- Liittynyt
- 20.8.2014
Noin monipuolisilla näytöillä Skriko1 voitaneen nimittää Autostadiumin Elmoksi. Ja vielä tangomarkkinoiden semifinalistikin, jos en väärin muista.
Parhaat urheilusuorituksesi
- Keskustelun aloittaja Vaarivanhus
- Aloituspäivämäärä 27.9.2014 klo 10:29
F
focceristi
Vieras
Mitä vielä...
F
focceristi
Vieras
No huonoin tuloksin kuten tapana!^
J
Jukikyy
Vieras
Penkkipunnerrus 170kg
Maastaveto 235kg
Kyykky 190kg
Cooper 3040m
Kaikki samalla viikolla oma paino 82kg (178cm). Tämä tehty tämän vuoden toukokuussa ja kehitystä yritetään saada vaikka hidasta on. Takana kilpailu ja aktiiviliikuntaa vajaa 20 vuotta.
Mitäs muuta... sukellus 50m altaan pohjassa, puolimaraton 1.42, leukoja 28 vastaotteella. Niin ja M18 sm3 ja pm3 voimanostossa.
Maastaveto 235kg
Kyykky 190kg
Cooper 3040m
Kaikki samalla viikolla oma paino 82kg (178cm). Tämä tehty tämän vuoden toukokuussa ja kehitystä yritetään saada vaikka hidasta on. Takana kilpailu ja aktiiviliikuntaa vajaa 20 vuotta.
Mitäs muuta... sukellus 50m altaan pohjassa, puolimaraton 1.42, leukoja 28 vastaotteella. Niin ja M18 sm3 ja pm3 voimanostossa.
J
Jukikyy
Vieras
tuRboman sanoi:
-P- sanoi:No huhhh, Jukikyyllä kyllä todella vaikuttavia lukemia. Hatunnosto...ja korkealle.
Tuosta jos joku stadiumilainen paremmaksi pistää, niin hattu nousee jo niin korkealle ettei käsi riitä
Kiitoksia. Tällä foorumilla noviisi, mutta Vagarenalla ja Mersufoorumilla olen enemmän kirjoitellut.
Urheilu taustaa on siis pitkältä ajalta ja kilpailtu on junnu vuosina ja vähän sen jälkeenkin.
Tavoite on penkki 2x omapaino, mave 3x omapaino ja kyykky 2,5 x omapaino sekä cooper 3000m. Tuo kyykky ja juoksu vain tuntuvat syövän toinen toisiaan.
TON-111 ja muutama muu on mut kesäkuun miitissä nähnyt ja ainakin Toni urheilusta ymmärtävänä voi antaa osviittaa, että ainakin jossakin kunnossa olen...
J
Jukikyy
Vieras
tuRboman sanoi:
Joo pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Sm 2 jäi pm-kisoissa mun taakse ja joku ruåtsalainen oli toinen. Sm1 oli myös pm1.
J
Jukikyy
Vieras
-P- sanoi:
32 vuotta mittarissa.
V
vakio
Vieras
Missä luokassa ja minkälaisella pyörällä tämä hieno suoritus on tehty?Skriko1 sanoi:
Ehkä pitää avautua tässä ketjussa, jonka nimen näkeminen saa jo aikaan hylkimisreaktioita ja puistatuksia. Olen nimittäin täysi tumpelo kaikissa urheilulajeissa, ainakin, jos pitää tähdätä, osua, hypätä tai olla eri asennoissa.
Yhtenä painajaislajina muistan kouluajoilta pesäpallon. En muista kertaakaan osuneeni palloon lyöntivuorollani. Jäin aina viimeiseksi, kun joukkueita valittiin. Lyöntivuorollani toimin joka kerta samalla kaavalla: heti, kun pallo irtosi lukkarin kädestä, heitin mailan pois ja säntäsin kohti ykköspesää. Joskus taisin sinne jopa ehtiä ennen palloa.
Luistelemaan en koskaan oppinut, siksi jääkiekko ei ole suosikkilajini. Hiihtoa toki harrastin, ja pysyin jopa keskijyrkissä mäissä pystyssä. Hiihtää piti jo koulumatkoilla.
Ehkä ainoat lajit, joissa olisin jotenkin pärjännyt, ovat kävely ja juoksu. Armeijassa taisin selvitä puolivälin paremmalle puolelle maastojuoksukisan sijoituksissa. Siinä taustalla oli varmaan lapsuuden samoilut metsissä ja tottuneisuus maaston epätasaisuuksiin.
Jotenkin sitä on vaan pärjätty näilläkin eväillä, enkä valita. Mutta edelleen, jos vaikkapa työpaikan toimintailtapäivään kuuluu liikuntalajeja, saattaa alemmuus iskeä.
En tiedä, onko tässä ketjussa aiemmin kukaan näin avautunut, koska taisin avata ketjun nyt ensimmäisen kerran. Mutta en pane pahakseni, vaikka joku muukin uskaltautuisi.
Yhtenä painajaislajina muistan kouluajoilta pesäpallon. En muista kertaakaan osuneeni palloon lyöntivuorollani. Jäin aina viimeiseksi, kun joukkueita valittiin. Lyöntivuorollani toimin joka kerta samalla kaavalla: heti, kun pallo irtosi lukkarin kädestä, heitin mailan pois ja säntäsin kohti ykköspesää. Joskus taisin sinne jopa ehtiä ennen palloa.
Luistelemaan en koskaan oppinut, siksi jääkiekko ei ole suosikkilajini. Hiihtoa toki harrastin, ja pysyin jopa keskijyrkissä mäissä pystyssä. Hiihtää piti jo koulumatkoilla.
Ehkä ainoat lajit, joissa olisin jotenkin pärjännyt, ovat kävely ja juoksu. Armeijassa taisin selvitä puolivälin paremmalle puolelle maastojuoksukisan sijoituksissa. Siinä taustalla oli varmaan lapsuuden samoilut metsissä ja tottuneisuus maaston epätasaisuuksiin.
Jotenkin sitä on vaan pärjätty näilläkin eväillä, enkä valita. Mutta edelleen, jos vaikkapa työpaikan toimintailtapäivään kuuluu liikuntalajeja, saattaa alemmuus iskeä.
En tiedä, onko tässä ketjussa aiemmin kukaan näin avautunut, koska taisin avata ketjun nyt ensimmäisen kerran. Mutta en pane pahakseni, vaikka joku muukin uskaltautuisi.
V
Vaarivanhus
Vieras
Minulla myös osin samat ajatukset kuin Qualityllä. Varsinkin hiihto ja luistelu olivat lajeja joissa olin häntäpäässä ja kyllähän se tympäisi.
Mutta, urheilu oli nuorella iällä ainakin maaseudulla harrastus, johon hyvin moni kylän kosseista osallistui. Voisikohan sitä nimittää eräänlaiseksi - lajista riippumatta - yhteishenkeä nostattavaksi liikunnalliseksi ajanvietteeksi.
Ihmisen luonteeseen kuuluu eräänlainen kilpailuvietti, toisilla kovempi, toisilla laimeampi. Kaikki eivät voi olla yhtä hyviä ja paras voittaa. Huonompikin voi pärjätä, jos kovasti yrittää. Näin on elämässä monessa muussakin asiassa kuin urheilussa. En kuitenkaan muista, että olisin pilkan kohteeksi joutunut, kun hiihtokilpailussa viimeisenä tulin maaliin. Vaikka itseä harmitti.
Minusta tuntuu, että urheilu on toimintaa, jossa aktiviteetti suuntautuu terveeseen puuhasteluun. Ainakin jää vähemmän aikaa "pahantekoon".
Se, että joistakin urheilulajeista näyttää tulleen bisnestä, ei oikein jaksa purematta niellä. Toisaalta, syntyyhän urheilustakin kustannuksia ja jostain siihenkin on rahaa saatava. Niin kauan kuin se ei mene sivullisten yksityishenkilöiden omiin taskuihin vaan yhteiseen pussiin, on asia helppo hyväksyä. Urheilijan saamat, kulut kattavat korvaukset hyväksyn. Kuitenkin, kohtuudella.
Joistakin lajeista on tullut niin kalliita harrastaa, ettei kaikilla ole siihen varaa. Ehkä tärkein asia on kuitenkin liikunta, joka ei yleensä ole pahasta. Parempikuntoisena selviää paremmin työelämänkin paineista ja virkistäähän urheilu henkisestikin. Näin siitäkin huolimatta, että joku sanoo, ettei urheilija tervettä päivää näe.
Tässä näkemykseni, muilla on omansa.
Mutta, urheilu oli nuorella iällä ainakin maaseudulla harrastus, johon hyvin moni kylän kosseista osallistui. Voisikohan sitä nimittää eräänlaiseksi - lajista riippumatta - yhteishenkeä nostattavaksi liikunnalliseksi ajanvietteeksi.
Ihmisen luonteeseen kuuluu eräänlainen kilpailuvietti, toisilla kovempi, toisilla laimeampi. Kaikki eivät voi olla yhtä hyviä ja paras voittaa. Huonompikin voi pärjätä, jos kovasti yrittää. Näin on elämässä monessa muussakin asiassa kuin urheilussa. En kuitenkaan muista, että olisin pilkan kohteeksi joutunut, kun hiihtokilpailussa viimeisenä tulin maaliin. Vaikka itseä harmitti.
Minusta tuntuu, että urheilu on toimintaa, jossa aktiviteetti suuntautuu terveeseen puuhasteluun. Ainakin jää vähemmän aikaa "pahantekoon".
Se, että joistakin urheilulajeista näyttää tulleen bisnestä, ei oikein jaksa purematta niellä. Toisaalta, syntyyhän urheilustakin kustannuksia ja jostain siihenkin on rahaa saatava. Niin kauan kuin se ei mene sivullisten yksityishenkilöiden omiin taskuihin vaan yhteiseen pussiin, on asia helppo hyväksyä. Urheilijan saamat, kulut kattavat korvaukset hyväksyn. Kuitenkin, kohtuudella.
Joistakin lajeista on tullut niin kalliita harrastaa, ettei kaikilla ole siihen varaa. Ehkä tärkein asia on kuitenkin liikunta, joka ei yleensä ole pahasta. Parempikuntoisena selviää paremmin työelämänkin paineista ja virkistäähän urheilu henkisestikin. Näin siitäkin huolimatta, että joku sanoo, ettei urheilija tervettä päivää näe.
Tässä näkemykseni, muilla on omansa.
Tässä kolmas, jolla ei mitään mainittavia urheilumenestyksiä menneisyydessä eikä nykyisyydessä. Minä ehkä kuulun niihin joilla se kilpailuvietti ei ohjaa kaikkea toimintaa, joten urheilu on tullut aina otettua itsensä kehittämisen ja hyvään fiilikseen pyrkimisen kautta.
Kaikenlaista on tullut harrastettua ja monessa olen ollut turhan hyvä, että olisin saanut vain harrastaa. Urheiluharrastukseen, ihan juniorista alkaen, on ladattuna niin vahvasti se jatkuva kilpailu ja paremmuuden selvittäminen, että minun kiinnostus on laji toisensa jälkeen saatu eri tahojen toimesta tapettua. Minua kun kiinnostaisi liikkua, mukavassa seurassa, mutta kilpailla saa ihan riittävästi muussa elämässä. Yksin liikkuminen ei taas koskaan ole oikein ollut mun juttu, siitä toisaalta pyöräily poikkeuksena.
Jalkapallo on mulle ollut aina se ykköslaji, jossa en ole ollenkaan parhaimmillani (juoksuvoima ei koskaan ole riittänyt), mutta lajissa on vaan jotain. Meillä oli juniorista teinivuosiin hyvä joukkue, jossa ei otettu turhia paineita menestyksestä. Toki pelattiin otteluita muita vastaan, välillä voitettiin mutta useimmiten hävittiin. Hauskaa oli silti ja pysyi hyvässä kunnossa. Sitten tuli seuran taholta päätös, että menestystä pitää saada, meiltä nypittiin parhaat pelaajat puolipakolla edustusjoukkueisiin (kaikki lopettivat 1-2 vuodessa), meiltä vietiin harjoitteluvuorot ja valmentaja. Jäsenmaksua saatiin toki maksaa kuten ennenkin. No omalla viitseliäisyydellä ja vaivalla saatiin pelivuoro perjantaiksi klo 21 ja yksi joukkueesta otti enemmän valmentajan roolin. Vuosi tätä kesti kunnes meidän vuoro annettiin jollekin toiselle joukkueelle. Sarjapeleihinhän meitä ei ollut enää päästetty. Siihen loppui mun jalkapallo-harrastus, kuten reilun tusinan muunkin. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin sitä, miten (joukkue-) harrastamista tuetaan. Kilpailla pitää, jos et hae verenmaku suussa vain voittoa niin ei tarvitse harrastaakaan.
Kaikenlaista on tullut harrastettua ja monessa olen ollut turhan hyvä, että olisin saanut vain harrastaa. Urheiluharrastukseen, ihan juniorista alkaen, on ladattuna niin vahvasti se jatkuva kilpailu ja paremmuuden selvittäminen, että minun kiinnostus on laji toisensa jälkeen saatu eri tahojen toimesta tapettua. Minua kun kiinnostaisi liikkua, mukavassa seurassa, mutta kilpailla saa ihan riittävästi muussa elämässä. Yksin liikkuminen ei taas koskaan ole oikein ollut mun juttu, siitä toisaalta pyöräily poikkeuksena.
Jalkapallo on mulle ollut aina se ykköslaji, jossa en ole ollenkaan parhaimmillani (juoksuvoima ei koskaan ole riittänyt), mutta lajissa on vaan jotain. Meillä oli juniorista teinivuosiin hyvä joukkue, jossa ei otettu turhia paineita menestyksestä. Toki pelattiin otteluita muita vastaan, välillä voitettiin mutta useimmiten hävittiin. Hauskaa oli silti ja pysyi hyvässä kunnossa. Sitten tuli seuran taholta päätös, että menestystä pitää saada, meiltä nypittiin parhaat pelaajat puolipakolla edustusjoukkueisiin (kaikki lopettivat 1-2 vuodessa), meiltä vietiin harjoitteluvuorot ja valmentaja. Jäsenmaksua saatiin toki maksaa kuten ennenkin. No omalla viitseliäisyydellä ja vaivalla saatiin pelivuoro perjantaiksi klo 21 ja yksi joukkueesta otti enemmän valmentajan roolin. Vuosi tätä kesti kunnes meidän vuoro annettiin jollekin toiselle joukkueelle. Sarjapeleihinhän meitä ei ollut enää päästetty. Siihen loppui mun jalkapallo-harrastus, kuten reilun tusinan muunkin. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin sitä, miten (joukkue-) harrastamista tuetaan. Kilpailla pitää, jos et hae verenmaku suussa vain voittoa niin ei tarvitse harrastaakaan.
Mikko sanoi:
No ehkä omalla kohdalla se paras urheilusuoritus tai -teko on, kun huolehdin kummankin poikani junnufutisjoukkueiden joukkueenjohtajan tehtävistä joitakin vuosia, kunnes kasvoivat sen verran isoiksi, että totesivat, etteivät kyvyt kuitenkaan riitä tarpeeksi pitkälle lajin parissa.
Tuo junioritoiminta hyvän harrastuksen parissa on asia, johon vanhemmat ovat viime vuosikymmeninä aktiivisesti osallistuneet ja näin tukeneet lastensa harrastusta. Siinä pääsee mukaan, vaikka ei laji olisikaan täysin hallussa. Omalta kohdaltani voin sanoa, että fudis on joukkueurheilulajeista se ykkönen. Jalkapallo on kuningaslaji, jota jaksan seurata, vaikka monen mielestä se on hidasta ja tapahtumaköyhää.
V
Vaarivanhus
Vieras
Joukkueurheilulajit näyttävät joskus siltä, että se nostattaa liikaa niin urheilijoiden kuin katsojienkin tunteita. Seurauksena jopa väkivaltaa ja se ei oikein sovellu perimmäiseen urheilun henkeen. Yksilölajeissa tämä on vähäisempää ja urheilu on mielestäni astetta terveempää.
Eipä ole minullakaan mitään kehumista tähän aiheeseen. Toivottavasti parhaat suoritukset ovat vielä tulossa. Ainoat urheilusuoritukset, joita numeroiden osalta muistan, ovat cooperin testi 2730m vuosi sitten ja yhden talven aikana hiihdetyt kilometrit 1200km.
L
Luppis
Vieras
Nuorena tuli skeitattua todella aktiivisesti.
90 luvun taitteessa mitään muuta tullu tehtyäkään kun skede messiin ja rampille.
No huikein suoritus oli sillon 360 ollie
Suomessa ei montaa tyyppiä sillon ollu kuka pääs sen.
Lihasmuistissa hyvin vieläkin temput ja oma teini poika kanssa aktiivisesti skeittaa ja on pojalla ilmeissä pitelemistä kun poika näyttää että opin tälläsen tempun ja faija näyttää että ai tällein vai.
Monet kerrat on poitsu kysyhyny että miten "toi" tehdään ja kiva antaa neuvoja.
Ainut miinus mitä ikä ja elopaino tuonu ettei enään oo ihan niin ketterä kun junnuna oli.
90 luvun taitteessa mitään muuta tullu tehtyäkään kun skede messiin ja rampille.
No huikein suoritus oli sillon 360 ollie
Suomessa ei montaa tyyppiä sillon ollu kuka pääs sen.
Lihasmuistissa hyvin vieläkin temput ja oma teini poika kanssa aktiivisesti skeittaa ja on pojalla ilmeissä pitelemistä kun poika näyttää että opin tälläsen tempun ja faija näyttää että ai tällein vai.
Monet kerrat on poitsu kysyhyny että miten "toi" tehdään ja kiva antaa neuvoja.
Ainut miinus mitä ikä ja elopaino tuonu ettei enään oo ihan niin ketterä kun junnuna oli.
