Minä olen niitä jotka fiilistelevät autoista, ja miksei muistakin kulkuneuvoista, lähteviä hienoja ääniä. Niinkin turhamaista kuin pakoputkiston äänisuunnittelua ovat autovalmistajat tehneet jo vuosikymmeniä. Useimmat nykyarkiautot ovat tältä osin jokseenkin äänettömiä tai ainakin anonyymejä, ja ympäristön kokonaismelun kannalta se on vain hyvä. Ennenvanhaan, vielä 80-luvullakin, monen auton saattoi tunnistaa kulman takaa pelkästään äänen perusteella. Esim. Ladassa, C-Kadettissa, Saabeissa tai vaikka I-Fiestassa oli aivan yksilöllinen soundi.
Suomessa tavallisesta rivinelosesta ei kovin erikoista ääntä yleensä tule, joten pelkästään erilaisella sylinterilayoutilla saa heti erikoisemman äänen. Tyyppiesimerkkinä bemarien kauniisti käyvät suorat kutoset ja Volvon ekat viitoskoneet joihin jätetty kumiseva soundi oli pikkunopeuksissa hyvin omalaatuinen. Ja (crossplane-) veekasi on tietenkin veekasi, joka tuntuu tutisuttavan monien polvia.
Oma mielipiteeni on, että nuorison ja miksei vanhempienkin harrastajien rakentamant / vaihtamat "viritysputkistot" kuulostavat tavallisissa autoissa yleensä aivan kammottavilta. "Avarampi" putkisto johtaa yleensä yläbassovoittoiseen ääneen jota en osaa pitää kauniina, en nelosissa enkä teinibemareiden kutosissa. Aivan tyhjäkäynnillä niissä saattaa olla jotain kivaa vakioon verrattuna, mutta tavallisessa siistissä ajossa, missä nämä katuraaseritkin viettävät suurimman osan, ääni on usein pelkkää turhaa melua.
Oma osionsa on äänien elektroninen muokkaaminen / muodostaminen, mikä tällä hetkellä tuntuu tosissaan tekevän tuloaan. Keinotekoisia ehkä, mutta jos "päristin" tekee kuljettajalle hyvää mieltä, niin eipä siitä haittaakaan ole. Aivan yhtä suunniteltua jonkun teräsputkenkin laulu voi olla, mutta jos äänen saa pois nappia painamalla, niin jäähän siinä petetty olo. Jonkun Audin pakoputken sisään rakennettu kaiutin tuntui jo next leveliltä, tuollahan pystyisi tuottamaan jo vaikka mitä, tai vaihtoehtoisesti vastameluperiaatteella syömään viimeisetkin äänet pois.
Lainauksessa havainto, jollaisia omatkin korvat herkästi poimivat. Kuljettajan ja ehkä minunlaisten kiinnostuneiden iloksihan tuollainen on viritetty,
Kerronpa oman tuoreimman havaintoni, koska se oli niin pahasti ristiriidassa aiemmin mieltämääni. Tiistaina aamulla kuulin kotiristeyksessä selkäni takaa lähestyvän automaattivaihteisen veekutosen. Olin varma, että joku Chrysler Voyager sieltä tulee, niin laiskalta ja väsyneeltä se mölinä kuulosti. Amerikkalaiset perheautojen kuutoset kuulostavat tyypillisesti tältä. Yllätyksekseni oli suuri, koska vilkaistessa siellä olikin suuresti ihailemani Alfa 166, ja Alfa jos joku on mielestäni osannut virittää veekuutosen äänen kauniiksi. Tämä auto oli ilmeisesti pakoputkivikainen, kävelyvauhdissakin ääni oli sen verran kova, eikä luistava mehumaija varsinaisesti kaunista koneen laulua.
Muita mielipiteitä?

batman14 sanoi:viereen valoissa tuli Audiclubin kilvillä uudenmallinen tumma S3 Audi. En viitsinyt alkaa leikkimään (koska olisin hävinnyt pystyyn) , mutta tämä kiihdytti noin 60 km/h nopeuteen ja olipa makeat soundit!! Varsinkin kun vaihde vaihtui kakkoselle tuli aika mahtava poksahdus.