https://yliteippaus.fi/

Moottorikelkkailu

800km kelkkailua takana Levillä. Kelkan kuntoon saaminen ei mennyt edes tiukille, tiistaina aamulla sain tiedon korjauksen valmistumisesta ja vasta sunnuntaina lähdössä. Monta päivää marginaalia siis. 😅
Urat oli huonommassa kunnossa kuin koskaan aiemmin täällä tämä päivä poislukien. Tamppari oli aamulla ajanut Pokkaan, joten sinnehän sitä sitten lähdettiin. Oli kyllä maukasta baanaa pudotella menemään ja jos loppumatkasta ei olisi lasit alkaneet huurtumaan niin pahasti, niin olisi voinut ajaa vielä vaikka vähän lisääkin.
Kelkat on paria vikavaloa vilkuttelevaa yksilöä lukuunottamatta kunnossa, miehet on kunnossa ja kivaa oli. Nyt syömässä ulkona vikan illan kunniaksi ja aamulla kotiin.
Oikeat kelkkamiehethän nauraisi näille meidän kilometreille, mutta täällä ollaan oltu ensisijaisesti lomalla eikä suorittamassa hampaat irvessä.
 
Kelkan kuntoon saaminen ei mennyt edes tiukille, tiistaina aamulla sain tiedon korjauksen valmistumisesta ja vasta sunnuntaina lähdössä. Monta päivää marginaalia siis. 😅

Ihan normaalia motorsporttia tällainen. Itsellä oli eilen aamulla ohjelmassa palapeli nimeltään Renen alusta:
IMG_0801.jpeg

Tunnin ähräämisen jälkeen alustaan oli asennettu huolletut pumput joihin vaihdettiin myös molempiin päihin liukulaakerit ja muut hilut, vaihdettu jäykemmät hakaneulat, sekä uudet liukumuovit.

Ja koska remontin jälkeen on aina hyvä jättää vähän viime hetken ohjelmaa, niin tällä kertaa tuhottiin takapukin kiinnityspisteen akselista kierteet ja katkaistiin pultti sen sisään.

IMG_0832.jpeg

Pikaretki konekaupalle ja luonnollisesti tämä akseli on alustan ainoa osa jota ei myydä erikseen, joten tilaukseen meni sitten tuo koko alumiinilinkku hintaan 75€

IMG_0816.jpeg

Reino jäi odottelemaan leppoisaan kylkiasentoon tuon linkun saapumista

Kuva 19.3.2023 klo 10.48.jpeg

Torstaina pitäisi pakata pulkat kyytiin ja suunnistaa Ylläkselle. Siitä sitten muutaman päivän setti Kilpisjärven / Jäämeren suuntaan. Onneksi ei mene taas tiukille tämän remontin kanssa :ROFLMAO:
 
Eikö kelkkailu ole nykyisin lähes rikollista toimintaa, kun ei ole sähkökelkkoja? Tai on, mutta leluja.. eikä tarvitse ottaa tosissaan kirjoitusta, ajelen itsekin aina Levillä ollessani.
 
Eikö kelkkailu ole nykyisin lähes rikollista toimintaa, kun ei ole sähkökelkkoja? Tai on, mutta leluja.. eikä tarvitse ottaa tosissaan kirjoitusta, ajelen itsekin aina Levillä ollessani.
No ihan tätä samaa mietittiin kyllä yhtenä aamuna, kun laitettiin neljä kaksitahtikelkkaa yhtä aikaa lämpenemään mökin pihassa. 😆 Kyllähän niistä melkoinen käry lähtee kylmänä. Lämmettyäänhän nuo 2T-vehkeetkään ei juuri savuta.
 
Eikö kelkkailu ole nykyisin lähes rikollista toimintaa, kun ei ole sähkökelkkoja? Tai on, mutta leluja.. eikä tarvitse ottaa tosissaan kirjoitusta, ajelen itsekin aina Levillä ollessani.
Mikään kelkka ei kyllä ole maailman pelastaja, mutta isoja eroja on kelkoissakin. Edellinen ilmajäähdytteinen 550cm3 (kaasari) 2-t kelkka vei reippaassa ajossa 25l/100km. Nykyinen puolet tehokkaampi 600cm3 2-t e-tec nestekone (ruisku) vie samanlaisessa ajossa noin 11-14l/100km ja ei kärytä juuri yhtään edes kylmänä.
 
Jos pienitehoinen sähkökelkka palauttaisi mahdollisuuden ajaa missä tahansa, olisin kiinnostunut. Mahdollistaisi luonnossa liikkumisen ihan eri tavalla kuin nykyinen baanaa pitkin posottaminen.
Samalla tavalla ne sähkökelkatkin taimia talloo. Jos haluaa luonnosta nauttia, niin lumikengät, tai sukset jalkaan. Siinä on myös positiivinen vaikutus omalle kunnolle.
 
Torstaina pitäisi pakata pulkat kyytiin ja suunnistaa Ylläkselle. Siitä sitten muutaman päivän setti Kilpisjärven / Jäämeren suuntaan.
Retki suoritettu ja olihan se taas lystiä. Ensimmäisenä päivänä Ylläkseltä Victoriareittiä Kilpiselle, toisena päivänä retki Jäämeren rantaan ja Ruotsin tuntureille, kolmantena ylängön kautta Kilpiseltä Ylläkselle.

L0btCEg.png

Maisemat ja reitit oli ihan priimaa. Ilmojen haltijakin suosi ja aurinko paistoi koko reissun ajan. Mitä nyt pakkanen huiteli pariin otteeseen kolmenkympin paremmalla puolen, mutta senkin kanssa pärjää kun on iloinen mieli :D

NVlErJ6.jpg

cOWCTMh.jpg

snTOcjj.jpg

Onneksi ennen reissua sai asennettua vahvemmat jouset sekä huollettua kepit; tälläkin reissulla tuli nimittäin toimitettua virallisen Sherpan virkaa :D Vaikka tavaratilaa löytyy, niin herkut ja saunaoluet piti ottaa matkustamoon viimeiselle stintille majoitukseen :)

tzaSvwI.jpg

Retki sujui ilman isompia remontteja, mitä nyt Eurowagonin takaoven kahva jäi käteen kipakan pakkasyön jälkeen ja Renegadesta räjähti vetohihna menomatkalla.

ifzuxFO.jpg

Alkuperäinen kesti reilut 6000km ja uusi varahihna löytyi Kilpisjärven Nesteeltä niin tämäkään ei latistanut tunnelmaa.
 
Eli olikos tää nyt @Docw semmoinen reissu jolla pyrittiin laskemaan harrastuksen €/km-hintaa? :)

Melko pitkää siivua joutuu ajamaan ennen kuin €/km menee siedettävälle tasolle :D Eiköhän tämä reissu mennyt juuri ja juuri alle euron per kilometri kun huomioi remontit ennen matkaa, varahihnan, öljyt ja bensat; sekä lisäksi majoituksen kilpisellä ja ruuat. Vetoauton kulutus pitääkin sitten laskea autoharrastuksen piikkiin :)

Tuollaisella pitkällä safarilla kohtuullisen siveellisellä marssivauhdilla kasipuolikas tuli muuten pari litraa pienemmällä kulutuksella kuin kuussataset kakstahdit. Bensankulutus huiteli 13-14 litran tienoilla, litran enemmän kuin vetoauto kulutti Oulu-Ylläs-Oulu. Öljyä paloi aika tarkkaan 3 litraa tonnille, eli saman verran mitä ex-Q5 tsfi vei joitain vuosia sitten :D
 
Tämä sama tuli huomattua myös meidän reissulla Levillä. Naapurin 600 vei tasan samalla matkalla kolme litraa enemmän bensaa kuin mun 800. Toki naapurin ajotyylissä kaasussa on vain kaksi asentoa, mutta en mäkään nyt sentään mitään pisaralla pisimmälle ajoa yrittänyt. 😅
 
Retki suoritettu ja olihan se taas lystiä. Ensimmäisenä päivänä Ylläkseltä Victoriareittiä Kilpiselle, toisena päivänä retki Jäämeren rantaan ja Ruotsin tuntureille, kolmantena ylängön kautta Kilpiseltä Ylläkselle.

L0btCEg.png

Maisemat ja reitit oli ihan priimaa. Ilmojen haltijakin suosi ja aurinko paistoi koko reissun ajan. Mitä nyt pakkanen huiteli pariin otteeseen kolmenkympin paremmalla puolen, mutta senkin kanssa pärjää kun on iloinen mieli :D

NVlErJ6.jpg

cOWCTMh.jpg

snTOcjj.jpg

Onneksi ennen reissua sai asennettua vahvemmat jouset sekä huollettua kepit; tälläkin reissulla tuli nimittäin toimitettua virallisen Sherpan virkaa :D Vaikka tavaratilaa löytyy, niin herkut ja saunaoluet piti ottaa matkustamoon viimeiselle stintille majoitukseen :)

tzaSvwI.jpg

Retki sujui ilman isompia remontteja, mitä nyt Eurowagonin takaoven kahva jäi käteen kipakan pakkasyön jälkeen ja Renegadesta räjähti vetohihna menomatkalla.

ifzuxFO.jpg

Alkuperäinen kesti reilut 6000km ja uusi varahihna löytyi Kilpisjärven Nesteeltä niin tämäkään ei latistanut tunnelmaa.

Tuon voisi kyllä ajaa joskus uusiksi. Tai oon ajanu vain tuon ylänkö reitin.. kittilä-kipisjärvi
 
Tuon voisi kyllä ajaa joskus uusiksi. Tai oon ajanu vain tuon ylänkö reitin.. kittilä-kipisjärvi

Tuo Victoria reitti rajaa myötäillen on yleensä melko heikossa kunnossa. Tällä kertaa oli tuurissaan ja koko siivu hyvässä iskussa. Viime vuonna ajettiin Kolarin ja Kiirunan kautta Kilpiselle, se oli ihan sopiva 450km setti :)

Meillä oli tarkoitus tulla alas Levin kautta, mutta Hetasta Leviä kohti oli sellaista kuplavolkkaripattia, että käännyttiin takaisin ja ajettiin Muonion kautta. Muonion rajalta olikin sitten lanan jäljiltä iskemätöntä baanaa.
 
IMG20231203091746.jpg

Kevyttä kausihuoltoa näin ennen ajokautta. Voisi melkein sanoa, että aika hyvin osui ajoitus kohdalleen mäntien vaihdon kanssa. Puristuspaineet olivat sekä uusilla, että vanhoilla männillä tasaiset 8,5bar molemmilla puolilla. Sylintereissä hoonausjäljet täydellisesti näkyvissä, eikä mitään muitakaan kulumisen merkkejä missään. Kohta taas mennään!
 
Vehkeet valmiina ensi viikon reissuun! Tuli ostettua itselle joululahja ennakkoon. Polariksen kbag. On kyllä mahtava kun saa irti ilman työkaluja ja kiinnitystarvikkeet ja kiinnitystapa on suoraan tehtaalta. Halpaakin kuin saippua 😅
 
Liitteet

  • IMG20231206111007.jpg
    IMG20231206111007.jpg
    125,1 KB · Katsottu: 70
Onko ideoita mihin ajella Pyhältä? Vähän ajatuksena, jos ajaisin Pyhältä Luostolle ja tunturin ympäri. Kelkkakartat mitä löysin, niin eivät olleet kovin häävejä.
 
Onko ideoita mihin ajella Pyhältä? Vähän ajatuksena, jos ajaisin Pyhältä Luostolle ja tunturin ympäri. Kelkkakartat mitä löysin, niin eivät olleet kovin häävejä.
Niin siis kelkkareitit.fi? Itselläni Polaris 7S näytöllä niin reitit löytyy suoraan näytöllä. En ole tuolla ajanut, en osaa tarkemmin neuvoa. Enkä täysin ymmärtänyt mikä tässä on ongelma. Erillinen navi on myös oiva apuväline näissä hommissa.
 
Olihan sää ajella etelässä! Kohta alkaa saada uria auki täälläkin kun jäät parantuu ja alkaa lumi riittää. Kävin viikonloppuna vaihtamassa -21 850cc 145" assaultin tälläseen -22 vuoden 850cc 136"Indy xcr.
 
Liitteet

  • IMG20231231130524.jpg
    IMG20231231130524.jpg
    221,4 KB · Katsottu: 37
Messuilla käytiin rollossa niin siellä oli näytillä appi ja uusi mittaristo, taisi olla skidoo versio siinä Amerikanpojalla esillä. Vaikutti ihan pätevältä. Ei vaan oo kauheesti vielä lynxiä ja skidoota missä olisi iso navimittaristo. Mutta joo, kyseinen ominaisuus pollessa on pelastanut monta tilannetta.