https://yliteippaus.fi/

Mercedes-Benz GLC (2022->)

Uudistunut tekniikkapuoli kokonaan unohtaen eli pelkästään visuaaliselta kantilta...

Spektraalisiniselle peukkua. Samaa uudistusta olisi voinut koitua hyasintinpunaiseenkin.

AMG linen ulkopuoli ja sisätila taitavat olla jääneet pysyvästi kiinnitetyiksi toisiinsa; toista ei enää saa ilman toista. Olen istunut AMG sisätilaverhouksista vain mikrokuitupäällystetyissä istuimissa ja niitä kavahdin niin, että jäi pureskelematta kokonaan, kuinka urheilullisesti etupenkki lopulta oli muotoiltu. Nyt kahta konfiguraattoria rinnakkain käyttäessä näkee, että vain selkäosan kylkituet ovat urheilullisemmat.

Keskikonsolissa surkeutta: joko kiiltävä naarmuuntuva musta tai kaksi harmaanteknistä sävyä. Menisi kalvotukseen.

Kun vertaan vuosi sitten maksamaani Premium Plus -pakettiin: Burmester tai liikennemerkkiavustin eivät ainakaan kuulu, "tilalle" tullut sormenjäkitunnistin. Lisähinta 1500 euroa. Digimittaristo nyt vakiona.

En tervehdi keskittymistä vaativia esim. ilmastoinnin säätöjä näytöltä. Totuuden nimessä eivät edellisten mallien kytkimetkään ole löytyneet ilman katseen kääntämistä.

Mutta että piti taannoin mennä istumaan EQS ja EQE. Lämpenin erityisesti kojelaudan piilotetuille ilmanvaihtosuuttimille (reunoissa vielä niissäkin turbiinisuuttimet). Kaikki muu näyttää nyt vanhanaikaiselta. Toki sitä ovat polttomoottoritkin.
 
Muutamia kommentteja koeajosta (diesel kevythybridi)
kone huutaa kiihdytyksissä, mutta tasaisella ei kuulu mitään.
Rautajousilla pientä nypytystä yli satasen vauhdissa. Penkit ok
paitsi takapenkillä aika tyköistuvaa. Aika kolkot läppärit mittareina.
Perusvika mersuissa: Kun ratin säätää aika alas, niin nopeusmittari
jää piiloon.
 
Nyt oli julkaistu myös Coupe-versiona. Hyvin on yllätyksetön eli samaa kaavaa noudattaa kuin aiemmasakin korimallissa, tosin takavalot ei ole oikein mersua.
Hinta tuntuu hybridissä kovalta, vaikka kuinka laskeskelee niin menee 90000€ rikki, siis siinä SUV-versiossa. Coupelle ei taida hintaa vielä ollakaan.
 
95 500 tuli omalle SUV 300e hintaa. Veikkaan että coupe on lähdöltään 5-6 tonnia kalliimpi.
 
Outoa että mersun suomenkielisissä mainoksissa mainitaan puheohjattava käyttöliittymä. Eihän sillä mitään tee jos suomalaiset osoitteet yrittää sönkätä englanniksi.
Tänään ilmestyneessä digiTM:ssä oli Glc400e koeajossa, pikaisella vilkaisulla sai kovasti kehuja.
 
Sama Audissa, puheohjaus toimii navissa ja muutoinkin vain englannilla. Jos vaihtaa valikkoihin suomenkielen, auto ilmoittaa heti navigointiin siirryttäessä, ettei valitulla kielellä voi toimia.
Mutta onneksi on Carplay ja Google navi, jolle voi suomea puhua ;-)
 
Tämä uus Coupe näyttää varsin hyvältä, edellisen linjoissa ja mittasuhteissa jokin tökki itselle.
 
Uuden sukupolven GLC 300e plugari on alla ja 1500 km mittarissa. Ei vielä suurempia kokemuksia kerrottavaksi, mutta pitkä sähköajomatka on tietysti testattu jo monta kertaa. 120 km nurkille lähiöliikenteessä kyllä pääsee. Se olikin yksi tärkeimmistä hankintakriteereistä. Maantiellä meno on tasaista ja sujuvaa, eikä kahvikuppi ajotauon ehdotuksena ole ilmestynyt kuin kerran pidemmän ajorupeaman aikana.

Yllätyksiäkin on jo ehtinyt tulla muutama. Edelliseen 300e versioon tottuneena(tökkäsi vain omaa kuvaansa näytöllä) tämä uusi MBUX-liittymä on pettymys. Joka kerta, kun pistää virran päälle on sisään kirjauduttava salaluvulla(neljä tökkäystä). Sormenjälkeäkin voi käyttää, mutta sen opettaminen järjestelmälle osoittautui hankalaksi, eikä se taida vieläkään toimia.

Pari muutakin esimerkkiä:

-Jos haluaa tutkia, miten auto sijaitsee parkkiruudun päällä, riitti edellisessa GLC:ssä kaksi tökkäystä. Tässä uudessa en ole vielä löytänyt, mistä sen saisi näyttöön. Jotenkin ei into riitä tutkia 606 sivuista (luit oikein...) ohjekirjaa, vaikka sieltä se varmaankin löytyy.

-Rengaspaineet oli pakko löytää ja siinä piti selata ohjekirjaa, jotta löysi oikean reitin. Nyt olikin käytettävä ohjauspyörän hipaisukohtia, jotta sinne pääsi(ensin painallus, kolme/neljä hipaisua ja taas painallus ja Voilá, siinä ne ovat).

Todellä ärsyttävää on tien nopeuksien seuranta. Välillä karttapohjan ja työmaan paikallisnopeuden synkronointi sekoaa. Hyvä esimerkki on esim lentoasemalta kehä kolmosta Espoota kohti ajettaessa. Perusnopeus 80 muuttuu äkkiä 50:ksi muutaman sekunnin ajaksi ja palautuu taas 80:iin. Jos ei siinä aja päivittäin, ei tiedä, mikä on aina se oikea nopeus. Sallittu nopeus näkyy kuitenkin mittariston yläkulmassa ja sen edestakaisin muuttuminen hankaloittaan ajoa varsinkin jonossa.

Tuo häiritsi sen verran, että se inspiroi soiton Veholle. Yllättäen sympatiaa ei herunut. Kuski on vastuussa nopeudesta ja kaikissa autoissa sama ongelma työmaiden lähellä. Peruskartan päivityksen voi pyyttää seuraavan huollon yhteydessä (siis 5.2024...), koska OTA:na päivitys kestäisi tunteja.

Hiukan mollivoittoisesti on siis taipale uuden GLC:n kanssa alkanut. Vanha viisaushan on, ettei uutta mallia pidä ensimmäisten joukossa hankkia, vaan odottaa, että ohjelmabugit korjataan. Uusia ominaisuuksiahan autossa löytyy rutkasti. Eiköhän niitä opi ja omaksu ajan mittaan, kun kilometrejä kertyy enemmän