- 16.2.2017 klo 03:24 / Morris Marina
Jotta Autovisa-topiccia ei tarvitse tärvätä merkki-/mallikohtaiseen "ihasteluun", niin kehuttakoon tuota aikansa helmeä eli Marinaa täällä oikein urakalla.
Kuka vielä kehtaa tunnustaa ajaneensa moisella ihan omistajatasolla? Kuulun niihin "onnellisiiin", jotka aikanaan vaihtoivat Minin Marinaan - ja tietysti katuivat. En tiedä, mikä mielenhäiriö iski - varmaan nuoren miehen into saada pikkurahalla suht. tehokas, tilava ja kohtuullisen näköinenkin auto alle. Oma yksilö oli 1,8 isolohko, väriltään violetti, ajettu jotain 70 tkm. Vikojahan tuossa riitti heti alusta lähtien. Joltain Hgin keskustan silloin runsaasta trokaritarjonnasta tuon vaihdoin. Etuiskarit olivat ensimmäinen murheenkryyni. Ne olivat vääntövarsimallia, ja trokarit olivat vaihtaneet niistä vain toisen (!). Pitivät niitä ilmeisen kalliina, mutta noin saivat etupään pysymään edes hetken kohdillaan. Pakkohan ne oli molemmat vaihtaa hetikohta. Samassa rytinässä menivät jarrulaikat uusiksi, kun oli palat ajettu "yli" ja olivat urittaneet laikat kelvottomiksi.
Öljynpainevalo syttyi hetkeksi startin jälkeen. Merkkikorjaamon lausunto: ei vikaa. Auton kulkupuoli oli kohdallaan, mutta jo yli satasen nopeuksissa meno alkoi hirvittää. Pellit olivat kuin hapankorppua. Taisi olla Tuulilasin arvio, että "maali on vedetty suoraan ruosteiselle peltille". Ruosteesta en isommin sen yhden kesän omistusaikana ehtinyt nauttia, mutta mälläsin keulan rumasti, ja sehän tuli kalliiksi.
Onnellisin hetki oli se, kun pääsin syksyllä autosta eroon, vieläpä melkein siitä maksamallani hinnalla. Silloin vielä jotkut liikkeet ottivat asiakkaiden autoja myyntiin, ilman ihmeempää provikkaa. Omatuntoni ei olisi tuota kestänyt itse kaupitella.
Kuka vielä kehtaa tunnustaa ajaneensa moisella ihan omistajatasolla? Kuulun niihin "onnellisiiin", jotka aikanaan vaihtoivat Minin Marinaan - ja tietysti katuivat. En tiedä, mikä mielenhäiriö iski - varmaan nuoren miehen into saada pikkurahalla suht. tehokas, tilava ja kohtuullisen näköinenkin auto alle. Oma yksilö oli 1,8 isolohko, väriltään violetti, ajettu jotain 70 tkm. Vikojahan tuossa riitti heti alusta lähtien. Joltain Hgin keskustan silloin runsaasta trokaritarjonnasta tuon vaihdoin. Etuiskarit olivat ensimmäinen murheenkryyni. Ne olivat vääntövarsimallia, ja trokarit olivat vaihtaneet niistä vain toisen (!). Pitivät niitä ilmeisen kalliina, mutta noin saivat etupään pysymään edes hetken kohdillaan. Pakkohan ne oli molemmat vaihtaa hetikohta. Samassa rytinässä menivät jarrulaikat uusiksi, kun oli palat ajettu "yli" ja olivat urittaneet laikat kelvottomiksi.
Öljynpainevalo syttyi hetkeksi startin jälkeen. Merkkikorjaamon lausunto: ei vikaa. Auton kulkupuoli oli kohdallaan, mutta jo yli satasen nopeuksissa meno alkoi hirvittää. Pellit olivat kuin hapankorppua. Taisi olla Tuulilasin arvio, että "maali on vedetty suoraan ruosteiselle peltille". Ruosteesta en isommin sen yhden kesän omistusaikana ehtinyt nauttia, mutta mälläsin keulan rumasti, ja sehän tuli kalliiksi.
Onnellisin hetki oli se, kun pääsin syksyllä autosta eroon, vieläpä melkein siitä maksamallani hinnalla. Silloin vielä jotkut liikkeet ottivat asiakkaiden autoja myyntiin, ilman ihmeempää provikkaa. Omatuntoni ei olisi tuota kestänyt itse kaupitella.