https://tummennuskalvot.fi/

Miten usein olet joutunut käyttämään autojasi korjaamolla?

Quality

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
18.12.2013
Aihe on aika hankalasti muotoiltavissa, ja vaikka mieli tekisi, siitä ei oikein järjellistä äänestystä saa aikaiseksi.

Selvennän hiukan.
  • Tarkoitus on ottaa mukaan sellaiset huolto-/korjaamokäynnit, jotka eivät kuulu normaaliin määräaikaishuoltoon.
  • Myös huoltojen yhteydessä tehdyt korjaukset huomioidaan.
  • Myös takuukorjaukset huomioidaan.
  • Myös itse tehdyt korjaustoimenpiteet huomioidaan.
  • Toistuvuus / korjaustoimien väli lasketaan mieluiten kilometreissä, mutta elleivät ne ole tiedossa, aikamääriäkin voi käyttää.
  • Automerkki ja -malli on syytä mainita, samoin vuosimalli ja kokonaisajomäärä.
  • Voit kertoa saman tarinan joko nykyisin tai aiemmin omistamistasi autoista.
Jokohan näillä eväillä syntyisi jonkinlaista kuvaa ajokkien vikaherkkyydestä?
 
No jos vaikka otettaisiin edellinen vaunu eli Skoda Superb 1.8 TSI DSG Elegance Combi vm. 2010:

Autoa korjattiin 4.5 vuoden aikana vain yhden kerran määräaikaishuollon yhteydessä, jolloin DSG-kytkinpakka vaihdettiin uuteen kilometrilukemalla 45000. Oireita oli ollut jo 15000km:n ajan silloin tällöin, eikä korjaus ollut mitenkään välttämätön (pientä ravistusta joskus kolmosella vedätettäessä). Hintaa korjaukselle tuli 120€.

Muutoin Superb oli selkeästi vähävikaisin auto mikä meidän perheessä on koskaan ollut.

Mercedes-Benz S 320 CDI vm. 2003:
Ajelin autolla 7 vuotta. Isompia korjaamokäyntejä oli (takuuna jotain räminöitä korjailtiin määräaikaishuolloissa):
15000 km: ohjaustehostin vaihdettiin, koska se vuoti öljyä melko reippaasti. Takuu.
20000 km: Xenon-umpio vaihdettiin, koska valo räpsyi. Takuu.
60000 km: Ilmajouset vaihtoon takana, syynä toisen puolen öljyvuoto: kustannus: 2000€.
 
Onhan tässä viimisen puolentoista vuoden aikana tullu käytyä aika monesti. Toisaalta alkaa oleen "tyyppiviat" korjattu nyt. niin ei pitäis ongelmia olla jatkossa.  :rolleyes:






Pitäisi
 
Yritetäänpä omilla ajokeilla.

Volvo XC60 D5 AWD, vm. 2012

- kokonaisajomäärä 95 700 km
  • Hälytin laukesi ilman näkyvää syytä (10000 km). Vika sisätila-anturissa, tuli kerralla kuntoon.
  • Takaluukun nostinten toimintahäiriöitä. Korjattiin kahdesti normaalien huoltojen yhteydessä (30000 ja 85000 km).
  • Voimansiirrosta kuuluvan sivuäänen jäljitys normaalin huollon yhteydessä (72000 km).
  • Rengasrikko, joka edellytti auton hinaamista korjaamolle. Meni liikkumisturvan piikkiin, mutta hankin samalla koko uuden rengassarjan.
Audi A4 1.8T, vm. 2007
- kokonaisajomäärä 127 000 km
  • Nelipyöräsuuntaus (5000 km).
  • Ilmastoinnin korjaus. Useita kertoja välillä 5000 - 90000 km. Ei toiminut koskaan täysin moitteetta.
  • CD-soitin jätti levyn sisään. Soitin vaihdettiin takuuseen. N. 45000 km.
  • Takalasin pyyhkijän korjaus. Tein itse.
VW Bora 1.8T, vm. 2004
- oma ajomäärä 27 000 - 85 000 km.
  • Turbo hajosi. N. 75000 km. Osittain virhevastuuseen.
  • Takaluukun pumppunostin. N. 50000 km.
  • Ilmastoinnin säätömoottori. N. 50000 km.
Lisäys Vaarivanhuksen raportin muistuttamana:
  • Apumiehen ovesta vettä lattialle.
 
En koskaan, olen pistänyt kiertoon kun ilmaantuu vikoja.
 
dingdongpingpong sanoi:
En koskaan, olen pistänyt kiertoon kun ilmaantuu vikoja.

Se vaan ei aina ole pakasta vedettykään "ehjä", kuten tuo Audini. Käytännössä kaikki viat olivat siinä jo uudekseltaan, ja niistäkin vain osa saatiin kuntoon omistusaikanani.
 
1. VW Bora 2004, 121 tkm. Kytkin ravisti n. 20 tkm kohdalla, uusittin vauhtipyörä ja kytkinpaketti takuuna. Apumiehen ovesta vettä lattialle, kuivattelu ja lasinnostokoneisto uusittu. Lambda-anturi vaihdettu. Jarruvalokytkin vaihdettu. Lohkolämmittimen kaapeli irronnut vastuselementistä ja raahasi maata pitkin käyttökelvottomaksi. Syy: unohdettu kiinnittää huollossa jakohihnan vaihdon jälkeen, samassa yhteydessä paisuntasäiliön pistoke jäänyt painamatta kunnolla liittimeensä, hälytys n. 100km ajon jälkeen, paikallistettu ja korjattu vika itse.

2. Skoda Yeti 1.2 TSI vm 2012, 40 tkm. Roiskeläpän kiinnitysruuvi 1 kpl tipahtanut 36tkm kohdalla, ei muita vikoja.

3. Suzuki SX4 S-Cross 2015. 5000 km. Renkaan vuoto, joka löytyi vasta rengasliikkeen tutkimuksessa > paikattu. Ei muita vikoja.
 
Jotakin listaa viidestä edellisestä
VW Transporter TDI 4motion vm 08, 55 tkm:n aikana vilkkkuviiksi vaihdettiin kaksi kertaa
VW Polo TDI vm 10 60 tkm:n aikana ei ainuttakaan vikaa
Audi A4 B8 1,8 TFSI vm 10, 35 tkm jonka jälkeen vaihtoon peurakolarin vuoksi, ei vikoja
Audi A4 B8 2,0 TDI vm 11, nyt mittarissa 107 tkm, ei ainuttakaan vikaa
Audi A1 1,6 TDI vm 13, nyt mittarissa 60 tkm, ei ainoatakaan vikaa
Noiden edeltäjiä useita Volkkareita joissa ei ollut mainittavimpia vikoja, ajomäärät olivat 60-120 tkm:n paikkeilla.

EDIT Niin, kaikki autoni ovat olleet manuaalilootalla ja näillä näkymin tulee olemaankin.
 
Allekirjoituksen pelit:
Ocu 2010: 150 tkm paikkeilla pakokaasun lämpötila-anturi. Toistaiseksi ei muuta.
Ocu 2007: Samoin 150 tkm paikkeilla abs-pumppu. Tiivistesarja vaihdettiin. 180 tkm paikkeilla pakokaasun paineanturi.

Eli ei kovin usein.
 
Audi A5: kangaskaton sirinä korjattiin kun auto oli ihan uusi ja viime syksynä etupyörän laakeri tuotevastuun piikkiin.

Audi A6: kaikki jarrulevyt vaihdettiin takuuseen, kardaanin tukilaakerin ääntelyn takia koko kardaani uusiksi ja lievän mutteriohjauksen korjaamiseksi vaihdettiin uusi ohjausvaihde vai -akseliko se oli?
 
Peugeot 307 XSI 2.0 -01: vilkkuviiksen hajoamisen vuoksi viiksipaketti vaihdettiin kahden vuoden aikana 32 kertaa. Kaksi kertaa se sammui ajosta tielle ja mykistyi, jälkimmäisellä kerralla Assistance hoiti sen Saksasta autobahnalta Helsinkiin. Niin p***a auto, ettei toista yhtä huonoa ole varmasti valmistettu edes Pohjois-Koreassa. Sanoisin, että yksilövikoja kuitenkin ja tuollakin pääsi 145 tkm ennen kiertoon laittamista.
 
VW Golf V 1.4 TSI DSG (2008), 60 tkm
- 800km: xenon-sytytin tms. vaihdettu
- 24000km: uusi vaihdelaatikko

Audi A3 8V 1.4 TSI S-Tronic (2014), 24 tkm
- 21000km: Start-Stop epäonnistui starteissa satunnaisesti. Softapäivitys.
 
Kolme viimeistä kuljetinta...

Fiat Grande Punto  -07
Ei vikoja

Fiat Punto Evo  -10
Yksi alipaineletku murtui, vian johdosta auto kävi kaksi ylimääräistä kertaa pajalla
Koiranluut vaihdettiin kertaalleen normihuollon yhteydessä

Alfa Romeo Giulietta  -13
Ei vikoja


Fiateilla ajettiin 12000...15000km/v. ja Alfalla nyt n. 32000km mittarissa.
 
Paalivalmiiden värkkien korjaushistoria:

1. VW Golf 1.9 TDI GT 81kW -96:
Hankittu 441tkm ajettuna, hukattu ajojen vähentymisen myötä 474tkm ajettuna.
Alkuperäisturbo uusittu 454tkm
Takajarrut uusiksi 460tkm

2. VW Golf 1.6 -91:
Vajaa 264tkm ajettuna otettu käyttöön 4v seisonnan jälkeen, vaihdettu pois 295tkm kohdalla.
Etujarrut uusiksi 264tkm
Uusi lambda-anturi 265tkm
Uusi jarrusylinteri taakse oikealle 267tkm
Uusi sytytyspuola, tulpanjohdot ja virtalukon pohja 270tkm
Uusi vesipumppu varmuuden varalta (vanha ei vielä rikki) 274tkm
Alustaan uudet iskarit, jouset ja puslat 279tkm
Uusi pyyhkijänviiksi 281tkm
Uusi tuulilasi 282tkm
Taas uusi pyyhkijänviiksi 284tkm

Jälkimmäinen olikin enemmän harrasteauto, kaikennäköistä tuohon on ehtinytkin tehdä ;D Remontit on molempiin tehty itse poislukien mk2 Golfin alustan puslat joista taka-akselin osalta tuli teetettyä vaihtotyö pajalla. Kumpikaan ei ole tielle jättänyt, tuo kakkis jätti lähinnä pihaan, kun virtalukon pohja korkkasi kerralla kunnolla.
 
Mulla on hyvä putki ooppeleita takana, muu kalusto menee nii kauas että ei korjauksia enää muista...

Vectra b 2.0 cd sport vm 97. Ostin 2003, 140 tkm ajettuna. Ajoin 90 tkm 4 vuodessa.
- uusittiin ketaalleen taka- akselin puslat n.250 e
- kertaalleen nokka-anturi n. 100 e
- kertaalleen jäähdytin n. 150 e
- kertaalleen puhaltimen moottori n. 100 e

Astra H 1.6 twinport, ostin uutena 2007, ajoin 140 tkm 4 vuodessa.
- reilun satkun ajettuna avattiin kansi ku kävi kolmella, venttiilijousi oli antautunut. Venttiili osu mäntään joten joutuivat koneistamaan. Velottivat luokkaa 500, loput gv.

Astra J 1.4 t. Ostin uutena 2011, ajoin 98 tkm 3 vuodessa.
- päivän vanhana murtomies löi lasit sisää ja vei airbägin, monen viikon huolto. Tosin ei tietty auton syy. Ei kustannuksia.
- vaihteisto uusittiin tai korjattiin 60 tkm ajettuna huollon yhteydessä. En kysyny tarkemmin. Ei kustannuksia

Insignia 1.4 t. Ostin uutena 2014, ajettu tähän mennes n.40 tkm.
- öljynvaihdon yhteydessä purkivat/ kasasivat kojelaudan ku siitä kuulu joku narina tietynlaisel tienpinnal pakkasessa. Ei kustannuksia
- huollon yhteydessä päivittivät jotain softia. Ei kustannuksia
 
En jaksa kaikista kirjoitaa mutta listataan uutena/uudehkona ja itsellä (ei vaimon) hankitut.

-2003 Yaris 1,5 Tsport n.5000km kohdalla vaihdettiin etuiskarit kun toinen rikkoutui pakkasessa monttuun ajettaessa, kustannus 0€. Kaikkiaan tämä auto oli 0-32000km välin.

-2005  Corolla Tsport taisi olla 45000km huollossa etujarrupalat uusitiin kustannus 0€ koska ei olisi saaneet kulua noin nopeasti. Tämä auto oli 0-48000km välin.

-2007 Audi A4 1,8TQ kuskin oven johtosarja, puola (kampanja 0€), ilmamassa mittari,vedenvuoto tuulilasin nurkasta, moottorin kopan kiinnitys tapit (sen muovisen), sivupeilin lasi pyki 87€ ja jotain muuta pientä olimutten muista. Muut meni takuulle ja auto oli hankittu hieman käytettynä 10000-44000km oli minulla.

-2009 Audi A3Sb 1,9Tdi pohjanmuoveja kiinniteltiin useaan kertaan, vakionopeuden viiksi vaihdettiin, mankkaan päivitys, karalan softa koneeseen, jarrulevyt ja palat eteen kustannus 380€. Auto käyttö oli välillä 0-36000km
-2009 Auris D-cat se surullisen kuuluisa 177hv versio josta kansi vaihdettiin takaisin kutsuna 0€. 0-28000km minulla käytössä.

-2010 Lexus Is 220d hehkutulppa suli 0€, ksenon polttimot 0€
-2010 Mercedes 220E Cdi, etuiskarit vuoti kuiviin 550€, perä tiputti öljyä 110€, ohjauskulmat 85€, maalit puhki takakaaren ja muovisen helman välistä 0€ tämäkin oli käytettynä hankittu 55000-90000km oli minulla

-2011 Volvo V50 1,6d hiukkassuodatin tukossa, vilkut hävisi, takalasin pyyhkimen varsi poikki 150€, hiukkasuodatin jälleen tukossa, avaimeton käyttö temppuili, hiukkassuodatin taas kerran tukossa ja silloin riitti! Oli 1000-50000km välin.

-2012 Auris 1,8 hsd ajovalo polttimo 0€ pikahuollossa
-2013 lopulla tai 2014 alkuvuodesta (talvi kuitenkin) Vw jetta hybrid,josta olin tekemässä kauppoja hajosi koeajolle n.2500km ajettuna, eipä tullut kauppoja.

-Rav4 menee nyt puskurin vaihtoon syksyllä.

Lisäksi on ollut varmaan kymmenkunta muuta japsia noissa väleissä. Nämä kaikki menneet ihan vaan öljynvaihdoilla (ei edes lisäyksiä).

Onhan se on aika helvetin väärin jos uuteen autoon joutuu huoltovälillä lisäämään öljyä. Ajan tuollaisen omalle kohdalle sattuessa ihan vittuilessani koneen kuivaksi ja vaadin uutta tilalle. Myyjällä/maahantuojalla on velvollisuus osoitaa miten ovat tuoneet ennen kauppojen tekoa öljynkultuksen ostajan tietoon? Ei nimittäin ole käyttäjän asia vahtia tikkua ja lukea asiasta käyttöohjekirjasta. Tuttavani on onnistunut saamaan autoonsa uuden moottorin vedoton tuohon esille tuontiin.