https://tummennuskalvot.fi/

Metsästys

Karvis sanoi:
Vuoden päivät taisi mennä eräällä sukulaisella ysimilliseen, ensin hankki mustaruuti revolverin joka oli käytännösssä keskustelu lupaviranomaisen kanssa ja lupa taskuun. Vuosi tästä haki 9mm lupaa ja sai sen ilman isompaa tinkaamista, kun oli sillä mustaruutiaseella vuoden harrastellut. Ja pohjalla ei ollut minkäänlaista ampumaseurojen lainavehkeillä turaamista.
Eli poliisipiirit lukee näitä määräyksiä niin kuin piru raamattua. Ennen vanhaan aseluvan varsinkin pistoolin luvan saaminen oli ihan arpapeliä miltä poliisilta sitä hait, niin värikästä oli käytäntö eri poliiseilla.
Nykyjään melkeimpä ainut mahdollisuus tuolle ysimilliselle on practical ammunnan harrastus. Tai ainakin pitäisi olla, kun ei tuolla oikein siviilikäytössä muuta käyttöä ole.
 
Eipä ollutkaan latvalinnustuksesta karannut harhaluoti syksyisen onnettomuuden syy. Ampumaetäisyys vain 75m ja luullut pyöräilijää metsoksi. Melko hazardia touhua
 
Kait tuo kertoo kuinka kauas ihminen on mennyt luonnosta ja maalaisjärjen käytöstä. Näyttää jotenki irvokkaalta touhu kun toisaalla nähdään nälkää, kärsitään aliravitsemuksesta ja jopa kuollaan siihen.
 
Se on tuo rajanylitys vaarallista puuhaa. Kun nuo valkoposket lentää Suomenlahden yli, niin sitten niitä jo saakin metsästää.
 
No kauden avaus kävikin sukkelaan, tunnin keikka metsään ja elukka mukana kotiin. Tämä yksilö kuului kolmen elukan jengiin josta ilmeisesti siskonsa sekä mukana liikkunut iso pukki saivat toistaiseksi jatkaa seikkailuitaan.

Jauhelihat on loppu, joten tästä jauhetaan kaikki. Ulkofileet säästetään grillausta varten, niskan suhteen vähän vielä arvon. Kyseessä on nuori eläin joten niskassa ei kauheasti talia ole, mutta jotenkin siitä ehkä mieluummin tekisi muhennosta kuin jauhaisi muiden lihojen sekaan.

Tässä tapahtui myös siirtymä lyijyvapaaseen aikaan, ei valittamista. Sakon powerhead 2 lentää kutakuinkin vastaavasti kuin aiemmat vuodet käyttämäni superhammerhead, ja jäljistä päätellen taitaa aueta hieman nopeammin.
 

Liitteet

  • 2021-10-01 19.02.32.jpg
    2021-10-01 19.02.32.jpg
    148,4 KB · Katsottu: 139
Eilen tuollainen ylivuotinen. Vähän huonoa tuuria ollut koko syksy tuon nuoren koiran suhteen. Eikä tuokaan ollut mikään hieno saavutus, mutta monen seikan summana muutaman sekunnin ajatustyön tuloksena tuli tuollainen lopputulos. Kait se kaiken kaikkiaan oli ihan fiksu veto, vaikka päätös piti tehdä sekunnin parin aikana.
 

Liitteet

  • Jalon eka (1).jpg
    Jalon eka (1).jpg
    130,3 KB · Katsottu: 95
Näköjään taasen ois Kainuussa tarjolla pienpetopyynnin SM-kisoja, on kyllä oksettavaa touhua. Mettätouhujen todellinen irvikuva. Ei sillä etteikö minkkejä ja supeja sais harventaa ihan ns. surutta, mutta johonkin sen rajan voisi vetää.

Ihmetyttää miten tämä voi olla Suomessa edes laillista nykypäivänä, kun saarivaltiotakapajula-briteissäkin homma on jo kiellettyä?

Juttua iltalehdessä.
 
Taavetson sanoi:
Näköjään taasen ois Kainuussa tarjolla pienpetopyynnin SM-kisoja, on kyllä oksettavaa touhua. Mettätouhujen todellinen irvikuva. Ei sillä etteikö minkkejä ja supeja sais harventaa ihan ns. surutta, mutta johonkin sen rajan voisi vetää.

Ihmetyttää miten tämä voi olla Suomessa edes laillista nykypäivänä, kun saarivaltiotakapajula-briteissäkin homma on jo kiellettyä?

Juttua iltalehdessä.

Mitäs eroa sillä on jos samat eläimet metsästetään "normaalimetsästyksenä" vai kisoissa? Jos ei noita metsästetä niin aika moni alkuperäislaji katoaa noiden petojen myötä.
 
Fiyoko sanoi:
Mitäs eroa sillä on jos samat eläimet metsästetään "normaalimetsästyksenä" vai kisoissa? Jos ei noita metsästetä niin aika moni alkuperäislaji katoaa noiden petojen myötä.

Esim. jos porukalla kerätään pisteitä siitä montako mäyrää tappaa talvipesiin, niin ei edusta mun käsitystä oikeesta mettästyksestä vaan se on ihan pelkästään säälittävää larppaamista. Saa olla eri mieltä, mutta uskoisin että enemmistö suomalaisista näkee ton moraalisesti arveluttavana.