Uutta mallistoa pukkaa nyt vähän jokaisessa kansainvälisessä autonäyttelyssä.
Peugeot on julkistanut uuden 301 Cantonin autonäyttelyssä. Kyse on 208:n pohjalta kehitetyn Peugeotin ensimmäisen B-segmentin kokoluokkaan sijoittuvan sedan mallin faceliftistä. Auto on suunnattu kansainvälisille markkinoille, erityisesti kehittyviin maihin joissa sedan-korisilla autoilla on edelleen suurta kysyntää.
301:stä on vamistettu yli 300 000 kappaletta sitten mallin julkistuksen vuonna 2012 ja autoa markkinoidaan omilla markkina-alueillaan laadulla, sisätilojen koolla, materiaaleilla ja viimeistelyllä, ja tavaratilan koolla, jotka ovat luokkansa parhaimmistoa. Auton alusta ja käsiteltävyys on myös sovitettu kohdemaiden paikallisiin oloihin, josta myös kielii muuta mallistoa korkeampi maavara.
Uudessa facelift-mallissa yhdistyvät merkin tuoreimmalle tyylille tyypilliset tekijät, kuten samantyyppinen maski kuin isoveljen 508 faceliftin nokalta löytyy. Myös valaistus noudattaa Peugeotin muotokielen linjaa ulkoisesti ja tähänkin malliin on saatavilla LED-valot eteen.
Peugeot on tuonut kosketusnäytön myös 301:een ja yllättävää kyllä tässä hieman spartalaisessa karkeammin olosuhteiden mallissa on mukana uudempaa infotainment-tekniikkaa kuin missään muussa Peugeotin mallissa, mukaanlukien syyskuun lopussa julkistettu uusi 3008 II. Auton TomTom 3D -navigointi ja infotainment -järjestelmä nimittäin tukee paitsi Apple CarPlayta ja MirrorLinkiä, myös Android Autoa. Nämä ominaisuudet eivät ole kovin yleisiä tämän kokoluokan autoissa eikä etenkään tämän auton kohdemarkkinoilla ja Android Autoa Peugeotilla ei ole missään muussa mallissa. No maaliskuussa sitten uudessa 308 II faceliftissä tulee.
Jos nyt jotain pitäisi kritoisoida, niin se tuo konservatismi, joka auton ohjaamossa vallitsee. Tähän malllin ja näille markkinoille ei i-Cockpitillä ole ollut asiaa ja tuon soittimen ja navigaattorin sijoituskin on kuin mistä tahansa Volkswagenista tai Skodasta. Niissähän nämä infotainment-järjestelmät on perinteisesti sijoitettu kaikkien ergonomian sääntöjen vastaisesti kojelaudan keskelle siten, että näyttö on mahdollisimman alhaalla ja katsetta joutuu siirtämään tiestä mahdollisimman paljon. Euroopassa Volkswagenillakin näkyy olevan valot syttymässä, mutta ilmeisesti näillä kehittyvien markkinoiden laitteilla kaikkien on vielä noudatettava näitä ergonomian pimeän keskiajan ratkaisuja.
Luulisi tämän auton kelpaavan Suomessakin pienempikokoisten sedaneiden markkinoille, vaan näillä näkymin malli ei ole tulossa Suomeen myynti. Toki muutamat kilpailijat ovat nämä markkinat oivaltaneet ja tuoneet niille myös Lada-kansan kaipaamia spartalaisempia malleja juurikin autonvalmistajien kehitysmaamallistoista.
Valitettavaahan näissä kehitysmaamalleissa on turvallisuudesta tinkiminen. 301 faceliftistä ei vielä luonnollisesti ole törmäystestien tuloksia, mutta edeltäjämallista on ja tämä uusi perustuu samaan korirakenteeseen. Siinä kun sisarauto 208 sai NCAP törmäystestissä viiden tähden tuloksen, oli 301:n tulos samassa testissä vain kolme tähteä. Toki se varmaan mikään myynnin este olisi, myydän Toyotankin tälläkin hetkellä meidän markkinollamme automalleja, jotka ovat saaneet vain kolme tähteä NCAP:issa.
Toisaalta saahan näitä muualta Euroopasta ostaa ja kun auto on EU-tyyppihyväksytty, niin sen Suomeen rekisteröinnissä mitään ongelmaa ole.
Auton moottorivalikoimaa on uudistettu ja nyt kaikki bensiinimoottorit ovat Euro6-mallistoa, kunnes jotain kehitysmaata varten kaivetaan joku 20 vuoden takainen saastemalli taas nokalle, yksinkertaimman ja luotettavamman teknologiansa vuoksi. Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että Afrikkaan tai johonkin Iranin markkinoille edelleenkään vietäisiin puhtaampaa teknologiaa kuin on pakko. Oli se pakko sitten valtiovallan tai ostajakunnan asettama.
Tässä vaiheessa moottorivalikoima on kuitenkin tällainen:
Bensiini:
1.2L PureTech 82, 5-vaihteinen manuaali 82 hv 118 Nm Euro 6
1.6L VTi 115, 5-vaihteinen manuaali 115 hv 150 Nm Euro 6
1.6L VTi 115, 6-vaihteinen EAT6-automaatti 115 hv 150 Nm Euro 6
Diesel:
1.6L BlueHDi 100, 5-vaihteinen manuaali 100 hv 250 Nm DPF SCR Euro 6
1.6L HDi 92, 5-vaihteinen manuaali 92 hv 230 Nm DPF Euro 5*
Bensakoneissa siis vaihtoehtoina ahtamatton "ihmemoottori" PureTech ja vanha "kunnon" vapari-Prince, joskin pienempitehoisena versiona, johtuen moottorin sovittamisesta alhaisemmalle oktaanivaatimukselle (RON 91) kuin meidän markkinoilla. Ovathan nämä molemmat ahtamattomina toimiviksi todettuja. Dieseleissä luotetaan vanhaan mallistoon, toki ahdettuna, mutta valikoima sielläkin käsittää vain niitä pienitehoisimpia moottorivariaatioita.
* Moottori ei välttämättä kaikilta osiltaan ole Euro 5 -spekseissä, jos/kun kohdemarkkinat eivät sitä edellytä.
Tähänkin malliin on saatavilla myös muita verhoiluvaihtoehtoja kuin musta.
Tämän kansainvälisille markkinoille suunnatun automallin valmistus tapahtuu Espanjan Vigossa. Kiinan markkinoille autoa valmistaa 神龍汽車有限公司 (Dongfeng Peugeot-Citroën Automobile Limited) -yhteisyritys Wuhanin tehtaallaan Kiinassa.

[Klikkaa kuvaa avataksesi sen suurempana]

Harmi kun nykyiset automarkkinat ovat niin tiukasti fokusoituneet jokaisen yksittäisen mallin myyntimenestykseen. Tästä autosta kun laittaisi turvallisuus näkykulmat kuntoon, korin muokkaisi 2-oviseksi coupeksi, madaltaisi sitä ja istuttaisi nokalle 1,6-litraisen ahdetun THP-moottorin 200, 250 tai jopa 270 hevosvoimaisena versiona, niin kyllä tykkäisin.