https://yliteippaus.fi/

Mökki, mantereelta vai saaresta?

vincent

Klassikkoainesta
Liittynyt
28.12.2013
Mökkikuumetta on nyt pitänyt parin viimeisen kuukauden aikana.
Itse olen ihastunut saarimökkeihin, mutta emäntä puhuu mökistä mantereen puolella eikä matkakaan saisi venähtää ajallisesti paljoa kahta tuntia pidemmäksi. ( järvenrantamökkejä lähinnä ollaan katseltu ) Toisaalta emäntä on myös ehdottanut, että vuokrattaisiin mökki ensin muutamaksi kesäksi ja mietittäisiin sitten sen oman hankkimista noiden kokemusten pohjalta.

Olisi mukava kuullla kokemuksia nimenomaan saarimökkeilystä.
Meikäläisellä saattaa olla liian romanttinen kuva moisesta ja karu todellisuus iskisi äkkiä päin kasvoja, jos saarimökin hankkisi.
 
Itsellä ei ole mökkiä, mutta tutuilla on mökki erittäin pienessä saaressa Päijänteellä. Saari on heidän omansa, ollut suvun omistuksessa vuosikymmeniä. Olisikohan saari halkaisijaltaan noin 50-60 metriä ja moottoriveneellä sinne on mantereelta n. 10 minuutin matka. Saarella on päämökin lisäksi saunarakennus jossa lisää nukkumatilaa sekä sellainen pieni nukkuma-aitta ja pari venelaituria. Rakennukset taitaa olla jo jostain 60-luvulta, paitsi tuo aitta joka on tehty myöhemmin.
Pari kertaa olen tuolla käynyt ja voin kyllä sanoa että on aika makea paikka. Joka puolella aava järvenselkä ja muita pieniä saaria. Kuuma kesäpäivänä oli hieno istuskella rantakallioilla ja laiturilla ja katsella vain maisemia ja onkia :) Auringonlaskun aikaan tietenkin maisemat on kertakaikkisen hienot.
Ko. paikka ei ole mikään työleiri niinkuin monilla mökki tuppaa usein olemaan, vaan sielä vaan ollaan ja nautiskellaan elämästä. Toki rakennuksia ym. ylläpidetään ja kunnostetaan tarpeen mukaan.
Niin, jos itse olisin mökkiä hommaamassa, niin olis kyllä tuollainen saarimökki kyllä omaan makuun, vaikka sinne kulkeminen joskus voi ollakin hiukan hankalaa, tai jos sinne täytyy kuljettaa jotain suurempaa.
 
Tätä samaa pohdittiin n. 15 vuotta sitten ja päädyttiin Saimaalla, mantereella sijaitsevaan mökkiin, vaikka eno olisikin luopunut tosi edullisesti myös Saimaalla olevasta saaressa olevasta mökistään.

Vaa'an kupissa saarimökkiä vastaan painoivat lapsuudessa omat kokemukset saarimökistä:

- Riippuu sijainnista ja matkasta, mutta tuulisella kelillä voi olla veneellä haasteellista mennä ja lähteä.
- Myös veneestä on kovalla tuulella jatkuva huoli ja sitä saattaa joutua siirtämään suojaisempaan paikkaan. Mitä isommat selät, sitä isompaa venettä tarvitaan ja isoilla veneillä ei joka paikkaan voi rantautua.
- Tavaroiden kuskaaminen veneellä on kohtuullisen työlästä...
- Mahdotonta käyttää kelirikkoaikoina
- Talvisin pitäisi olla moottorikelkka käytössä

Saarimökeissä on oma viehätyksensä ja vaikka ne ovat edullisempia kuin mantereella sijaitsevat, niin mielestäni vapaa-ajan asunnot ovat sen verran kalliita investointeja että niitä olisi syytä pystyä käyttämään ympäri vuoden.
 
Itse myös pohdiskellut joskus samaa, mitä Vincent.
Viime kesänä lainasimme tutun kesämökkiä, joka on saaressa.
Hyviä puolia tuossa saaressa oli, että näkymät on loisteliaat, saa olla rauhassa omissa oloissa ja "pitää olla vene".
Huonojakin puolia on, kuten tavaroiden(isojen ja ison määrän) ja henkilöiden kuljettaminen kelillä kun kelillä, pientä lasta ei voi hetkeksikään jätää valvomatta, "pitää olla vene", vesiliikenne saattaa häiritä, lähteminen jonnekin sieltä hankalampaa, ei ympärivuotista käyttömahdollisuutta, jne.
Toki voihan saareen mennä tie, joka helpottaa ja mahdollistaa aika paljon enemmän.

Saaresta saaduista kokemuksista, arvostan mantereella järven rannalla olevaa mökkiäni enemmän. Elämä on jokseenkin vaivattomampaa mantereella, ainakin kelin ja liikkumisen kannalta.
Kuivanmaan kesämökkiä en hommaisi, ellei se olisi ympärivuotisessa käytössä lasketturinteiden läheisyydessä(<10km) ja kelkkareittien läheisyydessä. ;)

 
Sande sanoi:
- Riippuu sijainnista ja matkasta, mutta tuulisella kelillä voi olla veneellä haasteellista mennä ja lähteä.
- Myös veneestä on kovalla tuulella jatkuva huoli ja sitä saattaa joutua siirtämään suojaisempaan paikkaan. Mitä isommat selät, sitä isompaa venettä tarvitaan ja isoilla veneillä ei joka paikkaan voi rantautua.
- Tavaroiden kuskaaminen veneellä on kohtuullisen työlästä...
- Mahdotonta käyttää kelirikkoaikoina
- Talvisin pitäisi olla moottorikelkka käytössä

Sande tuossa edellä hyviä pointteja mainitsi.

Itsellä on kokemusta molemmista. Ensimmäiset 15 elin vuotta kuljettiin perikunnan mökillä saaressa, jonka jälkeen rakennettiin oma mantereen puolelle. Kun huomio että matereellakin saa olla omassa rauhassa, niin kyllä olen sen kannalla.
 
Toki voihan saareen mennä tie, joka helpottaa ja mahdollistaa aika paljon enemmän.

Silloin käytännössä kyse ei enää ole saaresta.
Meidänkin mökille mennään sillan yli vaikka todellisuudessa kyseessä on iso niemi, toinen vaihtoehto on mennä venellä lyhyt matka jolloin mökkimatka lyhenee n. 30 km.
 
Pekka T sanoi:
Silloin käytännössä kyse ei enää ole saaresta.
Meidänkin mökille mennään sillan yli vaikka todellisuudessa kyseessä on iso niemi, toinen vaihtoehto on mennä venellä lyhyt matka jolloin mökkimatka lyhenee n. 30 km.

Jep, meidänkin mökki on Suomen kolmanneksi suurimmassa saaressa, joka ei vaan enää tunnu yhtään saarelta kun sillat yhdistävät sen kahteen suuntaan  ;)
 
Saarimökki on mielestäni ollut suosiossa joskus parikymmentä vuotta sitten. Tietenkin sillä on omat etunsa.
Jo esitettyjen näkökohtien lisäksi kannattaa huomioida rannan laatu, paikan avaruus ja ilmansuunnat. Sama pätee tietenkin myös mannertonttiin.
Saari vaan on yleensä avonaisella alueella ja paha tuulinen ilma on myrkkyä. Jos ranta on kivinen ja jyrkkä, ei lasten oleskelu juuri onnistu. Pelkkä kallio ja muutama yksinäinen petäjä ovat hankalammat vihmovalla sateella.

Tontin, mökin seudun yleensä, jollain sivulla kannattaa olla suojaavaa metsää tai mäkeä. Ilta-aurinko lännen suunnassa on mukava katsella. Saunan pitäisi olla veden partaalla.

Mannermökin ongelmia voivat olla hyttyset, liian lähellä olevat naapurit, vuokramökkien metelöijät.

Monissa paikoissa kumpaakin voivat haitata lokkien kirkuna kaiken yötä, käärmeet, huono uimavesi kesän lopulla, kaivon puute, sähkön puute, kylmätilojen puute, jne... Kauppakin olisi mukava olla jossakin.
 
Sähköjen saaminen saareen - siis oikeaan saareen, joka on kilometrien päässä mantereesta - voi tulla kalliiksi. Myös kaivon rakentaminen ja jätevesihuolto voivat olla työläitä, varsinkin kallioisessa saaressa.

Suurin ongelma saaressa on mielestäni tavaroiden kuljetus. Seuratessani tänä "talvena" työkaverini tuskaista rakennustavarankuljetusrumbaa saarimökilleen olen joutunut usean kerran onnittelemaan itseäni mantereella sijaitsevasta mökistä.

Tiettyä eksotiikkaa saarimökki tosin tarjoaa. Saaren koosta riippuen siinäkin voi löytää toiselta puolelta metsän tai kallioiden suojaa. Venematkakin voi olla hyvin kohtuullinen, vaikka avointa järvenselkää löytyisi saaren toiselta puolelta yllin kyllin.

Eipä ole tullut itselle valinnan paikkaa. Oman mökkirannan edustalla on noin hehtaarin kokoinen saari, joka onneksi on  kalastuskunnan yhteinen, joten siihen ei voi kukaan mökkiään rakentaa. Enoni, joka asusteli järven rannalla aikoinaan, kertoi tarinaa, jonka mukaan juopoksi tiedetty nimismies olisi luvannut merkitä saaren hänen tiluksiinsa viinapullosta ;). Siihen ei eno raittiusmiehenä tietenkään suostunut.
 
Kiitos kaikille keskusteluun tähän asti osallistuneista, hyviä näkemyksiä tullut esiin.

Tuo liikkuminen saareen on tietysti se yksi haastavimmasta asioista - mantereen puolella pitäisi olla hyvä ja turvallinen paikka veneelle, ei riitä, että heittää inkkari-kanootin auton katolle mökkimatkaa varten. Toisaalta juuri tämä toisi mielestäni siihen mökkeilyyn sitä jotain.

Mitenkäs tuo sähköttömyys ( kuten usein saaripaikoissa on ), tämähän tuo ruokahuoltoon sekä mökin lämmitykseen omat haasteensa. Onko muuten mahdollista säilyttää mitään liinavaatteita ja vastaavia lämmittämättömässa mökissä, siis sellaisessa joka pitkin talvea on kylmillään. ( tai siis käytännössä aina kun ei ole itse paikalla )
Jos kaiken muun lisäksi pitää aina olla mukana kaikki pukeutumiseen ja yöpymisiin liittyvä varustus niin tuo ei enää tunnu niin 'hohdokkaalta'.

Ja sitten tuo Qualityn esiintuoma jätevesihuolto, jahas, tämä tulee varmasti olemaan vaikea tapaus hoitaa lainkirjaimen edellyttämällä tavalla. Eikös tämän kanssa ole vielä voimissaan se vuoden 2016 takaraja eli tuolloin jätevesihuollon pitäisi olla kaikilla kiinteistöillä kunnossa, tuohan voikin tulla kalliiksi saaripaikassa.
Tähän pitääkin perehtyä paremmin jotta välttyisi ikävältä yllätykseltä. ( koskee toki myös mantereella sijaitsevia mökkejä )

-P-:n kirjoitus pitää kuitenkin vielä uskoa yllä, juuri tuollaiseksi kuva saarimökistä mielessäni on muokkautunut.
 
^Joo itsellä se on helppoa kun sitä saarimökkiä ei ole ja on tullut siellä vaan käytyä, niin ei ole mitään huolia sen ylläpidosta jne. Niin helppo minun on sanoa. Mutta noille tutuillemme se on todella rakas paikka ja siellä vietetään aikaa niin paljon kuin mahdollista heti kun jäät lähtee ja kesäaikaan joka viikonloppu ja syksyllä niin pitkään kuin mahdollista, talviasuttava se ei ole. Suunnittelivat että sitten joskus heidän tuhkansa ripotellaan tuonne  saarelle.
Niin heillä on siellä aurinkopanelit ja niillä kyllä riitti kesäaikaan sähköä se mitä siellä sähköä tarvi. Jätevesihuoltoa en muista/tiedä miten se on järjetetty.
 
Jos mökissä on riittävä ilmanvaihto eikä siellä ole tunkkaista hajua, voi liinavaatteita hyvin säilyttää paikoissa, jotka eivät ole liian umpinaisia. Kosteutta voi vähentää eri konstein, joita voi hakea vaikka googlettamalla. Joku käyttää suolaa, toinen jotain muuta. Kyllähän mökissä säilytettyihin vaatteisiin tulee helposti jonkinlainen mökin "ominaishaju" kuitenkin, ja siihen voi suhtautua eri tavoin.

Aika usein mökkeihin pääsee myös pikkunisäkkäitä. Niiden kulun voi estää tukkimalla kulkuaukot tai asentamalla niihin teräsverkon. Meillä "vanhaan" mökkiin aikoinaan pääsi hiiriä, kunnes löysin pikkuisen raon, josta ne pääsivät pujahtamaan sisään. Tukin reijän ja hiiret loppuivat.

Sähköttömään mökkiin voi asentaa kaasujääkaapin, -hellan ja jopa lämmittimen. Myös aggregaatti on monelle varteenotettava vahtoehto, varsinkin, jos haluaa käyttää mökkiä muulloinkin kuin kesällä. Ei tosin taida olla kovin edullista sillä tuotettu sähkö.

Jätehuollossa on ainakin meidän mökkikunnassa sellainen nyrkkisääntö, että jos ei ole vesijohtoa eli on vain kantovesi, ei tarvitse olla yhtä "rankka" järjestelmä kuin normaalisti. Toki puuceen ja harmaiden jätevesien käsittelyn pitää olla asianmukaisesti järjestetty. Kannattaa kysyä kunnasta, sillä kunnilla on mahdollisuus jonkin verran soveltaa jätelakia. Mutta saaressa saattaa tulla vastaan myös säännös, jonka mukaan imeytys on kokonaan kielletty, ja ainoa vaihtoehto on umpisäiliö. Sen tyhjentäminen saaresta ei varmaan ole kovin halpaa.
 
Itsellä ei ole omaa mökkiä, mutta aina lomillani saan käyttää erään tutun mökkiä, ja se sijaitsee saaressa.
Siinä saaressa ei ole muita mökkejä, sillä tämä kaverini omistaa koko saaren, joten ainakin saa olla rauhassa.
Huonoja puolia on sitten tuo matka sinne, vaikka soutumatkaa ei ole kuin n.300metriä. Hankalaa se silti on. Kauppareissut, ja kaikki menot pitää suunnitella aina hyvissä ajoin etukäteen, sillä niihin kuluu yllättävän paljon aikaa.
Sitten on vielä yksi harmittava negatiivinen puoli.
Olemme rakentaneet rantaan kivistä hienon nuotiopaikan. Nyt sitten jotkut ohi ajavat uistelijat ovat hoksanneet, että tuossahan on mukava makkarankäristyspaikka. Siellä sitten on iltaa istuttu, ja poltettu toisten klapeja, jotka ovat ulkovaraston seinällä. Tuo ei kyllä ole kovin mukavaa. Jotkut vaan luulevat, että kun mökki on katseilta syrjässä, niin se on jotenkin pienempi rike, ellei jopa kuulu jokamiehen oikeuksiin.
Eli on niissä saarimökeissäkin joitain huonojakin puolia.
Jos itse mökin hommaisin, niin ehdottomasti mantereelta, tai ehkäpä sittenkin sieltä................saaresta. Vaikea valinta
Anteeksi jos meni offtopikin puolelle
 
Meillä on pieni metsämökki mantereella, jossa ei ole sähköjä, vesijohtoja tai muutakaan nykyajan hienouksia. ;)  enkä koe tarvitsevanikaan siellä mitään näistä, käyttökulutkin pysyy alhaisina.

Aikoinaan 70-luvulla kun mökkiä edellinen omistaja on rakentanut ei sinne ollu vielä tietä, vaan kilometrin pitkän soutumatkan pitänyt kaikki kulettaa.

Kalastelen, saunon ja rentoudun mökillä, kerran oltiin talvella  2009 mökillä, -30 pakkasta ja hyvin tarkeni kynttilänvalossa ja kamiinassa sekä takasta tulta pitäen. Saunaan kun halusi niin piti tehä avanto josta kantaa vedet.
 
Oma mökki tuli ostettua -93. 34 km kaupungin keskustasta järven rannalta. Höylähirsinen -90 rakennettu parvimallinen mökki kaikilla mukavuuksilla ( Annoin muuten Honda Preluden mökin vaihdossa ). Saarimökki ei olisi tullut kuuloonkaan kun pitää päräyttää mökin pihaan moottoripyörällä ja autolla. Muutamme aina ennen juhannusta sinne ja palaamme kaupunkiin Syyskuussa ilmojen huonontuessa. Samoja asioita siellä tulee tehtyä mitä kesällä muuallakin. Venetuohu ei ole minun lajini kun kaikkea ei ehdi.
 
Jos hakee mökkeilyltä omaa rauhaa ja hyttysvapaita lomapäiviä niin saarimökki on kokemukseni mukaan yleensä parempi valinta.Tämän sanon noin 20 vuoden ajan joka kesä vuokramökeissä kierrelleenä. Oma mökkikin tuli viimein ostettua reilut viisi vuotta sitten, saaresta.  Venematka kivasti virittää lomatunnelmaan. Autolla jos vain päräyttäisi pihalle niin fiilis ei vaan ole sama. Lisäksi saarimökit on aina edullisempia. Saarimökkeilyn suurin haittapuoli on isojen tavaroiden roudaaminen, siinä joutuu olemaan välillä kekseliäs. Nykymaailmassa bonusta on myös se, että saarimökkiin on kiertelevien murtokoplien vaikeampi päästä, autolla kun ei pääse perille ja uiminen ei kiinnosta  8)

Tärkeintä mökin valinnassa on tietenkin mökin ympäristö. Mökin voi aina tarvittaessa rakentaa uusiksi. Ympäröivää maisemaa ja liian lähellä olevaa naapuria  ei.
 
Latvaroso sanoi:
Venematka kivasti virittää lomatunnelmaan. Autolla jos vain päräyttäisi pihalle niin fiilis ei vaan ole sama.

Näinhän se tietenkin on. Ehkä saarimökki voi olla hyvä vaihtoehto jos mökkiä käyttää pelkkään lomailuun. Jos taas asuu mökillä ja käy sieltä muutaman kuukauden vuodessa työssä, niin se voi ehkä olla helpompi päräyttää sillä autolla pihaan.
 
vincent sanoi:
Tuo liikkuminen saareen on tietysti se yksi haastavimmasta asioista - mantereen puolella pitäisi olla hyvä ja turvallinen paikka veneelle, ei riitä, että heittää inkkari-kanootin auton katolle mökkimatkaa varten. Toisaalta juuri tämä toisi mielestäni siihen mökkeilyyn sitä jotain.
Tämä ei ole haastava asia vain ainoastaan asenekysymys. Toinen ostaa sen millä pärjää juuri ja juuri aurinkoisena päivänä ja jättää huollotkin väliin liian kalliina. Toinen mitoittaa kaluston sen huonon päivän tarpeisiin ja huollattaakin kalustoa ihan turhaan.  :D

vincent sanoi:
Mitenkäs tuo sähköttömyys ( kuten usein saaripaikoissa on ), tämähän tuo ruokahuoltoon sekä mökin lämmitykseen omat haasteensa.
Ei mitään ongelmaa. Lämpöä löytyy tarpeen mukaan eli jos olet kaasugrillimiehiä kaasupatterit, -valot ja -jääkaapit löytyy kaupasta. Aurinkoihmisille löytyy aurinkokeräimiä lämmitykseen, panelia sähköntuottoon ja akkua sen varastointiin. Kylkeen polttokennoa tai tuulimyllyä. Generaattori pyörittää tarvittaessa vaikka vesipumppua ja sähkötyökaluja ja lämpöpumppua... Oma suositukseni on, että panelia sen verran, että jääkaappi, valot ja kännykän laturit ainakin pyörivät sillä ja sitten generaattori tuottamaan tarvittavan sähkön isompiin tarpeisiin.

Sitten fiilistelyn mukaan tosiaan polttokennoa tai tuulimyllyä ja älyä, niin voi kännykällä syksyllä laittaa wallaksen pöhisemään kun lähtee kotoa. Rannassa voi sitten sytyttää kapulalla laiturin valot, niin on mukavampi rantautua jne.  :)
 
Me ei viihdytä mökillä paikoillaan, eikä kiinnosta veneen kanssa pelaaminen päivittäin.
Ainoa vaihtoehto mantereelta, myös sähkö +vesi ja sisä wc ehdoton vaatimus.
Tykätään talvella hiihdellä joten mökin oltava talvilämmin.

Oma mökki puru/hiihtoladuista 100m päässä. Kauppaan 2km ja uimarannoille 2km.
Asfalttitie tulee talliin asti, mukava lähteä pyöräilemaan tai vaikka rullasuksilla hiihtämään.

Tuohon lisäksi saarimökki olisi toki mukava, mutta pidempään oleskeluun se ei kiinnosta.
 
Petri M sanoi:
Me ei viihdytä mökillä paikoillaan, eikä kiinnosta veneen kanssa pelaaminen päivittäin.
Ainoa vaihtoehto mantereelta, myös sähkö +vesi ja sisä wc ehdoton vaatimus.
Tykätään talvella hiihdellä joten mökin oltava talvilämmin.

Oma mökki puru/hiihtoladuista 100m päässä. Kauppaan 2km ja uimarannoille 2km.
Asfalttitie tulee talliin asti, mukava lähteä pyöräilemaan tai vaikka rullasuksilla hiihtämään.

Tuohon lisäksi saarimökki olisi toki mukava, mutta pidempään oleskeluun se ei kiinnosta.

Minulle suihku ja wc MÖKISSÄ olisi ehdoton no-go... pelkkä ajatus noista pistää karvat nousemaan pystyyn, haluan että mökki on oikeasti erilainen paikka kuin koti jossa on hifit ja wifit, tiedän olevani tässä asiassa wanhaa kaartia 8) Mökin tärkein "varuste" on kaunis rantanäkymä ja hyvä, iso, puulämmitteinen hirsisauna puhtaan ison veden ääressä. Kaikki muu on melkeinpä turhaa hapatusta  ;D
 
^Olen itse vähän samoilla linjoilla, kyllä mökin pitää olla selkeästi erilainen paikka kuin koti. Sähköt on ihan ok vielä, mutta ne muut mukavuudet ei ole mielestäni niin tärkeitä.
Kaverin mökillä silloin tällöin tulee käytyä ja saunaan kannetaan vedet järvestä, talvella moottorisahalla reikä jäähän että saa vettä. Veden lämmitys kiukaan kyljessä olevassa vesisäiliössä. Sillä saa ihan hyvin peseydyttyä ja tiskit tiskattua. Sitten kun kiukaan yläpuolella katon rajassa vielä on useamman tunnin roikkunut kiekuramakkara niin onhan sekin vähän erilaista kuin kotona. Ulkovessa on eikä juoksevaa vettä ko. mökillä. Illalla saunan jälkeen kun terassilla istuu niin on niin hiljaista että sitä pitää ihan kuunnella, omat ajatuksetkin pitää kovempaa meteliä :)
Televisiossa noissa sisustusohjelmissa aina toitotetaan että miksi mökille pitää viedä kaikki vanhat huonekalut ym. kun sen voisi sisustaa tyylikkäästi. Kysyn vaan miksi? Mökinhän pitääkin olla juuri sellainen, erilainen paikka kuin koti, minusta.
 
saunaan kannetaan vedet järvestä, talvella moottorisahalla reikä jäähän että saa vettä

Ok, noin tein itsekin vielä joku vuosi sitten. Löysin kuitenkin verrattoman laitteen, jääkairanreikäpumpun, jolla vesi nousee todella kätevästi ämpäriin. Laitteen rakenne huomioon ottaen sen hinta oli aika kova, olikohan jotain 50 euroa, mutta on se todella käyttökelpoinen. Eri asia avantouimarit ;).
 
Quality sanoi:
Jos mökissä on riittävä ilmanvaihto eikä siellä ole tunkkaista hajua, voi liinavaatteita hyvin säilyttää paikoissa, jotka eivät ole liian umpinaisia.
...
Tämä selvä, eli ensimmäinen asia kun mökkiä menee katsomaan on ottaa kunnon nuuhkaisu sisäilmasta niin selviää muutenkin mahdollisen korjaustyön tarve.

Totenkopf sanoi:
...
Sitten on vielä yksi harmittava negatiivinen puoli.
Olemme rakentaneet rantaan kivistä hienon nuotiopaikan. Nyt sitten jotkut ohi ajavat uistelijat ovat hoksanneet, että tuossahan on mukava makkarankäristyspaikka. Siellä sitten on iltaa istuttu, ja poltettu toisten klapeja, jotka ovat ulkovaraston seinällä. Tuo ei kyllä ole kovin mukavaa. Jotkut vaan luulevat, että kun mökki on katseilta syrjässä, niin se on jotenkin pienempi rike, ellei jopa kuulu jokamiehen oikeuksiin.
...
Tuo muuten kävi itselläni jossain vaiheessa mielessä, eihän tästä ole montaa vuotta kun joku keskieurooppalainen melontaryhmä valtasi saarimökin pihamaan omaan käyttöönsä täällä Suomessa.

Eskoop sanoi:
Meillä on pieni metsämökki mantereella, jossa ei ole sähköjä, vesijohtoja tai muutakaan nykyajan hienouksia. ;)  enkä koe tarvitsevanikaan siellä mitään näistä, käyttökulutkin pysyy alhaisina.
...
Latvaroso sanoi:
...
Venematka kivasti virittää lomatunnelmaan. Autolla jos vain päräyttäisi pihalle niin fiilis ei vaan ole sama.
...
Tärkeintä mökin valinnassa on tietenkin mökin ympäristö. Mökin voi aina tarvittaessa rakentaa uusiksi. Ympäröivää maisemaa ja liian lähellä olevaa naapuria  ei.
Nuo yllä olevat kuvaavat hyvin minunkin ajatuksiani.

jf sanoi:
Tämä ei ole haastava asia vain ainoastaan asenekysymys. Toinen ostaa sen millä pärjää juuri ja juuri aurinkoisena päivänä ja jättää huollotkin väliin liian kalliina. Toinen mitoittaa kaluston sen huonon päivän tarpeisiin ja huollattaakin kalustoa ihan turhaan.  :D
...
Niin, siitähän tässä on aika pitkälti kysymys - asenteesta.
Itselläni tämä on menossa vahvasti fiilis-pohjalta ja olen sen vuoksi valmis 'kärsimäänkin' eli tinkimään nimenomaan mukavuuksista. Kiitos jf myös noista vinkeistä lämmitykseen ja muuhun liittyen.

Uskon, että tänä päivänä kun kaikki tuppaa olemaan kiireistä niin sille pitää vastapainoksi saada hieman rauhallisempaa olemista, kuvaisiko sitä vaikka 'wifi-vapaaksi' alueeksi hieman laajemmalla sisällöllä toki, paikaksi jossa on 'lupa rentoutua'. Siinä voisi muutama päivä loman aluksi mennä ihmetellessä mihin sitä on lähtenyt, mutta eiköhän sitä sitten alkaisi keksiä jotain fiksua tekemistä joka varmastikin poikkeaisi normaalista arjesta kotona.

Mökkitarjontaa tuntuu olevan ihan riittämiin, onneksi oikeanlaisen paikan löytämistä helpottaa google maps, kansalaisen karttapaikka, retkikartta jne. - tietysti lopullinen arviointi ympäristöstä täytyy tehdä paikan päällä, mutta noiden edellä mainittujen ansiosta osan turhista kohdekäynneistä voi välttää.
Näkee nyt sitten mihin tässä päädytään, emäntä kun menee tässä asiassa enemmän järjen kanssa ja minä sitten ilmeisesti järjettömyyden.
 
Ei tarvita juoksevaa vettä, ei sisähuussia eikä asvalttia ovelle asti.. Talvellakaan tuolla ei käydä, joten...

Saareen en lähtis koska oma mökkeily sisältää paljon liikkumista paikasta toiseen ja yllätysvieraat ovat toivottavia, niitä ei silti kovin usein ole..
 
vincent sanoi:
Itselläni tämä on menossa vahvasti fiilis-pohjalta ja olen sen vuoksi valmis 'kärsimäänkin' eli tinkimään nimenomaan mukavuuksista.

Uskon, että tänä päivänä kun kaikki tuppaa olemaan kiireistä niin sille pitää vastapainoksi saada hieman rauhallisempaa olemista, kuvaisiko sitä vaikka 'wifi-vapaaksi' alueeksi hieman laajemmalla sisällöllä toki, paikaksi jossa on 'lupa rentoutua'. Siinä voisi muutama päivä loman aluksi mennä ihmetellessä mihin sitä on lähtenyt, mutta eiköhän sitä sitten alkaisi keksiä jotain fiksua tekemistä joka varmastikin poikkeaisi normaalista arjesta kotona.
Kärsimään ei kannata alkaa vaikka sitä wifiä ei olisikaan. Lähinnä noilla omilla varustetuilla tarkoitin sitä että hommat voidaan hoitaa vaikka sitä pistoketta ei olisikaan. Saaressa pitää olla sen verran virtaa, että kännyyn saa poweria ja mikäli on vene sähköstartilla pitää sille olla varavirtaa.