https://www.popvakuutus.fi/asiakaspalvelu/yhteistyokumppaneiden-edut?utm_source=autostadium&utm_medium=banner&utm_campaign=autovakuutus_autostadium_jatkuva&utm_content=autovakuutus_0418

Missä peset itse autosi?

Quality

Moderaattori
Liittynyt
18.12.2013
Täällä taitaa olla jo kaksi autonpesua koskevaa topiccia, joista toisessa keskustellaan pesukoneista, toisessa huoltoasemien pesupaikoista yleensä.

Aika moni taitaa pestä auto(j)aan ihan omalla pihalla, tuossa jni totesi toisessa topicissa, että
Pestään sitten ensi viikonloppuna mökillä käydessä.

Olen vähän kateellinen teille, joilla on mahdollisuus pestä auto kodin tai mökin pihassa. Kaupunkialueella taitaa olla peräti kiellettyä pestä autoa siten, että pesuvedet menevät sadevesiviemäriin? Siksi olen tuota vältellyt, mitä nyt joskus vanteita puhdistellut. Ja mökillä koko touhu on paineveden puuttuessa niin tuskaa, että siihen en hevillä ryhdy, eikä taida kastelukannusysteemillä oikein pintakaan tykätä :(.

Eli omalla kohdalla lähes ainoa mahdollisuus on mennä jonnekin TI-halliin, joita on harvassa, ja nekin ruuhkaisia.
 

karhunik

Hallitusjäsen
Liittynyt
22.12.2013
Meillä on taloyhtiöllä yhteiskäytössä painepesuri, eli kesäisin tulee pestyä omalla parkkipaikalla.

Talvikaudella pääsen pesemään autoa työpaikan pesuhallissa, menen pesupäivinä vähän aikaisemmin töihin ja hoidan pesut alta pois. Työpäivän ajan auto saa kuivua rauhassa joko niillä sijoillaan tai sitten jossakin muussa vapaassa välissä. Toisinaan teen pelkän foamilla huuhtelun, sen ehtii hyvin ruokatunnin puitteissa.

Maalaamon puolella on sitten pari kertaa tullut vahailtua, sikäli kuin siellä on ollut tilaa. Parempi valaistus ja ilmanvaihto kuin pesuhallissa.

Alkaa talouden molemmat autot taas olla pesua vaille, ja ei se vahaaminenkaan kai pahitteeksi olisi. Onhan syyskuusta jo aika pitkä aika ja Collinite vähän jo antautumisen merkkejä esittää.
 

Zasa

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Nesteen käsinpesu hallissa, käytössä myös painepesuri. Käytän myös Cittarin harjatonta konetta, pesutulos ei ole kovin hyvä mutta sillä saa enimmät kurat autosta irti. Harjakoneita en ole käyttänyt.
 

VWonderman

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Kotipihalla aina sään niin salliessa (ja sillon kun naapurit eivät ole kotona :rolleyes:). Muualla sitten kavereiden omakotitalojen pihalla tai Nesteen TI-hallissa.

Konepesua ei käytetä, ellei ole aivan pakko esim. alustaa saada putsattua.
 
K

Kiviharju

Vieras
Kotipihassa tai pakkaskaudella kylän Nesteellä pesuhallissa, joka ei onneksi ole mikään polettikäyttöinen TI-halli  8)
 

Docw

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Kotipihassa Lämpöasteiden ollessa 4 tai yli, talvella sitten kiireiden mukaan joko pikapesussa, tahi vaihtoehtoisesti sitten käsin joko nesteen TI paikalla tai appiukon hallissa.
 

juupeli

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
23.12.2013
Minulla on aika hyvät saumat autonpesuun tätä nykyä. Nautinkin siitä täysin siemauksin, koska mikään ei ole ikuista.

Työpaikallani on tilat ja välineet. Taannoisessa jäsentapahtumassa kierrätinkin porukan sitä kautta. Käyttö ei maksa mitään, fiksut pesijät siivoavat toki jälkensä.

Toinen pesupaikka on samassa paikassa missä autoni viettää joutohetkensä. Kahdessa kerroksessa oleva noin satapaikkainen lämmin halli. Vedestä maksetaan kolikoilla, ihan asiallinen taksa.

Reissuissa saatan ajaa läpi pesukaduista.
 
P

pokkus

Vieras
Asuinkompleksin parkkipaikalla on letku ja juoksevaa vettä. Siellä tulee pestyä omilla kamppeilla autot. Harmiksi tässä uudessa paikassa ei ole minkäänlaista katosta suojaamassa, joten kesällä auton peseminen on yhtä tuskaa...
 
A

Arska F

Vieras
Kesäisin kotipihassa pesut ja omassa tallissa vahaukset, myös myllytykset tarvittaessa... Talvikaudella paikallisen Nesteen TI-hallissa. Harjakoneita ei käytetä.
 

kolli

Sisäänajettu
Liittynyt
24.12.2013
Työpaikalla on autokerhon tilat,jossa pesupaikka sekä nosturipaikka.Pesu maksaa 3 €,johon sisältyy niin liuotin-kuin vaha Shampoo pesuaineet,pesusienet ym. sekä tietenkin painepesuri.Oikein toimiva tila hyvällä ilmanvaihdolla ja lämmityksellä.Talvella auton saa hallin puhallusta säätämällä nopeasti kuivaksi,niin ei tarvitse pelätä tiivisteiden ja lukkojen jäätymistä.
 
P

P.Alikka

Vieras
Kotona ollessa käyn huoltsikan TI-hallissa painepesurilla pesemässä, mutta usein passailen pesun "mummolaan" jossa on painepesuri ja pari autoa vetävä autotalli jossa auton saa kuivatella.
 

TON-III

Legenda
Liittynyt
22.12.2013
Talvikaudella plussakelin sattuessa kaverini luona 25 km:n päässä painepesurilla pihaolosuhteissa ruutaten, kesäkausi hovimaalarin kilsan päässä olevan tallin pihalla ja vesiletkupaineella. Toki silloin tällöin muistan heitä jollain 'oravan nahalla'  8)  .
 
F

fleetwood

Vieras
Kesäkaudella ihan omassa pihassa, eikä meillä sitä kaupunkikaan kiellä kun ei ole ensimmäisen eikä toisen luokan pohjavesialueella.

Talvisin on tullut käytyä ti-hallissa. Paitsi tänä talvena vähän laiskemmin, pari kertaa tuli pestyä ihan omalla pihallakin kun lämpötila on ollut reippaasti plussalla.

Auto onkin taas sellaisessa kunnossa, että voisi kotona pestä.

 

Topias

Vakiokalustoa
Liittynyt
23.12.2013
Quality sanoi:
Aika moni taitaa pestä auto(j)aan ihan omalla pihalla, tuossa jni totesi toisessa topicissa, että
Olen vähän kateellinen teille, joilla on mahdollisuus pestä auto kodin tai mökin pihassa. Kaupunkialueella taitaa olla peräti kiellettyä pestä autoa siten, että pesuvedet menevät sadevesiviemäriin? Siksi olen tuota vältellyt, mitä nyt joskus vanteita puhdistellut. Ja mökillä koko touhu on paineveden puuttuessa niin tuskaa, että siihen en hevillä ryhdy, eikä taida kastelukannusysteemillä oikein pintakaan tykätä :(.

Eli omalla kohdalla lähes ainoa mahdollisuus on mennä jonnekin TI-halliin, joita on harvassa, ja nekin ruuhkaisia.

imevä painepesuri hankintaan ja sadevettä talteen, niin onnistuu mökilläkin pesu.

itse pesen halliosakkeeni pihassa, paitsi tällä hetkellä ei ole käyttöautoa.
 

Rauska

Klassikkoainesta
Liittynyt
26.12.2013
Ihan vaan tossa pihalla. Mulla on kyllä siinä kaivo, josta vedet menee jonnekin. En kyl tiedä mihin  8)
 
S

Skriko1

Vieras
Enpä ole pessyt yli 20 vuoteen itse autoani, kun huippuhyvä käsinpesu on niin halpaa.
 

Quality

Moderaattori
Liittynyt
18.12.2013
imevä painepesuri hankintaan ja sadevettä talteen, niin onnistuu mökilläkin pesu.

Enpä ole tiennytkään, että sellaisiakin löytyy; kiitos vinkistä! Vedestä ei toki ole pulaa, järvivesi kelpaa autonpesuun mainiosti :D.
 

jni

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Miten olisi sellainen pieni puutarhapainevesisysteemi?

thumb2_BM40201.jpg
 
N

Nuuka

Vieras
Pesen autot yleensä pihassa nurmikolla, maalla kun asun. Vesi tulee puutarhaletkusta pumpun pumppaamana viereisestä koskesta, joten ei tarvitse säästellä. Pumpun sähkö tietysti vähäsen maksaa.
 

skodamig

Klassikkoainesta
Liittynyt
23.12.2013
^ Quality: tuo kustantaa satkun ja tuottaa vesiletku paineen.. siihen painepesuri perään ja VOT  8).
Vastaavalla hoidan kesäisin nurmikon ja kasvimaan; takaojan montusta riittää vettä.
Auton pesen "letkuvedellä"; tuo jängän poikki tuleva ojavesi on liian ruskeaa.. :'(
 

JakeS

Legenda
Liittynyt
22.12.2013
Omassa pihassa silloin kun mahdollista. Talviaikaan täytyy huristella nesteen ti-halliin. Vokkelon kyllä ajan harjakoneesta läpi, mutta muut kiesit vain käsinpesu.
 

Presidentti

Klassikkoainesta
Liittynyt
24.12.2013
Kannattaa muistaa suodatin jos "luonnonvettä" painepesuriin syötätte. Vaikka vesi näyttäisikin puhtaalta, niin melko ruskeaksi menee tuollainen suodatin oman kokemuksen mukaan hyvinkin nopeasti, kun pesuvesi tulee viereisestä järvestä
 

Pekka T

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Omalla pihalla pesen joko sangolla, letkulla tai painepesurilla tilanteesta riippuen.

Painepesuri 20m automattikeloineen sekä automaattipalautteinen  20m vesiletkukela ovat asennettu kellarivarastoon kiinteästi, letkut saa pihalle saranoidun ilmanvaihtoritilän kautta. Samassa tilassa on vielä pieni kompressori ja 15m paineilmaletkukela.
 

Pekka P

Yhdistyksen jäsen
Liittynyt
22.12.2013
Skriko1 sanoi:
Enpä ole pessyt yli 20 vuoteen itse autoani, kun huippuhyvä käsinpesu on niin halpaa.

Samoilla linjoilla Skrikon kanssa.

Autoiluvuosia nyt ei ihan noin paljoa ole ja konepesuista siirryin käsinpesupaikkojen asiakkaaksi vasta nelisen vuotta sitten.