Aina saa lukea noita juttuja siitä mikä kaikki on niin mahtavaa missäkin autossa, mutta kenenkään omassa autossa ei koskaan ole mitään vikaa. Ei ainakaan noiden juttujen perusteella. Minua kuitenkin kiinnostaisi myös se mitä kaikkea huonoa mistäkin autosta on löytynyt. Panostetaan nyt kuitenkin siihen, että on oikeasti kokemusta siitä autosta eli se on oma tai omassa käytössä ollut auto, eikä mikään koeajo- tai kaverin auto, jolla on tullut muutama kymmenen tai sataa kilometriä ajettua. Muuten saa olla oma nykyinen tai entinen auto.
Itse voisin avata pelin aiemmin omistamallani Peugeot 308 SW:llä, jonka BMW Prince -moottori eli THP oli jakopään ja imukanavien osalta täysin susi. Jakopää levisi 24 tkm:n välein ja alle 100 tkm ajetun auton imukanavat olivat todella pahasti karstoittuneet. Neljä kertaa jakopään vuoksi takuukorjauksessa kolmen vuoden aikana oli minulle riittävästi ja yhtään samanlaista THP/Prince -romua ei minulle tule.
Samassa autossa oli myös sellainen huono puoli, että sillä ei päässyt lumessa eteenpäin, vaikka ketjut olisi alle laittanut. Ei ihan lähimenneisyydestä muistu autoa, joka olisi yhtä huono menemään eteenpäin, jos tiellä on muutama sentti lunta.