https://go.popvakuutus.fi/t/t?a=1891764192&as=1920463831&t=2&tk=1

Lomamatkailu

Meidän reissulla tuli sellainen kuva, että ei ole paras paikka pyöräilyyn. Vastaavasti kun olimme keväällä Mallorcalla, niin siellä oli meidän hotellin alakerrassa pyöräliike ja huoltamo pyöräilijöille. Tuntui olevan juuri sopiva paikka heitä varten. Tämä näkyi myös lentokentällä kun aika monella oli oma pyörä kuljetuslaukussa.
Madeiralla on alamäkiajoon todella hienoja paikkoja. Eli autolla ylös, pyörät trailerissa ja sitten ajaen alas.

Toisena vaihtoehtona on vähän iisimmät ajot levadoja ja teitä pitkin sähköpyörillä. Onnistuu hienosti ja tarjontaa löytyy kun etsii. Näissä siis useimmiten autolla myös viedään paikalle ja on siis opas ja pienryhmä.


Madeiran sijaan aktiivilimalle suosittelen myös El Hierroa ja/tai La Gomeraa. Vaikka yhdistettynä Gran Canariaan. Kaikissa mahtavia haikkausmahdollisuuksia. Myös Gran Canarialla (kandee majottua kaukana etelän turistihelveteistä, pohjoisemmassa). Gran Canarian luonnonpuistot ovat todella hienoja. Vaatii toki auton ja useimmiten ainakin tunti suuntaansa ajoa.

Alla muutama räpsy Gran Canarialta ja el Hierrolta.
 

Liitteet

  • IMG_1899_Original.jpeg
    IMG_1899_Original.jpeg
    333,9 KB · Katsottu: 48
  • IMG_1883_Original.jpeg
    IMG_1883_Original.jpeg
    338,1 KB · Katsottu: 49
  • IMG_1750_Original.jpeg
    IMG_1750_Original.jpeg
    309,5 KB · Katsottu: 48
  • IMG_1609_Original.jpeg
    IMG_1609_Original.jpeg
    206,3 KB · Katsottu: 49
Ja pari La Gomeralta
 

Liitteet

  • IMG_1390_Original.jpeg
    IMG_1390_Original.jpeg
    259,6 KB · Katsottu: 45
  • IMG_1291_Original.jpeg
    IMG_1291_Original.jpeg
    180,1 KB · Katsottu: 46
  • IMG_1217_Original.jpeg
    IMG_1217_Original.jpeg
    380,8 KB · Katsottu: 45
  • IMG_1247_Original.jpeg
    IMG_1247_Original.jpeg
    148,7 KB · Katsottu: 46
On kyllä hienoja maisemia parissa viime postauksessa, ihan niiden takia voisin matkustaa sinne.
Meillä vain häviän äänestyksen 1-3 kyseisistä saarista.
 
Laitetaans Madeiralta kanssa. Kaikki kuvat siis edellisen parin vuoden ajalta (syksy -23 ja -24).
 

Liitteet

  • IMG_5374_Original.jpeg
    IMG_5374_Original.jpeg
    177,5 KB · Katsottu: 39
  • IMG_5453_Original.jpeg
    IMG_5453_Original.jpeg
    285 KB · Katsottu: 39
  • IMG_5466_Original.jpeg
    IMG_5466_Original.jpeg
    288,4 KB · Katsottu: 39
  • IMG_5418_Original.jpeg
    IMG_5418_Original.jpeg
    248,2 KB · Katsottu: 40
Ja pari vielä
 

Liitteet

  • IMG_5533_Original.jpeg
    IMG_5533_Original.jpeg
    385,4 KB · Katsottu: 31
  • IMG_5539_Original.jpeg
    IMG_5539_Original.jpeg
    261,2 KB · Katsottu: 30
  • IMG_5589_Original.jpeg
    IMG_5589_Original.jpeg
    217,4 KB · Katsottu: 28
  • IMG_5502_Original.jpeg
    IMG_5502_Original.jpeg
    120,3 KB · Katsottu: 31
Osaatko sanoa onko siellä millaiset mahdollisuudet pyöräilyyn?
En suosittele pyöräilyä. Autollakin valinta meneekö uutta tietä 5 min ajolla vai vanhaa mäen näköalamutkatietä 50 min saman välin...
ER105 tie on talvisin aina suljettu Encumeadasta Lombo do Mouron näköalapaikalle, syy löytyy linkin kuvasta ja se ei ole poikkeus. Omalla vastuulla...
1737912900764.png

Sen sijaan kävely levadoilla ja kävelyreiteillä ok (valitse itselle sopiva...)
Parkkihaasteita on nykyään suosituimmissa paikoissa, joten aamupala reippaasti ja menoksi...
Arieirolle on tullut maksullinen pysäköinti 4€/h ja tien varren pysäköinti kielletty, Usealle reitille tullut maksu 3€/hlö. Ja tuttuun tapaan Areiro - Ruivo reitti on suljettu talvella (ja sateella). Vähemmän huimaava vaihtoehto on mennä sinne Achada do Teixeiran kautta.
25 Fontesille/Risco kannattaa ottaa pikkubussikyyti m/p Rabacalin tien alusta, (jos menet aikaisin niin saa auton parkkiin, eikä vastaantulevia ruuhkaksi 25 Fontesin polulla, vasta pois tullessa (sinne siis ensin).

Tasaiseen kävelyyn pääsee keskustassa kun liikkuu vain rannan suuntaisesti ja Lidon promenadia Camara de Lobosiin, tämä on vaan taas parhaillaan poikki/suljettuna kunnan rajan lähellä betonitehtaan tienoilta. Mutta tunneli vaihteeksi auki.
Bussit kulkee, tosin nekin on tupaten täynnä.

Vesiaktiviteetit kannattaa suunnitella hotellien lämmitetyille altaille. Saarella on kaksi vaaleahiekkaista merirantaa ja yksi vesipuisto, joissa Saharasta tuotua hiekkaa.

10 kertaa käyty, mennään vielä, mutta mitään uutta ei sieltä enää ole keksitty, paitsi ravintoloita.
 
Booking.com:ia olen vuosien ajan käyttänyt. En muista milloin olisi tullut valmismatkaa hankkineeksi. Balin reissulla sama matka, samoilla lennoilla olisi ollut matkatoimiston kautta tonnin kalliimpi kahdelta hengeltä. Muutaman kerran kyllä joutunut reklamoimaan jotain majoituksista ja jotain on korvattukin.
Jos haluat suorat lennot Madeiralle, niin todennäköisesti halvempi pakettimatkana... vaihtamalla sitten lennot halpenee.
 
Tuli varattua Huhtikuulle mökki Leville.
Levillä on käyty vuodesta 2008 lähtien lähes joka vuosi, muutama yksittäinen välivuosi on ollut kun on oltu Alpeilla tai muualla Lapissa, esim. Ylläksellä.
Tällä kertaa varattiin kahdeksi viikoksi josta on aina haaveiltu. Se viikko menee aina niin nopeasti.
Tuohon lisäksi menomatka autojuna Pasila-Oulu ja paluu autojunalla Kolari-Pasila niin hintoihinsahan tuo tuli 😬
Mökin hintaan onneksi kuului liinavaatteet ja pyyhkeet ja loppusiivous jotka tosin otetaan aina muutenkin. Plussana siihen kuului myös hissiliput kahdelle.
 
Hieman yllättäen puoliso alkoi suunittelemaan matkaa Montevideoon. Meillä ei ole mitään kokemusta paikasta, mutta vaikuttaa hyvin erilaiselta mitä ensin tuli mieleen. Ei varmaan muuten olisi tullut mieleen edes ajatuksen tasolla mutta puolison kummilapsi lähtee sinne yliopistoon vaihtoon. Varmasti kyllä pärjää omillaan siellä mutta epäilemättä ilahtuisi jos joku poikkeaisi katsomassa.
Sen verran matkaa että välipysähdys varmaan tarpeen mennessä ja tullessa.
 
Hieman yllättäen puoliso alkoi suunittelemaan matkaa Montevideoon. Meillä ei ole mitään kokemusta paikasta, mutta vaikuttaa hyvin erilaiselta mitä ensin tuli mieleen. Ei varmaan muuten olisi tullut mieleen edes ajatuksen tasolla mutta puolison kummilapsi lähtee sinne yliopistoon vaihtoon. Varmasti kyllä pärjää omillaan siellä mutta epäilemättä ilahtuisi jos joku poikkeaisi katsomassa.
Sen verran matkaa että välipysähdys varmaan tarpeen mennessä ja tullessa.
Veikkaisin, että Madrid tai Miami toimisivat välipysähdyksinä kätevimmin. Itse lensin Etelä-Amerikan kierrokselle Lufthansalla Münchenin ja Frankfurtin kautta eikä se nyt ihan mahdoton ollut, vaikka siitä aika pitkä lento tuli. Montevideossa olen käynyt vain pikaisesti, mutta Uruguay yleisesti tuntui ihan suhteellisen toimivalta maalta turistin silmin. Rantakohteitakin löytyy, tunnetuin ja hienon kai Punta Del Este. Colonia del Sacramento on kiva pikkukaupunki ja siitä pääsee lautalla vähemmän pieneen Buenos Airesiin.
 
Malaga on vähän etelämpänä, joten kevät lienee pidemmällä. Helpot lennot, ja nähtävää paljon, jos vuokraa menopelin. Itsellä kevätmatka taas sinne. Malagan hieno vanhakaupunki nyt kohteena, ja autolla Granadaan.
Tälle ajatukselle vähän lämpenin. Kerran vaan päiväseltään olen Malagassa käynyt, kun asuttiin Torremolinoksessa. Siinä kun on se paikallisjuna, niin se mahdollistaa reissaamisen helposti Fuengirolan suuntaan ja antaa paljon uusia mahdollisuuksia. Ja varmaan ihan Malagassakin nähtävää riittää. Tuo lentokentän läheisyys on myös hyvä juttu.
 
Veikkaisin, että Madrid tai Miami toimisivat välipysähdyksinä kätevimmin. Itse lensin Etelä-Amerikan kierrokselle Lufthansalla Münchenin ja Frankfurtin kautta eikä se nyt ihan mahdoton ollut, vaikka siitä aika pitkä lento tuli. Montevideossa olen käynyt vain pikaisesti, mutta Uruguay yleisesti tuntui ihan suhteellisen toimivalta maalta turistin silmin. Rantakohteitakin löytyy, tunnetuin ja hienon kai Punta Del Este. Colonia del Sacramento on kiva pikkukaupunki ja siitä pääsee lautalla vähemmän pieneen Buenos Airesiin.
Kiitos hyvistä vinkeistä.
Tuota Madridia pidettiin kanssa parhaana reittinä. Tosiaan ei olla mitään pitkien loma matkojen ihmisiä mutta paikka on kiinnostava ja puoliso ei ole siellä käynyt vaikka viini maa onkin.
Joulu- tammikuu vuoden päästä olisi matkustus ajankohta.
 
Tälle ajatukselle vähän lämpenin. Kerran vaan päiväseltään olen Malagassa käynyt, kun asuttiin Torremolinoksessa. Siinä kun on se paikallisjuna, niin se mahdollistaa reissaamisen helposti Fuengirolan suuntaan ja antaa paljon uusia mahdollisuuksia. Ja varmaan ihan Malagassakin nähtävää riittää. Tuo lentokentän läheisyys on myös hyvä juttu.
Tuolla päin on ihan laidasta laitaan tekemistä. Ja jos vuokraa auton niin muutaman tunnin ajomatkan sisällä on hyvin paljon mielenkiintoisia kohteita. Juna ja paikallisbussit ovat käteviä, vaikka junan kapasiteetti viime vuosina alkanut tulemaan vastaan.

Me ollaan vietetty noilla huudeilla paljon aikaa ja oltiin tuolla esim. viime vuonna kolmeen eri otteeseen, joten paikat alkaa olemaan tutut :D
 
Jos minä saan valita, niin vaihto Euroopan sisällä. Jenkeissä tulee mukaan aina heidän omat juttunsa.
Joo, jenkeissä joutuu aina rajamuodollisuuksiin, vaikka jatkaisi muualle ja maahantulon edellytysten täytyy olla kunnossa. Yksi tuttu latinalaisamerikkalaistaustainen Suomen kansalainen meinasi sukuloimasta palattua myöhästyä useiden tuntien vaihtoajalla jatkolennolla jouduttuaan lisäkuulusteluihin, koska vaikutti tarpeeksi epäilyttävältä tapaukselta vaikka paperit, ESTA ja jatkolippu olivat kunnossa ja vielä sanoi, että voivat vaikka saattaa koneeseen jos eivät muuten usko, että vierailu maassa ei montaa tuntia kestä. Lisäkuulustelut kai menivät muuten ihan kohtalaisen kivuttomasti, mutta siellä piti odottaa vuoroa eikä myöhästyminen maasta pois vievältä lennolta ollut kuulemma peruste etuiluun. Ulkoisilla piirteillä ja espanjankielisellä nimellä ei tietenkään ollut mitään tekemistä tapahtumien kanssa.

Nyt tosin ymmärsin, että tarkoitus oli viettää matkan varrella jossain vähän enemmän aikaa kuin muutaman tunnin vaihdon verran. Toki USA:n rajamuodollisuudet silti mielummin välttää, ellei esimerkiksi Miami erityisesti kiinnosta. Pitäisin kyllä Jenkkien ESTA:n voimassa Etelä-Amerikkaan mennessä, että siinä on yksi säätö vähemmän jos vaikka lentoja aletaan reitittämään uudelleen jostain syystä.
 
Wapun lomareissun kohteeksi valikoitui tällä kertaa Rodos. Olen käynyt tuolla joskus 30v sitten viimeksi, hauska nähdä miten saari muuttunut.

Ohjelmassa 3pv:n autonvuokraus ja yleistä kiertelyä rattaiden kera. Majoitus Ixiassa, ekaa kertaa testissä AI, vaikka ei ajateltu aina kyllä hotlalla syödä.

Tarkoituksena käydä myös uusimassa 37v sitten Rodoksen kaupungissa otettu kuva, jossa olen vanhempieni kanssa. Nyt tarkoitus ottaa sama kuva oman perheen kesken. 🙂
 
Pitäisi keksiä joku kohde huhtikuulle, viime huhtikuussa oltiin Alicantessa, joka olikin tosi mukava paikka mutta on nyt jo nähty. Ehkä jotain samantapaista?
Pari vuotta sitten Balin reissun jälkeen päätin etten enää lähde niin pitkille lennoille l. kevään kohteen olisi syytä olla järjellisten lentomatkojen päässä.
Mitenkäs Kreeta huhtikuussa, Pääsiäisen seutuun? Katselin alustavasti tämmöistä paikkaa kuin Rethymnon.
 
Tässä Clarion hotelissa Vantaalla ja aamulla 08:20 piti lennon lähteä. No tuli tekstari, jossa sanottiin, että saan 17€ kupongin, koska lento viivästyy. Uusi lähtöaika 17:30 yli 8 tuntia myöhässä. Lomalento, joten ei hirveesti rassaa. Tosin pitää miettiä mitä touhuais koko päivän.:cool:
 
Tässä Clarion hotelissa Vantaalla ja aamulla 08:20 piti lennon lähteä. No tuli tekstari, jossa sanottiin, että saan 17€ kupongin, koska lento viivästyy. Uusi lähtöaika 17:30 yli 8 tuntia myöhässä. Lomalento, joten ei hirveesti rassaa. Tosin pitää miettiä mitä touhuais koko päivän.:cool:
Eikös tuosta voi sitten anoa korvausta 400 euroa.


EU:n sisäinen lento yli 1500 km tai EU:n ulkopuolelle suuntautuva lento, 1500–3500 km yli 3 h 400 €
 
Alkaa lomainnostus nostaa päätään. Viime kesänä jäi loma pariin viikkoon, lähden runsaan viikon kuluttua taas Madeiralle. Siellä odottaa juuri uudistettu viiden tähden (heidän asteikkonsa) hotelli, saas nähdä millainen on. Naapurusto sinällään on hyvinkin tuttu. Pitääkin alkaa selvitellä uusia patikointikohteita.
 
Perhe alkoi puhua Kreikkaan suuntautuvasta lomareissusta. Onkohan suositusta rantapaikasta, jossa olisi myös jotain muutakin tarjolla? Historiaa, kaupunki lähellä jne. Plussaa ehdottomasti siitä, että lento lähtisi Oulusta.