Tällaisen ketjun avasin kun en löytänyt ihan sopivaa vastaavaa. Tähän voisi infoilla foorumilaisia tulossa olevista foorumilaisia mahdollisesti kiinnostavista bändien keikoista ja kertoa omia kokemuksiaan keikasta/konsertista jossa oli itse ollut.
Aloitetaan tällä
Eilen tuli käytyä Tavastialla käytyä tsekkaamassa Ile Kallio Big Rock Band.
Ovet avautuivat klo 20:00 mutta saavuttiin rouvan kanssa paikalle noin klo 21:15, koska vanhoihin kokemuksiin perustuen pääteltiin että bändi ei ala soittaa ainakaan ennen klo 22:00. Ajoitus olikin täydellinen kun juuri kun oltiin narikassa niin eka biisi alkoi, yllättävän aikaisin siis.
Siitä sitten saliin joka olikin aika täynnä, ei kuitenkaan luultavasti loppuunmyyty(?)
Omia biisejä oli setin alkuvaiheissa aika paljon ja hyvin kyllä bändi svengasi. Perusbändisoitinten (kitara, basso, rummut) lisäksi bändissä oli urut, tenorisaksofoni, trumpetti ja baritonisaksofoni.
Setti oli enimmäkseen itselleni oudompaa materiaalia, varmaankin ihan omia kappeleita sekä joitakin tunnettuja covereita, kuten esimerkiksi "Summer in the city" ja encoren ekana biisinä Led Zeppelinin Rock'n'Roll joka olikin aika hyvä veto. Encoressa myös I Will Stay, Hurriganesin Albertin aikakauden kappale, joka oli tässä bändissä sovitettu hiukan uusiksi ja oli ihan OK versio.
Hurriganes-biisejä tietenkin oli setissä muitakin: Ainakin Hot Wheels ja Bourbon Street (joka sekin Albertin aikakauden tuotoksia) johon puhaltimet sopivatkin todella hyvin ja oli kyllä aika hieno versio. Ja tottakai Ilen bravuuri "Oh Baby Doll" jossa tuttu sahaava kitarasoundi.
Bändi kyllä toimi hyvin ja Ile on todella varteenotettava skebamies edelleen vaikka on tuolla poppismusiikin puolella vaimonsa kanssa useat vuodet jo vaikuttanutkin. Aika vakuuttavaa oli Ilen kitarointi ja soolot.
Ile itse oli suht vaatimattomassa osassa vaikka bändi hänen nimeään kantaakin. Ei mitään maneereita eikä kukkoilua eikä itsensä esille tuomista vaan oli vaan yksi bändin jäsenistä.
Rouvan kanssa siinä sitten ihmeteltiin että ei ihan heti uskois että Ile täyttää 60v tänä vuonna. Olis menny about nelikymppisestä ihan kevyesti. Todella nuorekas kaveri.
Mutta sanotaan nyt jotain muutakin ettei mene ihan ylistykseksi. Bändin heikoin lenkki on ehdottomasti bändin ruotsalainen laulaja. Kaveri kyllä laulaa ihan hyvin. Hyvä, vähän karhea ääni joka tuollaseen musiikkiin sopii. Mutta kun kaverissa ei ole minkäänlaista (lava)karismaa, todella mitäänsanomaton kaveri. Tämä oli kyllä tiedossa jo etukäteen kun oli Youtubesta videoita nähnyt.
Lavamaneerit oli jotenkin naismaisia. Jollain tavalla "löysän" tuntuinen kaveri. Ja tämä tekee minusta paljon hallaa bändille. Rouva vielä tuosta mulle sanoi että tuo kaverihan on kuin puoliksi
Per Gessle ja puoliksi viiskymppinen kotirouva
Siitä huolimatta, hieno homma Ilelle että on takaisin rokin parissa jota varmasti haluaakin tehdä. Toivon kyllä vilpittömästi menestystä bändille ja Ilelle.
Keikka oli ohi jo noin 23:15 jolloin monessa paikassa vasta alkaa soitto. Todella positiivista. Päästiin rouvan kanssa ajoissa kotiin viettämään laatuaikaa
