksi ruokkija sittemmin lopetti touhunsa.
 
Quality sanoi:
Verkon asentaminen alapohjaan ala- tai yläkautta askarruttaa. Kummassakin on puolensa. Jos asentaa alakautta, ei tosiaan tarvitse miettiä tarkkoja taivutuksia eikä leikkelyitä, kunhan oikaisee rullasta tarvittavan pituisen kappaleen ja kiinnittää hakasnaulaimella lattiavasoihin. Eivätkä verkon reunat haittaa seuraavia työvaiheita. Jos taas asennus halutaan tehdä yläkautta, ei tarvitse kyyristellä ahtaassa tuulettuvassa tilassa, mutta verkon joutuu taivuttamaan reunoiltaan, jotta sen voi kiinnittää lattiavasojen alareunaan. Ellei sopivan levyistä verkkoa ole saatavissa, sen joutuu vielä leikkaamaan siten, että kiinnitys onnistuu. Verkon taivutettu reuna saattaa aiheuttaa ongelmia seuraaville työvaiheille kuten tuulensuojalevyjen asennukselle.
Verkon laatu on oleellinen juttu, hitsattu verkko on hyvää. Käyttämäni verkon langanvahvuus on 0,65mm ja silmäkoko 6mm. Lisäksi verkko on helppoa leikata peltisaksilla sekä taivutella ja se pysyy muodossaan. Verkon reunaa ei tarvitse kääntää vasan kylkeen koska se on aluslautojen 48x48 kannatusriman päällä, laudan päällä tosin, reuna vasten vasan kylkeä.
Alkuunsa ostin paremmasta tietämättä rautakaupasta punottua, hitsaamatonta verkkoa. Se oli asennettavuudeltaan niin kehnoa, että verkkorulla päätyi käyttämättömänä metalliromuun.
Tuulensuojalevy asettuu nätisti vasan reunaan kiinni, ei verkko häiritse millään tavalla.

Verkon jatkaminen on helppoa myös sivusuuntaan, tekee vain lomitussauman ja naulaa kiinni.
 
Kyllä, kyllä, samanlaista verkkoa olen itsekin asennellut. Taivuttelu ja leikkaaminen sujuvat tosiaan sinänsä vaivatta, mutta jos sitä joutuu jokaisen asennettavan kappaleen kohdalla tekemään, kannattaa miettiä työmäärää.

Tuo verkon asentaminen kannatinriman/-laudan päälle onkin se oikea tapa. Silloin ei tarvitse taivuttaa, vaan kiinnitys kannatinrimaan riittää. Naulausta kätevämpi tapa on käyttää paineilmatoimista hakasnaulainta, jolla hakaset saa melko ahtaisiinkin koloihin. Se oli merkittävä etu, kun kiinnitin verkkoa räystäille.
 
Paineilmakäyttöinen hakasnaulain on kätevä ahtaissa paikoissa, toki sellainenkin löytyy, mutta hakasten korroosiokestävyyteen suhtaudun jostain syystä epäilevästi, siksi huopanaulat. Ehkäpä kyse on vain luulostani tai päähänpinttymästä nähtyäni joitain vanhoja rakenteita purkaessani kehnossa kunnossa olevia hakasia.

Tärkeää olisi löytää kaikki mahdolliset kulkureitit rakennuksesta ja verkottaa ne. Totesin viime keväänä, rakennuksen seinän ulkolaudotuksen jäätyä kesken, "työsauman" yläpäästä tuulensuojalevyyn yläreunaan, jossa ei ollut verkkoa, oli jyrsitty aukkoa sen verran, että siitä oli päästy kulkemaan sisätilaan. Laudan läpi lienee vaikeampi päästä, ehkä siihen tarvitaan rotta. Tuulensuojalevy ei näytä kulkijaa pidättelevän. Onneksi rottia ei sentään ole näkynyt, mutta eihän sitäkään koskaan tiedä.
 
Vaarivanhus sanoi:
Tärkeää olisi löytää kaikki mahdolliset kulkureitit rakennuksesta ja verkottaa ne.

Se onkin haasteellista, varsinkin räystäillä sekä katon ja seinän yhtymäkohdissa. Aika paljon pohdiskelin noita mökkirakennuksella sekä varaston että päämökin kohdalla. Enkä oikein vieläkään usko, että kaikki on ok. Jo aiemmin mainitsemani aluskatteen ja verkon yhtymäkohta askarruttaa. Ja jos hiiret pääsevät aluskatteen päälle, eikö se ole vain pari puraisua, niin ovat yläpohjassa?
 
Itselläni on tuon katon ja seinän välin kanssa helpompaa. Rakennuksessa on edelleenkin kolme kattoa päällekkäin. Alimmaisena pärekatto kiinnitettynä aluslautoihin. Sen päällä on huopakatto ja päällimmäisenä peltikatto. Näin ollen tilannetta hankaloittavaa aluskatetta  ei ole ollenkaan, vaan verkon voinee kiinnittää suoraan ruodelaudan ja ylimmäisen hirren väliin, tarvittaessa apulautoja tai -rimoja käyttäen. Varmaan silloin lienee pakko käyttää hakasnaulainta, hankala paikka heiluttaa vasaraa. Ei ole tullut tutkittua, onko hakasnaulaimeen tarjolla rosterisia hakasia?