Uusimmassa car-lehdessä oli tämä koeajossa 1,5-litraisella koneella, 16" vanteilla ja LSD:llä. Keräsi odotetusti kehuja alustan toimivuudesta, ajo-ominaisuuksista ja sisätilojen uudesta ilmeestä. Yhtä lailla odotetusti kaivattiin hiukan lisää voimaa, sillä kuivalla alustalla koneen vääntö ei oikein riittänyt rikkomaan 195/50-koon Yokohamojen otetta tiestä. Lisäksi ratin etäisyyssäädön puuttuminen oli pieni miinus, mutta tämä oli painonsäästösyistä jätetty autosta pois. Toisaalta auton paino kasvoi kehitysvaiheessa 50 kilolla, kun äänimaailmaa säädettiin sellaiseksi kuin insinöörit sen halusivat - lopputulos ei toimittajan mukaan ollut kovin sielukas, mutta moottorin äänessä on mukavaa särmää. Loppuarvosana oli neljä tähteä ja jo heti alussa todettiin, että tähän astin parhaana MX-5:na pidetty ensimmäisen sukupolven MX-5 joutuu nyt astumaan palkintopallilta syrjään. Ei siis huono lainkaan.
Tämä testattavana ollut malli oli muuten Mazdan jonkin edustajan (en nyt musita oliko suunnittelupuolen pomo, insinööri, testikuljettaja vaiko mikä) malliston versioista se, joka oli kaikista uskollisin tuon ensimmäisen MX-5:n perusidealle ja siten myös malliston "sweet spot". Isompi moottori, isommat vanteet ja automaattivaihteisto eivät siis yhdessä tai yksinään tee autoa tuon perusidean kannalta paremmaksi, vaikka saattavat toki vastata kuluttajien toivomuksiin tätä kyseistä mallia paremmin.
