https://yliteippaus.fi/

Piirtäjiä?

tuRboman

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Tuli Fingerporin linkkauksista mieleen, että onko porukassa piirtäjiä, maalareita tai muita käsillä taidetta tekeviä? Ois kiva nähdä jos jotain kuvia löytyis. Itse piirtelin paljon joskus nuorempana. Tusseilla ja hiilellä. Jostain syystä tuo vain jäi. Ei tässä tosiaankaan mitään taiteilijoita olla, mutta tykkään piirtämisestä edelleen sekä tykkään mielellään katsella toisten kädentöitä.
 
Lapsena ja nuorena tuli piirreltyä autoja lyijykynällä ja puuväreillä, ei niistä tosin mitään hyviä taideteoksia tullut, varsinkin perspektiivin kanssa oli vaikeuksia vaikka 80-luvun autoissa oli aika suorat linjat ja terävät kulmat mutta ihan hauskaa ajanvietettä se oli.
90-luvun alkupuolella taisi hiipua sitten, hyvin harvoin sen jälkeen enää piirtänyt mitään, tosin tykkään joskus havainnollistaa esim. töissä jotain juttua tekemällä nopean periaatepiirroksen.

Tietokoneella piirtäminenkin on jäänyt aika vähiin, joskus Amigalla tein muutaman autokuvan siten että ensin jäljensin jostain mainoskuvasta, lehdestä tms. auton perusmuodot piirtoheitinkalvolle, sen kalvon sitten asetin tv-ruudulle jossa se pysyi hyvin staattisen sähkön ansiosta (kuvaputkitelkkari). Sitten Amigan DeluxePaintissa jäljensin ne muodot kalvolta ja piirtelin sitten vapaasti loput yksityiskohdat, värit jne.
Joitain piirroksia tein ihan "vapaalla kädelläkin".
 
Piirtäminen on taito jonka mielellään omaisin.
Lapsena (10+) tykkäsin kovasti piirrellä talojen kuvia viivottimella- ihan siis pohjakuvia suunnitella ja niistä sitten ulkokuvat.
Perspektiivit ovat aina minua kiinnostanut- joskus innostunut vapaalla kädelläkin esim taloja yrittää piirtää. Mallista piirrustaminen ei ole minun juttu.

Teknikon koulutuksessa oli tietenkin konepiirtämistä- onpa tuo piirustuskojekin viel tallella,  varmaan siistissä kunnossa laatikossaan maannut reilut 30 vuotta. Nykyään töissä piirtää skitsit mitoituksineen äkkiä vapaalla kädellä.
 
Hep! Minäkin olin innokas piirtäjä n. 25v takaperin. Nykyisellään ei valitettavasti tule piirrettyä yhtään mitään. Usein piirtelin sarjakuvasankareita, eläimiä,  laivoja, autoja yms. Lähinnä mielikuvitusjuttuja.

Joskus laitoin aiheesta tännekin ( eri topicciin ) jotain ja joku kuvakin tuli linkitettyä. Piirtäminen on kyllä hyvä harrastus ja sitä voi suositella lapsille. Meidän tytöllekin on lanseerattu kiukun pois piirtäminen. Kun oikein kiukuttaa ja mikään ei kelpaa, niin jos vain saa jotenkin houkuteltua piirtämään -> alkaa helpottaa. Aikansa piirtelee ja kiukut on tiessään.
Saa toteuttaa itseänsä.

Multa ei koskaan kolmiulotteiset autojen kuvat ole luonnistuneet. Vaikka kovasti olisin halunnut sellaisia piirtää niin aina kuvista tuli niin muotopuolia, että rytyssä roskiin menivät.

Mallista tykkäsin piirtää ihmisiä, varsinkin joskus yli 15v ikäisenä. Myös pilakuvia esim opettajista jne. Joskus tuli jopa aika hyviä ja porukalla oli hauskaa ;)
Sellaisenkin muistan, että armeijassa piirtelin tupakavereille kuvia ottamalla lehdistä julkkis naisten kuvia ja "kopioiden" piirsin heidät yläosattomissa..
Kelpasi! :)
 
Nordax-pankin mainoskuoreen ilmestyi yhtäkkiä Rush 2112 Starman päiväkahvia juodessa [emoji16]
72b0c5d6da776f5c65711a42ab72a541.jpg
 
tuRboman sanoi:
Nordax-pankin mainoskuoreen ilmestyi yhtäkkiä Rush 2112 Starman päiväkahvia juodessa [emoji16]

Aina teikäläisen aikaansaannoksia katsellessa, hämmästyn oikeastaan joka kerta. Vaikuttava ilmestyminen  8)
 
[emoji16] tälläkertaa hämmästyin itsekin. Lähinnä siitä, että melko pikaiseen ilmestyi tämä kuva. Oisko mennyt kahta minuuttia. Kuuntelin keittiön pöydässä JBL Chargen kautta puhelimesta 2112 levyn 40 vuotis painosta ja kansikuva näkyi puhelimen näytöllä. Mietin aivan muita synkkiä juttuja. Kuva tuli niin 'vahingossa', että siitä piti ihan valokuva napata.
Tuli sellainen olo, että mitäs tässä tapahtui? [emoji16]
Joskus näinkin.

 
Jysky sanoi:
Kyllä jos sähkärin hommat loppuu niin kyllä turboman pystyy särvintä hankkimaan taiteilijanakin!

Nythän on niin että niistä sähkärin hommista ei ole mitään näyttöjä....ehkä se särvin olisikin kannattanut hankkia näistä tussikuvista ;)
 
Onhan tuossa piirroksen piirtäjässä selvää lahjakkuutta, hieno on. Tuli mieleen ala-asteen kuvaamataidon opettaja, tehtävänä oli piirtää ralliauto ja opettaja piirteli viiteen minuuttiin omansa. Näytti sen luokalle ja koko A3(?) paperi oli täynnä väriä ja uskomattoman hieno kuva olikohan kupla ralliautona ja koko luokka sanoi yhteen ääneen oooohhh!
 
PgPete sanoi:
Ja on niin, että toiset ne ei leukaile työjutuillaan sos med.

Jepulis. Töissä kuvaaminen on kiellettyä ja muutenkaan sieltä paljoa viitsi julkisesti levitellä. Mutta kuin myös point taken ja huumorilla  ;)
Mutta laitetaan yks hyvin erikoinen tilanne. Valokuitukin voi "vuotaa" niin, ettei kuso kulje :D
Tällainen vika tuli vastaan parisen vuotta takaperin. Otsavalolla katsoen kaikki oli ok. Mutta kun hämärsi valaistusta niin huomas mikä mättää :D Kyllä haetutti tämäkin vika.

 

Liitteet

  • valoavuotaa.jpg
    valoavuotaa.jpg
    35,1 KB · Katsottu: 226
Itse aiheeseen vielä. Tiedän, että osaisin piirtää hyvin, jos piirtäisin usein. Mutta kun viimeiset 30 vuotta piirrellyt ehkä kaksi kertaa vuodessa, niin 'hieman' taito rapistuu. Tässä jotain mitä olen säästänyt. Ysiluokan / ammattikoulun ajalta. Yks näistä on piirretty ysiluokan kuvistunnilla.

Sellainen jäänyt mieleen, että meidän piti ysin lopulla mennä keväällä ulos piirtämään maisemia jne. Minä piirsin meidän opettajan joka katseli toista piirtäjää. Opettaja halusi kuvan itselleen kun koulu loppui ja kaikki koulutyöt sai itselleen. Olin tuosta ihan mielissään [emoji16]

Kuviksesta oli koko yläasteen ajan kymppi todistuksessa.
91d017a5470e24ebea1f5a1fe0d57c2f.jpg
 
PgPete sanoi:
Ja on niin, että toiset ne ei leukaile työjutuillaan sos med.

Ymmärsin huumorin kuitenkin DB. ;)

Totta, kirjoitin kuitenkin täysin kehuna. Heti tuosta tunnistin myöhempiin Turbomanin linkkaamiin kuviin pohjautuvan taiteellisen henkilön....mun tyttö kun kävi kuvataidelukion ja nopeasti tämmöisistä turbomanin kaltaisista huomataan jo nuorena ne lahjat....mutta piirtämistä mun tytär ei ole perinyt minulta....ehkä hyvä ettei ole perinyt mun huumorintajuttomuuttakaan ;)
 
Piirtämisen taito, sellaisena kuin tuRbomanilla, on hieno lahja! Siitä on iloa paitsi piirtäjälle, myös kaikille niille, jotka pääsevät etuoikeutettuina piiroksia ihailemaan. Niinkuin tuossa opettajan tapauksessa.

Itsellä ei ole koskaan ollut piirtäjän lahjoja. Yleensä piirustustunnit olivat siksi ahdistavia. Jonkun sinnepäin olleen ulkokuvan muistan kansakouluajoilta, siinä kaikki.
 
Quality sanoi:
Piirtämisen taito, sellaisena kuin tuRbomanilla, on hieno lahja! Siitä on iloa paitsi piirtäjälle, myös kaikille niille, jotka pääsevät etuoikeutettuina piiroksia ihailemaan. Niinkuin tuossa opettajan tapauksessa.

Itsellä ei ole koskaan ollut piirtäjän lahjoja. Yleensä piirustustunnit olivat siksi ahdistavia. Jonkun sinnepäin olleen ulkokuvan muistan kansakouluajoilta, siinä kaikki.

Mikä on "ulkokuva" ?
 
Upeita kuvia nuo Turbomanin piirrokset :)

Muistan yhden yläasteen kuvistunnin kun saatiin piirtää joku sanomalehdessä ollut kuva. Olikohan lehtenä ehkä Savon Sanomat jossa oli jonkinlainen pikakoeajo silloin uudesta nelivetoisesta Toyota Corolla sedanista (noin 1988 vuodelta) ja mustavalkokuva siitä. Valitsin sen piirroksen aiheeksi. Harmi että työ on hävinnyt jonnekin vuosien saatossa.
 
Tuollainen oli kuulemma löytynyt jostain varastosta. Lienee yläasteen tai lukion alkuaikoina tuherrettu vesiväriharjoitustyönä, koska en muista koskaan itselläni olleen vesivärejä. Inhosin koko vesiväritouhua. Aika kasarihenkinen kustom/lowrider '60 Impala ja perspektiivikin ihan keturallaan.
 

Liitteet

  • IMG-20200209-WA0000.jpg
    IMG-20200209-WA0000.jpg
    54,5 KB · Katsottu: 253
Hienompi tuo on kuin mihin minä ikinä pystyisin. Joillain on tuo lahja, että käsi tottelee sitä mitä aivot kehottavat.
 
Jonkun kuvan saanut elämässä aikaan kunhan on malli mistä piirtää. Aikanaan yksi emäntä halusi toimia mallina ja piirtelin sitten lyijykynällä hänestä kuvan...eroonhan se päättyi mutta kuvan halusi pitää itsellään....siinä kuulemma oli arkaluonteista materiaalia...ehkä se lyijy ???