https://tummennuskalvot.fi/

Museot ja näyttelyt

juupeli

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Siinä ja siinä käykö tämä harrastuksesta mutta avataan kuitenkin aihe vinkeille, kokemuksille ja keskustelulle museoista ja erilaisista näyttelyistä. Hankimme kultin kanssa kumpikin omat museokorttimme tässä keväällä tarkoituksenamme panostaa tänä vuonna niihin museoihin joihin pääsemme veloituksetta kortilla sisään.

Onneksi olemme molemmat samankaltaisia museonkävijöitä. Emme yleensä jaksa pällistellä kovin pitkään yhtä juttua vaan kukin museo tai näyttely kuitataan sopivan ripeään tahtiin. Museot ovat meille mainioita kohteita autoreissuillamme ja saatamme jopa hieman sivistyä samalla koska kyllä niistä aina jotain jää päähän pyörimään.

Tänään päädyimme kuittaamaan useita näyttelyitä kolmessa eri kohteessa. Eka stoppi oli Visavuoressa. Kyseessä on kuvanveistäjä Emil Wikströmin museona toimiva taitelijakoti ja ateljee. Minulle tämä tuli ikään kuin kaupan päälle koska minun pääkohteeni oli samalla tontilla sijaitseva Kari-paviljonki. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen näyttelytila piirroksineen ja maalauksineen.

Paviljongin alakerta oli työn alla, siellä vaihdettiin näyttelyä mutta ”yläkerrassakin” riitti ihasteltavaa. Jaksoin vaivatta käydä läpi joka ikisen pilapiirroksen jotka olivat päivätty useilta eri vuosikymmeniltä. Taas kerran kiinnitimme huomiomme kuinka kauniissa ympäristössä monet kuuluisien taiteilijoiden kodeista sijaitsevatkaan.

Valkeakoskelta oli lyhyt rykäisy Tampereelle, jossa tähtäsimme Museokeskus Vapriikkiin. Auton sai jätettyä parkkiin pihalle ilmaiseksi kun haki infosta lupalapun. Meinasi usko loppua kun kuuntelimme tiskillä museoiden ja näyttelyiden määrää. Aivan loistavaa että saman katon alta löytyy noin monta erilaista näyttelyä.

Olimme molemmat samaa mieltä että ekaksi alakertaan Hurriganes näyttelyyn. Olin näkemääni ihan tyytyväinen. Näyttely etenee kronologisesti albumi albumilta historiikin kertomana. Kuvia ja oheismateriaalia riitti. Yhtäkään Cadillacia ei ollut tilaan mahtunut muuten kuin kuvissa mutta bändin lavasetti sekä Albertin Roadrunnerilla soinut kitara vakuuttivat.

Alkuhuumaa oli upea muistella, kun olemme kumpikin sitä aikaa eläneet ja musasta nauttineet, mutta kyllä siinä vähän surumielinen olo tuli loppua kohden. Musa soi komeasti näyttelyssä taustalla, yleisö sai valita mikä biisi lähti valkokankaalta soimaan Genelecin kaiuttimien kautta. Get On katsottiin ja sen jälkeen kulti klikkasi Good Morning Little Schoolgirlin jyräämään. Enimmäkseen muut kävijät olivat laillamme hieman varttuneempia. Muutamia rockheeboja ja perheitäkin.

Alakerrasta Jääkauden jättiläisiin. Teimme pikaisen kierroksen käsittääkseni oikean kokoisten mammuttien ja petojen ohi. Lainassa oli muista museoista esim ne pari mammutin poikasten hyvinsäilynyttä jäännöstä. Siitä kipin kapin yläkertaan, Jääkiekkomuseoon. Eniten minua kiinnosti oman nuoruuteni jääkiekko eli 70-luvun tapahtumat.

Näiden jälkeen alkoi jo paras veto meiltä hiipumaan. Postinjakelun kehitys, Kivimuseo ja Tammerkosken historia saivat meiltä osakseen sen mitä enää jaksoimme. Kahvittelu antoi välillä lisää virtaa koska seuraavaksi siirryimme Tampereen taidemuseoon. Kulti halusi nähdä sinne sijoitetun Muumilaakson. Seurasin kiltisti perässä tajuamatta paljon mitään koska en ole perehtynyt yhtään näihin Tove Janssonin luomiin hahmoihin. Vain sen tiedän että homma on jees jos kaikki muumit ovat laaksossa  :rolleyes:

Yläkerran maalaukset kuittasimme pikaisesti samalla. Siellä oli jokin välimerellinen taidenäyttely josta vasta nyt tajusin että se päättyy huomenna. Ilmankos lähtiessä ovella tuputettiin mukaan ilmaista julistetta, myönnetään että ehkä mielestämme parhaimpiin kuuluvasta taulusta. Tämän näyttelyn kävijäkunta oli korostuneen selkeästi naisvoittoinen. Pari jamppaa bongasin ennen kuin huomasin että heillä oli nimilappu rintapielessä, henkilökuntaa.
 
Kunnioitettavan hyvin jaksoitte syventyä moneen museoon! Tais päivä tulla täyteen? Ei ole museo kortin hankinta mennyt hukkaan teillä.

Itse viimeksi tääl kotiseuduilla käyny ilmaisessa työväenmuseo Werstaassa. Sijaitsee Finlaysonilla vastapäätä Vapriikkia kosken toisella puolella. Mukava sekoitus ison tehtaan tekniikkaa ja ihmisten arkielämää.

Tuota arkielämää nähtävissä myös Amurin korttelimuseossa jossa myös pääsee kahvila Amurin Helmessä juomaan kahvit vanhanajan "känttyjen"  kera.

Suunnitelmassa ajella Mänttään tänä kesänä Serlachiuksen taidemuseoon. Tuolla kyl kiinnostanee enemmän tuon uuden rakennuksen arkkitehtuuri.

Lähetetty minun SM-G800F laitteesta Tapatalkilla

 
Viimeisimpinä museokäynteinä Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä, Suomen Lasimuseo Riihimäellä kuten myös Suomen Metsästysmuseo. Pikavisiittinä Hämeenlinnan Taidemuseon kaksi näyttelyä.

Rautatiemuseo on käymisen väärti jos vähänkään omaa kiinnostusta kiskoliikenteeseen. Ennen oli kaikki toisin. Vaikuttavia laitteita upeasti kunnostettuina. Meidän vierailupäivälle osui erikoisohjelmaa, mutta siitä huolimatta auton sai parkkiin lähikaduille. Suosittelen.

Lasimuseo miellytti myös. Kaikkea sitä lasista osataankin väsätä. Suosittelen.

Metsästysmuseo meni meiltä vähän ohi kun emme ole aiheeseen perehtyneet emmekä varsinaisesti kiinnostuneitakaan. Yllättävän paljon täytettyjä eläimiä näytillä. Sama parkkipaikka Lasimuseon kanssa. Paikkoja riittävästi.

Hämeenlinnan Taidemuseon näyttely ”Modernin monet kasvot” arvelutti ensin, mutta kun alussa oli ihan ”tavallisia” maalauksia, pääsimme hieman juonesta kiinni. Näyttelyn loppua kohden kehityksen eteneminen työnsi meidät sopivasti ulos auringonpaisteeseen. Okei, noin se siis on edennyt, ei toimi minulla eikä tarvitsekaan.

Vastapäisen rakennuksen Ester Heleniuksen näyttely sen sijaan oli yllättävän antoisa. Pitkän uran tehneen taidemaalarin töitä oli todella paljon esillä. Edellisen kerran vuonna 1988, joten tuntui kivalta kun osuimme nyt tähän näyttelyyn. Pariisissa tämäkin täti oli aikansa viihtynyt ja väitän nähneeni sen vaikutuksia maalauksissa. Maallikkona voin todeta että kyllä mää tollasia tauluja jaksan katella  :)  Pihalla muutama parkkikiekkopaikka, hyvin mahduttiin riviin. Suosittelen.
 
^ Kiitos vinkistä ja linkeistä. Vain heinäkuun ajan, mutta onhan tässä vielä aikaa. Harmi että omalla kohdalla tuossa näyttelyssä on jo yksi kymppi liikaa että nappaisi  ;D
 
Keski-Suomesta kävin tutustumassa ekaa kertaa Suomen Ilmavoimamuseoon, Tikkakoskella. Jos kuulostaa oudolta, niin nettisivuilla mainitaan nimimuutoksesta. Yksi iso halli sekä muutamia koneita ja laitteita ulkona. Halli oli helppo kiertää ympäri ja kivana lisänä pääsi portaita pitkin melkein katonrajaan katselemaan koneita ylhäältä päin.

Hieno kokoelma. Joissakin koneissa näkyy käytön jäljetkin vielä. Suosittelen  :)
 
Muutama maininta viimeisimmistä pistäytymisistä.

Rauman Merimuseossa olisi ollut materiaalia vaikka vähän perusteellisempaankin tutustumiseen. Samaa aihepiiriä sivusimme myös Turun Merikeskus Forum Marinumissa. En lähde arvioimaan kumpi parempi vaan totean että täydentävät toisiaan.

Turusta kuittasimme myös Aboa Vetus & Ars Nova -historian ja nykytaiteen museon. Erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti Turun Biologinen museo. Myönnän että museon nimi ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Kun tutustuimme paremmin mitä museo pitää sisällään, oli kohde muuttunut meille pakolliseksi. Tykkäsimme näyttelystä kovasti. Bonuksena siellä oli vielä Majavalampi -valokuvanäyttely.

http://www.turku.fi/biologinen-museo/turun-biologisen-museon-historiaa
 
Toteutin kultin toiveen ja kippasin hänet Vierumäelle viettämään virkistyspäivää. Toinen toive oli ihan ymmärrettävä. "Tuu sit hakemaan kans". Olin sen verran silmäillyt etukäteen että voisin päivän aikana piipahtaa muutamissa Lahden ja Heinolan museoissa.

Samalla tuli opittua pari asiaa. Jos (kuten minä) katsot museon tiedot vain museot.fi sivun kautta etkä mene kyseisen museon omille sivuille, saatat perillä huomata että museo onkin suljettu näyttelyn vaihtumisen takia. Noh, kävely on aina paikallaan eikä Lahden taidemuseosta ole matka eikä mikään historialliseen museoon. Kolme kerrosta historiaa, siis museossa  :rolleyes:  yllätys yllätys.

Seuraavaksi riensin lukemaan suljettu-tiedotetta Heinolan taidemuseon ovesta. Saman kadun varrella sijaitseva kaupunginmuseo sen sijaan päästi kulkijan peremmälle. Sieltä jäi erityisesti mieleen entisaikojen hammaslääkärin välineet. Huh, herkkä ihminen menettää vähemmästäkin yöunensa.

Kumpikin museo ihan käymisen väärtejä. Näin sesongin ulkopuolella saa kierrellä aika omiaan kunhan pääsee sisään  ;D

P.S. Niin se toinen oppimani asia. Heinolan kaupunginmuseon ystävällinen virkailija (oli herännyt jo kunnolla kierrokseni lopuksi) kertoi että kesä on sesonkiaikaa. Alkusyksyllä kun on hiljaisempaa, vaihdetaan usein näyttelyjä ja museo voi olla viikkoja kiinni.
 
Kävin silloin kesälomalla siellä Kiuruveden 80-luku näyttelyssä, olin ainut siellä ainakin sinä päivänä. Kohokohta oli nähdä Vic-20 jota en muista nähneeni livenä itseasiassa milloinkaan ennen! Näyttää kovasti Commodore 64:lta mutta esim. funktionäppäinten väritys on erilainen.
Toinen oli Betamax järjestelmän video mitä en muista nähneeni, kaikilla tuntemillani kellä oli videot 80-luvulla, ne oli vhs:t.
Kolmas mielenkiintoinen ja ennennäkemätön kasarivehje mulle oli Panasonicin notebook "läppäri". Hieman paksumpi vehje kuin nykyiset :D
Muutoin oikeastaan oli ihan tuttuja esineitä. Markka-ajan seteleitäkin oli mukava nähdä pitkästä aikaa.
Kuvia otin muistoksi näyttelyn esineistä.
 
^ Muistankin kun kerroit tuosta. Hienoa että pääsit näkemään. Meillä jäi tuo sekä Huittisten vinyylilevyjen kannet kokematta kun ei saatu osumaan reissuillemme.

Olen huomannut ihan samaa, että tuottaa yllättävän kivoja fiiliksiä katsella (ja muistella) oman nuoruutensa aikaisia näyttelyjä.
 
Tuli viikonloppuna hankittua myös tuo museokortti ja samantien käytiin Hämeen Linnassa, kun siellä suunnilla käymässä oltiin. Paluumatkalla tänään käytiin lasimuseossa Riihimäellä. Todellakin käymisen arvoinen paikka! Viereiseen metsästysmuseoon en emäntää saanut raahattua, mutta pitää vaikka ensi viikolla käydä siellä piipahtamassa, vapaata olisi. Samalla reissulla voisi käydä rautatiemuseossa ihmettelemässä.
 
Hienoa Clint. Alku jo kuulostaa komealta. Kohteitahan kortilla riittää  :)
Lasimuseo on tosiaan yllättävän antoisa paikka.
 
ClintMeatwood sanoi:
Viereiseen metsästysmuseoon en emäntää saanut raahattua, mutta pitää vaikka ensi viikolla käydä siellä piipahtamassa, vapaata olisi. Samalla reissulla voisi käydä rautatiemuseossa ihmettelemässä.

Olipa mainiota että otimme asian puheeksi. Lyöttäydyin Clintin seuraan ja kuittasimme yhdessä sekä Metsästys- että Rautatiemuseon. Nelisen tuntia saimme aikaa kulumaan kun kävimme murkinallakin välissä. Erityisesti Rautatiemuseon anti avautui ihan eritavalla kun kaksi raideammattilaista tuumasteli menneitä aikoja  ;D

Samalla sain esittelyn GTPoloon ja ehdimme puhua välillä ihan asiaakin. Kiitoksia seurasta  :)
 
Juu kiitoksia seurasta! Nopeasti meni aika ja hauska oli jutustella aiheesta ja aiheen vierestä. Taisi olla ensimmäinen Autostadiumin Museokortti - miitti  ;D
 
Kävin tänään hotelli Virun 23 kerrokseesa KGB museossa. Ihan käymisen arvoinen paikka 8/10,- euron hintaan. Oppaana tunnin kierroksella aikanaan työntekijänä ollut mies.

Kuvassa kuunteluhuone,  jonka sanotaan ollevan siinä kunnossa mihin se herroilta jäi kun 1 yön aikana paikalta hävisivät- jo neuvostovallan aikana.

3c0ad5131b036a143b480d08782e2629.jpg
 
Tänään tutustuimme todennäköisesti Suomen pohjoisimpaan museokorttikohteeseen, Saamelaismuseo Siidaan. En todellakaan odottanut paikaksi mitään isoa kotaa, mutta siitä huolimatta vaikutelma oli hyvin positiivinen. Vertaisin mielelläni jopa Suomen luontokeskus Haltiaan, niin otettuja olimme rakennuksesta ja varsinkin näyttelyistä.

Aivan huikeita valokuvia Lapin eläimistä ja maisemista. Saamelaisuus toki oikeutetusti korostui muissa näyttelyissä, fiksusti oli toteutettu. Kiva yksityiskohta oli se että tekstit olivat ensin saameksi, sitten suomeksi ja lopuksi englanniksi. Ehdottomasti käymisen väärti jos matkan varrelle osuu ja aikaa hetkinen löytyy  :)
 
Museokortilleni tulee kohta vuosi täyteen. Tähän mennessä olen kolunnut yli 40 museota ja näyttelyä, vielä on tarkoitus ehtiä muutama lisää. Hintaa on ollut kiva seurata. Ensin kun ynnäsin pois kortin hankkimiskulut, jäljelle jäi noin 250 € sisäänpääsymaksuja jonka verran olen siis hyötynyt museokortistani.

Tänään kuittasimme (llian lähellä) sijaitsevan Merikeskus Vellamon. En tarkoita mollata mitään, mutta koska olen käynyt sekä Rauman että Turun merimuseoissa, totean vain että Kotkan Vellamo on aiheesta kiinnostuneille aivan ehdoton kohde. Nähtävää ja koettavaa on paljon.

Laitan liitteinä muutamia kuvia Vellamosta.
Kuva 1. Yhdessä näyttelyssä oli taidetta jota minäkin "ymmärsin". Kirjat ovat luettaviksi, mutta voi niistä tehdä myös taidetta.
Kuva 2. Nuorempana tuli pelattua laivanupotuspeliä aika paljon. Kuvassa toisen pelaajan laivat. Upea toteutus.
Kuva 3. Ratia on näköjään suunnitellut meriaiheisen arkun.
Kuva 4. Huono kuva, mutta kun teksti piti saada mukaan ihan Vaarivanhusta ajatellen  :)
 

Liitteet

  • Kirjoja.JPG
    Kirjoja.JPG
    29,8 KB · Katsottu: 188
  • Laivanupotus.JPG
    Laivanupotus.JPG
    34,8 KB · Katsottu: 176
  • Venho.JPG
    Venho.JPG
    31,5 KB · Katsottu: 189
  • VaarinVene.JPG
    VaarinVene.JPG
    27,9 KB · Katsottu: 186
Tuleekohan minun puffattua museokorttia jo liikaa. Tässä kuitenkin yksi käytännön vinkki. Joskus voi olla työlästä löytää vessa kun on hätä. Museot ovat usein ihan pelipaikoilla kaupungeissa. Jos sinulla on museokortti ja, mikä tärkeätä, museo on museokorttikohde, voit kuitata hätäsi museon vessassa vain korttia näyttämällä  :)
 
Muutaman yrityksen olen tehnyt käydä Salon Elektroniikkamuseossa. Tänään se toteutui ja sainpa vielä mukaani kamuni joka on perehtynyt aiheeseen. Aihehan on Saloran tuotteet. Televisiot, radiot, monitorit, puhelimet sekä Nokian ja Benefonin kännykät.

Tavaraa oli esillä vaikuttavat määrät. Kysyin lukemia ja vastaus oli noin 1500. Puolet televisioita, puolet radioita. Kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Saloralla on pitkät perinteet Salossa. Museo sijaitsee entisessä tuotantolaitoksessa.

Oli mukava muistella menneitä. Tuttuja tuotteita muistui hyllyiltä mieleen useita. Liitteenä muutama kuvatus  :)
 

Liitteet

  • Saloraa.jpg
    Saloraa.jpg
    46,3 KB · Katsottu: 156
  • Televisioita.jpg
    Televisioita.jpg
    48,9 KB · Katsottu: 161
  • Radioita.jpg
    Radioita.jpg
    59,9 KB · Katsottu: 177
  • Nokiaa.jpg
    Nokiaa.jpg
    59,9 KB · Katsottu: 177
Juu oli. Muuten olisi köyhtynyt peräti 4 €  :rolleyes:
Kannattaa tsekata aukioloajat. Tällä hetkellä avoinna vain to-su.