https://yliteippaus.fi/

Mercedes EQS

EQS tuli testattua. Hyvältä vaikutti lumisella tiellä . Tuntui, että moottoria
ei ole ollenkaan. Ainakaan talvella suorituskyky ei vaikuttanut mitenkään
räjähtävältä. Nopeusmittarin sijoitus ei ole omaan makuun ollenkaan.
Minusta se pitäisi olla keskellä.
 
EQS:n koeajo Hesarista:

KOEAJOVIIKOLLA iskee helsinkiläisittäin kipakka 12 asteen pakkanen. 2 600 kiloa painava Mersu osoittautuu pätkäajossa järjettömäksi sähkösyöpöksi. Ohjaamon lämmitys vie osansa, mutta silti 43 kilowattitunnin keskikulutus on jäätävä. Se on kaikkien samoissa oloissa ajamieni sähköautojen tähänastinen kulutusennätys ja näillä lukemilla Mersun kaupunkikantamaksi tulisi pakkasella ankeat 250 kilometriä.

Maantielle tämä on kuitenkin suunniteltu, ja siellä päästään jo vähän järkevämpiin lukemiin. Parinsadan kilometrin maantielenkillä keskikulutukseksi muodostuu 27 kWh / 100 km ja toimintamatkaksi siis 400 kilometriä. Tie oli kuiva, keli oli kirkas ja ilmastoinnin pyynti 19 astetta.



Edit: Tämä aika erikoinen huomio unohtui.

Testiyksilö ei myöskään 12 asteen pakkasella maantieviimassa kyennyt pitämään ohjaamoa reisien kohdalta lämpimänä. Vastaavan ilmiön olen kokenut viimeksi samalla testiajotiellä halvassa sähkö-Renaultissa. Samalla tiellä, samalla viikolla, samoissa sääoloissa puolet halvempi Tesla Y toimi moitteettomasti.


https://www.hs.fi/autot/art-2000008501145.html
 
ihaa sanoi:
Edit: Tämä aika erikoinen huomio unohtui.

Testiyksilö ei myöskään 12 asteen pakkasella maantieviimassa kyennyt pitämään ohjaamoa reisien kohdalta lämpimänä. Vastaavan ilmiön olen kokenut viimeksi samalla testiajotiellä halvassa sähkö-Renaultissa. Samalla tiellä, samalla viikolla, samoissa sääoloissa puolet halvempi Tesla Y toimi moitteettomasti.


https://www.hs.fi/autot/art-2000008501145.html
Ilmeisesti Tesla Y:ssä ei ollut lämpöpumppua, tai pakkasta ei ollut tarpeeksi:
https://www.is.fi/autot/art-2000008504327.html
 
^ Tuo on softakorjattu jo noin viikko sitten. Viimeksi tänään ajoin 210km -19 > -17 pakkasessa ilman mitään lämpöongelmia. Eiköhän tuo Mersussakin saada kuntoon.
 
jopo sanoi:
^ Tuo on softakorjattu jo noin viikko sitten. Viimeksi tänään ajoin 210km -19 > -17 pakkasessa ilman mitään lämpöongelmia. Eiköhän tuo Mersussakin saada kuntoon.

Joo, uusi softaversio tuli, mutta vika ei korjaantunut
 
Mersun laatu on nyt mitä on...lähenee Teslaa kun kiireellä pitää sähköautoja tehdä.
 
Täydellinen sähköauto on löytynyt. Parantamisen varaa ei ole. (Ainakaan toimittajan mielestä)  8)

https://www.nettiauto.com/artikkeli/mercedes_benz_eqs_kutsuvat_maailman_parhaaksi

Sähköautopuolella teholukemien ohella kilpaillaan verisesti toimintamatkalla. EQS:n kohdalla vertailuarvo on mukavat 785 kilometriä yhdellä latauksella. Sillä ei vielä ajella “kusematta Helsingistä Lappiin”, mutta kauaksi ei jäädä. Tämähän tuntuu olevan se tärkein mittapuu sille, onko sähköautossa mitään järkeä.
 
EQS SUV on mennyt itseltäni ohi, mutta justiinsa tuli mainos huomiseen lanseeraukseen.

Ok, mutta Mersun mallinimet menee nyt todella kummallisiksi.

EQA, EQB, EQC, EQS ja EQV ovat olleet loogisia, mutta eikö vasta saatu valmiiksi nimeämiskierros jossa (city)maasturit ovat Geländewageneita? GLA, GLB ... GLS.

EQS SUVin olisi sitten kai pitänyt olla EQGLS, mutta ei..
 
Urlaub sanoi:
EQA, EQB, EQC, EQS ja EQV ovat olleet loogisia



EQS SUVin olisi sitten kai pitänyt olla EQGLS, mutta ei..

EQA, EQB ja EQC ovat kaikki SUVeja kuten GLA, GLB, GLC -sisarensa eli ”rikki” nuo nimet ovat jo siellä.
 
Ehkä kuuluisi jo omaan ketjuunsa tämä EQS SUV, mutta se on nyt julkaistu:

https://www.motor1.com/news/580631/2023-mercedes-benz-eqs-suv-electric/

Tarjolle tulee ilmeisesti EQS SUV 450 (taka- tai nelivetona) EQS SUV 580 nelivetona. Rangea pitäisi parhaimmillaan olla jopa 600 km WLTP:n mukaan mitattuna. Halutessaan tämän saa myös kolmella penkkirivillä. Omaan silmään selkeästi paremman näköinen kuin EQS "sedan" tai EQE. Kelpais kyllä, jos vaan oma budjetti sallisi  8)
 
Herr K sanoi:
Ehkä kuuluisi jo omaan ketjuunsa tämä EQS SUV, mutta se on nyt julkaistu:

https://www.motor1.com/news/580631/2023-mercedes-benz-eqs-suv-electric/

Tarjolle tulee ilmeisesti EQS SUV 450 (taka- tai nelivetona) EQS SUV 580 nelivetona. Rangea pitäisi parhaimmillaan olla jopa 600 km WLTP:n mukaan mitattuna. Halutessaan tämän saa myös kolmella penkkirivillä. Omaan silmään selkeästi paremman näköinen kuin EQS "sedan" tai EQE. Kelpais kyllä, jos vaan oma budjetti sallisi  8)
Siitähän tuli sitten loppujen lopuksi oikein sopusuhtainen. On hieno!
 
On kyllä hieno. Paitsi että toivottavasti tarjolla myös ilman noita lahkeenpaskojia eli astinlautoja.

Luultavasti seuraava autonvaihto on kahdesta yhteen, mutta eipä taida kynnet riittää siltikään vaikka kahden auton budjetit yhdistäisi, ei tuota sadallatonnilla saa.
 
Marko_K sanoi:
On kyllä hieno. Paitsi että toivottavasti tarjolla myös ilman noita lahkeenpaskojia eli astinlautoja.

Luultavasti seuraava autonvaihto on kahdesta yhteen, mutta eipä taida kynnet riittää siltikään vaikka kahden auton budjetit yhdistäisi, ei tuota sadallatonnilla saa.
Saattaisi olla tuolla liejuisilla mettäautoteillä ihan tarpeen ne lahkeenpaskojat. Ei kivet lentäisi niin siloisiin kylkiin. Ja yltäisi ottamaan paremmin katolta 3-metriset mettäsukset. Jos niille nyt ne telineet saisi.
 
Kuopiossa bongasin EQS:n tolpalla kupu katolla ja piti tottakai tehdä pieni testimatka vaikka matka oli lyhyt.

Hieno auto ja ilmajousitus antoi erinomaisen tasaista kyytiä. Takapenkki oli varsin matalalla joten perinteisen ässän istuinmukavuuteen ei päästy lähellekään. Musta sisusta ilman hyperscreenejä sopii varmasti ammattikäyttöön mutta jätti vähän pliisun vaikutelman. Hyperscreenit ja vaalea sisusta antaisi varmasti erilaisen vaikutelman.

Hieno auto ja tasaista kyytiä mutta ehkä sellainen wau-efekti puuttui kun miettii minkä hintainen vehje on kyseessä. Pitkälle matkalle takapenkillä istuen valitsisin edelleen perinteisen Ässän.
 
Matala auto.

Tänään ajelin Ouluun ja Sepänkadulta nousin Terveystalon sisäpihalle. Katsoin jo, että pitääkö nostaa autoa ylemmäs, mutta jäi tekemättä. Vinottain meni sisään hyvin, mutta ulostulossa keula ja auto tuli suoraan jalkakäytävältä tielle ja "karikosketushan" siitä tuli. Veikkaan, että harva muu auto ottaa tuossa pohjakosketuksen. Toki EQS:n saa ylemmäs, mutta moniko tajuaa sen tehdä? Seuraavalla käynnillä pitää ilmajousitus nostaa ylös ja laittaa paikka auton GPS:n muistiin niin muistaa sen sitten automattisesti siitä eteenpäin.
 
Kuvan mukaisiin lukemiin 580 4matic EQS menee kun ajelee n. 80 km/h pidempiä matkoja hiukan ennakoiden. Seuraavassa postauksessa pelkästään kuva ilman kirjoituksia viimeisen parin-kolmen viikon ajalta.

 

Liitteet

  • IMG_20220818_152706[1].jpg
    IMG_20220818_152706[1].jpg
    60,5 KB · Katsottu: 255
Eipäs tuota saanut tulemaan ilman tekstiä;

 

Liitteet

  • IMG_20220818_153605[1].jpg
    IMG_20220818_153605[1].jpg
    56,9 KB · Katsottu: 244
Sinne jäi mersu Kajaanin Hartikaiselle.
Ajelin yhden pikkukyydin kylmällä autolla ja seuraavaan tilattuun kyytiin jäi sopivasti yli puoli tuntia aikaa joten laitoin auton ABC-lataukseen. Lataus keskeytyi 87% kohdalla ja ajattelin, että se kyllä piisaa hyvin. Ajotilaan laitettaessa alkoi herjat, "Häiriö suurjänniteakussa, tarkasta järjestelmä - Aja lähimpään huoltoon sammuttamatta autoa - Ei saa hinata" jne.

Noukin asiakkaan kyytiin ja pääsin 110km sairaalalle. Siellä auto parkkiin ja ovet lukkoon, mutta odottelun jälkeen herjat eivät vähentyneet joten sitten huoltoon. Katsoivat testerillä ja päällä oli jokin "suurjänniteakun eristevika tms." Ja auto kanittui huoltoon eikä lähtenyt enää liikkeelle. Niinpä paluukyydin peruminen ja uuden auton hommaaminen asiakkaalle. Saas nähdä, kauanko menee.....

EQS:ssä näyttää liukkaalla olevan ominaisuus, että perä heittää sivulle hiljaisissa nopeuksissa risteyksissa ja mutkissa kääntyessä kun voimaa tarjoaa hiukankin, vaikka varovasti. Lieneekö neliveto takavedon tarjonnan osalta hiukan yliampuva ja/tai kera nelipyöräaohjauksen ko. ilmiö tulee esille.
 
Kymmenkunta päivää siinä meni, että auto oli jälleen liikenteessä. Kait se oli jokin akun lämmityksen lämmitysvastus, mikä sanoi sopimuksensa irti.

N. -5 astetta pakkasta näkyy olevan se raja, että täällä perähikiällä aletaan ihmettelemään, miten autolla tullaan toimeen ammattikäytössä ja miten virta riittää. Toki vielä ei ole oikein tosipakkasia koettu, mutta yksi siivu Ouluun -15 - -24 asteen keleissä asiaa tutkineena omalla mutu-tuntumalla.

Kovalla pakkasella auton etuikkunan alareunan tms. paikkeilta kuluu ihan samanlaista narinaa kuin emännän n. 10x halvemmasta Kia:sta lämpimällä ilmalla. Eli keskimääräisesti tasapeli. Samoin takajousituksesta kuuluu omanlaista ääntä nimismiehen kiharoissa. Takaluukku on sellainen liftback-mallinen eli aukeaa takalasin yläreunasta saakka ja on pitkä. Niinpä kesällä pöly ja talvella pölylumi täyttää erikoisen hyvin tuon luukun syvät kourut ja nostopumput. Osa pölystä ja lumesta tulee sitten takapenkin selkänojan taakse ja jopa nojalle kun luukun avaa. Ja kun pölylumi jäätyy, saattaa luukku jäädä toimimattomaksi.
 
Jos mulla tulis ”mielenhäiriö”, niin ottaisin EQS:n mieluummin taksiin kuin EQE:n. Eikö se takaoven oviaukko ole laveampaa laatua kuin EQE:ssä? Ainakin kuin kokeilin asettua kolleegan EQE:n takapenkille, niin jouduin taivuttelemaan niskaani, vaikka olen 172 cm. Vai mikä se on näissä Mersun ”puikulamuodoissa”? Pitääkö se olla EQE SUV vai EQS SUV, että alkaa asiakkaan meneminen takapenkille sujumaan pään kolisematta?
 
Sellaisiahan ne on nuo nykyautot. Puikula ei välttämättä muuksi muutu jos pituutta vähän lisätään. EQS:ssän pahin puute on puuttuvat "kauhukahvat", joista vanhukset yleensä ottavat tukea niin autoon istuessaan kun sieltä pois tullessaan. Noista SUV-malleista ei ole vielä tietoa, mutta ehkä varmaan...

EQE:n pahin puute on minusta lyhyt ja pieni tavaratila. Täällä muutama asiakas tykkää tilata auton kuin auton ja pyörätuoli laitetaan takakonttiin asiakkaan istuessa herroiksi auton penkissä. Ketkä siihen kykenee niin parempihan se on näin. Mutta EQE:n takapaksiin ei taida pituuden puolesta pyörätuoli taittua?
 
Toki tässä tulee kirjoiteltua aina "Volvo-lasit" silmillä, mutta eihän montaa EQS:n alustan voittanutta ole normaalissa ajossa polanteisella, kuoppaisella, uraisella ja kaikki paheet omaavalla vanhalla loppuun kuluneella tiellä. Kyllä täys ilmajousitus on melkoisen etevä kovallakin pakkasella. Ainakin tähän asti kun on toiminut eikä vikailmoja ole tullut.